tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Kriisi

Jatketaanpa vielä hieman tästä vaalitukisotkusta. Pääministeri sanoo tänään, että "Kyllä kai siinä oma kriisinsä on, jos meillä on kymmeniin nouseva kansanedustajien määrä, joka ei ole viime keväänä toiminut lain edellyttämällä tavalla".

Onhan se poliittisen järjestelmän kriisi, jos tähän mennessä tästä poliittisesta dopingista on kärynnyt jo kolmattakymmentä kansanedustajaa, jotka eivät ole ajallaan tehneet ilmoituksiaan kunnolla ja sitä kautta jättäneet lain vaatimuksia täyttämättä.

Kriisiin kuuluu sekin, että rahaa jakanut taho kertoo tukeneensa noin neljääkymmentä kansanedustajaa, joista siis reilu puolet on vasta ilmoittautunut. Eli vieläkään kaikille ei ole mennyt asia jakeluun.

Sekään ei kokonaisuutta ajatellen ole mitätön seikka, että rahaa antaneen tahon takana olevasta porukasta ei tiedetä vasta kuin kaksi liikemiestä nimeltä.

Katsotaanpa asiaa toisesta kulmasta. Joukko liikemiehiä pistää pottiin rahaa, jonka tuella valituista kansanedustajista viidennes, eli suuren puolueellisen verran, on sellaisia jotka ovat saaneet kyseisiltä liikemiehiltä tukea. Kaksi lahjoittajista tiedetään, muista ei julkisuudessa ole puhetta. Yleensä salaseuroihin ei ole uskomista, mutta miltä tämä nyt näyttää?

Sen lisäksi, että joukko kansanedustajia on viis veisannut heitä itseään koskevasta laista, sisältyy kokonaisuuteen joka tapauksessa toinenkin paha eettinen ongelma. Miten voidaan tietää ja varmistua esimerkiksi jääviyskysymyksissä se, millaisia sidonnaisuuksia kenelläkin on? Tällainen yhdistykseltä yhdistyksille touhuaminen on poliittista rahanpesua, eli todellisen lähteen piilottamista. Rikos se ei siis ole, mutta moraalitonta kylläkin.

Tällaisissa asioissa jos missä, on arvojohtajalle paikka. Missä on maamme poliittinen arvojohtaja, joka laittaa Arkadianmäellä touhuavan joukkion takaisin edes jonkinlaiseen ruotuun?

Ilmeisesti tässä kysymyksessä viimeaikoina tekemisistään ruoskittu media on tehnyt työtään eli istunut sille vartijan paikalle, josta se omilla keinoillansa valvoo edustajiemme tekosia. Arvojohtajaksi mediasta kuitenkaan ei ole, se ei ole nyt sen tehtävä.

Ongelma on syvempi kuin jotkut tekniset ilmoitukset. Ongelma on poliittisen järjestelmän moraalisen perustan osoittautuminen kulisseiksi.

Pääministerin ei kannata väheksyä tätä kriisiä.

Ei kommentteja: