Some day classic: The Third Man

Sunnuntaiklassikoissa on kierretty klasikoita venytellen Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan kautta Yhdysvaltoihin.Nyt katsotaan hieman muutakin kuin musiikkia ja koukataan varsin epätodennäköiseen yhdistelmään Iso-Britannia ja Itävalta, joka on meille tuottanut tämän:

Kolmas mies on Carol Reedin ohjaama film noir-elokuva vuodelta 1949, jota on kuvattu parhaaksi koskaan tehdyksi brittielokuvaksi, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa. Elokuvan tapahtumapaikkana on sodanjälkeinen jaettu ja sekaisin oleva Wien, jonne saapuu kioskikirjailija Holly Martins tapaamaan kaveriaan Harry Limeä, joka kuitenkin on juuri kuollut. Vai onko?

Elokuva tunnetaan myös siitä, että Orson Welles näyttelee siinä sivuosaa. Elokuvan käsikirjoitus on Graham Greenen kynästä, mutta Welles sai mukaan kehittämänsä nk. käkikellopuheen:

Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, terroria, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut viisisataa vuotta veljellistä rakkautta, demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat keksineet? Käkikellon.

Elokuvan tunnussävelen sävelsi itävaltalainen Anton Karas. Hän myös esittää kappaleen sitralla elokuvassa. Karasista tuli kerralla kuuluisa elokuvan saaman suuren suosion myötä. Kappale oli myös aikanaan suuri myyntimenestys, sillä vuoden 1949 loppuun mennessä The Harry Lime Theme-kappaletta oli myyty puoli miljoonaa kappaletta. Biisi sai aikaiseksi myös piikin sitrojen myynnissä.

Wellesin ohella keskeisiä osia elokuvassa näyttelevät Joseph Cotten, Alida Valli ja Trevor Howard.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Kolmas mies Wikipediassa suomeksi
• Kolmas mies Wikipediassa englanniksi

Kulutusarvioita alas

Työ-ja elinkeinoministeriö on ottanut lusikkaa kauniiseen käteensä ja reivannut uusiksi sähkönkulutuksen kasvuarvioitaan alemmaksi.

Kehityskulku on ollut nähtävissä jo aikaisemminkin, sillä esimerkiksi Energiateollisuus ry. kertoi lokakuun lopulla, että sähkönkulutus on viimeisen 12 kuukauden aikana laskenut 9,5 %. Silloin viimeisten 12 kuukauden aikana (lokakuu 2008 – syyskuu 2009) Suomessa käytettiin sähköä 80,4 terawattituntia.

Nyt työ- ja elinkeinoministeriö arvioi seuraavasti:

"Talouden taantuma, metsäteollisuuden rakennemuutos ja kotitalouksien ja palvelujen sähkönkäytön voimallinen tehostuminen kääntävät sähkönkulutuksen pysyvästi aiempia odotuksia alemmalle kasvu-uralle."

Ministeriössä arvioidaan nyt, että aiemman 98 terawattitunnin sijaan vuonna 2020 kulutuksessa päädytäänkin noin 91 terawattitunnin sähkönkulutukseen.

Tämäkin arvio perustuu siihen, että metsäteollisuuden vielä kehitys- tai kokeiluasteella olevia tuotteita saadaan tuotantoon ja että maaham­me rakennetaan tarkastelujakson loppuun mennessä 2–3 puuta raaka-aineenaan käyttävää biopolttonesteitä tuottavaa laitosta.

Jos taas sähkönkäytön tehostamistoimissa onnistutaan tavoitteiden mukaisesti, sähkön kulutus voisi ministeriön mukaan jäädä esitettyä alemmaksikin.

Jossittelua arvioihin siis mahtuu mukaan, mikä tietenkin myös tarkoittaa sitä, että myös strategisilla valinnoilla on merkityksensä. Jos sähkönkäytön tehostamiseen panostetaan, kavulukemat jäävät selvästi ennakoidusta ja esimerkiksi siitä, millä pohjalla hallitus on ydinvoimamyönteisen ilmasto- ja energiastrategiansa laatinut.

Asia on huomattu eduskunnassakin, missä kaksi keskustalaista kansanedustajaa Kimmo Tiilikainen ja Timo Kaunisto julkaisivat tiedotteensa, jossa todetaan itse asiassa varsin järkevästi:

"Kun fossiilisten polttoaineiden käyttöä on tarkoitus korvata nimenomaan uusiutuvalla energialla, lisäydinvoiman rakentaminen nopeasti vaikuttaa tarpeettomalta. Vuoteen 2020 tarvittava, suljettavia voimaloita korvaava, 12 terawattitunnin sähkön lisätuotanto voidaan kivuttomasti kattaa uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia rakentamalla."

Aivan. Ydinvoimaa ei tarvita ja kysymys on alenevassa energiankulutuksessa tehdävistä valinnoista. On mahdollista valita kestävämpi energiapoliittinen linja eikä yrittää hankkia lisää Olkiluoto 3:n kaltaisia ongelmia.

Tilausohjelmapalvelu

Vaiheinen proudly presents... kaikkien aikojen ensimmäinen Vaiheisen kuvaohjelmatallenne. Palvelu toteutetaan jännittävänä ja sci-fi-henkisenä mikroelokuvana nimeltään "Pitkospuu 5".

Olkaa hyvä, kaikki 18 sekuntia:

Syy tähän on yksinkertainen. Halusin kokeilla kännykän kameralla napattua videopätkää ja sen virittämistä blogiin, sekä ilmeisesti rikkoa lakia.

Kyse on tästä. Ismo Kiesiläinen kirjoittaa blogissaan kuvaohjelmalain muutoksesta. Kannattaa lukea koko stoori.

Jo aikaisemmin elokuvatarkastamo on tarkentanut tulkintaansa kuvaohjelmalaista siten, että videoiden levittäminen netissä on aina lain tarkoittama "tilausohjelmapalvelu", johon pätee laki kuvaohjelmien tarkastamisesta. Se tarkoittaa siis sitä, että - ainakin periaatteessa - esimerkiksi netissä julkaistut videot pitäisi joko tarkastuttaa Elokuvatarkastamolla tai merkitä K-18-merkinnällä ja ilmoittaa Elokuvatarkastamolle.

Sekä tarkastamisesta, että ilmoittamisesta Elokuvatarkastamolle pitäisi maksaa 800 euroa.

Lain mukaan maksusta on vapautettu mm. sellaiset tilausohjelmapalvelut tai tallenteet, jotka on valmistettu yksinomaan koulutusta tai muuta sivistyksellistä tarkoitusta, tieteellistä tutkimusta tai harrastustoimintaa varten.

Pitkospuu 5 ei oikein taida olla mitään edellä mainittua ellei sillä ole jotain "muuta sivistyksellistä merkitystä". Sitäkin sopii epäillä. Ainoa joka tuon pätkän kanssa todennäköisesti sivistyy, on sen tekijä. Jos sitäkään.

Ei. En aio ilmoittaa tätä videopläjäystä Elokuvatarkastamolle enkä aio pyytää tarkastamoa tarkastamaan videota. Enkä merkitä sitä millään ikärajalla.

Miettikääpäs nyt vähän. Esimerkiksi kaikki videobloggaajien tilausohjelmat tai tallenteet pitäisi - periaatteessa - tarkastuttaa tai ilmoittaa K-18-leimalla sekä maksaa. Ei toimi.

Tosin, kuten Kiesiläisen tarinasta selviää Elokuvatarkastamon tulkinta on se, että "Käytännössä emme kuitenkaan katso yksittäisten ihmisten kotisivuja tilausohjelmapalveluiksi". Käytännössä ei? Mutta siis lain mukaan kyllä? Tällainen laki ei ole enää tästä ajasta.

Kenties turha anekdootti sinänsä, mutta miten "kotisivu" voi olla "tilausohjelmapalvelu" tai "kuvaohjelmatallenne"? Tämä sivu ei ainakaan ole kumpaakaan. Tosin, tämä nyt ei ole kotisivukaan.

Kuten Kari Haakana kirjoittaa blogissaan: "Tässä ei vaan ole mitään järkeä."

Some day classic: Blade Runner

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tällä kertaa Some day classic esittelee yhdellä kerralla sekä elokuvan, että sen soudtrackin.

Blade Runner on elokuvana äänestetty jonkun kerran kaikkien aikojen parhaaksi sci-fi-elokuvaksi, eikä ihan ilman ansioita. Vuonna 1982 ensi-iltansa nähnyt Ridley Scottin ohjaama Blade Runner ei saanut Yhdysvalloissa kovinkaan kummoista kriitikkojen suosiota, mutta sittemmin on noussut kulttimaineeseen.

Elokuva on usein yhdistetty kyberpunk-teemoihin tai siitä puhutaan science-fiction-noir-elokuvana. Visuaalisuus onkin tämän elokuvan kantava voima Hampton Fancherin ja David Peoplesin käsikirjoituksen ohella. Käsikirjoitus perustuu löyhästi Philip K. Dickin kirjaan Do Androids Dream of Electric Sheep?

Elokuvan sijoittuu vuoden 2019 Los Angelesiin, missä geneettisesti tuotettuja replikantteja on käytetty vaarallisiin tehtäviin Maassa. Uusimmat replikantit ovat fyysisesti ihmisen kaltaisia, mutta ylivoimaisia voimiltaan. Replikantit on kielletty se jälkeen kun ne ryhtyivät kapinaan ihmisiä vastaa.

Elokuvan juoni rakentuu karanneita replikantteja jahtaavan Blade Runnerin eli Deckardin, jota näyttelee Harrison Ford, edesottamuksiin. Deckard saa tehtäväkseen etsiä ja tuhota irralleen päässeet replikantit ja tapahtumat johtavat katsojansa pohtimaan varsin perimmäisiä kysymyksiä ihmisen ja koneen välisestä erosta.

Musiikin elokuvaan teki kreikkalainen muusikko ja säveltäjä Evangelos Odysseas Papathanassiou, joka tunnetaan paremmin nimellä Vangelis. Vangeliksen musiikki on julkaistu myös omana soundtrack-levytyksenään vuonna 1994.

Elokuvaan musiikki tehtiin jo vuonna 1982, mutta sen julkaisi alunperin New American Orchestra, sillä musiikin julkaisemisesta soundtrackina syntyi alunperin jotain riitaa. Elokuvastakin on olemassa versio, jossa ei ole Vangeliksen tekemää musiikkia.

Vuoden 1994 julkaisu nousi Britannian albumilistoilla sijalle 20.

Vangelis tuli tunnetuksi 1960-luvulla esimerkiksi sellaisesta yhtyeestä kuin Aphrodite's Child, jossa soitti ja lauloi myös Demis Roussos. Vangelis on tehnyt studioalbumeita vuodesta 1972 alkaen ja viimeisin on vuodelta 2001, jolloin julkaistiin Mythodea: Music for the NASA Mission: 2001 Mars Odyssey.

Vangeliksen musiikin yksi kohokohta on yhteistyö progeyhtey Yesin Jon Andersonin kanssa. Sen tuloksena syntyi mm. albumi nimeltään Jon & Vangelis.

Videolla on yhdistelty parinkin Vangeliksen soundtrack-albumin kappaleita elokuvan ääniraitaan. Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Blade Runner-elokuva Wikipediassa englanniksi
• Blade Runner-elokuva Wikipediassa suomeksi
• Blade Runner-soundtrack Wikipediassa englanniksi
• Blade Runner-elokuvan www-sivut
• Blade Runner IMDB:ssä.

Be Kind Rewind

Be Kind Rewind on kelpo elokuva. Se on sympaattinen tarina videovuokraamosta ja sen lähiympäristöstä ja -yhteisöstä.

Päällisin puolin elokuva näyttää komedialta. Se ei ole kuitenkaan koko totuus.

Elokuvassa on erilaisia tasoja, jotka koskettavat ihmisen suhdetta byrokratiaan, omiin mahdollisuuksiin ja oman lähipiirin historiaan.

Ihminen voi itse omalla luovuudellaan ja kyvyillään saada aikaiseksi jotain hyvää, vaikka ulkoisia aineksia ei näyttäisikään olevan yllinkyllin. Elokuvan yksi ajatus tuntuu olevan, että sillä mennään mitä on. Kaiken ei tarvitse olla aina suurta ja mahtavaa. Ja silti se voi toimia ja tuottaa ihmisille mielihyvää ja ylpeydenaiheita.

Lähiympäristössämme on paljon hyvää ja arvokasta, vaikka usein pyrimmekin katsomaan aidan toiselle puolelle ja ihastelemaan sen nurmikon vihreyttä. Kuitenkin myös omalta puolelta aitaa löytyy paljon sellaista, mistä on mahdollista kehittää hyvää karmaa.

Elokuvan juoni pyörii New Jerseyn Passaicissa sijaitsevan videovuokraamon ympärillä. Sen omistaja mr. Fletcher (Danny Glover) antaa vuokraamon pörittämisen pariksi päiväksi apulaiselleen Mikelle (Mos Def). Hänen hieman foliohattuihin vinksallaan oleva kaverinsa Jerry (Jack Black) onnistuu demagnetisoimaan kaikki videokasetit, mutta eipä se menoa haittaa. Elokuvat voi aina tehdä uusiksi ja ruotsittaa.

Ruotsittaminen ("Sweding is re-making something from scratch using whatever you can get your hands on") voi toimia hyvinkin erilaisissa asioissa ja kaiketikin kannattaa joskus kokeilla.

Elokuvan www-sivuilta löytyy myös pätkiä ruotsitetuista elokuvista, joita leffassa tehdään.

Yksi mainitsemisen arvoinen asia leffassa on vuonna 1943 kuollut jazz-pianisti Fats Waller, jonka elämän vaiheisiin leffan pääjuonen ohella pääsee sujuvasti tutustumaan.


EDIT 16.40: IStori oli paikan päällä myöskin ja on blogannut aiheesta niin ikään.

Pohjoinen ulottuvuus

Sodankylän filmifestivaalit ovat todennäköisesti maailman mukavimmat festarit. Toiminta on ystävällistä, mutta leppoisaa eikä liialla älämölöllä pilattua. Loistavana lisänä toimivat laatuelokuvat.

Pohjoisessa monet asiat ovat toisin. Esimerkiksi kaupassa asiakaspalvelu on aidosti ystävällistä, eikä kaiken kanssa ole muka kiire. On aikaa toivottaa asiakas tervetulleeksi ja kiittää vierailusta.

Eilisen oheishuipentuma oli perinteiset lavatanssit Porttikoskella, sananmukaisesti kosken äärellä ja todellakin keskellä metsää. Aurinkokin palkitsi olemuksellaan osallistujat. Vallilan tango -yhtye soitti antaumuksella ja letkajenkka pomppi maisemaan.

Tänään on ohjelmassa karaoke ja elokuva on mainio The Commitments ja sen vetävät Sedis ja Iida.

Sodankylän elokuvajuhlat on kokoamassa historiaansa ja keräävät materiaalia vuosien varrelta, aina festivaalin perustamisvuodesta 1986 alkaen. Yleisö voi auttaa tässä antamalla omaa kuvamateriaalia yms. tekijöiden käyttöön. Jos varastoista löytyy Sodis-aiheista aineistoa, yhteyttä voi ottaa osoitteeseen memories@msfilmfestival.fi.

Metafora

Sodankylässä esitetty Milos Formanin elokuva 'Palaa palaa' (Fireman's Ball) on hänen omien sanojensa mukaan metafora kommunistisen Tsekkoslovakian yhteiskunnasta ja hallituksesta. Elokuva kiellettiin sen valmistuttua 1968 ja on sittemmin ollut esitettävien ja arvostettujen listalla vuodesta 1999.

Elokuva on hauska ja nykymittapuiden mukaan viaton. Elokuvassa ikääntyneet palomiehet järjestävät juhlat kaikkine kauneuskilpailuineen, mutta järjestelykomitea kohtaa kommelluksen toisensa jälkeen. Olut virtaa ja marssimusiikki soi. Päällepäin elokuva näyttää pelkästään hupaisalle ilman suuria yllätyksiä vai jännitteitä.

Elokuvassa näyttelevät henkilöt eivät ole ammattinäyttelijöitä, vaan elokuvassa esittämiensä roolien ammateissa toimivia. Forman sanoi, että kun ihminen saa esittää sitä, mitä on, se on mahtavaa.

Metafora ei elokuvassa ole alleviitattu, sillä elokuvan tekemisen aikaan Tsekkoslovakiassa niitä välteltiin poliittisista syistä. Näyttelijöillekään Forman ei omien sanojensa mukaan kertonut metaforasta, mutta arveli heidän arvanneen asian.

Kieltämättä elokuva nauraa sen ajan yhteiskunnalliselle menolle ja pitää pilkkanaan asioiden virallista hoitoa. Se myös näyttää ihmiset nauttimassa omista huveistaan samassa tilassa virallisen huvin kanssa.

(Kuvassa seinä Seitabaarissa)

Tiistaita vaan

Tänään oli sitten paljon hehkutettu supertiistai.

Laskiaistiistai ja Runebergin päivä samaan aikaan, harvinaisuus, joka viimeksi ilmeni vuonna 1852 ja seuraavan kerran ties milloin. Lehdet ovat repineet tarinaa siitä kummat ovat parempia laskiaispullat vai rungebergin tortut. Vaiheinen vastaa "ruisleipä" ja nimenomaan se valmiiksileikkaamaton ruislimppu. Ne valmiiksi leikatut leiväntekeleet ovat tavallaan kuva nykyisestä ajasta, jossa kaikki pitää pureskella valmiiksi.

USA:ssa äänestellään presidenttiehdokkaista oikein urakalla. Kisa käy kiivaana ja jo nyt näyttää varmalta, että maailmanpolitiikassa jollain tavalla kääntyy uusia lehtiä. Demokraattien presidenttiehdokkaaksi on tulossa joko nainen tai etnistä vähemmistöä edustava mies. Lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Tilanteen mielenkiintoisuutta lisää itseasiassa edelleen se, että republikaanien McCain ei oikein istu uskonnolliseen oikeistoon ja hänen voittaessaan republikaakien esikarkelot itse vaaleista saattaisi siis tulla jopa älylliset.

Suomessa avattiin valtiopäivät ja presidentti Halosen ajatuksista koskien perustuslain muuttamattomuutta voisi kirjoittaa pitemmältikin, presidentti kun ei ole tässä kysymyksessä päässyt oikein tälle vuosituhannelle. Presidentti näköjään haluaisi jatkaa nk. kahden lautasen leikkiä. Perustuslakia koskevissa kohdissa myöskään argumentaatio ei oikein vakuuttanut, enemmänkin tuntui molemmat kädet olevan kiinni oman jakkaran painoarvossa. Ei toimi ei, parlamentarismin aikakaudelle meidänkin pitäisi lopullisesti päästä vaikka vikuroivien presidenttien yli.

Mutta olennaisempia muisteloita voisi kenties repiä siitä, että tänään tuli kuluneeksi 89 vuotta siitä, kun Charlie Chaplin, Mary Pickford, Douglas Fairbanks ja D.W. Griffith perustivat United Artists -yhtiön. Kyseinen elokuvayhtiö on tuonut tähän maailmaan vähän enemmäkin virikkeitä. Samassa genressä kulkee Charlie Chaplin viimeisen mykkäelokuvan Nykyajan 72. vuosipäivä, jota sitäkin saimme tänään juhlistaa.

Kuka muuten muistaa, että tasan 50 vuotta sitten Yhdysvaltain ilmavoimat kadottivat vetypommin Savannahin lähellä tapahtuneessa ilmailuonnettomuudessa. Pommi taitaa muuten edelleen olla kateissa, kuten 10 muutakin amerikkalaisilta kadonnutta ydinasetta. Jos sitä ydinmateriaalia hukataan Venäjällä, niin on sitä osattu muuallakin.

Kuu oli vähenevän sirpin positiossa ja uuteenkuuhun on aikaa enää kaksi päivää. STUKin mukaan tänään oli pitkin Suomea normaali säteilytilanne eli esimerkiksi Helsingissä n. 0,10-0,16 mikrosievertiä tunnissa.

Muuten taisikin olla sitten ihan tavallisen erikoinen tiistai.

Metaforien maa

Aluksi ajattelin tässä retostella Markku Pölösen metaforaelokuvan Lieksa!, josta en itseasiassa suuremmin pitänyt. Monessakaan mielessä leffa ei noussut omassa sekavassa asteikossani tasapaksua paremmaksi.

Mutta enpäs retostele varsinaisesti sen kummemmin, koska se on jo tehty Hesarissa minusta varsin osuvalla tavalla. Leffa ei ole "matalamielistä paskaa"[1], mutta pellolla juoksentelun sijaan elokuvalta olisi toivonut siinä olevan viestin syventämistä ja kiteyttämistä.

* * *

Elokuva on tulvillaan Pölösen muistakin elokuvista tuttuja metaforia ja niiden viestikin on pitkälle sama: neitseellistä suomineitoa myydään ja raiskataan, viedään maalta kaupunkiin vaikka väkisin ja viattomuuden tilalle tunkeutuu maailmalta kaikkea sellaista, jota ilman lopultakin voi olla. Jotenkin tuollainen mielikuva tuosta kaikesta jäi.

Metaforien ongelma on se, että ne ovat tuossa elokuvassa turhankin ilmiselviä ja alleviivavat sitä valitusta, joka tuohon viestiin sisältyy. Itse asialle eli nykyisen kaupungistumisen ja globalisoitumisen nurjille puolille ei mahdeta mitään taunopalomaisella kansallisromantiikalla ja valittamisella. Tällaista valitusta kuulee nykyään ihan liikaakin.

Se pulma, joka nykyisessä yhteiskunnassamme vähäväkisempiä alueita koettelee, ei ole voitettavissa sillä, että haikaillaan sen junan perään, joka meni jo. Omien vahvuuksien tarkastelemisella ja tukemisella päästään jo paljon pitemmälle.

Pölösen elokuvasta on toki sanottava se, että siihen sisältyy myös toinenkin viesti: tärkeintä on olla matkalla ja ettei sitä kannata tavoitella, mikä ei ole itseään varten. Niin se on.

* * *

Anekdootti sinänsä, mutta tuo matkalla oleminen kuvaillaan karavaanina, joka näytti olevan loppukuvissa matkalla Kuopioon vievällä tiellä, jos en ihan väärin katsonut (ne maisemat kun ovat sattuneista syistä johtuen hyvinkin tuttuja). Ja se on tasan eri suunnassa kuin Lieksa, elokuvan ihannekaupunki.

* * *

Yksi kummallinen ajatus tuli elokuvaa katsoessa. Olikohan Pölönen tarkoituksella napannut kuvia ja ideoita sci-fi -leffoista vai saiko hetkittäin tylsyyteen vajoamassa oleva mielikuvitukseni liikaa ideoita jostain? Eräät hahmot ja maisemat kun muistuttivat häkellyttävästi jotain Mad Max tai Lara Croft -hahmoja ja maisemissa oli useammastakin elokuvasta tuttuja elementtejä.

Siinä ei sinänsä mitään pahaa ole, mutta oikeasti nykyisissä elokuvissa kierrätetään vähän turhaankin ideoita ja harjoitetaan kaikenkattavaa tuotesijoittelua ikäänkuin omat ideat olisivat loppuneet.

* * *

Anekdootti sinänsä sekin, että vaikka elokuva on tehty kunniakkaasti Pohjois-Karjalan maisemissa ja Pölösen ansiokkaasti eloonherättämän tuotantoyhtiön Suomen Filmiteollisuus Oy:n voimin, elokuvan jakelusta vastaa Walt Disney Studios Finland, globaalin kulttuurin yhtiöitymän sivulonkero Suomessa.

* * *

Viittaus:
[1] Markku Pölösen haastattelu Plaza.fi -palvelussa.

Muiden elämä, toisten Stasi

Muiden elämä on Florian Henckel von Donnersmarckin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, joka sijoittuu Itä-Berliiniin vuonna 1984. Tarina kertoo Stasin virkailija Wieslerin operaatiosta näytelmäkirjalijan ja hänen lähipiirinsä tekemisten selvittämiseksi. Wisler uppoutuu kuitenkin operaationsa kohteiden elämään tavalla, joka muuttaa myös häntä itseään moninaisin kääntein.

Elokuvassa käsitellään yksilön moraalin suhdetta valtakoneistoon ja sen pelkoihin. Valtakoneistolla on suhteessa yksilöön ylivertaiset välineet, mutta mitä ja millaisia moraalivalintoja erilaiset tekijät tässä koneistossa ja sen kohteena joutuvat tai voivat tehdä?

Muiden elämä kertoo tarinaa systeemistä ja ihmisistä sen pyörteissä varsin kiinteällä tavalla, jossa jännite säilyy loppuun asti. Lopussa odottaa tunnelatautunut tarinan täyttymys, joka sopivalla tavalla esittää vastauksia, mutta myös uusia kysymyksiä ja kiertää itse tarinan kehää kiinni osana historian pyörteitä ja kohtaloita. Elokuvassa ei jaeta ruusuja ympäriinsä, mikä jättää tarinasta sopivan karhean maun.

Tarinassa vältetään myös nyt helposti kehitettävät vitsit ja pyritään kuvamaan niitä kuten ne lähihistoriassa kenties olivat. On itse elokuvaan piilotettuna joitakin kenties sarkastiseksi tarkoitettuja kohtauksia, jotka saavat tarkkaavaisen katsojan hetkellisesti hymyilemään.

Elokuva sai parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon viime keväänä ja elokuva valittiin viime vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi.

Stasi on taas Suomessa ajankohtainen aihe. Kaikkien niiden, joita erilaiset stasi-listat kiinnostavat erityisesti, kannattaa nähdä tämä elokuva ja samalla esittää ne kysymykset, jotka elokuva tarinansa lisäksi esittää ja jättää osin katsojan vastattavaksi.

* * *

Viimepäivien elokuvauutiset ovat olleet varsin synkkiä.

Muiden elämän pääosan esittäjä Ulrich Mühe kuoli 54-vuotiaana vatsasyöpään sunnuntaina 22.7. kotonaan Walbeckissa Saksassa.

Maanantaina kuoli ruotsalainen mestariohjaaja Ingmar Bergman 89-vuotiaana. Samana päivänä kuoli myös italialainen 94-vuoden ikään ehtinyt mestariohjaaja Michelangelo Antonioni, yksi hyvin harvoista vanhoista suurista ohjaajista.

Sedis Blogissa on ansiokas essee Ingmar Bergmanista ja hänen elämäntyöstään.

Metropolis Sodankylä

Sodankylän elokuvajuhlien eli modernisti Midnight Sun Film Festivalin saldo oli kerrassaan mukava. Ihmisen kokoiset festivaalit tarjosivat leppoisaa meininkiä ja mieltä virkistäviä elokuvia. Kiitos juhlista ja ilmapiiristä järjestäjille ja muille.

* * *

Festivaalin klubilla soitti parinakin iltana Laika and the Cosmonauts. Jos minä saisin ehdottaa, niin Laikan soittama musiikki taannoiseen esitykseen Fritz Langin Metropolis-elokuvaan päätyisi levylle. Klubilla musiikista kuultiin väläyksiä ja se toimii.

Ennen vallankumousta ja vähän sen jälkeenkin

Sodankylän elokuvajuhlien mestariluokan elokuvana esitettiin Bernardo Bertoluccin Prima della rivoluzione, Ennen vallankumousta. Elokuva on Bertoluccin toinen ohjaus vuodelta 1964 ja sen aikaista yhteiskuntailmastoa, politiikkaa ja nuoruuden tuskaa peilaava teos. Elokuvan keskeisiä elementtejä ovat perinteiden kierron, ihanteiden ja muutoksen teemat.

Nuorten odotetaan tuovan mukanaan muutosta ja parempaa, mutta sukupolvesta toiseen se on yhtä hankalaa eikä näin läheskään aina käy. Moni muutokseen uskova luovuttaa ja lähtee itse perinteiden myötävirtaa laskettelemaan ja toivoo seuraavan sukupolven toteuttavan omat haaveet paremmasta maailmasta.

Tämä ilmiö toistaa itseään sukupolvesta toiseen. Kun sen ilmiön huomaa itsessään, onko jo liian myöhäistä? Kuinka kauan pystymme pitämään kiinni nuoruuden ihanteistamme vai viekö kasvaminen ja särmien hioutuminen myös ihanteet mennessään?

* * *

Sodankylässä elokuvan esitteli Bernardon nuorempi ohjaajaveli Giuseppe Bertolucci (kuvassa). Hän kertoi molempien veljesten olleen kuuluistan runoilijaisänsä opissa ja saaneen nimenomaan runouden isältään opetuksena.

Esittelyssään hän totesi myös nykyisen mediatsunamin vieneen myös elokuvan taidenmuotona mennessään. Enää ei ole samanlaisia elokuvafaneja olemassa eikä samanlaisia elokuvia tehdä kuin ennen vanhaa. Elokuvan tilan ovat syöneet niin televisio kuin muutkin median muodot. Esitellyssä elokuvassakin eräässä dialogissa keskustellaan siitä onko eräs elokuva nähty 16 kertaa ja kuinka järkevää sellainen on.

Kun Prima della rivoluzionen kaltaisia elokuvia katsoo, voi näkemykseen yhtyä. Sen lisäksi, että näissä mestarillisissa elokuvissa on syvyyttä enemmän kuin nykyisissä kassamagneettituotannoissa, on niissä myös pinnanalaista elämää, mitä ei Pirates of Caribbean -trilogiasta kaivamallakaan löydä.

Lisäksi esimerkiksi nyt nähdyssä klassikossa on kohtauksia, jotka ovat kauneudessaan ja runollisuudessaan tuiki tuntemattomia juliarobertsien romanttisille komedioille.

* * *

Elokuvajuhlilla esitettiin tänä vuonna pakolaisaiheinen elokuvien sarja. Sarja toteutettin yhteistyössä Suomen Pakolaisapu ry:n kanssa ja se käsittelee pakolaisuutta ja siirtolaisuutta sekä rauhan rakentamista ja konfliktinestoa.

Elokuvantekijöistä esillä olivat mm. palestiinalainen Elia Suleiman, saksanturkkilainen Fatih Akin, italialainen Vittorio de Deta ja Ken Loach.

Akinin Cannesissa parhaan käsikirjoituksen ja ekumeenisen juryn palkinnon voittanut elokuva The Edge of Heaven kertoo turkkilaisten siirtolaisten osasta uuden ja vanhan kotimaan traditioiden ja olojen puristuksessa.

Tarina ei karheudessaan jätä kylmäksi ja ottaa myös ajankohtaisesti esille Turkin EU-jäsenyyden. Kun Turkin EU-kuvioita tarkastelee melkein mistä näkökulmasta tahansa, voi vain todeta ettei se ole ensinkään yksinkertainen asia niin Euroopan kuin Turkin itsensäkään kannalta. Ihmisille rajojen molemmin puolin kysymys on vieläkin haastavampi.

Leffaklassikot ja pysyvä moraali kateissa

Niinhän siinä sitten on käynyt, että klassikkofilmit ovat pääasiassa hävinneet elokuvateattereiden ohjelmistosta. Näin kertoi päivän pääuutislähetys.

Klassikkofilmien kohdalla lipputulot eivät uutisen mukaan riitä kattamaan kuluja. Myöskään Elokuva-arkisto ei uutisen mukaan aio ryhtyä elokuvien levittäjäksi.

Ehdotettuja ajatuksia kulttuuritehtävän hoitamiseksi ovat mm. Elokuva-säätiön tuen saamisen klassikoille ja opetusministeriön tulemisen apuun.

On mitä ilmeisintä, että ilman julkista tukea klassikoita ei nähdä elokuvateattereissa kuin poikkeustapauksissa, elokuvakerhoissa tai alan festareilla.

Tilanne ei ole itseasiassa pelkästään tästä kiinni, vaan viimeaikoina on myös pienempiä elokuvateattereita kuten Bio City sulkenut ovensa ja elokuvateatteritoiminta on keskittynyt Finnkinolle. Näillä pienillä teattereilla oli taipumus esittää myös harvemmin esitettyjä leffoja. Huolen aihe siis tuokin, vaikka ei kulttuurisesti liity suoraan vaikkapa 30-luvun klassikoiden esittämiseen.

* * *

Taasko sitä Vuotosta ajetaan? Kerran jo pitkän oikeusprosessin loppuun käynyt epätoivoinen hanke on jälleen näin hallitusneuvotteluiden alla esillä. Päätti hallitus ohjelmastaan mitä tahansa, Vuotosta ei rakenneta vuosiin, sen verran hidas päätöksentekoprosessi on. Sen sijaan, jos hallitus päättää ryhtyä poikkeuslakeja värkkäämään tai edes pitää sille ovea auki, epävarmuus asian ympärillä velloo jälleen.

Monen muun moraalisen ja ympäristöllisen ongelman lisäksi koko asiassa näyttää olevan sellainen ongelma, että itse kysymyksen ainoa lopullinen ratkaisu olisi kyseisen altaan rakentaminen. Rakentamatta jättäminen kun ei välttämättä kestä päätöksenä vaalikautta pitempään.

Sitä sietäisikin miettiä, kuinka Vuotoksen (tai minkä tahansa muun arvokkaan kohteen) rakentamatta jättäminen voitaisiin varmistaa oikeasti. Nyt asia on pelkästään poliitikkojen moraalin varassa ja sen kestävyyttä koetellaan kerran neljässä vuodessa. Vuotoksen kun soisi pysyvän rakentamattomana pysyvästi.