keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Tekijänoikeuspäivä

Kun uutisvirtaa katsoo, niin vähän väliä on jonkinlainen teemapäivä. Lähtökohtaisesti ihan hyvä niin, sillä maailmaan mahtuu asioita, joihin pitää kiinnittää huomiota.

Tänään on (ainakin) tekijänoikeuspäivä ja se on osa Maailman henkisen omaisuuden päivän viettämistä Suomessa.

Päivän teema on se, että kulttuurin ja muun luovan työn puolella tekijät ja osaajat saavat liksansa mm. tekijänoikeuksien perusteella. Ja silloin kun laittomia kopioita levitellään, niin se on kulttuurin tekijän leivästä pois. Älä siis varasta.

Päivän juhlintaan liittyy myös leffaetu. Jippii.

Tekijänoikeudet ovat tärkeitä myös digitaalisella puolella ja esimerkiksi ohjelmistojen kohdalla niitä ei voi ohittaa. Siispä tekijänoikeuspäivänäkin kannattaisi siellä kutsuvierasjuhlatilaisuuksissa muistaa, etteivät tekijänoikeudet ole pelkästään esittävän taiteen edustajien asia.

Mutta hei. Kun tätä tekijänoikeuspäivän juhlintasaittia katselee, niin ensimmäisenä tulee mieleen jokin virallinen liituraitakampanja tyyliin "Tervetuloa tekijänoikeuspäivän 2008 viralliselle kotisivulle." Hohhoijaa...

Olisiko ollut mitenkään mahdollista siellä luovan työn puolella, että tähän tärkeään asiaan olisi saatu myös verkossa jotain kulmaa ja särmää. Esimerkiksi edes hieman luovuutta?

Ei kommentteja: