torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Lisää vääntöä

Aamun uutiset osaava kertoa sen mistä täälläkin on ollut puhetta eli päästökauppa on energiayhtiöille (varsinkin sähkö) kannattavaa businesta. Asiasta kertoo päivän Hesari. Näköjään lyhyellä aikavälillä hyvin kannattavaa businesta. Selvitysten mukaan Saksa hyötyy päästökaupasta eniten. Siellä sähkön tuottajat keräävät viiden vuoden aikana vuosina 2008–2012 yhteensä enimmillään jopa 45 miljardin euron ylimääräiset päästökaupan tuottamat tulot.

Kyseisten voittojen luulisi siis antavan näille yhtiöille liikkumavaraa sen suhteen, että ne ymmärtävät soputtaa liiketoimintaansa siihen tulevaisuuteen, joka vääjäämättä on edessä. Käykö näin? Nähtäväksi jää, mutta arvatenkin energiayhtiöt ovat rynnimässä kohta uudelleen kuluttajan kukkarolle.

Sellaiset puheet, että sähkön kuluttajahintaa pitää päästökaupan vuoksi nostaa, ovat moraalittomia.

Ja miksi sopeuttamista tarvitaan? No siksi, että nykyiset päästörajoitukset ovat riittämättömiä. Kuten tuore europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen sanoo, 30% tavoite on vasta alkua. Lopullisen tavoitteet vuonna 2050 pitää olla paljon korkeammalla.

Poliittisesti ajatellen voivotusten saattelemana tehdyt 30%:n leikkauspäätökset ovat ihan kelvollinen alku, mutta niiden kanssa ei voi jäädä pankolle makaamaan.

Niin se on, että jos aiomme tulevia sukupolvia ajatella, on pyrittävä sellaiseen tasapainoon, että se kestää. Meidän jalanjäljestämme on tehtävä kestävä ja se vaatii sitä, että kokonaispäästöt saadaan kuriin. Nyt olemme sen tasapainoviivan yläpuolella aika monella mittarilla ja se kehitys pitää ensin saada kuriin.

Esimerkiksi kelpaa se, että tällä hetkellä maapallon ihminen syö enemmän ruokaa kuin pystyy tuottamaan. Ei tarvita integraalilasikentaa siihen, että tajuaa tämän olevan varsin paha rasti.

Ei kommentteja: