Hyvin menee?

Kaikki hyvin, ei ongelmaa...


(via Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta)

Joulusohjosta jouluun

Jouluun - tuohon ajallisesti parin parin kolmen päivän mittaiseen juhlaan - on aikaa muutama päivä ja kaupungin kaduilla kansalaisten ohimot näyttävät pullistuvan kohti lopullista kulutusjuhlan kliimaksiaan.

Kauppa kaiketi valmistautuu juhlimaan jälleen uutta joulukaupan ennätystä ja mitä ilmeisimmin muovia kannetaan kauppakeskuksista koteihin ja muualle kuin kierrätykseen ennätysmääriä. Sitä on pakko saada.

Eihän se noin pidä mennä? Eikä tietysti menekään, sillä perinteet ovat tärkeitä ja ne vaativat rekvisiittansa. Mutta mistä lähtien tästä ylenpalttisesta kulutussohjosta on tullut jouluperinnettä? Miten se kuvastaa sitä ideaa, että "ajatus on tärkein" tai niitä laulujen joulusanomaa?

Aina on olemassa vaihtoehto. Lopeta väärien logojen kumartelu ja turvaa siihen mikä on olennaista ja millä on todellista merkitystä. Hidasta ja hiljenny ajatuksen ääreen, sitä arvostavat myös muut. Aitoja arvoja ei mitata vaa'alla ja materian määrällä. Onnellisuutta ei paketoida paperilla.

* * *

Tässä blogissa on kuluva joulukuu ollut ennätyksellisen hiljainen. Hidastaminen on ollut osin tietenkin valintakysymys, mutta myös tarkoituksenmukaisuudesta lähtenyt asian tila.

Loppu vuosi meneekin sitten pitkälle ulkona verkoista, joten uusin virroin ensi vuoden puolella palataan asiaan.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kohti konkurssia

WWF on laskenut, että Maapallon luonnonvarat on tänään käytetty tältä vuodelta loppuun.

"Olemme siis kuluttaneet vajaassa kahdeksassa kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi".

Kalenteria katsomalla näkee, että tänään on vuoden 233. päivä ja 132 päivää on vielä jäljellä. Noin 36 % vuodesta eletään velaksi tulevilta sukupolvilta. Huolestuttavaa on sekin, että tämä ylikulutuspäivä on aikaistunut selvästi.

Nykyisen kaltainen kulutus ei voi jatkua loputtomiin. Velaksi eläminen päättyy ennemmin tai myöhemmin konkurssiin ja niin käy tässäkin, jos kehityksen suunta ei muutu.

Tilanne ei ole kuitenkaan aivan toivoton, vaikka perusvire onkin monessa suhteessa pulmallinen:

"Luonnonvarat eivät ehdi uusiutua nykyisen elämäntapamme vaatimalla tahdilla. Kulutukseen perustuva elämä ei myöskään tuo onnea, vaan henkilökohtainen hyvinvointi syntyy muista asioista."

WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa sanoo:

 "Jos tavoittelisimme pelkän talouskasvun sijaan aitoa hyvinvointia ja onnellisuutta, luonnonvarat riittäisivät koko vuodeksi. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelu on erinomainen tapa pienentää omaa ekologista jalanjälkeä."

Aivan. Jos me haemme henkilökohtaisen elämän onnellisuutta sieltä, mistä sitä aidosti on löydettävissä, se näkyy myös ympärillämme.

Tämä taas vaatii vahvaa asennemuutosta. Onni ei synny shoppailusta, ei teknologisesta kikkailusta, ei materiaalisen elintason haalimisesta eikä kaiken suurentamisesta, vaan yksinkertaisista asioista ja kokemuksista.

Siinä sivussa meidän pitää romuttaa nykyiset teoriat talouskasvusta ja teknologisen kehityksen ikuisesti pelastavasta auvosta.

Kiireen olemuksesta 3

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kiire. On vain välittämistä, sen puutetta ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista.


Aiemmin kiireestä:

• Kiireen olemuksesta
• Kiireen olemuksesta 2
  

Testejä ja kirje

YLE:n sivuilta löytyy Elämä pelissä-onnellisuustesti. Se on varsin hyvin rakennettu ja selkeä. Testissä selvitellään onnellisuuden eri näkökulmia kohtalaisen laajalla perspektiivillä. Tunnustan: Hämmästyin hieman omaa onnellisuuttani suhteessa muiden vastaajien tilastoihin.

Sitten hieman tiedettä. PewResearchCenter Interactive on julkaissut pikkunäppärän testin, jolla voi testata tietämystään tieteellisistä perusasioista. Kysymyksiä ei ole kuin 12 ja lopuksi saa sitten nähtäväkseen tilastoja siitä miten muut ovat vastanneet (lähinnä amerikkalaiset vastaajat). Jälleen piti joiltain osin hieman hämmästyä, sillä kysymykset eivät ole oikeasti vaikeita (oma rivi oikein), mutta näköjään amerikkalaisella yleisöllä olisi petrattavaa perustavaa laatua olevissa tieteen asioissa.

Kolmas vastaan tullut saitti on Klimaatti. Kysessä on uutiskirje, jota julkaisevat yhteistyössä ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos. Uutiskirjeen aihepiirinä on ilmastonmuutos ja erilaiset em. virastojen piiristä aiheesta julkaistut tiedot. Esimerkiksi uusimmassa kirjeessä kirjoitetaan ympäristöystävällisemmästä liikenteestä sekä tasa-arvon merkityksestä ilmastoneuvotteluille.

EDIT klo 21.51
Pistetään tähän vielä bonuksena linkki YK-vetoisen Seal The Deal-kampanja sivuille. Kampanjan tarkoituksena on vaikuttaa poliittiseen tahtoon ilmastosopimuksen syntymiseksi joulukuussa Kööpenhaminassa pidettävässä ilmastokokouksessa. Saitilta löytyy myös Global Climate Week-listaus, mistä näkee mitä tempauksia minäkin päivän on menossa ja onhan noita näköjään.

Kiireen olemuksesta 2

Pohdin tuossa joutilaana ollessani ja itäsuomalaisia katuja jolkotellessani kiireen vastakohtaa. Se on tietysti kiireettömyys, joutenolo, laiskuus tai muu sellainen.

Kiireen vastakohta on myös keveys.

Professori Kyösti Pulliainen sanoi aikoinaan jotain sen suuntaista, että opiskelun pitäisi olla kevyttä ja vaikeaa eikä raskasta ja helppoa. Siinä on tiettyä viisautta myös hieman muualle.

Elämän pitäisi olla kuin opiskelun sen sijaan, että se on liian usein suorittamista. Usein kiireessä tehdään rutiinia tai ennalta opittuja asioita eikä itseään haastaen etsitä aitoja tapoja tehdä asioita toisin ja luovasti.

Se itsensä haastaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta se palkitsee. Se ei onnistu kiireessä, mutta on usein sitä mitä kutsutaan "laaduksi". Se on siis kevyttä, mutta vaikeaa.

Kiireen vastakohta on oikeastaan sitä, minkä tuntee kun näkee loisteliaan taideteoksen tai kuulee hienon sinfonian. Kiireen vastakohta on jotain mikä tuottaa onnellisuutta.

Kiireetöntä ja kevyttä joulua kaikille!

Kiireen olemuksesta

Kiire on paradoksi. Samaan aikaan kun kiireen avulla yritämme saada asioita valmiiksi, kiireen myötä teemme virheitä, puutteellista laatua ja puolivalmista.

Joulukiire on vielä selvemmin paradoksi. Joulun alla puhutaan paljon kiireestä ja siitä, että jouluksi se taukoaa. Samalla osa kiireestä johtuu juuri siitä, että tuota kiireen taukoamista pitää kaksin käsin valmistella rynnien markkinahumussa ja muistaen hankkia sitä ja hankkia tätä.

Kiire on kuitenkin usein valinta. Voimme valita omia aikataulujamme ja tekemisen määrää.

Yksi vinkki kiireen poistamiseksi on siitä puhumisen lopettaminen. Ihan hyvä vinkki. Kiireestä höpöttäminen on ajankulua, joka ei edistä mitään, vaan ainoastaan kuluttaa aikaa ja voimavaroja.

Kiireestä pääsee eroon lopettamalla kiirehtimisen ja tekemällä asioita omaan tahtiin. Se tarkoittaa myöskin sen valitsemista, että ihan kaikkea ei tarvitse saada tai tehdä, vaan asioilla on tärkeysjärjestyksensä.

Mitä yksinkertaisempaan elämämme onnellisuus perustuu, sitä vähemmän meidän tarvitsee kiirehtiä sen saavuttamista. Ja se taas lisää kuin itsekseen elämisen laatua.

Mihin meillä sitten oikeastaan on kiire?

24/7-yhteiskunta

Suomi on liukumassa kohti 24/7-yhteiskuntaa, jossa myös muut kuin netissä olevat palvelut ovat yhä laajemmin auki. Esimerkiksi kelpaa kauppojen sunnuntaiaukioloaikojen laajentaminen. Se nojaa liberaaliin ajatukseen siitä, että palveluiden tuottajat voivat vapaasti päättää milloin palveluitaan tarjoavat. Loogista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Yhdestä näkökulmasta katsoen kuluttaminen ja etenkin materiaalinen kuluttaminen on kasvattanut ekologisen jalanjälkemme liian isoksi eikä lisäkuluttamista pitäisi enää tukea. On mentävä toiseen suuntaan ja pienennettävä ympäristökuormaa.

Esimerkkiä voi hakea vaikka 28.11.2008 vietettävästä Älä osta mitään-päivästä.

Kuluttaja voi tässä maailmassa vaikuttaa siten, että yksinkertaisesti ei osteta ylimääräisiä asioita tai esimerkiksi sunnuntaisin kauppoja ei käytetä. Ne eivät ole nykyfilosofiaa seuraten auki, mikäli kuluttajia ei käytävillä näy.

Ympäristökuorma ei ole ainoa syy kritisoida 24/7-yhteiskunnan kehittymistä.

Kuluttamisesta on tullut yhteiskunnassamme sekä viihdettä, että elämänsisältöä. Suunnilleen surkeinta mitä voi ajatella on se, että joku "harrastaa shoppailua". Tällainen maailmankuva on jo niin läpimaterialistinen ja kaupallistettu, että se lähestyy jo uskonnollista ajattelua.

Kauppakeskuksista on tullut tuotemerkkien katedraaleja, joissa käydään antamassa ropoja kassojen alttareille. Ei oikeastaan ole ihme, että kirkonmiehet kritisoivat kauppojen aukiolon laajentamista kutsuen sitä "polvien notkistamiseksi kulutusjumalalle".

Samasta vakavasta asiasta, joskin ilmeisen viihteellisemmin herätellen, saarnaa myös Revender Billy. Kyseessä on yhdysvaltalaisen Bill Tallenin näyttelemä hahmo, joka haluaa viestiä siitä, että onnea pitäisi etsiä muusta kuin ostamisesta. Reverend Billy on käynyt manaamassa myös helsinkiläisiä kauppakeskuksia. Hänen elokuvansa What would Jesus buy esitetään Lens Politica-festivaalilla perjantaina.

Etsimmekö onnellisuutta tavarataivaasta vai jostain syvällisemmästä? Annatko aikasi pikemmin tavaroille ja niiden haalimiselle kuin esimerkiksi läheisillesi ja perheellesi?

Mieti sitä samalla kun kiinnitätä huomiota siihen, että tänään on lasten oikeuksien päivä.

Onnelliset lukevat

YLE Uutiset kertoo, että Marylandin yliopiston sosiologien tutkimuksen mukaan onnettomat ihmiset katsovat huomattavasti (20 %) enemmän televisiota kuin onnelliset. Itsensä onnellisiksi tuntevat henkilöt sen sijaan lukevat enemmän.

Tutkimuksen mukaan televisio tarjoaa hetkellistä mielihyvää, mutta pitkällä aikavälillä ei anna ihmisille yhtä paljon tyydytystä kuin esimerkiksi lukeminen.

Itseään onnellisina pitävät olivat tutkimuksen mukaan myös mm. sosiaalisesti aktiivisempia ja äänestivät aktiivisemmin.

* * *

Sitä tarina ei kerro, tekeekö televisio ihmisistä onnettomampia ja lukeminen onnellisempia vai onko kyse vain ilmiön ilmentymästä.

Digikieltäytyjän näkökulmasta voi sanoa, että television katselemattomuus ei ainakaan tee yhtään onnettomammaksi, pikemminkin juuri päinvastoin. Lukeminen tekee yleensä aina hyvää.

(Kuvassa Isaac Newtonin Philosophiae Naturalis Principia Mathematica vuodelta 1687. Kuvaaja Andrew Dunn. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.)

Downshifting

Mari Koo kirjoittaa mielenkiintoisen pointin ja videobloggaa aiheesta.

Downshitfing on tarkoittaa terminä suunnilleen sitä, että hypätään pois menestyshakuisesta kiireen täyttämästä elämäntavasta yksinkertaisempaan ja laadukkaampaan elämiseen. Pyrkimyksenä on myös siirtyä kulutuskeskeisemmästä elämäntavasta kestävämmälle pohjalle ja vähempään kuluttamiseen. Lyhyesti sanottuna: “Vähemmän työtä, enemmän elämää”.

Aiheesta löytyy wikipediasta termillä simple living kuvausta enemmänkin.

Mari Koo pohtii ideaa siitä näkökulmasta, että entäpä sitten, jos ei ole sellaista uraa, josta voisi downshiftata. Hän kirjoittaa:

Kaikenlainen “vapaaehtoinen vaatimattomuus”, “joutilaampi mutta nautinnollisempi arki” tai “askeettinen hedonismi” on tietysti kulutuksen ympäristövaikutusten kannalta hyvä valinta. Ei kai silloin tarvitisisi erikseen puhua downshiftingistä, jos ihmiset lähtökohtaisesti eläisivät materiaalisesti huomattavasti niukemmin.

Totta.

Lähtökohtaisesti on pelkästään hyvä, jos ihmiset eläisivät ja toimisivat materiaalisesti kestävämmällä tavalla ja ajallisesti laadukkaammin. Niillä, joilla ei ole erityisiä tarpeita downshiftata (suomennosta kaipaillaan) elämäänsä, ei ole myös kaiketikaan tarvetta sellaisesta puhua.

Kun lähtökohdaksi otetaan elämäntavan sovittaminen kestäviin rajoihin, käsitettä ei tarvita. Hyvä elämä puhuu puolestaan ja valinnat ovat joka tapauksessa yksilöllisiä. Kukin tekee niitä omista lähtökohdistaan.

Mikäli tällainen downshifting saa ilmiönä aikaiseksi ymmärryksen lisääntymisen, niin sitä ei voi pahalla arvioida. Jos kestävämpään elämääntapaan siirtymisestä tulee muoti-ilmiö, se olisi todennäköisesti niitä harvoja muoti-ilmiöitä, joista tässä yhteiskunnassa on pitempiaikaista iloa.

Olennainen asia lienee se, että onnellisuutta voi omassa elämässä lisätä ilman, että se tarkoittaa materiaalisen kulutuksen kasvua tai itseasiassa sitä, että onnellisuuden lisääminen jopa edellyttää joissakin tapauksissa materiaalisen kulutuksen vähentämistä.

* * *

Ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi on meidän itse kunkin näinä aikoina tarkasteltava omista lähtökohdistamme sitä, mitä voimme kulutuksemme ympäristövaikutusten eteen tehdä. Nämä hiilijalanjälkimittarit (IMHO, sanahirviö havaittu) ovat tällaiseen ajatteluun vain yksi väline, joskaan eivät kerro välttämättä koko totuutta.

Kehityksen kääntäminen kestävämmäksi ja esimerkiksi käsillä olevan ilmastonmuutoksen hillinnän aloittaminen vaativat meiltä myös yksilötason sopeutumista ja ratkaisuja. Kuluttajina voimme olla tulevaisuuden kehityspolkuja muuttava voima.

* * *

Nyt Vaiheisella on jälleen edessä pikkuisen kulkemista maailman turuilla ja toreilla. Tilanteen niin salliessa raportteja on odotettavissa, mutta mahdollisesti myös pari rauhallisempaa päivää.

Eläkäämme ihmisiksi.

Uutispimento

Minulta on mennyt pari päivää täydellisessä uutispimennossa. Se tekee ihan hyvää.

Uutiset ovat tunnetusti yleensä huonoja. Kun on uutisten tavoittamattomissa, on myös viestimien toimittamien kohujen, kriisien, sorron, tuhon ja typeryyden ulkopuolella.

Olo ilman jatkuvaa uutisvirtaa on positiivisempi kuin uutissyötteen vankina.

Kokeeko ilman uutisia jääneensä jostain tärkeästä dramaattisesti paitsi? Ei ollenkaan. Itseasiassa, uutispimennossa tärkeät asiat ovat ihan toisaalla eli esimerkiksi ystävissä, rakkaimmissa, omassa tekemisessä tai vaikka pikkuihmisen vilpittömyydessä tämän helposti kyynistyvän maailman keskellä.

Maailman kaikesta tuskasta tietäminen ei ole se voima, joka johtaa onnellisuuden lisääntymiseen tällä pallolla.

Se vahvistaa, kun tärkeitä asioita näkee ilman selostusta ja tulkintaa.

Kuva tuokiosta

Hiljaisuus, ei kiireisen kaupungin jatkuvaa taustahuminaa. Vain seinäkellon tikitys. Ei uutisia.

Kohta elokuviin telttaan. Pieni sade ei haittaa eikä odotettavissa oleva kylmä yö häiritse. Valoa on tarpeeksi.

Olennaista on se, mitä on sisällä, ei se, miten se koristellaan. Se näyttää ja tuntuu hyvältä. Se on tehty ajatuksella ja näkemyksellä.

* * *

Sodankylän filmifestivaaleilla on perinteiseen tapaan kelpo ohjelmisto.

(Kuvassa elokuvateatteri Lapinsuu)

Punainen ruutu

Punainen ruutu töllöttimessä kertoo, että analogiset lähetykset verkossa ovat loppuneet 1.3.2008 eli tänään. Och samma på svenska. Digiboksia ei telkkarin ympäristössä loju, se on siis tuon median loppu tässä taloudessa.

Vaikka Vaiheinen ole oikeastaan koskaan ollut mikään erityinen tv-addikti, mölytoosan vaikutusta ikäluokkansa persoonallisuuden kehitykseen ei ole kiistäminen. Silti mitään vieroitusoireita ei ole näköpiirissä, ainakaan vielä.

Itseasiassa pohdinta on sujuvasti siirtynyt useampaankin suuntaan. Miten täyttää tilan äänimaisemaa kun muzakiksi sopivaa televisiosignaalia ei ole käytettävissä? Miten täyttää asunnon fyysinen tila, jonka tuo tumma laatikko vie? Mitä muita mahdollisuuksia tässä muutoksessa on?

Onneksi on radio ja jonkinlainen kirjasto laatujazzia (IMHO, pelkästään jälkimmäisellä ihminen tulee toimeen). Tilan käyttöön ei tilata sisustussuunnittelijaa minkään tv-kanavan realityohjelmasta, vaan asia hoidetaan ihan omaa luovuutta käyttäen. Tuo tilan käyttö on itseasiassa mielenkiintoinen aihe tilanteessa, jossa asunnosta voi vapautuneesti hävittää yhden keskeisen alttarin kaltaisen katseenvangitsijan. Vapausasteita oman elinympäristön järjestämiseksi tulee selvästi lisää, enää ei tarvitse välittää siitä missä antennin pistoke sijaitsee yms.

Ajan käytön osalta itseasiassa ei ole pulmaa, sillä tekemistä riittää ja hyllyssä on jokunen lukemistaan odottavaa laatukirja.

Oma kysymyksensä on sitten se, missä järjestyksessä tulee katsottua erilaiset tallenteille kertyneet elokuvat. Aloittaisiko Bertoluccista vai kenties Star Wars -sarjasta. Voi tätä spekuloimisen riemua!

Onko sitten jotain mistä jää paitsi? Ajautuuko duunipaikan kahvipöytäkeskusteluissa sivuraiteille? Tuskin, uutiset on tullut tähänkin asti selviteltyä netistä ja kahvipöydässä yleensäkin puhutaan sarjoista ja televisiotapauksista, joista ei ole sen suurempaa havaintoa. Ohjelmakarttojen mielenkiintoisuuden osalta toivo on jo aikaisemmin menetetty.

Mikä on television onnellisuutta lisäävä merkitys? Sitä varmaan joutuu jossain välissä pohtimaan. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että jos televisiolla on elämän laatuun tai onnellisuuteen ollut mitään merkitystä, kyseisestä vekottimesta luopuminen vain parantaa kumpaakin. Valmiiksi pureskellun mössön sijaan syntyy enemmän tilaa ajatella ja kokea. Tosin, lähtökohdat huomioiden, muutos on varmaan aika vähäinen. Nähtäväksi jää.

Päivän 1 tunnelmat ovat siis sellaiset, että voi suositella televisiosta luopumista. Turhalta kapistukselta tuntuu. Ja kohta se varmaan unohtuu kokonaan. Onneksi?

Kirjoita itsesi onnelliseksi?

Sain käsiini Finavian eli ex-ilmailuhallituksen lehden lentomatkustajille, joka on nimeltään Maa & Ilma. Lehdessä oli pitkä haastattelu filosofian tohtori Timo Airaksesta. Hän käsitteli onnellisuutta - ja tietysti lehden teeman mukaan hieman myös matkailua.

Airaksisen mukaan emme saavuta onnellisuutta halujamme tyydyttämällä.

"Liberalistisen käsityksen mukaan ihminen on onnellinen, kun hän saa mitä haluaa. Onnellisuus on omien halujen tyydyttämistä. Mitä enemmän halujaan saa siis tyydytettyä, sitä onnellisemmaksi tulee. Buddhalainen käsitys on päinvastainen. Sen mukaan halut tekevät ihmisen onnettomaksi, koska ihminen ei lopultakaan koskaan saa sitä, mitä haluaa. Haluava pettyy aina kun yrittää toteuttaa halunsa."

Onnellisuus on Airaksiselle elämän haltuunoton kautta saavutettavaa mielenrauhaa ja harmoniaa. Tuohon ei voi väittää vastaan.

"Elämä on hallinnassa silloin - ja vain silloin - kun hyvää on kohtuullisesti ja paha on minimoitu."

Jos tämä olisi ohjenuora laajemminkin, olisimme ihmisyhteisönä paremmissa asemissa esimerkiksi tässä kuussa laajasti käsiteltyyn ilmastonmuutokseen nähden. Nyt ihminen on juossut halujensa perässä itsensä kuilun partaalle ja tuntuu vain kiihdyttävän vauhtia hakiessaan jotain sellaista mitä ei edes ole.

Airaksinen sanoo haastattelussa tulevansa itse onnelliseksi vain kirjoittamisesta.

"Silloin olen vapaa ja omatuntoni on pudas."

Jutun mukaan Airaksinen sanoo kirjoittavansa pohjimmiltaan itselleen, itsensä rakentamiseksi. Hän sanoo oppivansa kirjoittamalla, kokevansa kirjoittamisen ajatteluna.

Tästäkö näissä blogeissakin on kyse?