maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Vaalit nettiin?

Eduskuntavaalien jälkeen on virinnyt koko joukko erilaisia pohdintoja vaalijärjestelmän muuttamisesta. Vaalijärjestelmässä on varmasti pohtimisen arvoisia asioita kuten vaalipiirijaon uudistaminen ja piilevän äänikynnyksen madaltaminen, vaaliliittojen kieltäminen ja vaikkapa äänestysaika.

Keskustelussa on esillä myös äänestyksen toteuttaminen netissä tai vaikkapa kännykällä. Idea ei ole uusi, eikä ongelmaton. Nettiäänestystä on ehdotettu nuorten äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi ja kaiketi myös siksi, että asia jotenkin kuuluu tietoyhteiskuntaan.

Niinhän idea kuuluukin, mutta tarkastellaanpa hetki ennen äänestyssaitin avaamista eräitä pulmallisia asioita. Oikeusministeriössä näitä onkin pohdittu ja sillä suunnalla on nähdäkseni järki mukana.

1. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

Vuodesta 1906 alkaen on Suomessa ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, joka tarkoittaa sitä, että äänestäminen on riippuvainen vain sellaisista edellytyksistä, joita äänestäjillä yleensä on, Edellytyksiä ei ole kovin paljoa eli 18 vuoden ikä ja Suomen kansalaisuus (eduskuntavaalit). Yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa sitä, että kaikilla on yksi ääni.

Toisiko nettiäänestys uusia edellytyksiä kuten se, että pitäisi olla käytössään jotain tiettyjä välineitä? Ei välttämättä, mikäli osana äänestysprosessia olisi mahdollisuus äänestää julkisissa äänestyspisteissä. Sekin tosin loisi sen tilanteen, että toisille äänestäminen olisi helpompaa kuin toisille esimerkiksi varallisuudesta tai muista teknisistä seikoista johtuen.

Yksi ääni kaikille nettiäänestyksessäkin olisi mahdollista varmistaa teknisesti ainakin periaatteessa. Käyttäjien autentikointi esimerkiksi pankkitunnuksilla TUPAS-palvelussa tai HST-kortilla on periaatteessa toimiva ajatus. Mutta olisiko äänestysjärjestelmä muuten niin idioottivarma, että kutakin äänestystapahtumaa todellakin kirjataan kaikissa mahdollisissa olosuhteissa yksi ääni, joka tuloksiin lasketaan? Jos ohitetaan todistamattomina salaliittoina ne ongelmat, jotka voisivat liittyä esimerkiksi tietomurtojen riskiin tai vaikkapa tietojärjestelmän tahattomiin tai tahallisiin ohjelmointivirheisiin, jäljelle jää kysymys siitä kuinka estetään tietojärjestelmän häiriötilanteet ja niiden mahdollisesti aiheuttamat äänten tallentamatta jäämiset. Tarkistuslaskentaahan ei nettiäänestyksessä käsialavirheiden vuoksi tarvittaisi ja kuinka se nettiäänestyksessä järjestettäisiin?

2. Vaalit ovat salaiset

Vaalisalaisuus eli se, että kukaan ei saa tietää ketä äänestäjä on äänestänyt, on äänestämisen pyhimpiä periaatteita. Jos äänestäminen tapahtuu netissä ja vaikkapa kotona, kuinka varmistetaan ettei äänestyshetkellä äänestäjän olan yli kurkita? Siten, että äänestäjällä on ääni käytössään aina siihen asti kunnes äänestysaika menee umpeen ja äänestäjä voi vaihtaa äänestysajan puitteissa mielipidettään? Siten tietysti saisi salattua vahingon jälkeen äänestyspäätöksensä, mutta entä jos halusikin äänestää joillekulle toiselle paljastunutta ehdokasta?
Vaalisalaisuuden osalta tässä ei ole vielä kaikki, sillä netissä tehtävistä klikkauksista ja toimenpiteistä jää aina jälki ja koko joukko erilaisia lokitietoja kerätään. Äänestysjärjestelmän osalta pitäisi tarkasti varmistua esimerkiksi siitä, ettei kahta tietokantaa keskenään ristikoimalla olisi mahdollista kytkeä äänestäjän tunnistetietoja sekä annettua ääntä toisiinsa.

3. Äänestäjän on äänestettävä itse

Yleinen periaate äänestämisessä on se, että äänioikeutta ei voi käyttää asiamiehen kautta tai millään valtakirjalla. Kuinka tästä voitaisiin nettiäänestyksessä varmistua? Miten toimitaan silloin, jos jonkun tunnukset ovat paljastuneet jollekulle toiselle ja joku toinen on käyttänyt äänioikeutta hänen puolestaan? Peruutetaanko annettu ääni? Sen ei pitäisi kaiketi olla käytännössä edes mahdollista, mutta äänen antaminen uudestaan äänestysajan puitteissa uudestaan voisi ratkaista pulman ellei joku muu äänestä aivan ajan loppuvaiheessa tai äänestä uudelleen oikean äänestäjän puolesta.

Kuinka sitten varmistutaan myös siitä, että äänestäjä ei tarkoituksellisesti käytä asiamiestä äänestyksessä ja esimerkiksi ulkomaan matkan vuoksi anna tunnuksia jollekulle tutulleen? Se ei nimittäin nykyisessä järjestelmässä ole mahdollista eikä vaalien periaatteiden mukaista. Postissa tapahtuva ennakkoäänestys on olemassa sitä varten, että poissaolo äänestyspäivänä ei estä äänestämistä.

Lisäksi nettiäänestykseen saattaisi liittyä kysymys siitä, että ohjaillaanko äänestäjää esimerkiksi perheen sisällä. Miten varmistetaan se, että perheen pää päätä kaikkien perheen äänioikeutettujen puolesta sitä ketä äänestetään ja varmuuden vuoksi vielä valvo itse tapahtumaa? Toki ohjailua voi nykyjärjestelmässäkin tapahtua, mutta äänestyskopissa se lopullinen äänestyspäätös on kuitenkin tehtävä yksin ja varmistaa päätöksen tekemisen itse.

4. Äänestäminen vaaliviranomaisten valvonnassa

Tällä periaatteella on haluttu turvata vaalien yleistä luotettavuutta, vaalisalaisuutta ja äänestäjän vapaan tahdon toteutumista. Sinänsä kyse on teknisestä seikasta itse äänestyksen suhteen, mutta tästä periaatteesta nettiäänestyksessä luovuttaisiin kokonaan. Ja siis myös periaatteen mukanaan tuomasta turvasta.

* * *

Vaalien välittömyys ja suhteellisuus ovat vaalien toimittamisen periaatteista selkeimmin vapaita ongelmista nettivaalien ollessa kyseessä. Muiden periaatteiden osalta syntyy ongelmia, jotka olisi ratkaistava ennen kuin nettiäänestykseen voitaisiin oikeasti mennä.

Ainahan on tietysti mahdollista ajatella, että näistä periaatteista jopa osin luovuttaisiin, mutta mitä se aiheuttaisi demokratialle? Tuskin ainakaan parantaisi sen demokratian, jonka me tunnemme, toimintaa.

Jos nettiäänestyksen perusteena olisi esimerkiksi nuorten äänestäjien aktivoiminen nykyisestä ja yleensäkin äänestysaktiivisuuden parantaminen, täytyy kysyä onko siitä maksettava hinta periaatteellisella tasolla liian korkea?

Ja sitäkin ennen on analysoitava se, onko nettiäänestys edes oikea ratkaisu äänestysaktiivisuuden laskemisen mukanaan tuomiin pulmiin demokratian kannalta. Hoidettaisiinko nettiäänestyksellä itse sairautta vai vain oiretta?

Mitähän se tuottaisi, jos politiikassa pohdittaisiin sitä, mistä politiikassa itseasiassa on kyse?

2 kommenttia:

I.S. kirjoitti...

Moi Vaiheinen!

Joo, nettivaalit muuttaisivat äänestystilannetta ainakin niin, että nyt vaalisalaisuudesta huolehtii vaalilautakunta, joka valvoo ettei äänestyspaikalla höpötet eikä ängetä koppiin yhtäaikaa. Kun taas tietokoneella äänestäesä joku voi vilkuilla olan yli.

Mutta jos äänestysinto kovin laskee, voi olla etä netiäänestys olisi just se poliittinen piristysruiske. Eka voi tehdä vaalikoneita ja sitten äänestää.

Mä en muuten enää jaksa niitä vaalikoneita. Onhan ne informatiivisia, mutta aina harmittaa kun se, jota aion äänestää ei tule edes top 20:een!

Mä olin kovin inoissani tosta Viron systeemistä, bloggasinkin siitä:
http://istori.blogspot.com/2007/03/do-not-be-bamboozled-in-estonian.html

Terv IStori

Ilja Suvanto kirjoitti...

Hyvää pohdintaa. Kirjoitin itse maaliskuussa lyhyesti verkossa äänestämisen ongelmista. Ongelmaksi nousi myös tuolloin IStorin mainitsema epäkohta.

http://ilja.cryon.net/2007/03/23/verkkoaanestyksen-ongelmia-tekniikka-etiikka-ja-vaalisalaisuus/