Urheiluviihdettä
Olympialaiset Kanadassa ovat alkaneet ja tällä kertaa kuolemaan johtaneella onnettomuudella. Se on surullista.
Tapahtumasta on HS:n mukaan syytetty myös olympiakomitea KOK:ta, sillä olympialaisten lajeista halutaan vauhdikkaan näyttäviä, jotta ne pärjäisivät televisiokatsojien määrässä. Olosuhteet vedetään niin rajoille, että turvallisuus on tiukilla ja ihan vain katsojalukujen vuoksi.
Vähän samasta teemasta HS:ssä puhuu myös dopingtutkija Tapio Videman, joka pohtii ääneen sitä, että dopingtestauksen voisi oikeastaan lopettaa.
"Hän sanoo, että jos kilpaurheilu nähdään rehellisesti viihdebisneksenä, testeistä luopuminen on realistinen johtopäätös."Hän kutsuu dopingtestejä viihdealan pr-toiminnaksi ja muistuttaa, että murtomaahiihdon Lahden MM-kisoissa vuonna 2001puolella mitalihiihtäjistä oli kisoissa erittäin epänormaalit veriarvot.
Nykyään dopingissa puhutaan esimerkiksi geeniterapioista tai vaikkapa somatotropiinista, jota saadaan kuolleiden ihmisten aivolisäkkeistä ja niin edelleen. Menestystä ja muka-mainetta pitää hankkia hinnalla millä hyvänsä ja tosiasiassa terveydellä ei ole siinäkään suhteessa ihan niin tarkkaa väliä.
Puhtaan ja reilun pelin eetos on aika kaukana nykyisestä huippu-urheilusta, jota tehdään enemmänkin televisio-oikeuksien tuomien tulojen tahtiin. Miksi tätä viihteellistymistä ei sitten vietäisi kerralla loppuun asti? Viidenteollisuudestahan tässä urheilubusineksessa on kyse.
4 kommenttia:
Dopingia ei pidä virallisesti hyväksyä senkään vuoksi, että sen jälkeen urheilijoiden terveydellä ja hengellä pelleily laillistettaisiin, ja varmasti se lisääntyisi ja muuttuisi huomattavasti pahemmaksi nykyisestä. Surullistahan tämä dopingin nykytilanne on ja viihteen valta samoin.
Olen intuitiivisesti pitkälti samaa mieltä. Jutussa tosin todetaan, että "Videmanin mielestä avoin käyttö tekisi dopingista turvallisemman".
Pohdin sitä, että nykytilanne, missä asioita tehdään salaa ja pahimmassa tapauksessa puoskaroimalla ties mitä aineita, voi olla vaarallisempi kuin se, että asiat tehdään julkisesti ja kilpaillaan kemikalisoitumisessa näkyvästi. Silloin myös vaarat nousevat näkyviin ja keskusteluun, eikä kiinnijääminen ole salailun syy.
Vasta-argumenttina tälle on se, että salaislun syy on silloin avoin kilpailutilanne, missä samoja keinoja ei haluta antaa kilpailijoiden tietoon. Silti kiinnijäämisen pelon poistuminen pistäisi kenties hakemaan ammattitoimijat eli lääkärit paikalle.
Mutta kuinka pitkälle nämä nykyajan bioteknologiset gladiaattorit olisivat valmiita menemään. Luulen, että liian pitkälle...
Moraalisestihan tämä tietysti ei ole näin yksinkertaista, sillä ajatellaan nyt vaikka nuorta, joka haluaa urheiluviihteestä tehdä ammatin, hän joutuu tulevaisuudessa jo nuorena valitsemaan geeniterapiat ja muun sellaisen, joka taas muuttaa ihmisen fysiikkaa pysyvästi vaaroineen kaikkineen...
Urheilu on jo aikaa sitten menettänyt ainakin meikäläisen silmissä sellaisen puhtoisen eetoksen, jota siihen yhä edelleen halutaan liittää ikäänkuin markkinointimielessä.
Surullistahan se.
Jos ne aineet olisivat laillisesti sallittuja, niin nuo urheilijareppanat tappaisivat itsensä niihin kun eivät malttaisi olla vedättämättä äärirajoille.
Sehän tuossa tietysti on uhkana, vaikka voisi tietysti olettaa että myös tuossa suhteessa tapahtuisi oppimista... vai eikö?
Epäilemättä kaikesta urheilusta tulisi suunnilleen samanlaista kuin jenkkiläinen showpaini, mutta toisaalta, viihteenähän sitä pidetäänkin.
Lähetä kommentti