tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Ei käy - rukkasia blogilistan käyttöehdoille

Blogistanissa on noussut vastustusta ja vastarintaa blogilista.fi:n uusia käyttöehtoja vastaan. Aiemmin on ollut jo puhetta siitä, että blogilista.fi:n uudistaminen on edennyt Sampo-strategialla eli raakiletta pistetään käyttäjille testattavaksi ja kirjoiltavaksi.

Kun Vaiheinen on aikanaan liitetty blogilista.fi:hin, käyttöehtoja ei kirjallisessa muodossa ollut ja nytkin ne löytyvät sivun alareunasta hämmentavän harmaan linkin takaa. Käyttöehtoihin ovat lukuisat bloggaajat kiinnittäneet huomiota ja Kari Haakana on ystävällisesti tehnyt siitä koostetta.

Vaiheinen liittyy klubiin.

Katsotaanpa hieman niitä käyttöehtoja:

Kohta 1.2.: "Rekisteröityessään Palveluun tai muuten käyttäessään Palvelua Käyttäjä vakuuttaa tutustuneensa näihin Käyttöehtoihin ja sitoutuu noudattamaan niitä kaikessa Palvelun käytössä."

... ja lopussa...

Kohta 6.1 sanoo, että "Palveluntarjoajalla on oikeus yksipuolisesti muuttaa Käyttöehtoja ilmoittamalla siitä Käyttäjälle sähköpostitse tai Palvelun välityksellä. Muutokset tulevat voimaan neljäntoista (14) päivän kuluttua ilmoituksen tekemisestä. Käyttäjä hyväksyy Käyttöehtoihin tehdyt muutokset käyttämällä Palvelua."

Kun Vaiheinen on rekisteröity tuonne, niin käyttöehtoja ei ollut ja sittemmin palvelua käytettäessä, niistä sen kummemmin ei ole viestitty. Muutoksista ei ole ilmoitettu määräajassa sähköpostilla eikä Palvelun kautta. Pitäisikö olettaa, että kyseiset käyttöehdot eivät siten ole astuneet voimaan? Oli miten oli, niin säännöt ovat tulleet nk. puskasta.

Kohta 2.4. :"... Palvelu mahdollistaa RSS-syötteiden käytön, eivätkä nämä Käyttöehdot sinänsä rajoita kyseisen ominaisuuden hyödyntämistä edellyttäen, että muualla näissä Käyttöehdoissa esitettyjä ehtoja noudatetaan."

... ja sitten hieman myöhemmin...

Kohta 4.7."...Käyttäjällä ei ole ilman Palveluntarjoajan tai muun oikeudenhaltijan nimenomaista kirjallista lupaa oikeutta levittää, julkaista, kopioida, saattaa yleisön saataville tai muuten kaupallisesti hyödyntää Palveluun sisältyvää aineistoa, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Käyttäjällä ei ole oikeutta muodostaa Palvelusta tai sen osasta uutta palvelua."

Eli, kun pidin Vaiheisen sivulla RSS-feedistä poimittua listausta seuraamistani blogeista, se oli Palvelusta muodostettu uuden palvelun osa? Vähintääkin epämääräistä.

Kohta 3.9.: "Käyttäjä on korvausvelvollinen Palveluntarjoajalle ja suoraan muille tahoille mahdollisista Palveluun liittyvistä väärinkäytöksistä sekä lain- tai sopimuksenvastaisista toimistaan."

... ja sitten hieman myöhemmin...

Kohota 4.6.:"Palveluntarjoaja ei ole missään tilanteessa korvausvelvollinen välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka liittyvät millään tavalla Palveluun tai sen käyttämiseen taikka tietoon tai ilmoituksiin, joita Palvelun kautta on saatavilla..."

Käyttäjä on siis korvausvelvollinen mokailuistaan, hyvä. Palveluntarjoaja ei sen sijaan ole korvausvelvollinen missään tilanteessa, vaikka sössisi kuinka. Enkä nyt tarkoita jotain listojen päivittymättömyysongelmaa, vaan esimerkiksi tekijönoikeusloukkauksia tai vastaavaa. Epäsuhta on ilmeinen. Kumpikohan osapuolista, Vaiheinen vai Blogilista on viimeaikoina ryssinyt enemmän?

(Tämä Isoilla Kirjaimilla Kirjoitteleminen on muuten typerää juristikikkailua, joka on pesiytynyt meille ilmeisesti USA:sta, mitään järkevää syytä sen käyttöön ei ole, kunhan tekee esimerkiksi käyttöehdoista vaikeammin ymmärrettäviä).

Kohta 4.8.:"Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen."

Tämä kohta on ristiriidassa esimerkiksi Vaiheisen nyttemmin käyttämän CC-lisenssoinnin kanssa. Vaiheisen tekijänoikuden alaisia aineistoja ei muunnella eikä käytetä kaupalliseen toimintaan (esim. markkinointi). Tätä kohtaa blogilista.fi:n kehitysblogi on erikseen selventänyt.

Mitä nyt?

Ensinnäkin, omien suosikkiblogieni seuraamiseen en tarvitse blogilista.fi:tä, saman asian ajaa RSS-lukija tai jokin muu mashup-palvelu, johon feedit voi suoraan blogeista liittää. Tai sitten voi käyttää jotain muuta vastaavaa palvelua (blogispotti, bloglines jne.). Siispä tuntien viiveellä päivittyvän blogilista.fi:n suosikkilistan seuraaminen saa jäädä.

Blogilista.fi:hin liittyvät feedit ja muut asiat on poistettu Vaiheisen palkeista. En ole kiinnostunut kuunaan kiistelemään juridispohjaisesti siitä mitä käyttöehtojen kohta 4.7 tarkoittaa. Helpommalla pääsee, kun ottaa feedin ja muut maininnat pois julkisuudesta. Blogilista.fi:n markkinoinnista se on pois, ei ehkä muualta.

Vaiheinen saa toistaiseksi olla muiden blogilista.fi:n käyttäjien saatavilla, sillä kehitysblogin selvennys antaa ymmärtää, että käyttöehtoja saatetaan tarkistaa. Jos tarkennuksia ei tule tai ne eivät tyydytä, vedetään Vaiheinen pois koko palvelusta. Tuo kehitysblogin selitys ei riitä, vaan muutosten täytyy olla itse käyttöehdoissa ja lähtökohtaisesti ristiriidan CC-lisenssoinnin kanssa on poistuttava selväsanaisesti.

Katellaan...

EDIT: klo 13.55: Näinköhän se meni: Ilun svengaava ja sepitteellinen tarina kehitysblogin kommenteissa (via Viides Rooli)

3 kommenttia:

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

No nyt tämä söi mun kommentin argh.

Eikös tuon ison kirjaimen käytön tarkoitus ole ilmaista, että kyseessä on määritelty termi eikä yleiskielen sana. Ihan fiksua minusta, jos määrittelyrumbaan ylipäätään lähtee.

Poistin itseni täysin blogilistalta eilen illalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuo 4.8 kohta nyt pistää miettimään vetäytymistä. Muuten en käytä koko blogilistaa kuin olemalla siellä listoilla.

Vaiheinen kirjoitti...

Jep. Kyllähän se pohtimaan pistää ja itse odottelen vielä sen hetken, jos tekevät pykäliinsä muutoksia.

Tuli muuten hiukan kiire kopioida suosikkiblogien URLit talteen, sillä varsin moni oli jo poistunut kokonaan joukosta...

Joo. Noiden Isojen Kirjainten tarkoitus on kaiketi osoittaa, että niille on ko. sopimuksessa olemassa jokin sisällöllinen määritelmä. Korostukset eivät ole tarpeellisia, sillä esimerkiksi lakiteksteissä käytetään myös määritelmiä, mutta ei niitä alkukirjaimilla korosteta. Tekstin voi laatia siten, että Käyttäjä = käyttäjä ja sillä on tarkka sisältö läpi sopimuksen.

En ole juristi, mutta jossain aikaisemmassa duunissani lainoppinut kollega ei voinut sietää noita, vaan sanoi että "ota ihmeessä nuo amerikkalaiset hörhöilyt pois tuosta tekstistä":-)