perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Huhtikuu


Huhtikuussa Vaiheisessa oli aika paljon tarinaa blogeista, mediasta, isoveli-meiningistä, ydinvoimasta ja ilmastonmuutoksesta. Ajan kuva on varsin kiihkeä ja suuria asioita on tuloillaan.

Google Analyticsin mukaan Vaiheisen kävijäluvut olivat kuukauden mittaan varsin maltilliset, mutta näyttökerroissa ja käynneissä tilastot osoittavat jälleen uutta ennätystä. Sen sijaan kävijämäärät ovat jotakuinkin entisellään, vaikka entryjen määrässä tuli tehtyä niin ikään uusi ennätys. Alustavasti siis näyttää siltä, että ainakaan lyhyellä aikavälillä entryjen määrän lisääminen ei kasvata kävijämääriä, mutta näyttökertoja ja käyntejä kylläkin. Kuukausi sitten tehty arvio siis vahvistuu. Pitemmällä aikavälillä tilanne voi olla toinen.

Huhtikuussa entryjä tuli tehtyä 65 kappaletta, mikä sekin on uusi ennätys. Google Analytics kertoo käyntejä huhtikuussa olleen 1235 (+129 edelliseen kuukauteen), näyttökertoja 1914 (+201) ja kävijöitä 725 (-30).

Keskimäärin huhtikuussa oli siis 41,2 (+5,5) käyntiä, 63,8 (+8,8) näyttökertaa ja 24,2 (-0,2) kävijää per päivä.

Kaikkien aikojen keskiarvot kapuavat jälleen hieman ylöspäin eli nyt on 8.4.2007 jälkeen keskimäärin päivässä ollut 23,3 käyntiä, 34,4 näyttökertaa ja 15,4 kävijää.

Kuvassa kävijätilastojen kehitys blogin aloittamisen jälkeen. Entryjen määrä esitetään omalla akselillaan, joka on pystyakseleista se oikeanpuoleinen.

Vaiheisen lukijoista huhtikuussa muuten 52,63 % tuli viittaavilta sivustoilta (toiset blogit, blogilista.fi jne.), 41,13 % hakukoneista ja 6,23 % suorana liikenteenä. Trendi, jonka mukaan kävijoistä suurempi osa tulee viittaavilta sivustoilta jatkuu ja vahvistuu edelleen. Ilmiö on yhteydessä siihen, että kävijöiden määrä ei ole kasvanut, mutta näyttöjen ja käyntien määrä on. Vakioporukka lukee juttuja ja hakukoneista ei uusia kävijöitä tule ihan samaa tahtia.

Lähtökohtaisesti Vaiheinen on onnellinen siitä, että blogilla on lukijoita ja vielä onnellisempi siitä, että niinkin monet ovat säännöllisesti kiinnostuneita. Se on arvokkaampaa kuin valtaisia hakukonenäkyvyys tai muu sellainen. Kiitos.

Ei kommentteja: