torstaina, syyskuuta 18, 2008

Nyrjähdyksiä #33

Mitenköhän ihmeessä tämäkin nyt taas on mahdollista?

Norjassa veroviranomaiset ovat YLE:n mukaan lähettäneet tiedotusvälineille koko kansan henkilötunnukset. Möhläys sattui, kun verohallitus lähetti tiedotusvälineille vuotuiset verolistat ensimmäistä kertaa CD-levyillä ja jätti poistamatta tiedoista henkilötunnukset. Henkilötunnuksilla rikolliset voivat Norjassa tehdä kaikenlaista kuten tilailla uusia tunnuksia verkkopankkeihin jne.

Nyt verohallitus on pyytänyt tiedotusvälineitä palauttamaan CD-levyt ja näin onkin tätä kirjoitettaessa tapahtunutkin. Yhtä lukuunottamatta kaikki on saatu takaisin ja tiedotusvälineet ovat taanneet ettei levyjä ole kopioitu.

Mitenköhän siitä, ettei levyjä ole kopioitu, voi kukaan varmistua? Luottamuksen täytyy olla luja, että siihen uskoo.

Johan on hölmöilyä. Pitkin maailmaa viranomaiset ovat onnistuneet sössimään erilaisia määriä henkilötietoja teille tietymättömille. Ilmeisesti norjalaiset pitävät nyt kuitenkin eräällä tavalla maailmanennätystä hallussaan.

Jos kerran on välineet, niin olisiko liian suuri vaiva, että niitä edes yritettäisiin käyttää oikein. Hälyttäisikö kenenkään sisäinen kello, jos joku yrittäisi tunkeä koko kansan henkilötunnuksia printattuna kirjekuoreen? Ainakin pitäisi.

Kun asiat muutetaan digitaaliseen muotoon, niin miksi ihmeessä se tolkkukin digitoidaan niin usein ja siirretään nk. /dev/null:iin?

Ei kommentteja: