Viikolla paljon puhetta ilmastosta

Viime viikoilla on jälleen ollut paljon puhetta ilmastonmuutoksesta korkealla tasolla.

Kansainvälisellä tasolla näyttäisi nousevan keskeiseksi teemaksi se, mistä ja miten pystytään sopimaan joulukuussa Balilla järjestettävässä kokouksessa koskien Kioton sopimuksen jälkeistä aikaa eli minkä suunnan ilmastomuutoksen hillitseminen saa vuoden 2012 jälkeen.

YK:ssa pidettiin maanantaina päivän ilmastonmuutoskokous, johon osallistui 150 maata ja yli 80 valtionjohtajaa. Kokouksessa ei kuitenkaan neuvoteltu eikä sovittu mistään. Pelkkää puhetta siis.

* * *

Loppuviikosta USA:n aloitteesta olivat sitten koolla 16 suurimpiin saastuttajiin kuuluvaa maata USA:n ulkoministeriössä. Tässä kokouksessa USA.n presidentti George W. Bush kertoi, että USA ei luovu kannastaan, jonka mukaan jokainen maa päättää itse ilmastomuutoksen hillinnästä. Eli Bush ei halua sitovia sopimuksia asiasta.

Bush kuitenkin tunnusti ilmasto-ongelman olevan todellinen ja että ihmisen toiminta on keskeinen tekijä. Tätä tunnustusta luonnehdittiin muunmuassa siten, että kyseessä oli iso askel amerikkalaisille, mutta pieni askel ihmiskunnalle.

Syykin on selvä eli hänen mukaansa ilmastonmuutoksen vastustaminen ei saa heikentää talouskasvua tai kansalaisten vaurastumista. Bush ehdotti myös kansainvälisen rahaston perustamista edistämään päästöjä vähentävän teknologian kehittämistä.

Bush ehdotti, että jokainen maa asettaa tavoitteensa ilmastomuutoksen hillinnäksi, mutta kuten The New York Times huomautti, jätti kertomatta mitä noiden tavoitteiden pitäisi olla.

The Guardian aiemmin mainitussa jutussa kommentoi amerikkalaisten asenteesta: "It may be too little, too late". BBC:n mukaan Bushin puheet kokouksessa ovat nostattaneet kritiikkiä.

* * *

Yhdysvalloista kuuluu nykyisellään myös muita ääniä eli Texas Tech Universityn, Union of Concerned Scientists:n (UCS) and Stanford Universityn tutkijat kertovat, että Yhdysvaltojen täytyy pudottaa päästöt 80% vuoden 2000 tason alle vuoteen 2050 mennessä, jotta maailma välttyisi pahimmilta uhkakuvilta.

Tähän verrattuna poliitikkojen puheet näyttävät pelkältä vetkuttelulta ja ymmärtämättömyydeltä.

* * *

BBC on teettänyt mielipidekyselyn, jonka mukaan neljä viidestä (79 %) vastaajasta oli sitä mieltä, että ihmisen toiminta on ilmastonmuutoksen merkittävä aiheuttaja. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta piti tarpeellisena toimia ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi ja kaksi kolmesta koki, että merkittäviä tekoja tarvitaan pikaisesti.

BBC:n kysely toteutettiin 21 maassa ja siihen vastasi yli 22 000 ihmistä.

Kansalaisten mielipide tuntuu siis olevan varsin myönteinen sille, että toimiin vihdoin ryhdytään.

Sijoittajajärjestö Carbon Disclosure Projectin (CDP) kyselyssä taas kysyttiin ilmastonmuutosasioista maailman suurimmilta yrityksiltä. Kyselyn mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa merkittäviä muutoksia myös teollisuudessa ja talouselämässä. Kyselyyn vastasi tänä vuonna jo 77 prosenttia maailman 500 suurimmasta yrityksestä. Kolme neljästä vastanneesta yrityksestä yritti vähentää kasvihuonepäästöjään.

Huolestuttavinta kyselyn vastauksissa on se, että yhdysvaltalaiset ja erityisesti kiinalaiset yritykset olivat laiskoja vastaamaan tällaisiin kyselyihin.

Ilmeisesti siellä ei koeta koko ongelmaa vakavana taloudellisena muutostekijänä. Ilmastonmuutos on mitä suurimmissa määrin juuri sitä.

* * *

Voiko poliitikot ylipäätänsä ratkaista ilmastomuutoksen haasteet? Sitä pohditaan myös Guardianissa.

Noiden puheenvuorojen ulkopuolelta voi todeta, että nykyinen meno on sellaista, että poliitikot ovat aivan liian hitaita tajuamaan muutoksen voimakkuutta ja siksi ongelman hoitamine jää meille kuluttajille, kansalaisille ja äänestäjille.

Kannattaa pohtia miksi esimerkiksi Yhdysvallat, Kiina ja Intia eivät halua sitovia rajoituksia päästöihin? Sekä luonnollisesti sitä, miten kuluttajat käyttäytymisellään globaalissa taloudessa voivat siihen vaikuttaa? Vastaus ei ole "ei mitenkään", vaan jotain ihan muuta.

Kuluta vihreämmin

Ystäväni M vinkkasi EcoGeek-saitista.

EcoGeek on montanalaisen Hank Greenin perustama luonnon ja teknologian symbioosia pohtiva blogi. Hankin mukaan on olemassa turvallinen tasapaino teknologian ja luonnon välillä missä myös teknologian keinoin voi luontoa voi auttaa siinä missä teknologia auttaa ihmistä selviämään arkipäivästään.

Hank kirjoittaa mielenkiintoisista aiheista kuten siitä, että Uuden Seelannin pääminsiteri on sanonut maansa pyrkivän tuottamaan 90% energiasta uusiutuvilla luonnonvaroilla alle 20 vuodessa tai uuden sukupolven aurinkopaneelimateriaaleista.

Toinen viikonlopun saittivinkki on TreeHugger. Kyseessä on hieman laajempi saitti, jossa esitellää kestävään kehitykseen johtavia tuoteideoita ja ratkaisuja.

Esimerkiksi nyt esittelyssä on ekologisempi tapa tehdä häämatka. Jos asut Iso-Britanniassa niin älä lennä Eurooppaan, vaan ota Eurostar ja matkusta junalla tuottaen 90% vähemmän päästöjä kuin samalla reitillä lentäen.

Joten Go Green!

Metaforien maa

Aluksi ajattelin tässä retostella Markku Pölösen metaforaelokuvan Lieksa!, josta en itseasiassa suuremmin pitänyt. Monessakaan mielessä leffa ei noussut omassa sekavassa asteikossani tasapaksua paremmaksi.

Mutta enpäs retostele varsinaisesti sen kummemmin, koska se on jo tehty Hesarissa minusta varsin osuvalla tavalla. Leffa ei ole "matalamielistä paskaa"[1], mutta pellolla juoksentelun sijaan elokuvalta olisi toivonut siinä olevan viestin syventämistä ja kiteyttämistä.

* * *

Elokuva on tulvillaan Pölösen muistakin elokuvista tuttuja metaforia ja niiden viestikin on pitkälle sama: neitseellistä suomineitoa myydään ja raiskataan, viedään maalta kaupunkiin vaikka väkisin ja viattomuuden tilalle tunkeutuu maailmalta kaikkea sellaista, jota ilman lopultakin voi olla. Jotenkin tuollainen mielikuva tuosta kaikesta jäi.

Metaforien ongelma on se, että ne ovat tuossa elokuvassa turhankin ilmiselviä ja alleviivavat sitä valitusta, joka tuohon viestiin sisältyy. Itse asialle eli nykyisen kaupungistumisen ja globalisoitumisen nurjille puolille ei mahdeta mitään taunopalomaisella kansallisromantiikalla ja valittamisella. Tällaista valitusta kuulee nykyään ihan liikaakin.

Se pulma, joka nykyisessä yhteiskunnassamme vähäväkisempiä alueita koettelee, ei ole voitettavissa sillä, että haikaillaan sen junan perään, joka meni jo. Omien vahvuuksien tarkastelemisella ja tukemisella päästään jo paljon pitemmälle.

Pölösen elokuvasta on toki sanottava se, että siihen sisältyy myös toinenkin viesti: tärkeintä on olla matkalla ja ettei sitä kannata tavoitella, mikä ei ole itseään varten. Niin se on.

* * *

Anekdootti sinänsä, mutta tuo matkalla oleminen kuvaillaan karavaanina, joka näytti olevan loppukuvissa matkalla Kuopioon vievällä tiellä, jos en ihan väärin katsonut (ne maisemat kun ovat sattuneista syistä johtuen hyvinkin tuttuja). Ja se on tasan eri suunnassa kuin Lieksa, elokuvan ihannekaupunki.

* * *

Yksi kummallinen ajatus tuli elokuvaa katsoessa. Olikohan Pölönen tarkoituksella napannut kuvia ja ideoita sci-fi -leffoista vai saiko hetkittäin tylsyyteen vajoamassa oleva mielikuvitukseni liikaa ideoita jostain? Eräät hahmot ja maisemat kun muistuttivat häkellyttävästi jotain Mad Max tai Lara Croft -hahmoja ja maisemissa oli useammastakin elokuvasta tuttuja elementtejä.

Siinä ei sinänsä mitään pahaa ole, mutta oikeasti nykyisissä elokuvissa kierrätetään vähän turhaankin ideoita ja harjoitetaan kaikenkattavaa tuotesijoittelua ikäänkuin omat ideat olisivat loppuneet.

* * *

Anekdootti sinänsä sekin, että vaikka elokuva on tehty kunniakkaasti Pohjois-Karjalan maisemissa ja Pölösen ansiokkaasti eloonherättämän tuotantoyhtiön Suomen Filmiteollisuus Oy:n voimin, elokuvan jakelusta vastaa Walt Disney Studios Finland, globaalin kulttuurin yhtiöitymän sivulonkero Suomessa.

* * *

Viittaus:
[1] Markku Pölösen haastattelu Plaza.fi -palvelussa.

I Visionari

Stefano Bollanin kvintetin levy I Visionari tarttui käteeni pienessä firenzeläisessä levykaupassa ja kysyessäni levykauppaa pitäneiltä hieman varttuneemmilta naisilta infoa levyistä, he alkoivat oitis onnittelemaan valinnasta ja naputtelemaan luottokorttia koneeseen.

Ensikuulemasta alkaen on voinut todeta ettei onnittelut tupla-CD:stä (hinta likimain sama kuin vastaavasta Suomessa) olleet ensinkään turhia. Yksi vuoden parhaista jazz-hankinnoista.

Bollani (s. 1972) on palkittu italialainen pianisti, joka on aloittanut muusikonuransa jo varhain. Hän on ehtinyt kiertämään niin Eurooppaa kuin muutakin maailmaa ja tekemään levytyksiä lukuisilla eri kokoonpanoilla. Viimeksi hänet on palkittu European Jazz -palkinnolla (Hans Koller Preis) otsikon "Musician of the Year 2007" alla.

I Visionari on vuonna 2006 ilmestynyt Bollanin kvintetin ensimmäinen levytys, järjestyksessä 15. Bollanin levytys. Kvintettiin kuuluvat Mirko Guerrini (saksofonit ja huilu), Nico Gori (klarinetit), Stefano Bollani (piano, laulu), Ferruccio Spinetti (kontrabasso) ja Cristiano Calcagnile (rummut). Vierailijoina levyllä esiintyvät Mark Feldman (viulu), "Sua Sarditá" Paolo Fresu ja Petra Magoni (laulu).

Levyllä soivat rauhallisen jazzin, rankemman improvisoinnin ja italialaisesta musiikkiperinnöstä kumpuavat sävyt. Yhtye soittaa varsin tiiviisti yhteen, mutta läheskään aina ei ryppyotsaisesti. Hetkittäin yhtye leikittelee kansanmusiikkiperinnön kanssa ja seuraavassa hetkessä kuljetetaan kuulija improvisoidun jazzin pariin ilman, että kuulija edes huomaa siirtyneensä tyylilajista toiseen, kuten kappaleessa Scartabello. Kappaleen puhaltimilla soitettu alku lupailee italialaista tanssia ja laulua, mutta johtaa viulujen kautta kiihkeään rumpusooloon.

Kappaleessa italialaisessa traditionaalisessa kappaleessa Mamma mia dammi cento lire kaunisääninen Petra Magoni ensin viettelee kuulijansa, jonka jälkeen tuntuu siltä kuin jokin menisi pahasti vikaan ja siirrytäänkin jonkinlaisen ironia keskelle.

Saksofonisti Guerrini soittaa tyylillä, joka saa mieleen kotimaisista soittajista Jukka Perkon. Kappaleen Il fiore canta e poi svanisce soitossa kaikuu maisema kuulaana ja mystisen sameana, kuin hakien sumusta kansallista maisemaa.

Bollanin musiikissa on myös syvällistä melankoliaa, esimerkiksi kappaleessa Che cosa sono le nuvole, joka on nimetty Pier Paolo Pasolinin osion mukaan elokuvassa Capriccio all'italiana, mutta myös iloittelua, josta tulee mieleen Trio Töykeät, kuten kappaleessa Antichi insediamenti urbani.

Kaikenkaikkiaan kokonaisvaltainen paketti jazzia, jota jaksaa kuunnella ja joka sykkii sitä maaperää, mistä se on lähtenyt.

Stefano Bollani, I Visionari:

CD1:

1. La Sicilia


2. Il fiore canta e poi svanisce


3. Visione numero uno


4. Carnevale di Dunkerque


5. Storta va


6. Che cosa sono le nuvole

CD2:

1. Intro


2. Per scordarti di me


3. Visione numero due


4. Antichi insediamenti urbani


5. Alone Together


6. Scartabello


7. Mamma mia dammi cento lire


8. Impro


9. Quando la morte verrà a prendermi


10. Sardità

Lisää: Stefano Bollani All about Jazz-palvelussa, Wikipediassa ja itse levystä jazzitalia.net -pavelussa.

Kuva: Misha Kirshner, http://www.stefanobollani.com/ -palvelun pressiaineistosta

Turismi

Turismi on nykyisellään vahvasti kasvava liiketoiminnan sektori. Ja varsinkin massaturismi. Kyse ei ole ihan pienistä määristä, sillä Maailman Turismin Keskusjärjestön arvion mukaan vuonna 1950 maailmassa tehtiin 25 miljoonaa lomamatkaa, vuonna 1995 määrä oli 528 miljoonaa ja vuonna 2006 842 miljoonaa. Vuotuista kasvua vuosien 1950 ja 2006 välillä on ollut 6,5% ja kasvu jatkuu.

Tämä on ollut mahdollista ihan siksi, että elintaso on noussut ja erilaiset keinot harrastaa turismia ovat lisääntyneet. Monille alueille ja kaupungeille turismi on liiketoiminnallisessa mielessä hyödyllistä, mutta ei ollenkaan haitatonta. Maailman kulttuuriperinnön tai luonnonperinnön kohteet ovat suosittuja, mutta myös alttiita rankalle turismin kulutukselle. Kohteet yksinkertaisesti kuluvat massojen puristuksessa.

Tässä ei tietenkään vielä kaikki eli turismi kuluttaa energiaa ja muita luonnovaroja. Turisteja lennätetään laivueittain, etelässä ilmastoidaan ja tavara vaihtaa omistajaansa oli se kertakäyttöistä tai sitten muuten vaan muovista.

On turismista tietysti hyötyäkin eli ihminen tutustuessaan uusiin kulttuureihin saa virikkeitä ja kokemuksia, joista ammentaa elämäänsä sisältöä. Kulttuurit tutustuvat toisiinsa turismin välityksellä ja oppivat ymmärtämään sitä kautta toisiaan. Ja lisäksi on tietysti tuo taloudellinen puoli.

Massaturismin ja kulttuurien ymmärryksen suhteeseen voi suhtautua myös varauksella. Massaturismissa kun tuntuu olevan kovin esineellistämisen luonnetta. Kun turistilauma säntää pitkin maailmanperintöluetteloon liitetyn kaupungin kujia tikkua pystyssä pitävän oppaan perässä ja käy toteamassa matkaoppaassa mainitun historiallisen kohteen olemassaolon ja räppäämässä pari valokuvaa, ei siinä kulttuurit juuri kohtaa. Turisti kohtaa patsaan, mutta kohtasiko patsas turistin?

Esimerkiksi maailmanperintöluetteloon liitetyn historiallisen Firenzen keskustasta on paljon helpompi löytää amerikkalainen, japanilainen tai vaikka ruotsalainen kuin alueella asuva italialainen. Toisaalta, kukapa haluaisi asua sellaisen kameratulvan keskellä ettei kotoaan pysty poistumaan tallentumatta kymmeniin digikameroihin.

* * *

Massaturismin syliin vajonneen kaupungin hulinaa seuratessa tulee mieleen, että ihminen muuttuessaan turistiksi menettää myös osan siitä rationaalisesta ajattelukyvystään, mikä hänellä normaalisti on. Turisti on laumaeläin ja luottaa laumaansa eikä enää ajattele itse samalla tavalla kuin ollessaan omissa oloissaan.

Kaiketikin ihminen toimiessaan yksin vieraassa ympäristössä vaistoaa vaaran eri tavalla kuin olleessaan lauman jäsen, jolloin lauma kohtaa vaarat yhteisesti. Ja laumalla on silloin lauman luonne eli fiksutkin ihmiset menevät virrassa, joka johtaa sinne minne äänekkäin vie.

Ehkä viisaampi sosiologi tai evoluutioteoreetikko osaisi tuon selittää paremmin, mutta tavallista rauhallista kahvilaa etsivää kulkijaa lauman meteli häiritsee. Ei voi mitään, mutta valtavat turistimassat ovat yhtä mukavia kuin parvi hyttysiä.

* * *

Monet kulttuuriturismin perässä kulkevat käyvät ihastelemassa maailmanhistorian suuria luomuksia ja teoksia. Jotakin mikä on luonut maapallolle uutta kulttuuria tai tuon luomistyön hedelmiä. Mutta luoko turismi uutta kulttuuria? Totta kai, jos kulttuuri määritellään riittävän laveasti, mutta millaista se sitten on? Matkamuistokulttuuria? Aitoa on enää kohta vain kyllästyneen lippukassan tympeä palvelu.

(Kuvassa Michelangelon Davidin kopio kavereineen tutustumassa Firenzen Piazza della Signorialla kultturien kohtaamista harjoittaviin turisteihin)

Leonardo

Leonardo da Vinci oli nero.

Sen lisäksi, että häntä pidetään eräänä maailman parhaista taidemaalareista kautta aikain, hän oli insinööri, kuvanveistäjä, matemaatikko, anatomian tutkija, muusikko ja ties mitä muuta tahansa.

Mona Lisan, Pyhän ehtoollisen ja Vitruviaan miehen lisäksi hän suunnitteli lentokoneen, helikopterin, kehruulaitteen, herätyskellon, uimaräpylät, sukellusvarusteet, siirrettävän sillan, eräänlaisen panssarivaunun, sarjatulta ampuvia tykkejä ja niin edespäin.

Eikä tässä vielä kaikki. Hän suunnitteli myös laitteita, joilla suuria rakennuksia saatettiin rakentaa käyttämällä koneita hyväksi. Kaikki hänen luonnostelemat vekottimensa eivät sentään olleet kovinkaan käytännöllisiä, kuten esimerkiksi sukset, joilla voi sauvoja apuna käyttäen hiihtää vetten päällä. Tai puusta tehty polkupyörä.

Leonardo piirsi näitä nykyään varsin tavanomaisilta kuullostavat laitteet 1400-luvun lopulla, 1500-luvun alussa. Aikana, jolloin Gutenberg keksi kirjapainon vaatimat irtokirjakkeet ja Kolumbus luuli matkustavansa Intiaan, mutta löysi Amerikan. Läheskään kaikkia Leonardon luonnostelemia laitteita ei saatu rakennettua yli 300 vuoteen hänen kuolemastaan.

Leonardo oli siis renesanssiajan yleisnero. Mutta miksi?

Ei ainakaan siksi, että ympärillä olisi valon nopeudella vaihtuvia virikkeitä ja muuta vastaavaa. Leonardo haki lapsena virikkeensä luonnosta ja löysikin sieltä mitä kummallisempia asioita. Eittämättä Leonardo oli lahjakas ja omasi pistämättömän esteettisen tajun.

Mutta täytyi hänellä olla myös vauhdikas mielikuvitus ja jotain mistä ammentaa se. Koulu se ei ollut sillä juristi-isästä huolimatta Leonardo ei kouluja käynyt.

Tuli ihan vain mieleen, että syttyykö meidän aikanamme samanlaisia yleisosaajia, jotka jättävät jälkensä historiaan samalla tavalla kuin Leonardo aikoinaan? Onko meidän valmiiksi tuotteistettu maailmamme itseasiassa mielikuvituksen virikkeitä tukahduttava maailma, koska se tarjoaa vastauksen lähes kaikkeen googlettamalla? Olemmeko lopettaneet luonnon loputtoman monimuotoisen ihmettelemisen?

Ehkä teknologinen elämämme on jo liiankin helppoa, jotta jaksaisimme ihmetellä ja ratkaista ongelmia. Ehkä meistä on tullut laiskoja ajattelemaan itse, keksimään ja oppimaan...

(Kuvassa talo, jossa Leonardon väitetään asuneen syntyneen ja asuneen lapsena)

Vuosi 2011?

Tuleekohan tuosta viidennestä virheestä koskaan valmista?

Viikolla raportoitiin Olkiluoto 3:n työmaalla tapahtuneesta kuolemantapauksesta ja syyksi epäiltiin alustavasti putoamisaukon peitelevyn puutteellista merkintää.

Ydinvoimalan rakennustyömaalla on myös tehty sutta viime kesänä eli teräsvuoraus on ollut epätasaista ja saumat väärin korjattuja. Lisäksi asennetuissa osissa on havaittu mittavirheitä jne. Eli uusiksi ne menevät jälleen kerran. Eikä nyt kyse ole edes ensimmäisistä ja tuskin viimeisistä uudelleen korjattavista voimalaitoksen kohdista.

Nyt laitoksen tilaaja TVO ei enää anna mitään arvioita siitä milloin voimalan pitäisi olla valmis. Projektinjohto arvioi vuodeksi 2011. Selkoa voimalan aikataulusta saadaan vasta vuonna 2009. Ennen sitä voidaan vain arvailla milloin tästä laitoksesta tulee mitään vai tuleeko?

Koko hanke on ollut töpeksimistä ja huonoa rakentamista. Homma ei ole tuntunut olevan hanskassa oikein kenelläkään. Siksi onkin ihan aidosti kysyttävä, onko näillä samoilla konsortioilla mitään edellytyksiä kehittää sitten sitä seuraavaa ydinvoimalaa, jota niin kovasti tuntuvat himoitsevan?

Itseasiassa Olkiluoto 3 -hanke osoittaa kuinka epävarmasta ja arvaamattomasta asiasta koko yhteiskunnan tasolla näissä ydinvoimaloissa on oikeasti kyse.

100

Numero 100. Siihen meni 160 päivää. Juhlaentry siis.

Tähän mennessä Google Analyticsin mielestä tässä blogissa on tapahtunut seuraavaa:

8.4.2007 - 14.9.2007 välillä entryjä on ollut siis 99 (tämä on se sadas), käyntejä 1911, näyttökertoja 3299 ja kävijöitä 1153.

Käyntien, kävijöiden ja entryjen määrän kehitys on ollut kuukausittain seuraava:

• huhtikuu: 151 käyntiä, 69 kävijää, 15 entryä (8.4.2007 alkaen)
• toukokuu: 329 käyntiä, 198 kävijää, 13 entryä
• kesäkuu: 226 käyntiä, 161 kävijää, 13 entryä
• heinäkuu: 457 käyntiä, 269 kävijää, 22 entryä
• elokuu: 534 käyntiä, 357 kävijää, 27 entryä
• syyskuu: 214 käyntiä, 158 kävijää, 9 entryä (14.9. asti)
  

Eli näyttäisi siltä, että mitä enemmän entryjä, sitä enemmän kävijöitä ja käyntejä. Varmaan sekin auttaisi, jos olisi enemmän asiaa...

Ja mistä täällä on tähän mennessä kirjoitettu. Eniten entryjä on mennyt seuraaville tageille, top 10 olkaa hyvä:

1. ilmastonmuutos (33)
2. yhteiskunta (25)
3. energia (24)
4. internet (21)
5. politiikka (14)
6. media (13)
7. tietoyhteiskunta (11)
8. jazz (10)
9. ydinvoima (8)
10. kulttuuri (7)

Ja mitä täältä on sitten Googlen mukaan eniten luettu 8.4.-15.9.2007:

1. Etusivu (mikä se kulloinkin on): 1806 näyttökerta (tagit milloin mitäkin)
2. Tyylikäs leipäkone: 130 (tagi: jazz)
3. Valtiosyyttäjän harharetki: 106 (tagit: internet, media, tietoyhteiskunta)
4. Amsterdam jazz - yhteenvetoa: 54 (tagit: Amsterdam, jazz)
5. Mashup!: 47 (tagit: internet, julkishallinto, rajapinnat, xml, yhteiskunta)
   

Jotta tuota... aika harvassa top 5 sivujen listalla ovat ne tagit, jotka kirjoittajan top 10 aiheisiin ovat mahtuneet. Tosin etusivulla kaikki noista ovat olleet ja noille muille suosikkisivuille on löydetty joko hakukoneen tai muualla sivustolla olevan linkin kautta.

Kiitos mielenkiinnostanne tätä blogia kohtaan! Homma jatkuu, mutta ensin seuraa noin viikon tauko, koska juhlan kunniaksi lähdenkin tästä lomalle.

(Kuvassa tilastoja sadan ensimmäisen entryn ajalta)

Televisio on kuollut

Tietoviikko kertoo tutkimusyhtiö Idean listaamista ict-trendistä ja siitä, kuinka televisio on out.

Idean johtajan Kalle Snellmanin mukaan televisostä käytävä keskustelu on hukkunut digitaaliaikaan siirtymiseen. Siinä ollaan hänen mukaansa vain siirtymässä toiseen tekniseen järjestelmään. Snellman sanoo, että samaan aikaan kuitenkin iso joukko nuoria kertoo, etteivät he katso televisiota lainkaan.

Niinpä. Televisio on passiivine laite, joka lähettää ohjelmia silloin kun kanavalle sopii, eikä siis silloin kun niitä haluaa katsella. Ja mistäpä sitä tietäisi, että huomenna tulevaa sarjaa haluaisikin katsella. Harvempi meistä on ennustaja.

Snellman sanookin kyseen olevan siitä, ettei digiaikaan siirtyminen vapauta katsojia millään tavalla ajan kahleista, minkä esimerkiksi YouTube, tilausvideot ja netti-tv-ratkaisut tekevät.

Muita trendejä ovat mm. seuraavat:

- helppokäyttöisyys ja design
- paikannus muuallakin kuin autoissa
- mobiilipelit
- kuluttajien välinen sähköinen kauppa
- ilmaston muutos ja ympäristönsuojelu teknologiayritysten markkinointiviestinnässä
- web 2.0 -palveluiden kypsyminen ja jyvien erottuminen akanoista tällä sektorilla

Aika näyttää ovatko trendit oikeassa, mutta jos ovat, niin maailma alkaa hiljalleen näyttää teknolgisessakin mielessä erilaiselta.


(Kuvan lähde: Wikimedia commons)

Joko taas?

Seuraavaa ydinvoimalaa suunnittelevan Fennovoiman viestintäjohtaja Pasi Natri sanoi YLE:n aamu-tv:n uutisissa, ilmeisesti Kemijärvellä pidetyn ydinvoiman lobbaus- ja käännytystilaisuuden yhteydessä, että Vuotoksen rakentaminen ei liittyisi mitenkään ydinvoiman lisärakentamiseen, sillä ydinvoima on perusvoimaa. Vesivoima on Natrin mukaan säätövoimaa ja vesivoiman kanssa Fennovoimalla ei ole tekemistä.

Ai ydinvoima ei tarvitse tuekseen säätövoimaa? Tämä oli uutta. Ja jos siis kerran asia on noin, niin sehän tarkoittaa sitä, että Vuotoksen rakentamiselle ei ole edes energiayhtiöiden esittämiä perusteluja. Sekin olisi uutta. Tekojärven toteutuksessa syntyvän metaanin vuoksi ilmastonmuutokseen liittyvät perustelut tekoaltaiden rakentamiseksi ovat tyhjän päällä.

Se taas ei ole uutta, että ydinvoimayhtiöt ovat lobbauskierroksella ja jakelevat kuulijoille mitä jännittävämpiä tarinoita.

Mitähän jos nyt katsottaisiin ensin tuleeko tästä viidennestäkään ydinvoimalaitoksesta mitään ja mitä se oikeasti maksaa, ennen kuin ryhdytään lupailemaan uutta työtä kymmenillä tuhansilla henkilötyövuosilla jollekin paikkakunnalle. Kannattaa muistaa ettei niitä viidennenkään ydinvoimalan suomalaisille luvattuja työpaikkoja ole tullut, vaan sitä betonia valavat intialaiset keikkatyöläiset jne.

Fennovoima haluaa uuden voimalan rakentamisluvan vuoteen 2010 mennessä eli nykyisen hallituksen aikana. Uusien satujen aika on näköjään jälleen alkanut.

Ps. Uutisten mukaan Pohjolan voima haluaa tehdä ympäristövaikutusten arvioinnin luonnonsuojelualueella Kollajan altaan rakentamiseksi. Se on pähkähullua yhteiskunnan rahojen tuhlausta ja pykälillä kikkailua.


(Kuvan lähde: Wikimedia commons)

Gryndauksen paluu?

Päivän Iltalehdessä oli jälleen valitusta siitä, että Helsingissä ei ole rakentamiselle kaavoitettua maata tarpeeksi ja ettei asetettuihin rakentamistavoitteisiin päästä. Samassa jutussa uhkailtiin kansalaisia tornitaloilla Töölölahdelle ja vihrealueiden rakentamisella.

Nyt jäitä hattuun siellä rakentamisesta vastaavassa poliitikko- ja virkamieskerroksessa ja vähän äkkiä.

Ensinnäkin. Helsingissä on jo valmiiksi suunniteltu rakentamiselle kokonaisia kaupunginosia kuten Jätkäsaari, Kalasatama, Keski-Pasila ja Kruunuvuorenranta. Lisäksi hamutaan Sipoolta peltoja uusille asuinalueille. Kaikki tämä tarkoittaisi jo itsessään sitä, että kasvaa nykyisestä 565911 asukkaasta reilusti yli 600000 asukkaan eli kasvua olisi noilla teoilla jo kokoluokassa 10%. Tämä tietysti edellyttäisi sitä, että uusia asukkaita jostain löytyisi.

Toiseksi. Nuo alueet eivät tosiaankaan ole ainoita jo kaavoitettuja alueita, vaikka suurimpia yksittäisiä kohteita ovatkin. Siellä täällä on tontteja, joita rakennusfirmat eivät ole rakentaneet, koska kysyntää ei ole välttämättä ollut tai jostain muusta syystä.

Kolmanneksi. Vaikka Helsingissä ei maata ole neliökilometreittäin valjastettavissa rakentamiseen, pitää kysyä, miksi juuri nyt muka olisi tarvetta yhä edelleen kiihdyttää rakentamisen tahtia noiden jo tehtyjen ja pitkälle kantavien päätösten lisäksi?

Perusteena on tietysti oletukset siitä, että Helsinkiin tulisi jostain lisää työpaikkoja ja niiden perässä lisää asukkaita. Ja kuitenkin koko maan väestömäärän kasvu on hiljalleen hidastumassa ja kohta hiipumassa. Eli väestöä Stadiin pitäisi siis kohtuullisen lyhyessä ajassa imuroida suurehkon suomalaisen kaupungin verran.

Uskokoon ken tahtoo, mutta väitän ettei tässäkään asiassa olla vaihtoehdottomuuden edessä, vaan koko maata koskevilla poliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa siihen, ettei mistään rakentamisen pakosta voida edes puhua. Ja sitä paitsi, rakentamisbuumi myös ruokkii itse itseään. Ja sitä paitsi, onko Helsingin voimakas kasvattaminen kenenkään edun mukaista, sillä uudet kaupunginosat tulevat myös veronmaksajille kalliiksi, koska rakennusfirmat eivät sitä infrastruktuuria kokonaan rahoita kuitenkaan.

En väitä olevani kaupunkisuunnittelun ammattilainen, enkä sellainen ole, mutta nyt vallassa olevan sukupolven mahtipontiset hankkeet ovat jo nyt tuhonneet Helsingin keskustassa monta avaraa paikkaa ja näkymää nykyarkkitehtuurin luomuksille. On siis pakko kysyä mikä oikeus tällä sukupolvella on rakentaa Helsinki tukkoon ja esimerkiksi tehdä päätökset Töölönlahden alueen rakentamisesta?

Mikä on se motivaatio ja harhakuvitelma, joka on saanut ahneuden sokaisemaan järjen ja maltin tässä asiassa?

Ai mistä moinen otsikko? Ihan vaan siitä, että poliitikot, kaavoittajat ja rakennusfirmat ovat ikuisuuden kulkeneet epäpyhässä ja todistamattomassa liitossa vaatimassa lisää rakennettavaa, oli rakentamisen hinta mikä tahansa ja oli siinä oikeasti mitään järkeä tai ei. Ennen vanhaa rakennusfirmojen kerrotaan jakaneen rakennettavat tontit virkamiesten selän takana ja hoitaneen homman. Nykyään toiminta on tiettävästi kunniallisempaa ja siivompaa. Vai?

Web 2.0 köhii ja kurkottaa

Sosiaaliset www-palvelut, yhteisölliset verkkopalvelut, web 2.0 -palvelut tai millä nimellä ikinä näitä internetin kehityskaaren viimeisimpiä muotivillityksiä halutaankaan kutsua ovat alkaneet ilmiselvästi kyllästyttämään tai närkästyttämään.

Blogosfäärissä on viimeaikoina esitetty puheenvuoroja siitä, että näitä kaveripalveluita ja muita verkostoja on jo liikaa eikä niitä kaikkia jaksa päivittää ja ylläpitää.

Lisäksi yksityisyyden suojaan on kiinnitetty huomiota, sillä esimerkiksi Facebook on ilmoittanut, että sellaisten käyttäjien, jotka sallivat tietojensa näkymisen kaikille, profiilit voidaan saattaa myös hakukoneiden löydettäväksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Sosiaalisten verkkomedioiden kanssa touhuaminen tulee työnantajille kalliiksi. Verkkoturvayhtiö SurfControl arvioi, että pelkästään Australiassa, jossa Facebookiin on rekisteröitynyt reilut 230 000 käyttäjää, verkostossa surfailun aiheuttama tuottavuuden lasku nousee jopa neljään miljardiin dollariin vuodessa. Niin kertoi M&M joku viikko sitten.

Web 2.0 -ilmiö on toki paljon muutakin kuin facebookit ja ja vastaavat verkostoitumispalvelut, mutta on oireellista, että kyllästyminen näihin sosiaalisiin verkkovälineisiin nostaa päätään. Kenties niitä on jo moniarvoisessa netissämme liikaa, ehkä kyse on verkkososiaalisesta ähkystä. Tietysti voi kysyä, mitä tämän jälkeen seuraa?

* * *

Yritysten ja organisaatioiden sisällä yhteisölliset välineet ovat vasta nostamassa päätään.

Monen organisaation intraan on toki liimattu erilaisia ryhmätyökaluja ja kenties blogejakin, mutta kuinka niitä käytetään? Voidaanko esimerkiksi blogeja tai wikejä aidosti käyttää organisaatioiden sisäisen viestinnän välineinä, ideoinnin tukena tai vaikkapa johtamisen välineenä? Markkinoinnin tueksi blogit ovat jo kelvanneet.

Sisäinen viestintä on tiettävästi jokaisen yli 2 henkilöä työllistävän organisaation pulma tai ongelma.

Monessa organisaatioissa blogia käytetään myös sisäiseen viestintään, mutta ovatko ne synnyttäneet aitoa ja hyödyllistä vuorovaikutusta vai onko kyseessä enemmänkin pomon oma ilmoitustaulu?

Mielenkiintoisia näkymiä voisi avata myös organisaatioiden sisäiset verkostoitumispalvelut yhdistettynä toimijoiden kompetenesseihin. Kuinka organisaatioiden sisällä olevaa tai verkostoon kuuluvaa osaamista voidaan hyödyntää ja allokoida oikeille hankkeille? Kas siinäpä jokaisen firman resurssien allokoinnista vastaavan pulma.

Mutta miten varmistetaan sitten se, että ulkomaailmassa kohdattu verkostoähky ei leviä näihin työpaikkojen palveluihin? Ehkäpä organisaatioiden pitäisi tarkastella myös omia toimintaprosessejaan ja -tapojaan samalla kun näitä uusia työkaluja lisääntyvissä määrin otetaan käyttöön.

(Kuvan lähde: Wikimedia commons)

Juoru ja varjo

Kaupungilla tuli vastaan juttu, jonka mukaan suositun verkostoitumispalvelun Facebookin rahoittajista löytyisi myös tiedusteluorganisaatio CIA. Asiasta on netissä myös tarkempaakin uumoilua. Lisäksi on hiljattain kerrottu, että CIA yritti rekrytointia Facebookin välityksellä, mutta vetäytyi hankkeesta.

Totta tai ei, niin yhteisöllisten verkkopalveluiden osalta on syytä miettiä mitä niissä itsestään kertoo ja kenelle. Avoimessa maailmassa on niin, että esimerkiksi suosituilla verkostoitumispalveluilla tai muilla vastaavilla ei ole varaa pettää käyttäjiensä luottamusta, mikäli aikovat pysyä suosittuina. Kuitenkaan käyttäjillä ei käytännössä ole mahdollisuuksia todeta omien tietojensa käyttöä esimerkiksi Facebookissa.

Ja kun salaliittoa uumoillaan, niin ajatellaanpa sitten niinkin, että mikäpä tiedustelupalveluille tai vastaaville olisi helpompaa kuin kerätä ihmisistä tietoa LinkedIn:n, Facebookin tai MySpacen kaltaisten palveluiden avulla, kun ihmiset ihan vapaaehtoisesti luovat rekisterin omilla kertomuksillaan. Kuinka luotettavan, se on ihan toinen tarina.

Oli miten oli. Yhteisöllisen verkkomedian hyvien puolien lisäksi, on sillä myös varjopuolensa siinä, että yksilön tietosuoja on kovin haavoittuvainen. Ja toisaalta, jos yhteisöllisessä mediassa voi luottaa järjestelmään, käyttäjät jättävät yhteisöllisyyden puolitiehen. Se taas heikentää yhteisöllisen verkkomedian tulevaisuudenkuvia.

* * *

Eräällä tavalla yhteisöllisen verkkomedian monet piirteet muistuttavat netin aikaa ennen www:n läpimurtoa vuonna 1994. Silloin kun newsit ja Gopher oli parasta mitä tietoverkoissa saattoi tehdä, nettiyhteisö keskusteli sitä, että verkossa toimimisen pelisäännön määritellään yhteisön itsensä toimesta netikettiin. Ulkopuolisia regulaatioita ei olisi tarvittu. Luottamus yhteisön jäsenten välillä ja valistunut toiminta olisi sen ideaalin mukaan vastannut yhteisön sisäisistä ongelmista.

Näinhän se ei mennyt. Säädettiin lait ja asetukset, kun netistä tuli suuren yleisön väline ja sen käyttäminen myös muuhun kuin hyvään ja kauniiseen tuli arkipäiväiseksi tai uhka siitä kasvoi liian isoksi.

Nyt vain yhteisö itse ei taida olla se, joka koettelee moraalin rajoja, vaan siitä on tullut subjektin sijaan objekti.

Afrikka

Afrikka on ilmastonmuutoksen suurin kärsijä, jos ilmastonmuutoksen torjunnassa epäonnistutaan. Näin sanoo Britannian hallituksen tieteellinen pääneuvonantaja David King. Hänen mukaansa epäonnistuminen tarkoittalisi 70 miljoonaa nälästä kärsivää lisää. Hän sanoo, että kehitys olisi Afrikassa kahtalainen eli toisaalla tulisi kosteampaa ja toisaalla kuivempaa. Jo nyt Afrikkaa vaivaava aavikoituminen ja kuivuus sen kuin pahenisi.

Vaikutukset toki kaiketi kertautuisivat ympäristöpakolaisuutena ja muuna yhteiskunnallisena epävakautena. Vedestä tulee valtaa ja siitä taistellaan. Sekin aiheuttaa runsaasti kärsimystä mantereella, jossa sitä riittää muutenkin.

Ja siis me suomalaiset olemme saaneet kasvihuonekaasupäästömme lisääntymään ja voivottelemme asetettavien tavoitteiden edessä. Joutuisimmeko kenties maksamaan hieman lisää jostain ylellisyydestämme?

Ei, en sano, että me täällä rikkaassa Pohjolassa olemme itseasiassa ahneita. Mutta mieti sitä.

Tahto

Uusimmassa Yliopisto -lehdessä on erinomainen Jouni Tikkasen kirjoittama artikkeli ilmastonmuutokseen ja energiantuotannon haasteisiin liittyen.

Artikkelissa kerrotan, kuinka kasvihuonekaasujen päästötavoitteisiin päästään Suomessa energiaa säästämällä, tuulivoimaa, aurinkoenergiaa, vesivoimaa, bioenergiaa ja vetyä käyttämällä.

Ydinvoimaa ei tarvitse lisätä, eikä uusia tekoaltaita rakentaa. Uusien tekoaltaiden, kuten Vuotos tai Kollaja, rakentaminen olisi itseasiassa myrkkyä päästöjen vähentämiselle sillä tekoaltaan alle jää paljon eloperäistä materiaalia, joka mätänee hapettomissa oloissa ja tuottaa metaania, hiilidioksidia haitallisempaa kasvihuonekaasua.

Artikkelissa huomautetaan myös, että yhdysvaltalaisessa vertailussa Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet nopeammin kuin minkään muun teollisuusmaan. Tästä meillä ei ole paljoa puhuttu.

Uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoon ja energian säästämiseen on olemassa kaikki teknologia markkinoilla, mitään taikatemppuja ei tarvita.

Kuten professori Peter Lund sanoo, "Ei enää ole kysymys julkisesta rahasta eikä laitteiden kalleudesta, vaan poliittisesta tahdosta".

Juuri niin. Kun poliitikko sanoo, että tavoitteisiin ei päästä säästämällä ja uusiutuvaa energiaa käyttöön ottamalla, hän yksinkertaisesti vain ei tahdo päästä tavoitteisiin.

* * *

Viikonloppuna pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) oli puhumassa omakotiyhdistyksen ihmisille, hän vakuutti, että päästötavoitteista pidetään kiinni. Hän myös sanoi, että uusiutuvaa energiaa lisätään ennennäkemättömällä tavalla ja energian säästötoimia tuetaan entistä runsaammin.

Toivotaan nyt, että sitä tahtoa sitten on, eikä tuossa ole kyse juhlapuheesta.

Lentosimulaattori

Sitä on joissain piireissä uumoiltu, mutta Marc Gallotta löysi sen. Google Earthiin piilotetun lentosimulaattorin!

Sitä varten pitää olla uusin versio Google Earthista ja sen jälkeen hiukan lennellä taivaalla ja sen jälkeen näppäinyhdistelmällä Crtl+Alt+A (Macissa Command+Option+A) ja Kathmandun lentokenttä on edessä. Sitten eikun Himalajalle lentämään. Pikaisesti testattuna tuo toimii.

Google Earthiin liitettiin jokin aika sitten tähtitaivas ja nyt siis näkökulmaa voi laajentaa lentämällä palloa ristiin rastiin.

Nyrjähdyksiä #3

Yleisradion Keski-Suomen uutiset kertoo, että Jyväskylän paikallisliikennekeskuksen käyttöönotton liittyvistä ajoituksellisista pulmista ja siitä, että linja-autonkuljettajien mielestä ratkaisut heikentävät liikennejärjestelyitä. Yksi ajoitukseen ja viivästymiseen vaikuttanut seikka on se, että katukivetykseen tarvittavaa graniittia on pitänyt tuoda Kiinasta. Myös Jyväskylän kaupunki on omissa hankinnoissaan käyttänyt kiinalaista graniittia, koska sitä saa halvalla.

Siis kiveä Kiinasta? Haloo, tällaisissa asioissa, jos missä paikallisuudella pitäisi olla sijansa. Vaikka sitä kiveä saisi puoli-ilmaiseksi Kiinasta, kyseisten kivien raahaaminen toiselta maapalloa ei ympäristönsuojelun näkökulmasta ole mitenkään perusteltua. Tässä on tyypillinen esimerkki siitä, miten tätä maapalloa ei pelasteta.

Vai ovatko Suomesta tai erityisemmin Keski-Suomesta kivet loppuneet?