perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Saastuttajat

Maailman ilmaston pilaajia on ryhdytty listamaan ja pistämään järjestykseen. Teräs- ja senemttiteollisuus sekä erityisesti voimalaitokset ovat päästäjien kärkikastia. Suomessa sähkön ja lämmön tuotannon osuus on maailman keskiarvojen yläpuolella ja selvästi eli noin 43 % suomalaisista päästöistä on lähtöisin sieltä. Vaikka suomalaiset voimalaitokset ovatkin suhteellisesti tehokkaita.

Voimalaitokset on listattu carma.org-verkkopalveluun. Siellä on tietoja 50 000 voimalaitoksesta ympäri maailman.

Suurimmat päästöjä aiheuttavat laitokset ovat Aasiassa. Siellä missä nykyään tehdään niitä kulutushyödykkeitä, joita mekin täällä länsimaissa käytämme. Tosin ei Eurooppakaan voi jäädä talkoissa laakereilleen lepäämään, sillä kuten T&T:n jutussa sanotaan, varsin monen eurooppalaisen voimayhtiön ja voimalankin tehokkuus on kiinalaista tasoa.

Yksi havainto muuten on se, että suomalaiset tuottavat päästöjä asukasta kohden tuplaten sen minkä ruotsalaiset. Suomea ja Ruotsi vertaillaan usein myös talouden rakenteiden osalta ja on sinänsä hämmentävää kuinka tuhlaavaisia olemme.

Tällaisista listauksista on se ilo ja riemu, että ne konkretisoivat ilmastonmuutokseen liittyviä tekijöitä. Koska ilmastonmuutoksen hillinnässä on kokonaispäästöistä, on hyvä tietää mistä se koostuu. Avoimuus ja läpinäkyvyys antavat pohjaa niille päätöksille, jotka on pakko tehdä, jotta päästöjä saadaan alemmaksi.

T&T pohtii sitä, että pahisvoimaloiden sulkemisen kautta koko elämäntapamme olisi vaarassa. Lyhyellä aikavälillä varmaankin, mutta jos mitään ei tehdä, elämäntapamme on hallitsemattomasti ja varmuudella vaarassa lyhyttä pitemmällä aikavälillä. Ilmastonmuutoksessa on kyse siitä, että nykyinen elämäntapamme on yksinkertaisesti kestämätön ja sitä pitää muuttaa. Ei se missään vaarassa ole, vaan remontin tarpeessa.

Ei kommentteja: