torstaina, toukokuuta 15, 2008

Ihmisoikeudet

Blogger uniteBlogiyhteisö BlogCatalog organisoi erilaisia kampanjoita, joissa kehotetaan bloggaajia kirjoittamaan jostain tietystä aiheesta. Tällä kertaa aiheena ovat ihmisoikeudet. Myös valokuvatorstai on asialla eli teemana siellä on aiheen kuvaaminen valokuvan keinoin.

Nyt kuitenkin sanoin.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus määrittelee kaikille yksilöille ja yhteiskunnille tavoitteita siitä, kuinka ihmisen oikeuksia ja vapauksia toteutetaan ja vaalitaan. Maailman tila on nykyään sellainen, että julistuksen ohjeita seurataan enemmän tai vähemmän hatarasti.

Maailmalla on monia alueita ja maita, joissa puutteita on useammankin tärkeän periaatteen seuraamisessa. Esimerkiksi viimeaikaisten sotien kohdalla on keskusteluun noussut esimerkiksi se miten USA käsittelee sotavankejaan tässä "sodassa terrorismia vastaan". Kohtelu ei taida noudattaa julituksen 5. artiklaa: "Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti." Ihmisoikeuksien loukkaukset eivät ole vain banaanivaltioiden diktaattorien toimintaa.

Itäinen naapurimme Venäjä ei ole sen puhtoisempi, ehkä päinvastoin. Esimerkiksi median vapaus on ollut viime vuosina esillä ja aika heikoksi havaittu. Maa ei aina tunnu kunnioittavan esimerkiksi 19. artiklaa: "Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta". Toinen maa, joka viime aikoina on tätäkin artiklaa jättänyt noudattamatta, on Kiina. Suuret ja mahtavat käyttävät herkästi voimakkaamman valtaa omien lyhyen aikavälin intressien pönkittämiseen ja erilaisuuden rikkauden kukistamiseen.

Miten sitten Suomessa? Meillä asiat ovat varsin hyvin eli useimpien periaatteiden kohdalla idea ja ajatus on säntillisesti kirjattu konkreettiseksi lainsäädännöksi, jota myös noudatetaan. Esimerkiksi 26. artikla lähtee liikkeelle siitä, että "Jokaisella on oikeus saada opetusta. Opetuksen on oltava ainakin alkeis- ja perusopetuksen osalta maksutonta..." Lähtökohtaisesti tämä periaate toteutuu meillä hyvin.

Pulmat Suomessa ovat pieniä, mutta eivät olemattomia. Otetaan esille kuitenkin artikla, jonka tarkastelemiseen poliitikot, työnantajat ja työtenkijät saisivat kiinnittää enemmän huomiota nykymaailman melskeissä. 24. artikla sanoo: "Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin." Paperilla tämäkin asia on lähes kunnossa, mutta esimerkiksi toimihenkilöportaassa tehdään ilmaiseksi ylitöitä ja nukutaan huonosti ihan ulkoisista työpaineista johtuen.

Kansainvälinen yhteistyö ja avoin yhteiskunta ovat niitä tekijöitä, joilla julistuksen yleismaailmallisia arvoja voidaan edistää. Kansainvälinen yhteisö voi halutessaan tuoda elementtejä, joilla ihmisoikeuksia polkevia tahoja voidaan opastaa oikeammalle tielle. Valitettavasti valtiot osaavat joskus sotkeutua omiin intresseihinsä myös tässä suhteessa. Silti ei saa luovuttaa ja yhä useammat maat saisivat toimia asiassa aloitteellisesti. Myös Suomi, joka herkästi tuntuu vetäytyvät kuoreensa ja ikäänkuin ummistaa silmät maailman ongelmille.

Ja vielä kerran: ihmisoikeudet eivät ole minkään maan sisäinen asia.

Ei kommentteja: