torstaina, toukokuuta 29, 2008

Tuuli, voi maa

Suomen ympärillä kuhisee tuulipuistohankkeissa.

Ruotsissa on päätetty rakentaa Pohjoismaiden suurin tuulivoimapuisto maan lounaisrannikolle. Suunnitelmissa on 108 kappaletta tuulivoimaloita ja energiaa siellä arvioidaan tuotettavan jopa 3 TW vuodessa.

Venäjä aikoo sen sijaan rakentaa Suomenlahdelle kolme tuulipuistoa, joiden yhteenlaskettu teho olisi 700 MW. Se vastaisi paria prosenttia Suomen nykyisestä sähkönkulutuksesta.

Ja mitäs Suomessa sitten tehdään?

Elellään kuin Ultra Bra:n biisissä Ilmiöitä:

Jossain kaupungissa
on maailma näytteillä
mitä täällä on?
aina samoja pieniä ilmiöitä
ei vieläkään tuulivoimaa

Suomessa energiapoliittinen päätöksenteko ja keskustelu tuntuu jumiutuneen hallituksen ilmastonmuutos- ja energiastrategian odotteluun sekä vanhakantaisen strategisen ajattelun kuljettamien ydinvoimalahakemusten käsittelyyn.

Suomessa on käytetty joskus sellaista argumenttia tuulivoimaa vastaan, että täällä ei tuule tarpeeksi. No miten ihmeessä sitten Suomenlahdella venäläisille tuulee tarpeeksi, jotta he voivat pistää pystyyn Loviisan voimalaitoksen kokoluokan verran tuulivoimaa?

Kattegatiin rakennettava tuulipuisto ei ole Ruotsalaisten ainoa viritys, vaan siellä ollaan rakentamassa muitakin suuria tuulipuistoja. Ja siis sama ei Suomessa olisi muka mahdollista?

Tietenkin hinta vaikuttaa asiaan ja sähkön kysyntä. Esimerkiksi sähkön hinta Venäjällä on lähtökohtaisesti nousussa, kun siihen vaikuttaa kysynnän lisäksi subventoiden karsiminen. Hinnalla voidaan kuitenkin luoda mahdollisuuksia, kuten syöttötariffikäytännöt ovat osoittaneet.

Joka tapauksessa suomalainen meno energia-asioissa tuntuu olevan enimmäkseen takapajuista. Aika näyttää onko se sen lisäksi vielä hölmöä.

EDIT 30.5.2008: Merkitäänpä vielä yksi iso tuulivoimahanke viime päiviltä eli Siemens toimittaa 800 miljoonalla eurolla 140 kappaletta 3,6 megawatin tuuliturbiinia Suffolkin rannikolle rakennettavaan tuulivoimapuistoon. Tuulivoimalakauppiailla on kiirettä näinä aikoina.

Ei kommentteja: