perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Hulinointisesonki alkaa

Kevät on tullut ja valon määrä luonnossa lisääntynyt siinä määrin, että näyttäisi olevan taas alkamassa hulinointisesonki.

Lähiaikojen klassikkohulinat eli vappu ja Euroviisut ovat postiivisessa mielessä parhaimmillaan hyvää hulinaa ja jos vielä sattuisi niin onnellisesti, että lätkäjoukkueen Moskovan reissu tuottaisi tulokseksi onnellisen toritapahtuman, niin siinä olisi hyvää vibaa kerrakseen.

Valo on myös saanut myös toisen hulinaporukan kaivautumaan ylös talvenharmaudesta ja viime päivät ovat jo osoittaneet, että paha karmakin valtaa hulinoitsijoiden päät. Tallinnassa historian arpien mukanaan tuoma patsaskiista, Oslossa mellakoitiin NATO-kokouksen edustalla ja vapuksi on Helsinkiin ilmoittanut EuroMayDay mielenosoituksen, jossa uhmakkaasti kerrotaan osallistuttavan taisteluun vapaan kaupunkitilan puolesta.

Onneksi säätiedotus lupaa pakkasta vappuyöksi koko maahan. Perinteisesti huonot kelit ovat toimineen sopivana rajoitteena ylilyönneille.

Väkivaltaiseksi muuttuvat tai sellaiseksi tahallaan suunnitellut henkilökohtaisten patoutumien ja ahdistuksen purkamistilaisuudet ovat aivan väärä impulssi ulospäin ja kääntyvät aina itseään vastaan. Ihan aina.

Anarkismi, josta nämä mellakoitsijat puhuvat on älyllisesti tyhjän päällä eikä tuota kehitystä parempaan suuntaan.

Mielenosoitusten käyttäminen väkivallan näyttämönä aiheuttaa ainakin seuraavia seuraamuksia:

- perusoikeuksiin kuuluvaa oikeutta mielenosoituksiin halutaan ryhtyä rajoittamaan. Rauhanomaiset ja rauhalliset mielenosoitukset voivat olla tärkeitä yhteiskunnallisten viestien ja tuntojen välittäjiä. Kuka muistaa Tianmenin aukiolla panssarivaunuja uhmanneen miehen?

- poliisien määrän ja oikeuksien määrää vaaditaan lisättäväksi. Poliisilla on jo nyt valtaoikeuksia niin paljon, että sillä luulisi tulevan toimeen. Poliisivaltiota tänne ei kaipaa kukaan.

Medialle sitten sellainen toive, että älkää ottako haastateltavaksi niitä joukon lähettämiä kiltin koulutytön oloisia nuoria naisia, jotka toistelevat mellakkajoukkojen todellisten mielipidejohtajien näennäisfilosofioita ja teoriaa siitä, että kukaan ei tunne niitä kivenviskaajia ja ihan yllättäen tapahtui jotain pientä jne. jne.

Kyllä tuntee, Suomi on niin pieni maa, että yhdessä mielenosoitusjonossa on aina joku joka tuntee suoraan tai välillisesti ison osan porukkaa. Ja kukaan ei lähde rauhanomaiseen mielenosoitukseen nyrkkiraudat, pamput ja polttopullot repussa.

On selvää, että julkinen valta tekee virheitä ja vääryyksiä, mutta niitä ei saa parannettua tai korjattua tekemällä uusia virheitä ja tyhmyyksiä. Demokraattisessa yhteiskunnassa on aina useita mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ilman väkivaltaa.

Miksiköhän talvikaudella näitä huligaaneja ei koskaan näy missään? Tuskin ne asiat ovat silloin sen kummemmin kuin keväällä...

lauantaina, huhtikuuta 21, 2007

Arjen tietoyhteiskuntaa?

Uusi hallitus on sitten saatu ja samaa vauhtia uusi hallitusohjelma. Siinä asiakirjassa on toki paljonkin kommentoitavaa, mutta mitä tietoyhteiskunnasta siellä linjataan? Hallitusohjelmat ovat luonteeltaan julistuksia ja aika ympäripyöreitä papereita, mutta jotain tästäkin käteen jää.

Ihan ensin yksi määritelmä: tässä blogin kirjoittaja ei tarkoita Verkkopalvelulla fyysistä verkkoa ja sen tarjoamia verkkoyhteyksiä, vaan verkoista saatavia sisällöllisiä palveluita. Hallitusohjelma ei käytä käsitettä verkkopalvelu lainkaan.

Hallitusohjelma julistaa, että "Aktiivisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteena on luoda Suomesta kansainvälisesti vetovoimainen, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen osaamis- ja palveluyhteiskunta." Ei ihan kevyt tavoite.

Ohjelman mukaan toimilla (joita ei sen kummemmin konkretisoida) helpotetaan ihmisten arjen palvelujen saatavuutta, lisätään kilpailukykyä ja tuottavuutta, edistetään alueellista ja sosiaalista tasa-arvoa sekä turvataan julkisten palveluiden saatavuutta ja laatua. Painopisteenä on julkisen sektorin palvelurakenteiden asiakaslähtöinen uudistaminen tieto- ja viestintätekniikkaa laajamittaisesti hyödyntämällä sekä toimintamalleja uudistamalla.

Verkkopalveluiden osalta ohjelma näyttäisi tarjoavan jotain seuraavan kaltaista:

- toimintaohjelma, jossa keskitytään laajapohjaisesti valmistellun tietoyhteiskuntastrategian käytännön toteutukseen
- sähköisten palveluiden ja tuotteiden tarjonnan ja yhteentoimivuuden lisääminen
- avointen rajapintojen käyttöä kilpailuneutraalilla tavalla mahdollistaminen julkishallinnon tieto- ja viestintäjärjestelmissä
- kansalaisten ja yritysten osaamisen edistäminen sähköisten palvelujen käyttäjinä
- toteutusta johtaa ministerijohtoinen neuvottelukunta

Tavoitteet kuullostavat jargonilta ja sitä ne ovatkin, mutta hallitusohjelmissa ei sen suurempaan konkretiaan yleensä pureuduta. Varsinkin sähköisten palveluiden yhteentoimivuuden lisääminen ja avointen rajapintojen käytön lisääminen ovat mitä kannatettavampia tavoitteita. Mikäli nuo asiat tehdään oikein, voi tietoyhteiskunnassa oikeasti saavuttaakin jotain. Noista avointen rajapintojen takana olevien sisältöjen käytöstä ja saatavuudesta olisi voinut jonkun sanasen tähän laittaa. Mikäli julkishallinto pistää verorahoilla kootut aineistot rankkojen palvelumaksujen taakse, ei niillä avoimilla rajapinnoillakaan kehittäjät ja kansalaiset mitään tee.

Kuvaavaa hallitusohjelman tietoyhteiskunta-ajattelulle on se, että otsikon "Arjen tietoyhteiskunta" alla kirjoitetaan huomattavasti enemmän viestinnän infrastruktuurista kuten viestintäverkoista, digi-tv:stä ynnä muista kuin niistä palveluista, joita kansalaiset sieltä verkoista saavat. Ei voi välttyä ajatukselta, että yhä edelleen tietoyhteiskunta on julkisen vallan mielestä koneistamista, vaikka ripaus niistä palveluistakin on mukaan tullut.

On siellä kansalaisille konkretiaakin eli esimerkiksi "Hallitus toteuttaa laajan kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena on, että jokaisella peruskoululaisella on oppimisen keskeisenä välineenä käytössään oppilaskohtainen tietokone." Kun näin tehdään, niin on erittäin tärkeää seurata millaisia oppimistuloksia saavutetaan ja jos tulokset eivät ole rohkaisevia, on oltava rohkeutta pistää kokeilu pakettiin. Yleensä kun näistä julkisen vallan kokeiluista on tullut vallitseva käytäntö ajan mittaan.

Ihan kelvollinen hallitusohjelmaksi ja jäämme odottamaan konkretiaa.

Linkki: Hallitusohjelma PDF-tiedostona


PS. Hallitusohjelman johtoryhmän pöytäkirjassa sanotaan, että "Vesilain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys voidaan antaa eduskunnalle vain sillä edellytyksellä, että hallituspuolueet ovat yksimielisiä." Tarkoittaisikohan tämä sitä, että Vuotos saisi olla seuraavat neljä vuotta rauhassa? Itse hallitusohjelma kun toteaa: "Hallitus on valmis lisäämään tuntuvasti vesivoiman käyttöä."

PS2. Olisikohan mitenkään mahdollista, että käsite sähköinen palvelu korvattaisiin jollain paremmin kuvaavalla tai osuvammalla, kuten esimerkiksi verkkopalvelulla tai vastaavalla. Sähköinen palvelu kun tuo enemmänkin mieleen töpselin tai muuntajan kuin esimerkiksi verokortin verkossa.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Palvelukulttuuria myös verkkoon

VTT:n ja TEKin maaliskuun lopulla julkaistu teknologiabarometri vertasi Suomen teknistieteellistä tasoa ja osaamista Ruotsiin, Tanskaan, Alankomaihin, Saksaan, Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Barometrin tulosten mukaan tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen kangertelee Suomessa edelleen. Julkaistu vertailu osoittaa, että nettikauppaa vieroksutaan edelleen ja verkossa ostoksia tehdään meillä vertailumaista vähiten.

Tekniikka ja talous -lehdessä VTT:n Torsti Loikkanen arvioi, että vaikka pientä liikahdusta parempaan suuntaan onkin tapahtunut, kuilu vertailumaihin kasvaa edelleen. Suomalaiset ovat yleisesti hyviä ottamaan uudet tekniikat käyttöön, mutta sähköisessä kaupassa niin ei ole käynyt. TEK:n Pekka Pellinen kuvailee saman lehden haastattelussa vastauksia nettikaupan karttamiseen:"Ei tarvetta, ei luoteta maksujärjestelmään tai tavaran toimitukseen". Hän kysyy myöskin, että onko suomalainen informaatioyhteiskunta rakennettu liikaa tekniikan varaan miettimättä uusien palvelukonseptien luomista.

Lisäksi barometri osoittaa tutkijoiden mielestä, että myös julkisten palvelujen tuottaminen verkkoon kangertelee paljosta puheesta huolimatta. Erilaisia tietoyhteiskuntaprojekteja on, mutta konkreettisesti toimivaa julkista palvelua verkosta on vaikeaa löytää.

Tulokset ovat hieman omituisia maassa, jossa on pitkät etäisyydet, toimiva infrastruktuuri ja mahdollisuudet tehdä oikeita palveluita ja helpottaa verkkopalveluilla arkea. Tarvetta sähköiselle kaupalle luulisi olevan. Kun tähän vielä lisää sen luulo, että Suomessa ollaan teknologisesti ylivertaisia muihin nähden, niin tulokset ovat sitäkin omituisempia. Vai ovatko sittenkään?

Pellinen nimittäin tulee kysyneeksi oikean kysymyksen. Nykyteknologia verkkopalveluiden taustalla on jo niin monipuolinen, että huomion voi kiinnittää palvelukonsepteihin. Keskeinen kysymys niin julkisten palveluiden kuin verkkokaupassakin kehittämisessä ja kiinnostavuuden lisäämisessä on se millaista palvelua ne tuottavat. Millaisilla välineillä tai teknologialla asia tehdään, on nykyisellään toissijainen seikka, aina tulee uusia teknologioita ja tapoja toteuttaa asiaa, mutta nykyisilläkin tehdään jo hyvin paljon.

Suomessa palveluita on toteutettu varsin paljon järjestelmävetoisesti. On hankittu järjestelmiä ja ajateltu, että niiden avulla sitten tehdään erilaisia asioita. Se miltä palvelun verkkossa pitäisi näyttää tai olla, on ajateltu tehtävän analogisesti siitä millaisia palvelut ovat verkon ulkopuolella. Tämä toimintatapa johtaa huonoihin konsepteihin. Verkossa on palvelun muodostamisen osalta aikalailla erilaisia lähtökohtia kuin esimerkiksi kaupassa, verkossa kun käyttäjä tekee kaikki ratkaisut ja toiminnot, myyjä ei voi samalla tavalla suostutella heräteostoksiin tai kalliimpien vaihtoehtojen valintaan.

Esimerkiksi huonosta konseptista kelpaa sanomalehtien verkkopalveluissa vilisevät maksulliset näköislehdet. Ne ovat käytettävyydeltään hieman mitä sattuu ja siinä on unohdettu sujuvasti itse perusasia. Se ei ole selattava lehti, vaan se on uutinen. Miksi siis se pitää pakata näköislehden kaltaiseen hankalaan pakettiin?

Kokonaan toinen tarina on suomalainen palvelukulttuuri ja sen heijastukset toteuttaviin verkkopalveluihin. Kuinka monessa julkisessa palvelussa tai yrityksen verkkopalvelussa aloitetaan yhtiön tai julkisen organisaation hallinnollisen rakenteen esittelyllä, eikä tarjottavien palveluiden esittelyllä?

Jos suomalaisessa palvelukulttuurissa on yleensäkin kehitettävää, on se sitä myös verkkopalveluissa. Jos kerran ostaminen kaupassa tai vaikkapa ravintolassa tehdään asiakkaalle hankalaksi, tehdään samaa myös verkossa. Ja samalla tavalla kuin julkisen palvelun saaminen on joskus työn ja tuskan takana, on liian moni julkinen verkkopalvelu lomakkeiden sähköistä jakamista. Ihan turhaan, asenteesta se vain on kiinni.

Linkki teknologiabarometrista kertovaan tiedoteeseen:
http://www.vtt.fi/uutta/2007/20070328.jsp

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Amsterdam jazz - yhteenvetoa

Näin Amsterdamin jazz-klubi-mini-kirtueen päätteeksi hieman yhteenvetoa jazz-touhuista kaupungissa, turistin näkökulmasta katsottuna.

Jazz-tarjonta Amsterdamissa on kohtuullisen runsasta. Amsterdamissa on paikkoja, joissa on live-esiintyjiä joka ilta sekä paikkoja, joissa on menoa, jonain tiettynä iltana. Käytännössä joka illalle löytyy vaihtoehtoja.

Muutenkin Amsterdamissa (asukasluku 740 000) tuntuu jazzia olevan kulttuuritarjonnassa suhteellisen runsaasti. Sen lisäksi, että livejazzia löytyy vähän joka lähtöön ja joka päivälle, on kaupungissa esimerkiksi Blue Note-levykauppa, joka tarjoaa levyjä Blue Noten tarjonnasta sekä alankomaalaisten yhtyeiden ja esiintyjien teoksia. Hauska kauppa, jossa voi nauttia kupin kahvia ja kuunnella kiinnostavia teoksia.

Ohessa muutama paikka, joista löytyi jokin havainto tai konkreettisempi tieto. Osa tiedoista on kerätty netistä ja osa käyty tarkistamassa. Lista ei ole täydellinen, mutta antaa hieman kuvaa tarjonnasta, toivottavasti.

Jazzia Amsterdamissa:

Alto
Osoite: Korte Leidse Dwarsstraat 115, p. + 31 (0)20-6263249
Joka ilta. Baari aukeaa klo 21.00, show time klo 22.00. Alto sijaitsee Leidsepleinen alueella.
http://www.jazz-cafe-alto.nl/

AMP
Osoite: Knsmlaan 13, p. + 31 (0)20-4181111
Auki klo 21.30 alkaen. Sijaitsee lähellä entistä satamaa ja paikalle pääsee raitiotivaunulla numero 10.
http://www.ampstudios.nl/

Artiest
Hendrik Jonkerplein 1
Jamit lauantaisin

Baccarat
Osoite: Overtoom 411-413, p. + 31 (0)20-6830627
Torstaisin.

Bamboobar
Osoite: Lange Leidse Dwarsstraat 64
Sijaitsee Leidseplainissa.
http://www.bamboobar.nl/

Bimhuis
Osoite: Piet Heinkade 3, p. + 31 (0)20 623 33 73
Jazzin ja improvisoidun musiikin keskus, jossa järjestetään useita konsertteja viikoittain. Päärautatieasemalta entiseen satamaan päin.
http://www.bimhuis.nl

Blue Note
Osoite: Gravestraat 12
Levykauppa kaupungin keskustassa, lähellä päärautatieasemaa.

Bourbon Street Bluesclub
Osoite: Leidsekruisstraat 6.
Blues-paikka Leidespleinissä, auki 21.00 alkaen ja sisäänpääsy ilmainen klo 23 saakka.
http://www.bourbonstreet.nl/

Café Lef
Osoite: Zeedijk 23 1012 AP Amsterdam
Lähellä punaisten lyhtyen aluetta ja Nieuwmarktia. Päärautatieasemalta muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
http://www.cafelef.nl/

Canecao Rio
Osoite: Lange Leidse dwarsstraat 86, p. + 31 (0)20-6380611
Sijaitsee Leidsepleinissä.

Cassablanca
Zeedijk 26, p. 020-6255685
Lähellä punaisten lyhtyen aluetta ja Nieuwmarktia. Päärautatieasemalta muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
http://www.casablanca-online.nl/

Comedy Club Toomler
Osoite: Breitnerstraat 2, p + 31 (0)20 6755511
Joka toinen sunnuntai. Sisäänpääsymaksu.
http://www.toomler.nl/

Cotton Club
Osoite: Nieuwmarkt 5
Jazz-baari Nieuwmarktilla, lähellä punaisten lyhtyjen aluetta, päärautatieasemalta noin 10 min. kävelymatkan päässä. Lauantaina show time 16.30 -20.00. Huom! Amsterdamissa toimii myös Cotton Club –niminen tanssiryhmä, joka toimii eri paikassa.

Heeren Van Aemstel
Osoite: Thorbeckeplein 5, p. + 31 (0)20-6202173
http://www.deheerenvanaemstel.nl/

Jazzcafé 't Geveltje
Osoite: Bloemgracht 170, p. + 31 (0)20-6239983
Auki muina päivinä kuin sunnuntaina. Ohjelmassa niin amatöörien workshoppeja kuin ammattilaistenkin iltoja. Avoinna yleensä 20-03. Paikka sijaitsee Jordaanin idyllisellä aluella ja sinne pääsee kätevimmin ratikalla numero 10.
http://www.jazzgeveltje.nl

Joseph Lam
Osoite: Van Diemenstraat 242
p. 020-6228086
Traditionaalista jazzia.

Meander
Osoite: Voetboogstraat 5a, p. + 31 (0)20-6258430
http://www.cafemeander.com/

Ph31
Osoite: Prins Hendriklaan 31. p. +31 (0)20-673650
Tiistaisin ja torstaisin.

Paradiso
Osoite: Weteringschans 6-8, p. + 31 (0)20 - 626 45 21
Lähellä Leidsepleiniä sijaitseva konserttikeskus, jonka ohjelmistossa on myös jazz-konsertteja.
http://www.paradiso.nl

Vertigo
Osoite: Vondelpark 3, p. + 31 (0)20-6123021.
http://www.vertigo.nl/

Zaal 100
Osoite: De Wittenstraat 100, p. + 31 (0)20 - 6880127.
Tietojen mukaan live-musiikkia tiistaisin ja kuukauden 3 tiistai. Show time joko 21.00 tai 22.00.
http://zaal100.nl/

***
EDIT: 22.8.2007
Edellä esitetyt paikat läytyvät kartalta:


Näytä suurempi kartta

Edellä mainitut paikat voi katsoa myös Google Maps -palveluun tehdystä kartasta.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Cotton Club Cool ja hip

Cotton Club on myös jazz-baari Amsterdamin Nieuwmarktilla. Show time lauantaina oli jo 16.30, joten meininki sopii hyvin iltapäivän chillailuun.

Toisin kuin Altossa, Cotton Clubin sisällä oleva asiakaskunta on ikääntyneempää, mutta meno sitäkin leppoisampaa.

Session yhtye soitti nauttien itse siitä ja kokoonpano jäi tällä kertaa selvittämättä. Paikan pomo kehoitti lukemaan huomisen sanomalehden.

Ohjelmistossa oli niin coolia kuin bebopiakin ja soolot kulkivat ihan kelvollisesti. Tenorisaksofonistilla oli yllättävän pehmeä ote soittimeensa ja se sai soolot toimimaan. Matkassa oli myös sopraanosaksofoni, jonka johdattamana bändi sai Summertimen kimmaletelemaan.

Tunnelma kiinteytyi toisen setin aikana. Bändin mukaan ilmestyi myös trumpetisti, joka sooloillaan sai lisää sykettä aikaiseksi.

Omalla tavallaan alkuillan kruunasi seinustalla istuskellut Miles Davis look-a-like heppu, joka näytti hetkittäin pakahtuvansa omaan närkästykseensä.

Hyvä meininki.

Vallankumous peruttu, blues soikoon

Akhnaton on klubi lähellä päärautatieasemaa. Paikka muistuttaa etäisesti Tavastian ja Dubrovnikin risteymää. Tyyli tavastialta, koko ja arkkitehtuuri Dubrovnikista.

Mainoksen mukaan paikassa eilen piti olla Nu Jazz Revolution. Jos paikan nimi on Akhnaton ja lupaa vallankumousta, niin olihan se nähtävä. Illan setin nimi oli Supernatural - Brotherhood of jazz.

Vallankumous hyytyi heti alkuunsa, sillä paikalle ilmaantunut maksavia asiakkaita kourallista enempää ja homma jäi parin ihan kelvollisen dj:n triphop-tyyliseen soitantaan. Musiikki kuin Belgessä, vain osallistujat puuttuivat.

Mutta eipä hätää. Kun yksi klubi ei toimi, löytyy jostain aina toinen. Suunta kohti Leidsepleiniä ja Bourbon Street Blues Baria. Nimensä mukaan paikassa soitetaan bluesia. Sisäänpääsy klo 23 asti ilmainen.

Bourbon Street on viikonloppuisin 05:een auki, joten bilettää voi vaikka pikkutunneille. Meininki oli tällä kertaa kevyttä bluesia ja hetkellisesti livahdettiin rockin puolelle. Kuulijakunta oli tullut juhlimaan, joten menokin oli sen mukaista. Musiikissa ei ollut valittamista, ihan hyvin jytisi.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Fillaroinnin jalo taito



Amsterdam toimii fillareilla. Autot eivät ole kaupungin keskustassa oikeastaan mikään ongelma, sillä ihmiset pyöräilevät paikasta toiseen. Polkupyöriä onkin tungokseen asti joka paikassa. Keskusrautatieasemalla onkin oma parkkitalonsa muualla työssä käyville fillaristeille.
Jalankulkijalle autot eivät niinikään muodosta normaalia kummallisempaa uhkaa, mutta lujaa kiitävä fillari ei tottumatonta varoita moottoriäänillään ja siksi on tarkkailtava ympäristöään hieman tarkemmin ja erityisesti sitä missä kävelee.

Amsterdamissa on keskusta-alueella polkupyösille ihan omat selvästi merkityt kaistansa erittäin kattavasti. Tästä seuraa kaksi asiaa; ensinnäkään fillaristit eivät seikkaile jalkakäytävillä ja toisekseen fillaristit pitävät omalla kaistallaan tiukasti kiinni oikeuksistaan niin hoippuvia jalankulkijoita kohdatessaan kuin väärässä paikassa autoilevia kohtaan.

Fillarilla hoituu myös tavaran ja ihmisten kuljetus sujuvasti. Niin taulut, ikkunalasit, huonekalut kuin työkalupakitkin siirtyvät paikasta toiseen kivuttomasti fillarin mukana.

No entä sitten perustelu, että jos on lapsia, pitää olla auto. Höpö höpö. Hieman erikoispitkällä ja tarpeeksi varustellulla munamakelilla isä vie ja hakee 3 alle kouluikäistä lastaan päivähoidosta tai äiti, jos fillariin pistetään peräkärryt.

Fillaroiminen ei katso myöskään vaatetukseen, sillä on aivan normaalia painella menemään kaupungin katuja liituraidat päällä, solmio hulmuten ja kännykkään puhuen. Jälkimmäisintä toimintoa mitä ilmeisimmin ei ole kielletty, sillä varsin moni fillaristi harrastaa sitä ilman hands freetä.

Pyöräilykypäröitäkään ei käytetä, joten kokouksiin tai muihin huveihin mentäessä niitä ei tarvitse varastoida minnekään.

Kaikesta tästä seuraa se, että liikenteen melu on hallittua ja ilman laatu kohtalainen.

Melkein voi väittää, että mikäli polkupyöräteiden verkosto ei olisi niin kattava kuin se on, fillarointi tuskin olisi yhtä yleistä kuin se on.

Update 14.4.2007: Amsterdamissa on 739 977 asukasta, 1 pormestari, 220 000 puuta ja 600 000 fillaria.

Alto - Amsterdam

Mainostekstin mukaan vanhin ja kuuluisin jazz café Amsterdamissa. Paikka sijaitsee keskellä yöelämän sydäntä Leidsepleinin alueella. Jazzia ja joskus bluesia livenä, mutta joka ilta eikä sisäänpääsymaksua. Välillä yhtyeet ovat kuuluisampia ja välillä tuntemattomampia.

Tämän illan bändi oli sen verran tuntematon, ettei edes paikan baarimikko tuntenut sitä.

Paikkana Alto on varsin pieni, mutta rento paikka. Kvartetti hädin tuskin mahtui lavalle. Paikan koko loi varsin intiimin tunnelman.

Wouter Kiers Qurtet (Wouter Kiers (tenorisaksofoni), Leo Bouwmeester (piano), Harm Wijntjes (basso) ja Maarten Kruijswijk (rummut) soitti yhteensä 3 settiä. Ohjelmisto koostui pääosin jazz-standardeista, mutta mukaan mahtui myös yhtyeen omia bebop-henkisiä kappaleita sekä latino-jazz standardeja ja swingiä.

Kokonaisuudessaan ilta oli ihan onnistunut ja yhtyeen sooloissa yritystä improvisaatioihin, aluksi jopa liikaakin. Mitään suuria yllätyksiä yhtye ei tarjonnut, mutta ihan hyvää soitantaa ja hetkittäin pientä show-otetta ja flirttiä yleisön kanssa.

Intensiteetti nousi hetkittäin, mutta perusteiltaan aika tasaisesti yhtye asiansa hoiti.

Kelpo meininkiä. Tosin tämän perusteella Suomi-jazz on askeleen edellä.

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Suru-uutisia Amerikasta

Kurt Vonnegut on kuollut 84-vuoden iässä. Niin kertoo päivän BBC World ja näyttää Kurtista pikaisesti henkilökuvan.

Vonnegut oli niitä kirjailijoita, joita 70- ja 80-luvuilla ihmeteltiin ja ihannoitiin. Mielikuvitus ja asenne olivat niitä asioita, joiden kautta Vonnegutista tuli suosikki.

Hän jää muistoihin ainakin sellaisilla merkkiteoksilla kuin Teurastamo 5, Piruparka, Kalmansilmä, Hui hai ja Hokkus pokkus.

Onneksi kirjat eivät kuole kirjoittajansa mukana.

Kahvinpapuja lattialla

Tulinpa lukeneeksi oudolla tavalla jännittävän, mutta kauhunsekaisen M. John Harrisonin kirjan Eilisen mystinen sydän. Kirja on omalla tavallaan hyvä, joskin hetkittäin hiukan pitkäpiimäinen. Taattua Harrisonia, mutta ei yllä samalle tasolle kuin hänen palkittu loistoteoksensa Valo.

Se, mitä jäin kirjan yhden yksityiskohdan perusteella tuumimaan, on product placement käytetty keino kirjallisuudessa? Onko sitä? Siis samalla tavalla kuin nykyään kaikenlaisissa elokuvissa tarkoituksella sijoitellaan tiettyjen brandien tuotemerkkejä pahaa aavistamattoman yleisön nähtäväksi.

Harrisonin kirjassa yksi päähenkilöistä paiskoo lattialle eräässä kohdassa Mark's & Spencer'sin kahvinpapuja. Siis miksi juuri M&S:n papuja? Sehän on lähes sama asia kuin jossain suomalaisessa kirjassa päähenkilö kaataisi lattialle Pirkka-vehnäjauhoja. Toki ne pavut sopivat itse tilanteeseen, mutta niin olisi sopineet mitkä tahansa muutkin pavut. Ehkä Harrison näkee maailman hieman toisin.

Tuotteiden sijoittelu kirjoihin tuskin olisi mikään valtava business, mutta luulisin keinoa käytetyn joskus jossain. Ei välttämättä Harrisonin teoksessa, mutta muualla.

Finnkampen II

Kirjoittajan tuleva Amsterdamin mini-jazzklubikiertue alkoi hieman etuajassa Juttutuvan Rytmihäiriöklubilta, jossa soitti Finkampen II -joukkue. Kokoonpanoon kuului Robert Nordmark (SWE) - saksofoni, Teemu Viinikainen - kitara, Ville Huolman - basso ja Jussi Lehtonen - rummut.

Yhtye oli vireessä, se täytyy tunnustaa. Varsinkin Viinikaisen kitaran käsittelyssä oli otetta, jota voi vain ihailla. Paikalla olleiden kohtuullisen runsaslukuisen musiikin ammattilaisten ja meidän tavallisten musiikin kuluttajien iloksi Viinikainen pääsi jatkoajalla myös laulamaan, mikä pantiin merkille ja hän saikin suoriutumisestaan huomionarvoisat aplodit.

Kohtalainen osa illan sävellyksistä oli rumpali Lehtosen käsialaa, mistä tämä useammassakin bändissä soittava muusikko totesi että muut ovat ilmeisesti niin kiireisiä, etteivät ehdi säveltämään. Muuten ohjelmistossa vilahteli niin suomalaiset kansalaulut kuin Coltranen klassikotkin.

Kaiken kaikkiaan onnistunut ja jännitteeltään tasapainoinen esitys. Illan isäntänä toimineen Markus Partasen organisoiman huutoäänestyksen perusteella tämä toinen Finnkampen päättyi epävirallisten tulosten perusteella kohteliaasti tasapeliin.

Jäämme odottamaan kolmatta erää.

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Leffaklassikot ja pysyvä moraali kateissa

Niinhän siinä sitten on käynyt, että klassikkofilmit ovat pääasiassa hävinneet elokuvateattereiden ohjelmistosta. Näin kertoi päivän pääuutislähetys.

Klassikkofilmien kohdalla lipputulot eivät uutisen mukaan riitä kattamaan kuluja. Myöskään Elokuva-arkisto ei uutisen mukaan aio ryhtyä elokuvien levittäjäksi.

Ehdotettuja ajatuksia kulttuuritehtävän hoitamiseksi ovat mm. Elokuva-säätiön tuen saamisen klassikoille ja opetusministeriön tulemisen apuun.

On mitä ilmeisintä, että ilman julkista tukea klassikoita ei nähdä elokuvateattereissa kuin poikkeustapauksissa, elokuvakerhoissa tai alan festareilla.

Tilanne ei ole itseasiassa pelkästään tästä kiinni, vaan viimeaikoina on myös pienempiä elokuvateattereita kuten Bio City sulkenut ovensa ja elokuvateatteritoiminta on keskittynyt Finnkinolle. Näillä pienillä teattereilla oli taipumus esittää myös harvemmin esitettyjä leffoja. Huolen aihe siis tuokin, vaikka ei kulttuurisesti liity suoraan vaikkapa 30-luvun klassikoiden esittämiseen.

* * *

Taasko sitä Vuotosta ajetaan? Kerran jo pitkän oikeusprosessin loppuun käynyt epätoivoinen hanke on jälleen näin hallitusneuvotteluiden alla esillä. Päätti hallitus ohjelmastaan mitä tahansa, Vuotosta ei rakenneta vuosiin, sen verran hidas päätöksentekoprosessi on. Sen sijaan, jos hallitus päättää ryhtyä poikkeuslakeja värkkäämään tai edes pitää sille ovea auki, epävarmuus asian ympärillä velloo jälleen.

Monen muun moraalisen ja ympäristöllisen ongelman lisäksi koko asiassa näyttää olevan sellainen ongelma, että itse kysymyksen ainoa lopullinen ratkaisu olisi kyseisen altaan rakentaminen. Rakentamatta jättäminen kun ei välttämättä kestä päätöksenä vaalikautta pitempään.

Sitä sietäisikin miettiä, kuinka Vuotoksen (tai minkä tahansa muun arvokkaan kohteen) rakentamatta jättäminen voitaisiin varmistaa oikeasti. Nyt asia on pelkästään poliitikkojen moraalin varassa ja sen kestävyyttä koetellaan kerran neljässä vuodessa. Vuotoksen kun soisi pysyvän rakentamattomana pysyvästi.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Mashup!

Uusimmassa MikroBitti -lehdessä Kari A. Hintikka kirjoittaa mashupien noususta verkkopalveluiden valtavirtaan. Ja mitä ilmeisimmin Hintikka on oikeassa.

Mashupeissa on kyse siitä, että verkossa yhdistellään dataa yhdestä tai useammasta lähteestä ja esitetään ne yhdessä uudessa paikassa ja mahdollisesti asiayhteydessä. Suomennosta tälle sanalle ei ainakaan vielä ole. Esimerkkinä mashup-palvelusta Hintikka mainitsee kumiankka.net -palvelun, jossa yhdistellään hälytystietoja Googlen karttaan. Palveluista kehityksen eturintamassa ovat tähän mennessä olleet nimenomaan Google Maps API:nsa kassa sekä Yahoo Pipesin toteutuksellaan.

Mashupista voi olla hyvinkin tulossa seuraava kehitysaskel verkkopalveluiden kehityksessä, mikäli sopivanmuotoista ja luotettavia tietolähteitä saadaan avoimeen käyttöön. Nyt aineistot ovat usein yhdysvaltalaisia tai sitten muodossa, jossa niitäon vaikea käsitellä.

Hintikka tekee tärkeän ehdotuksen: "julkishallinto voisikin vapauttaa ainakin osan datastaan innokkaille ohjelmoijille". Niin voisi, se avaisi mahdollisuuksia sekä uusille ideoille että myös uudelle liiketoiminnalle.

Asia ei sinänsä ole julkishallinnolle tyystin vieras, sillä pari vuotta sitten julkistetussa valtiovarainministeriön Sanastot siltana saumattomalle tiedonvaihdolle -työryhmämuistiossa on esitetty koko joukko periaatteita sille, kuinka tietojärjestelmät saadaan sanastojen avulla toiminaan paremmin yhteen ja maalataan kuvaa siitä kuinka järjestelmien yhteensopivuudessa pitää päästä tietojärjestelmätasolta ylöspäin kohti semanttista yhteensopivuutta. Tuo muistio toki käsittelee hieman eri asiaa mistä mashupeissa on kyse. Keskeisiä asioita muistiossa ovat tietojärjestelmät, SOA, sanastot jne.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös vuoden 2003 valtioneuvoston XML-strategiaa pohtineen työryhmän tavoitteenasettelut vuoteen 2006 mennessä. Erääksi tavoitteeksi asetetaan, että "Julkishallinnon tietojärjestelmien viestiliikenteeseen, erityisesti perusrekisterisovelluksille, on määritelty julkiset, standardoidut XML-rajapinnat ja niiden edellyttämät yhteiset sanastot." Onko näin tapahtunut? Kaiketi eteenpäin on päästy, mutta ainakin kansalaisille nämä rajapinnat ovat vielä kaikkea muuta kuin avoimia.

Erilaisten julkishallinnon tietolähteiden saamisessa julkiseen käyttöön on eräitä esteitä sekä haasteita kuten:

- Tietosuojasta on huolehdittava myös näiden mashupien ja vastaavien toteuttamisessa, jos käytetään julkishallinnon rekistereitä. Tämä tietysti rajaa osan rekistereistä julkisen ja avoimen käytön ulkopuolelle. Hyvä niin.

- Jo olemassa olevien rekistereiden hyödyntäminen erilaisissa avoimissa palveluissa edellyttäisi myössitä, että data olisi saatavilla maksutta. Nyt asia ei ole niin, vaan eri yksiköt haluavat erilaisista palveluistaan myös rahaa, koska myös julkishallinnon yksiköillä on erilaisia tulostavoitteita.

- Rajapintojen pitäisi olla teknisesti käytettäviä ja standareja, jolloin tietoja voitaisiin käyttää mahdollisimman laajasti mitä erilaisimmissa kohteissa. Lisäksi nuo rajapinnat pitäisi siis olla myös kehittäjien saatavilla.

Julkishallinnolla on siis ollut ainakin paperilla koko joukko tahtoa olla mukana kehityksessä, mutta tuleeko esimerkiksi julkishallinnon palveluiden osoitetiedot tai tilastokeskuksen alueelliset sosioekonomiset (aluetasolla) tiedot avoimesti saataville? Vaalitulokset ovat jo nyt saatavilla äänestysalueittain verkosta, mutta milloin ne saadaan maksutta sellaisessa muodossa, että tietoja olisi helpompi jalostaa?

Mahdollisuuksia on monia ja mitä muuta voisimmekaan nähdä sen lisäksi, että tietoja voidaan yhdistää karttapohjiin ja havainnoista omaa ympäristöämme visuaalisemmin kuin aikaisemmin?

Vaalit nettiin?

Eduskuntavaalien jälkeen on virinnyt koko joukko erilaisia pohdintoja vaalijärjestelmän muuttamisesta. Vaalijärjestelmässä on varmasti pohtimisen arvoisia asioita kuten vaalipiirijaon uudistaminen ja piilevän äänikynnyksen madaltaminen, vaaliliittojen kieltäminen ja vaikkapa äänestysaika.

Keskustelussa on esillä myös äänestyksen toteuttaminen netissä tai vaikkapa kännykällä. Idea ei ole uusi, eikä ongelmaton. Nettiäänestystä on ehdotettu nuorten äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi ja kaiketi myös siksi, että asia jotenkin kuuluu tietoyhteiskuntaan.

Niinhän idea kuuluukin, mutta tarkastellaanpa hetki ennen äänestyssaitin avaamista eräitä pulmallisia asioita. Oikeusministeriössä näitä onkin pohdittu ja sillä suunnalla on nähdäkseni järki mukana.

1. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

Vuodesta 1906 alkaen on Suomessa ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, joka tarkoittaa sitä, että äänestäminen on riippuvainen vain sellaisista edellytyksistä, joita äänestäjillä yleensä on, Edellytyksiä ei ole kovin paljoa eli 18 vuoden ikä ja Suomen kansalaisuus (eduskuntavaalit). Yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa sitä, että kaikilla on yksi ääni.

Toisiko nettiäänestys uusia edellytyksiä kuten se, että pitäisi olla käytössään jotain tiettyjä välineitä? Ei välttämättä, mikäli osana äänestysprosessia olisi mahdollisuus äänestää julkisissa äänestyspisteissä. Sekin tosin loisi sen tilanteen, että toisille äänestäminen olisi helpompaa kuin toisille esimerkiksi varallisuudesta tai muista teknisistä seikoista johtuen.

Yksi ääni kaikille nettiäänestyksessäkin olisi mahdollista varmistaa teknisesti ainakin periaatteessa. Käyttäjien autentikointi esimerkiksi pankkitunnuksilla TUPAS-palvelussa tai HST-kortilla on periaatteessa toimiva ajatus. Mutta olisiko äänestysjärjestelmä muuten niin idioottivarma, että kutakin äänestystapahtumaa todellakin kirjataan kaikissa mahdollisissa olosuhteissa yksi ääni, joka tuloksiin lasketaan? Jos ohitetaan todistamattomina salaliittoina ne ongelmat, jotka voisivat liittyä esimerkiksi tietomurtojen riskiin tai vaikkapa tietojärjestelmän tahattomiin tai tahallisiin ohjelmointivirheisiin, jäljelle jää kysymys siitä kuinka estetään tietojärjestelmän häiriötilanteet ja niiden mahdollisesti aiheuttamat äänten tallentamatta jäämiset. Tarkistuslaskentaahan ei nettiäänestyksessä käsialavirheiden vuoksi tarvittaisi ja kuinka se nettiäänestyksessä järjestettäisiin?

2. Vaalit ovat salaiset

Vaalisalaisuus eli se, että kukaan ei saa tietää ketä äänestäjä on äänestänyt, on äänestämisen pyhimpiä periaatteita. Jos äänestäminen tapahtuu netissä ja vaikkapa kotona, kuinka varmistetaan ettei äänestyshetkellä äänestäjän olan yli kurkita? Siten, että äänestäjällä on ääni käytössään aina siihen asti kunnes äänestysaika menee umpeen ja äänestäjä voi vaihtaa äänestysajan puitteissa mielipidettään? Siten tietysti saisi salattua vahingon jälkeen äänestyspäätöksensä, mutta entä jos halusikin äänestää joillekulle toiselle paljastunutta ehdokasta?
Vaalisalaisuuden osalta tässä ei ole vielä kaikki, sillä netissä tehtävistä klikkauksista ja toimenpiteistä jää aina jälki ja koko joukko erilaisia lokitietoja kerätään. Äänestysjärjestelmän osalta pitäisi tarkasti varmistua esimerkiksi siitä, ettei kahta tietokantaa keskenään ristikoimalla olisi mahdollista kytkeä äänestäjän tunnistetietoja sekä annettua ääntä toisiinsa.

3. Äänestäjän on äänestettävä itse

Yleinen periaate äänestämisessä on se, että äänioikeutta ei voi käyttää asiamiehen kautta tai millään valtakirjalla. Kuinka tästä voitaisiin nettiäänestyksessä varmistua? Miten toimitaan silloin, jos jonkun tunnukset ovat paljastuneet jollekulle toiselle ja joku toinen on käyttänyt äänioikeutta hänen puolestaan? Peruutetaanko annettu ääni? Sen ei pitäisi kaiketi olla käytännössä edes mahdollista, mutta äänen antaminen uudestaan äänestysajan puitteissa uudestaan voisi ratkaista pulman ellei joku muu äänestä aivan ajan loppuvaiheessa tai äänestä uudelleen oikean äänestäjän puolesta.

Kuinka sitten varmistutaan myös siitä, että äänestäjä ei tarkoituksellisesti käytä asiamiestä äänestyksessä ja esimerkiksi ulkomaan matkan vuoksi anna tunnuksia jollekulle tutulleen? Se ei nimittäin nykyisessä järjestelmässä ole mahdollista eikä vaalien periaatteiden mukaista. Postissa tapahtuva ennakkoäänestys on olemassa sitä varten, että poissaolo äänestyspäivänä ei estä äänestämistä.

Lisäksi nettiäänestykseen saattaisi liittyä kysymys siitä, että ohjaillaanko äänestäjää esimerkiksi perheen sisällä. Miten varmistetaan se, että perheen pää päätä kaikkien perheen äänioikeutettujen puolesta sitä ketä äänestetään ja varmuuden vuoksi vielä valvo itse tapahtumaa? Toki ohjailua voi nykyjärjestelmässäkin tapahtua, mutta äänestyskopissa se lopullinen äänestyspäätös on kuitenkin tehtävä yksin ja varmistaa päätöksen tekemisen itse.

4. Äänestäminen vaaliviranomaisten valvonnassa

Tällä periaatteella on haluttu turvata vaalien yleistä luotettavuutta, vaalisalaisuutta ja äänestäjän vapaan tahdon toteutumista. Sinänsä kyse on teknisestä seikasta itse äänestyksen suhteen, mutta tästä periaatteesta nettiäänestyksessä luovuttaisiin kokonaan. Ja siis myös periaatteen mukanaan tuomasta turvasta.

* * *

Vaalien välittömyys ja suhteellisuus ovat vaalien toimittamisen periaatteista selkeimmin vapaita ongelmista nettivaalien ollessa kyseessä. Muiden periaatteiden osalta syntyy ongelmia, jotka olisi ratkaistava ennen kuin nettiäänestykseen voitaisiin oikeasti mennä.

Ainahan on tietysti mahdollista ajatella, että näistä periaatteista jopa osin luovuttaisiin, mutta mitä se aiheuttaisi demokratialle? Tuskin ainakaan parantaisi sen demokratian, jonka me tunnemme, toimintaa.

Jos nettiäänestyksen perusteena olisi esimerkiksi nuorten äänestäjien aktivoiminen nykyisestä ja yleensäkin äänestysaktiivisuuden parantaminen, täytyy kysyä onko siitä maksettava hinta periaatteellisella tasolla liian korkea?

Ja sitäkin ennen on analysoitava se, onko nettiäänestys edes oikea ratkaisu äänestysaktiivisuuden laskemisen mukanaan tuomiin pulmiin demokratian kannalta. Hoidettaisiinko nettiäänestyksellä itse sairautta vai vain oiretta?

Mitähän se tuottaisi, jos politiikassa pohdittaisiin sitä, mistä politiikassa itseasiassa on kyse?

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Äijät

Oletteko huomanneet, että mediamaailmassa on menossa jonkinlainen äijä-buumi?

Kaupalliset televisiokanavat ovat julkistaneet kilpaa miehille tarkoitettuja digikanavia, subtv aloittaa uuden äijä-ohjelman, uusia miehille tarkoitettuja lehtiä on lanseerailtu (jälleen kerran) ja niin edes päin. Pehmomiehet ovat historiaa, jos nyt kukaan sellaisia edes enää muistaa.

Televisiokanavien määrän lisääntyessä on tietysti selvää, että niitä halutaan kohdistaa sopiville kohderyhmille ja tietenkin miehet ovat yksi sopivan kokoinen ryhmä. Sinänsä tervetulleita kanavia kaikki tyynni.

Mikä tämän äijä-meiningin sisältö sitten on? Katu-uskottavuuden vaalimista kasvot peruslukemilla? Moottoriurheilua, kalastusta ja eräretkeilyä, dokumentteja ja vaaran uhmaamista kunnes keskellä yötä opiskellaan paremmaksi rakastajaksi?

Kyse on myös siitä millaisia vaatimuksia ja oletuksia tämä äijä-meininki yhteisössämme aiheuttaa? Tuskin kaikista miehistä on jonenikuloiksi ja tuskinpa äijä-meininki edes on läheskään aina sopiva toimintamalli. Itseasiassa "äijäily" on aivan liian usien kyllästyttävää uhoamista ja se todellinen äijä-mentaliteetti hukutetaan James Bond -tyyppisten stereotypioiden kahluualtaaseen.

Nähtäväksi jää, onko äijä-buumista varsinaiseksi villitykseksi ja mihin suuntaan seuraavaksi katseet kääntyvät. Voisiko äijä kenties kasvaa aikuiseksi ja jättää sen sisällä asuvan ikuisen lapsen hetkeksi nukkumaan? Tietysti televisiokanavien ja muun median kohdalla me kuluttajat olemme se voima, joka antaa impulssit tuotantoyhtiöille jne. Buumissa on aina kyse myös busineksesta.

Mitenköhän suuri osa näiden äijä-kanavien ja -ohjelmien katsojista on itseasiassa naisia? Villi veikkaus onkin, että itseasiassa naisia on näillä kanavilla ja ohjelmien kimpussa yllättävän paljon.


* * *


Sain haasteen.

IStori haastoi vastaamaan eräisiin kysymyksiin suomen kauniista kielestä. Ja näin siis vastaan:

1. Viisi suomenkielistä lempisanaani (ei kuitenkaan erisnimiä tai paikannimiä tms.).
uni, vesi, valo, viiva, kahvi

2. Suomen kielen sana, joka on mielestäni äänteellisesti kaunein. Kielo

3. Viisi sanaa, joita tulen käyttäneeksi eniten työssä, arjessa tms.
Prosessi, projekti, joko, valmis, niinkö

4. Sanonta, sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten.
Omenan hedelmä putoaa maahan vasta kun se on kypsä. - Friedrich von Schiller

5. Viisi suomenkielistä sanaa, joita eniten inhoan.
Ääliö, veivaus, vispaus, viritys, vätys

6. Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta.
Se on siinä.

7. Sana, jonka haluaisin kuulla useammin.
Loistava

8. Uusin nykykielen sana, jonka olen oppinut.
Kallioimarre (kasvi)


* * *


Vaiheinen on Star Trek -ase, sellainen kaukosäätimen tapainen vekotin. Vaiheinen on nyt siis myös blogi, jossa tarkoituksena on singota pulsseja ympäröivään kyberavaruuteen. Kiitos blogin nimen keksimisestä kuuluu pitkälti IStorille. Viihtykää tai olkaa viihtymättä, kunhan olette ihmisiksi.

Thanks a lot,