Metropolis Sodankylä

Sodankylän elokuvajuhlien eli modernisti Midnight Sun Film Festivalin saldo oli kerrassaan mukava. Ihmisen kokoiset festivaalit tarjosivat leppoisaa meininkiä ja mieltä virkistäviä elokuvia. Kiitos juhlista ja ilmapiiristä järjestäjille ja muille.

* * *

Festivaalin klubilla soitti parinakin iltana Laika and the Cosmonauts. Jos minä saisin ehdottaa, niin Laikan soittama musiikki taannoiseen esitykseen Fritz Langin Metropolis-elokuvaan päätyisi levylle. Klubilla musiikista kuultiin väläyksiä ja se toimii.

Ennen vallankumousta ja vähän sen jälkeenkin

Sodankylän elokuvajuhlien mestariluokan elokuvana esitettiin Bernardo Bertoluccin Prima della rivoluzione, Ennen vallankumousta. Elokuva on Bertoluccin toinen ohjaus vuodelta 1964 ja sen aikaista yhteiskuntailmastoa, politiikkaa ja nuoruuden tuskaa peilaava teos. Elokuvan keskeisiä elementtejä ovat perinteiden kierron, ihanteiden ja muutoksen teemat.

Nuorten odotetaan tuovan mukanaan muutosta ja parempaa, mutta sukupolvesta toiseen se on yhtä hankalaa eikä näin läheskään aina käy. Moni muutokseen uskova luovuttaa ja lähtee itse perinteiden myötävirtaa laskettelemaan ja toivoo seuraavan sukupolven toteuttavan omat haaveet paremmasta maailmasta.

Tämä ilmiö toistaa itseään sukupolvesta toiseen. Kun sen ilmiön huomaa itsessään, onko jo liian myöhäistä? Kuinka kauan pystymme pitämään kiinni nuoruuden ihanteistamme vai viekö kasvaminen ja särmien hioutuminen myös ihanteet mennessään?

* * *

Sodankylässä elokuvan esitteli Bernardon nuorempi ohjaajaveli Giuseppe Bertolucci (kuvassa). Hän kertoi molempien veljesten olleen kuuluistan runoilijaisänsä opissa ja saaneen nimenomaan runouden isältään opetuksena.

Esittelyssään hän totesi myös nykyisen mediatsunamin vieneen myös elokuvan taidenmuotona mennessään. Enää ei ole samanlaisia elokuvafaneja olemassa eikä samanlaisia elokuvia tehdä kuin ennen vanhaa. Elokuvan tilan ovat syöneet niin televisio kuin muutkin median muodot. Esitellyssä elokuvassakin eräässä dialogissa keskustellaan siitä onko eräs elokuva nähty 16 kertaa ja kuinka järkevää sellainen on.

Kun Prima della rivoluzionen kaltaisia elokuvia katsoo, voi näkemykseen yhtyä. Sen lisäksi, että näissä mestarillisissa elokuvissa on syvyyttä enemmän kuin nykyisissä kassamagneettituotannoissa, on niissä myös pinnanalaista elämää, mitä ei Pirates of Caribbean -trilogiasta kaivamallakaan löydä.

Lisäksi esimerkiksi nyt nähdyssä klassikossa on kohtauksia, jotka ovat kauneudessaan ja runollisuudessaan tuiki tuntemattomia juliarobertsien romanttisille komedioille.

* * *

Elokuvajuhlilla esitettiin tänä vuonna pakolaisaiheinen elokuvien sarja. Sarja toteutettin yhteistyössä Suomen Pakolaisapu ry:n kanssa ja se käsittelee pakolaisuutta ja siirtolaisuutta sekä rauhan rakentamista ja konfliktinestoa.

Elokuvantekijöistä esillä olivat mm. palestiinalainen Elia Suleiman, saksanturkkilainen Fatih Akin, italialainen Vittorio de Deta ja Ken Loach.

Akinin Cannesissa parhaan käsikirjoituksen ja ekumeenisen juryn palkinnon voittanut elokuva The Edge of Heaven kertoo turkkilaisten siirtolaisten osasta uuden ja vanhan kotimaan traditioiden ja olojen puristuksessa.

Tarina ei karheudessaan jätä kylmäksi ja ottaa myös ajankohtaisesti esille Turkin EU-jäsenyyden. Kun Turkin EU-kuvioita tarkastelee melkein mistä näkökulmasta tahansa, voi vain todeta ettei se ole ensinkään yksinkertainen asia niin Euroopan kuin Turkin itsensäkään kannalta. Ihmisille rajojen molemmin puolin kysymys on vieläkin haastavampi.

Cyber warming kuriin palvelulla

Iso-Britanniassa pyritään ottamaan IT-sektorin vaikutukset ilmastonmuutokseen tosissaan. Manchesterissä käynnistetään Green Shift -niminen hanke IT-laitteiden käytön ilmastovaikutusten hallintaan.

Green PC:ksi kutsutulla palvelulla pyritään vähentämään yksittäisten laitteiden energiankulutusta peräti 98% tavallisiin laitteisiin verrattuna. Konsepti perustuu palvelinkeskuksiin, joiden avulla suoritetaan esimerkiksi sähköpostiohjelmistot ja muut tavalliset työasemaohjelmistot. Tällöin palvelut olisi saatavissa pienillä työasemalaitteilla.

Peruskonsepti on siis tuttu eri yhteyksistä kuten jo aikanaan haudatusta network computer (NC) -ideasta. NC:llä oli aikanaan muita motivaatioita, mutta perusideaa voisi siis kuitenkin käyttää.

Hankkeen pitäisi olla pilotoitavissa 2008 ja käyttövamiina 2009. Toivon mukaan hankketta voidaan viedä järkevästi eteenpäin ilman että sorrutaan lapsellisiin teknologiasotiin kuten esimerkiksi NC:n kohdalla osin kävi. Näitä ja muita ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyviä toimintamalleja tarvitaan.

PS. Briteissä on IT:n aiheuttamalle hiilidioksidikuormalle annettu nimeksi "cyber-warming", pitäisikö ilmiölle löytää suomen kielinen vastine?

Sähköpostilta suojaa

Viikon eräs puheenaihe on ollut sähköposti. Tuo tuttu ja turvallinen email, jolla voi hoitaa sekä hyötyä että haittaa.

Henley Management Collegen tutkimus kertoo, varsinkin ylemmän johdon sähköpostiviestittelyyn menee kohtuuttomasti aikaa. Tutkimus kertoo, että kaksi tuntia päivässä menee sähköpostin parissa, mikä tekee 10 vuotta työelämässä vietetystä ajasta. Ja joka kolmas viesti on tarpeeton eli reilut kolme vuotta käytetään turhuuteen.

Niinhän se on, että suora viestintä on tehokkaampaa. Olisi siis helpompi hoitaa asiat kasvokkain tai vaikka puhelimessa kuin lähteä sähköpostittelemaan. Lisäksi olisi paikallaan sähköpostia lähetettäessä miettiä ketkä kaikki sen vastaanottajiksi oikeasti kannattaa laittaa.

Aina ei kaikkea tarvitse pistää Cc:nä pomolle. Myös organisaatioiden sisäiset postituslistat ovat joskus kollektiivisia aikasyöppöjä. Organisaatioissa olisikin syytä hetki pohtia sähköpostin käyttötapoja ja rajoja.

Myös sähköpostin lukemista voi tehostaa rytmittämällä sähköpostin käsittelemisen osaksi työpäivää. Kaikkiin sähköposteihin ei tarvitse vastata. Etenkin Cc:n tulleet postit ovat, tai ainakin pitäisi olla, vastaanottajalleen vain tiedoksi.

***

Viikon toinen sähköpostiuutinen onkin sitten työryhmän ehdotus sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamiseksi.

Kolmikantainen työryhmä ehdottaa, että työnantajille annettaisiin mahdollisuus tietyissä tapauksissa käsitellä yrityksen koneelta lähetettyjen sähköpostien tunnistamistietoja. Mahdollisuus koskee siis vain tunnistamistietoja eikä siis sisältöihin saisi koskea.

Tietoja voitaisiin ehdotuksen mukaan käsitellä vain erityisen rajatuissa tilanteissa, jos epäillään viestintäverkkojen ja -palvelujen luvatonta käyttöä tai liiketoiminnan kannalta keskeisten yrityssalaisuuksien paljastamista ulkopuolisille.

Tunnistamistietojen käsittelyn perusteita tulisi ehdotuksen mukaan käsitellä avoimesti työpaikoilla ja niistä pitäisi tiedottaa työntekijöille yhteistoimintamenettelyssä. Käyttäjälle, jonka tietoja on käsitelty, tulisi aina ilmoittaa käsittelystä ja sen perusteista. Toimintaa valvoisi tietosuojavaltuutettu.

Oikeusoppineet antavat lakiehdotukselle satikutia siitä, että työnantajille pyritään antamaan valtuuksia, joita ei edes poliisilla ole. Ehdotusta arvostellaan myös siitä, että ei ole tehty riittävää punnintaa, asetetaanko yritysten etu kansalaisten perusoikeuksien edelle.

Yrityssalaisuuksien vuotamisesta erityisesti sähköpostien välityksellä ei ole mitään erityisempää näyttöä.

Sen lisäksi, että ehdotus laajentaa työnantajien oikeuksia suhteessa työntekijöiden perusoikeuksiin, olisi tällainen laki omiaan lisäämään epäluuloja työpaikoilla. Mikäli siitä tunnistetietoja tutkittaisiin olisi hyvinkin erilaisten sekasotkujen ja turhien epäluulojen riski osapuolten välillä suuri. Tunnitetiedot kun eivät todista muuta kuin yhteydenoton, ei sen sisältöä. Nykymaailmassa ihmiset tekevät yhteistyötä kilpailijoiden kanssa tai keskustelevat muuten vaan. Kaverukset voivat hyvin olla töissä esimerkiksi tarjouskilpailun vastakkaisissa leireissä ja kommunikoida yrityssalaisuuksia paljastamatta.

Yrityssalaisuuksien paljastaminen voi tapahtua helposti myös monella muullakin tavalla ja esimerkiksi lähettämällä niitä organisaation sisältä kirjeitse olisi siis lain mukaan vuotajalle vaarattomampaa, jos ehdotuksesta tulisi laki.

Taitaa myös olla edelleen niin, että yrityssalaisuudet vuotavat kaikista helpoimmin edelleen varomattoman käyttäytymisen perusteella. Ei ole mitenkään kummallista, että esimerkiksi ravintolassa käydään yritysjohdon toimesta kohtuullisen suureen ääneen keskustelua, jonka luulisi kuuluvan tiukasti neljän seinän sisään.

Nyt tehty ehdotus vaikuttaa siis yrityksen näkökulmasta hätävarjelun liioittelulta ja itse ongelman eli yrityssalaisuuksien vuotamisen estämisen kannalta turhalta. Miksi tällainen laki siis oikeastaan pitäisi säätää? Rikosten selvittelyyn nykyisetkin keinot riittävät ihan hyvin.

Mitä voimme ilmastonmuutokselle?

Tämän blogin Suuren Ilmastonmuutospäivän päätteeksi vielä muutama linkki:

Ilmasto.org: Mitä sinä voit tehdä?.
10 käytännöllistä vinkkiä siitä mitä itse kukin voi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ilmastonmuutos.info: Säädä, sammuta, kierrätä, kävele. Tee muutos
Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman sivusto, jossa on vinkkejä miten voimme ottaa osaa yhteiseen urakkaan.

Luonnonsuojeluliitto: Kysymyksiä ja vastauksia energia- ja ilmastopolitiikasta
Yleisiä väitteitä ilmaston muutoksesta ja vastauksia niihin.

WWF: Väittämiä ilmastopolitiikasta
Ilmasto- ja energiapolitiikkaa koskevassa keskustelussa kuulee usein väittämiä, jotka eivät pidä paikkansa, mutta jotka silti elävät sitkeästi.

Vaihda virtaa: Vihreän sähkön edistämiskampanja
Mitä se vihreä sähkö oikein on ja mistä sitä saa?

Ekoenergiaa: Lisää uusiutuvaa energiaa
Norppa suosittelee ekoenergiaa -merkki on Suomen ainoa energian ympäristömerkintä.

Motiva: Enegiansäästöä
Tietoa energian säästämisestä, energian käytön tehostamisesta ja uusiutuvien energialähteiden käytöstä.

Ilmatieteen laitos: Faktaa ilmastonmuutoksesta
Tutkimustietoa ilmastomuutoksesta ja sen ilmiöistä.

Bittejä ilmastolle

Ilmastonmuutos on myös tietoverkoissa vaeltelevien ja tietotöitä tekevien haaste. Itseasiassa viimeaikoina ilmastonmuutokseen ovat heränneet myös tietokoneiden ja muiden tietoyhteiskunnan välineiden valmistajat. Ja kaikesta päätellen tarvetta onkin.

UNU-yliopiston Saksan laitoksen mukaan monitorilla valmistetun tietokoneen valmistukseen kuluu energiaa viisi kertaa enemmän kuin auton tuottamiseen. Tietokoneiden ja muiden laitteiden ongelma on myös se, että niiden käyttöikä on hävyttömän lyhyt. Myös laitteiden sähkönkulutus on muuta kuin häviävän pieni.

Myös tutkimusyhtiö Gartner on arvioinut, että ICT-sektori tuottaa hiilidioksidipäästöjä saman verran kuin ilmailu eli noin 2% kaikista päästöistä.

Tekemistä siis riittää ja samainen Gartner onkin arvioinut, että puolet keskisuurista ja suuristä yrityksistä Länsi-Euroopassa kehittää ympäristöstrategian itselleen vuoden 2008 loppuun mennessä. Yrityksille ympäristöstrategiat ovat luonnollisesti myös muutakin kuin ilmaston suojelua, mutta huomioitavaa on se, että asiaan on tartuttu. Huolestuttavaa tässäkin on se, että Yhdysvalloissa tullaan selvästi Eurooppan perässä. Yhdysvallat on maailman maista suurin kasvihuonekaasujen päästäjä.

Yritykset ovat ottaneet asian agendalleen, muutamia esimerkkejä:

- Nokia julkaisee varsin kattavasti tietoja toimintansa ympäristövaikutuksista
- Microsoft on mukana ilmastonmuutosten ennusteita tuottavassa ohjelmassa
- HP tehostaa kierrätystä
- IBM pyrkii alentamaan energiankulutusta uusilla ratkaisuilla

Sen lisäksi, että yritykset pyrkivät vastaamaan haasteeseen tarvitaan lukuisia keinoja vähentää päästöjä ja keinoja on käyettävä yhtäaikaa kuten kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC asian sanoo. IPCC:n luvut eivät ole kaikilta osin kaunista katseltavaa, kun kertovat kasvihuonekaasujen päästöjen kasvaneen 70% vuosien vuosien 1070 ja 2004 välillä ja jatkavat kasvuaan ellei politiikkaa muuteta.

Millaisiin asioihin sitten pitäisi kiinnittää huomiota ICT-asioissa?

Tavallisen kuluttajankin näkökulmasta katsottuna on jopa omituista, että yksittäisen tietokoneen käyttöikä on usein vain 2-4 vuotta. Investointina kunnollinen tietokone ei ole kotitaloudelle välttämättä mikään pikkujuttu, mutta nykyään varsin tärkeä, jos tietoyhteiskunnan palveluita aikoo käyttää.

Käyttöjärjestelmien ja ohjelmistojen paisumisen aiheuttama varustelukierre vaivaa yhtä edelleen alaa eikä päätepistettä näy, vaikka nykyisillä laitteilla tekeekin jo lähes kaiken, mitä tavallinen käyttäjä voi kuvitella tarvitsevansa ja paljon sellaista mitä ei edes tiedä tarvitsevansa. Kyse ei siis ole pelkästään laitteista, vaan myös ohjelmistoista ja siksi ei ole yhdentekevää mitä softatalot asiassa tekevät.

Laitteiden osien vaihtaminen ja korjaaminen pitäisi tehdä helpommaksi ja joissain tapauksissa ylipäätänsä mahdolliseksi.

Korjaamisen pitäisi olla kannattavampaa kuin koko laitteen vaihtaminen. Yksittäisten laitteiden virran kulutusta pitäisi saada alemmaksi niin palvelimissa kuin työasemissa. Laitteiden kierrätettävyyttä pitäisi parantaa, sillä yhä edelleen tietokoneet ovat pääasiassa ongelmajätettä, kun ne poistuvat käytöstä.

Lisälaitteiden osalta tilanne on edelleen suorastaan omituinen. Miksi esimerkiksi kannettavien telakat pitää aina vaihtaa, vaikka ostaisi saman mallin uudemman version? Sama koskee monia luitakin lisälaitteita, jotka on uusittava, jos kerran koneen uusii. Joissain tapauksissa uusimistarve syntyy esimerkiksi ohjelmistopuolen tekemisistä eli esimerkiksi laiteohjainten saatavuus uusille käyttöjärjestelmäversioille on varsin kirjavaa. Kysy vaikka uuden Vistan koneisiinsa asentaneilta.

Tietoverkkoja hyödyntämällä voitaisiin vähentää esimerkiksi matkailua käyttämällä videoneuvotteluja lentämisen sijaan. Näin ei näytä tapahtuneen ainakaan viimeisimmän kymmenen vuoden aikana, jos ilmailun tilastoja on uskominen. Lentomatkailu niin Suomessa kuin kansainvälisesti joko junnaa paikallaan tai kasvaa. Internetin palveluiden kehittyminen ei ole ainakaan katkaissut kasvua, ehkä kenties jossain mittakaavassa leikannut kasvua.

Verkopalveluiden lupaukset näiltä osin on vielä lunastamatta. Sen lisäksi, että itse ICT-alan välineisiin ja infrastruktuuriin tuodaan ympäristönäkökulmia, on asia syytä ottaa huomioon myös palveluita kehitettäessä.

Ei se mahdotonta ole, otetaan esimerkiksi vaikkapa maisissta tehty vihreä luottokortti, jolla voidaan seurata kulutuspäätösten päästövaikutuksia.

Ilmastomuutos - nyt!

Ilmastonmuutosta on perinteisesti pidetty lähinnä energiatuottajien ja autoilijoiden ongelmana. Näinhän asia ei tietenkään ole, vaan itse ongelma koskettaa meitä kaikkia.

On yhä ilmeisempää, että ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat muutosvaatimukset taloudelliseen toimintaan ja käyttäytymiseemme ovat suurempia kuin mikään muu nyt elävien sukupolvien haaste. Ja muutokset ovat välttämättömiä, mikäli välitämme tästä maapallosta ja sen tulevaisuudesta.

Siksi onkin helppo yhtyä pääministeri Vanhasen toteamukseen siitä, että ilmastomuutoksen hillitseminen varmasti maksaa, mutta ellemme tee mitään, seurausten hintalapullakaan ei ole rajaa. Myös talouselämästä kaikii hetkittäin puheenvuoroja, joissa on oivallettu se, etti ilmasto-ongelma katoa toivomalla mihinkään. Esimerkiksi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila kannustaa hallituksia "aika radikaaleihinkin keinoihin". Hän sanoi myös, että "ettei ydinvoima ole tärkein keino hiilidioksidipäästöjen alentamiseksi."

Talousviisaat ovat laskeneet, että "Suomelle 20 prosentin luokkaa oleva päästörajoitus asettaa suuren sopeutumistarpeen etenkin työmarkkinoille. Jos kansantalous ei ehdi sopeutua kiristyviin päästörajoituksiin, työllisyys voi vuonna 2020 jäädä lähes 40 000 henkilötyövuotta perusuraa matalammaksi. Hyvin toimivat työmarkkinat ovat siksi keskeinen tekijä talouden myönteisessä sopeutumisessa kiristyviin päästörajoituksiin."

Asia on varmaankin näin, mutta VATT voisi myös laskea vaihtoehtoisen kustannuksen sille, että mitään ei tehdä. Toisaalta, kysymys kuuluu, millaisia uusia mahdollisuuksia talodelle ilmastonmuutoksen torjunnasta seuraava rakennemuutos tuo? Jokaisessa muutoksessa kun on uusi mahdollisuus.

Tosiasia on myös se, että ilmaston muutoksen torjunnasta ei selvitä pelkällä rahalla, meidän käyttäytymisemme on muututtava.

Mitä kauemmin vetkuttelemme ja selitämme itsellemme yhteiskunnassa, että emme voi lähteä toteuttamaan väistämätöntä milloin mistäkin syystä, tuhlaamme vain aikaa ja teemme muutokseen sopeutumisen itsellemme vain vaikeammaksi. Mitä nopeammin lähdemme liikkeelle ja tarkastelemme asiaa uhkakuvan lisäksi myös mahdollisuutena, on muutos ja sen haitat hallittavissa paremmin.

Vastarinta on hyödytöntä.