tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Maaliskuu

Vaiheisen maaliskuun tilastot
Maaliskuussa Vaiheisesta luettiin blogeista, sensuurista, jazzista ja muusta sellaisesta, kuten Bela Lugosista. Sekä tietysti ilmastonmuutoksesta, siitä kirjoitetaan vaikka se ei olekaan lukijoiden suuri suosikki. Tekstiviesteistä Vaiheisesta ei kuukauden aikana luettu, koska siitä typeryydestä ei juuri mitään kirjoitettu.

Google Analyticsin mukaan Vaiheisen kävijäluvut olivat kuukauden mittaan varsin stabiilit, mutta näyttökerroissa ja käynneissä tilastot osoittavat uutta ennätystä.

Maaliskuussa entryjä tuli tehtyä 51 kappaletta, mikä sekin on uusi ennätys. Google Analytics kertoo käyntejä maaliskuussa olleen 1106 (+62 edelliseen kuukauteen), näyttökertoja 1704 (+106) ja kävijöitä 755 (-1).

Keskimäärin maaliskuussa oli siis 35,7 (-0,3) käyntiä, 55,0 (-0,1) näyttökertaa ja 24,4 (-1,7) kävijää per päivä. Okei... helmikuussa oli vain 29 päivää, kun maaliskuussa peräti 31...

Kaikkien aikojen keskiarvo kapuaa jälleen hieman ylöspäin eli nyt on 8.4.2007 jälkeen keskimäärin päivässä ollut 20,8 käyntiä, 31,9 näyttökertaa ja 14,6 kävijää.

Kuvassa kävijätilastojen kehitys blogin aloittamisen jälkeen. Entryjen määrä esitetään omalla akselillaan, joka on pystyakseleista se oikeanpuoleinen.

Yksi johtopäätös kuviosta tuntuu olevan paikallaan eli entryjen määrä ei välttämättä tavoita uusia lukijoita, mutta saa aikaiseksi uusia näyttökertoja ja käyntejä.

Vaiheisen lukijoista maaliskuussa muuten 48,01% tuli viittaavilta sivustoilta (toiset blogit, blogilista.fi jne.), 47,20% hakukoneista ja 4,79% suorana liikenteenä. Tässä on selvä siirtymä hakukoneista viittaaviin sivustoihin, jos helmikuuhun (57,28% hakukoneista) vertaa.

Vaiheinen kiittää jälleen.

Ei kommentteja: