torstaina, tammikuuta 29, 2009

Vaalista gallupiksi

Viime kunnallisvaalien Karkkilan, Vihdin ja Kauniaisen kuntien sähköisen äänestämisen kokeilusta tai oikeastaan siinä tapahtuneesta äänten katoamisesta jätetyt valitukset on hylätty Helsingin hallinto-oikeudessa.

Oikeuden mukaan kunnallisvaaleja ei toimitettu virheellisesti eikä lainvastaisesti vaalilain tarkoittamassa merkityksessä. Oikeus katsoo, että äänestyksen ohjeistuksessa ja toteutuksessa oli puutteista. Se ei kuitenkaan pidä virheenä sitä, että 1,9 % sähköisesti jätetyistä äänistä jäi laskematta vaalitulokseen mukaan.

Vaaleja ei siis tarvitse uusia näissä kunnissa, vaikka nuo hukatut 232 ääntä olisivat hyvinkin voineet vaikuttaa vaalin lopulliseen tulokseen.

Electronic Frontier Finland ry:n varapuheenjohtaja Ville Oksanen sanoo Effin tiedotteessa, että hallinto-oikeuden logiikalla äänten tarkastuslaskennasta voitaisiin luopua, koska niissä tulokset eivät muutu kuitenkaan kuin muutamia ääniä.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi toteaa vian olevan laissa. Hän tulkitsee, että hallinto-oikeuden mukaan vaalitulosta varten ei tarvitse laskea kaikkia annettuja ääniä, vaan otos riittää. kasin toteaa, että missään ei ole määritelty, kuinka suuri tai pieni sen otoksen on oltava.

Nuo 232 hukattua ääntä olivat siis 1,9 % kaikista sähköisesti annetuista äänistä. Viime kunnallisvaaleissa äänistä hylättiin epäselvän merkinnän, leiman puuttumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi vain noin 0,17 % .

* * *

Lain tosiaan täytyy olla väärin, jos äänestämisessä hyväksytään itse järjestelmän ja sen epävarman toiminnan vuoksi äänien katoamista. Kyseessä ei edes ole epäselvää merkintää vastaava tilanne, vaan analogia löytyy suunnilleen siitä, että ääntä ei annetakaan pudottaa uurnaan, vaan tilalle joidenkin äänestäjien kohdalle tuodaan roskakori.

Prosenttien valossa sähköisen äänestämisen kokeilu osoittautui siis huomattavan epävarmaksi verrattuna perinteiseen tapaan. Tavallaan se on itse sähköisen äänestämisen konseptiin sisäänrakennettu mahdollisuus, jonka kruunasi itse toteutuksessa hutilointi.

Äänestäminen on periaatteellisesti sen verran tärkeä osa demokratian toteuttamista, ettei sen kanssa pidä kikkailla.

Hallinto-oikeuden päätöksestä voi vetää sen johtopäätöksen, että lain mukaan (jos siis oletetaan hallinto-oikeuden tehneen oikean tulkinnan) vaalit ja gallupit ovat logiikaltaan sama asia.

Järjen mukaan näin ei ole, mutta laki, sen tulkinta ja järki eivät aina mahdukaan samaan virkkeeseen.

Ei kommentteja: