keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Paha päivä - tylyä tekstiä

Das SchweigenNyt ei ole tulossa myönteistä tai toivorikasta tekstiä. Valitettavasti.

Tänään Jokelassa 18-vuotias koululainen ampui 8 henkilöä kuoliaaksi eli 5 poikaa, 2 tyttöä ja koulun rehtorin. Lisäksi välikohtauksessa loukkantui 10 henkilöä ja epäilty menetyi itse myöhemmin sairaalassa ammuttuaan itseään. Tämä tragedia vetää sanattomaksi.

Toivottavasti omaisilla, heitä auttavilla sekä muilla riittää voimia.

* * *

Poliisin tietojen mukaan epäilty harrasti tarkkuusammuntaa ja hänellä oli laillinen ase, johon hän oli saanut aseenkantoluvan 19.10. tänä vuonna. Perusteluna aseenkantolupaan on ollut ampumakerhon jäsenyys.

Tämä pistää esittämään kysymyksiä. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun ampukerhon kautta aseet päätyvät veristen välikohtausten välineiksi. Kysymys; miten näitä ampumakerhoja ja aseiden käyttöä niissä valvotaan?

Asealan elinkeinolupa voidaan antaa hakijalle, joka on elinkeinon harjoittamiseen oikeutettu, joka ilmoittaa vastuuhenkilön sekä jolla taloudellisen tilansa puolesta on riittävät edellytykset asealan elinkeinon asianmukaiseen harjoittamiseen. Jos hakija on luonnollinen henkilö, hänellä on lisäksi oltava aseenkäsittelylupa.

Riittävätkö nämä kriteerit?

* * *

Yleinen luulo on se, että Suomi on jotenkin aseeton maa. Se on puppua.

Sveitsiläisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan Suomessa on 56 käsiasetta sataa ihmistä kohden ja se tarkoittaa sitä, että Suomessa on kolmanneksi eniten käsiaseita maailmassa, suhteutettuna väkimäärään. Edellä ovat vain Yhdysvallat ja Jemen.

Jos sitten katsotaan aseen kautta surmansa saaneiden määrää, niin Suomessa saa aseen kautta surmansa 4. eniten ihmisiä teollisuusmaista, jos itsemurhat otetaan huomioon.

Ja haloo! Edellä kerrotut lukemat eivät anna sijaa selityksille, että Suomessa asekulttuuri on jotenkin parempaa tai hillitympää kuin muualla.

* * *

Epäilty on tiettävästi viestinyt tulevista teoistaan ennalta internetin välineiden kautta ja osa materiaalista on sellaista, jonka pitäisi herättää kysymyksiä.

Ihminen, joka kirjoittaa "Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoin kaikki, joita pidän epäkelpoina, ihmisrodulle häpeällisenä ja luonnon valinnan epäonnistumisena" tai "ihmisrotu ei ole taistelemisen tai pelastamisen arvoinen... ainoastaan tappamisen arvoinen", ei kaiketi ole aivan kunnossa ja kyseinen viesti on suuri avunhuuto.

Laki sanoo, että "Aseenkäsittelylupa voidaan antaa 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana käsittelemään ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia".

Onko aiemmin kerrottu teksti sellaisen henkilön tekstiä, jota voi pitää "käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana"? Tuskin.

On totta, että lupaa haettaessa esimerkiksi mielenterveyteen liittyviä tekstejä tuskin pystytään havainnoimaan, mutta järjestelmä ei yksinkertaisesti toimi, jos tarkistetaan pelkästään rikosrekisteri ja muuten voi mennä 15-vuotiaana hakemaan luvan aseelleen, jos sille keksii jonkin syyn (kuten ampuma-aseharrastuksen).

Luvat myöntää paikallinen poliisi, mutta millä resursseilla, osaamisella tai tiedoilla poliisi pystyisi erottamaan sopivat sopimattomista? Ei millään.

* * *

Aseet kuuluvat sivistysyhteiskunnassa pelkästään armeijalle, poliisille ja eräille erityisryhmille kuten suuria rahalähetyksiä kuljettaville vartijoille. Muilta osin nykyiset säädökset ja toimintatapa ovat liian löysiä. Myös siksi, että niitä ei pystytä mitenkään aidosti valvomaan, vaan aseen saa, jos vain haluaa.

Tyhjä amerikkalaistyyppinen NRA-höpötys ei toimi, sillä siellä missä aseita on saatavilla, on myös aseisiin perustuvaa väkivaltaa.

* * *

Ylen uutisoinnissa kyseltiin pitäisikö internetin käyttöä rajoittaa, kun epäilty oli laittanut viestejään erilaisille julksille paikoille nähtäväksi. Uutisoinnissa näiltä osin ei jälleen kerran ole pointtia ja osoittaa vain sen, ettei interaktiivista mediaa perinteisessä mediassa ymmärretä.

Osa materiaalista on varsin roisia. Nuoren viha ja angsti siis purkautui jo ennen tekoa verkkoon, mutta kuunteliko kukaan?

Ylen logiikalla voidaan kysyä, miksi televisiossa esitetään sellaista usein amerikkalaista väkivaltaviihdettä kuin nyt esitetään. Niin Ylellä kuin muillakin kanavilla. Ja pitäisi oikeasti ymmärtää, että televisiossa esitetty väkivalta aiheuttaa väkivaltaa yhteiskunnassa. (Tästä on myös tunnettua tutkimusta, jossa esitetty väite todistetaan).

* * *

Tällaisten tekojen syyt ovat syvällä ja usein monisyisiä. Syyllisyyttä tuntee varmasti moni ja vielä usemapi kysyy: "miksi?". Vastauksia on vain niin vähän.

Itse tapahtuneen osalta ei osaa mitään muuta sanoa kuin että synkäksi vetää. Monella on hiljaisten hetkien ja pohdintojen aika, toivottavasti voimat riittävät kaiken sen läpikäyntiin.



(Kuva: Das Schweigen. Lähde: Wikimedia commons)

Ei kommentteja: