keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

Paperit on

Näin vappuna on hyvä muistaa hieman paperia, tuota toimistojen ehtymätöntä luonnonvaraa. Sitä arkistoidaan ja sitä kierrätetään. Paperittomasta toimistosta on puhuttu ikuisuus, eikä sellaista ole vielä tullut. Toiveissa toki olisi.

Paperittoman toimiston esteenä ovat kaiketikin se, että paperille printattu teksti on usein lukijalle erinomaisessa käyttöliittymässä, sitä on helppo lukea. Toisaalta paperille pistetty asiakirja on arkistoitavissa ja sen voi allekirjoittaa. Lisäksi ihmiset ovat tottuneet käsittelemään ja kantamaan papereita kokouksiin, kotiin ja ties minne. Paljon on kuitenkin paperia pyörimässä, jota ei oikeasti tarvitsisi olla printattuna ollenkaan, ne voisivat olla verkossa ja tulostaa vain väilttämättömässä tilanteessa ja tähän on pyrittykin. Mutta...

Nyt ovat Xeroxilla kehitelleet uuden näkökulman; paperin, josta muste häviää itsekseen 16-24 tunnissa. Tulostimella voi arkin tyhjentää aikaisemminkin ja siihen voi printata uudet tekstit otettavaksi mukaan.

Paperien kierrättäminen tällä tavalla säästää energiaa, sillä Xerox on laskenut, että paperiarkin tekemiseen kuluu energiaa 204 000 joulea, mikä on suunnilleen sama kuin 60 watin kulutus tunnin ajan. Lisäksi Xerox on laskeskellut, että häviävän musteen käytössä tarvittavalle erikoispaperille tulostaminenkin on energiatehokkaampaa kuin vanha menetelmä.

Hyvä ajatus sinänsä. Samalla työpöydiltä voisi vähentyä sellaiset paperit, jotka vain ovat siellä.

Kokonaisuudessaan on tehokkaampaa välttää tulostamista kokonaan eli mikäli suinkin mahdollista käsitellä asioita dokumentteina ruudulla tai ksäitellä asioita verkkopalveluissa. Oikeasti paperinen lomake ei ole pelkästään niin yesterday vaan myös huonoa ajankäyttöä. Palveluita kehittämällä voidaan siis säästää aikaa, rahaa ja maapalloa.

Olisikohan niin, että tässä oli Vaiheisen vappupalopuhe tänä vuonna. Hauskaa vappua! Muistakaa pitää ne vappunenät kohtuullisessa kunnossa.

Ei kommentteja: