perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Lämmintä

Ylen uutisten mukaan Maailman ilmatieteen järjestö WMO on arvioinut viime vuoden lämpötiloja ja todennut, että vuosi 2010 oli yksi kaikkien aikojen lämpimimmistä tilastoiduista vuosista. Viime vuosi sijoittui tilastojen kärkeen yhdessä vuosien 1998 ja 2005 kanssa.

Lämpenemisen trendi näkyy pitemmissä aikasarjoissa.

Lienee selvää, että tämän ei voi johtaa mihinkään myönteiseen, mutta eipä se erityisesti maailman päättäjiä näytä häiritsevän.

2 kommenttia:

Kaj Luukko kirjoitti...

Päättäjät ovat denialistokoneiston puristuksissa. Koneiston keskipisteessä, Washintonissa, iso öljyraja ja muu lobbaus vie politiikkaa kuin pässiä narussa. Mitä muuta siis voi odottaa? Sopan viimeistelevät järjestöt, jotka lobbaavat tehottomia keinoja päästöjen vähentämiseksi.

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Optimaalisen päätöksenteon vaikeus on varsin konkreettista. Ihminen ei ole pohjimmiltaan kovinkaan rationaalinen eläin siinä mielessä miten rationaalisuus voidaan esimerkiksi insinööritieteissä ajatella. Siispä denialistien tunneperäiset (ts. tarkoitushakuiset) argumentit purevat.

Huono juttu tässä on se, että nyt keskuteluissa olleet päätökset ovat vasta alkua sille miten tarvittaisiin.

Ajattelisin niinkin, että ilmasto-ongelmaan ei ole olemassa muutamaa näppärää teknistä ratkaisua, vaan kysymys on enemmänkin elämäntavan muutoksesta. Siis samalla tavalla kuin laihduttamisessa; mitkään poppakonstidieetit eivät auta, vaan tekemisen on muututtava kokonaan, jos pysyviä muutoksia halutaan.