Koska palkansaajakeskusjärjestöt aikovat vetäytyä sosiaaliturvaa uudistavasta komiteasta vastalauseena hallituksen eläkelinjauksille, harkitsen minä vetäytymistä palkansaajajärjestöistä.
Syy järjestöjen kiukuttelulle ei kestä päivänvaloa.
On totta, että hallitus teki eläkepäätöksensä palkansaajajärjestöiltä lupaa kyselemättä, mutta sen ei demokratiassa tarvitse. Ei varsinkaan silloin, jos etukäteen tietää mikä se vastaus on. Hallitus vastaa tekemisistään eduskunnalle, ei SAK:lle, STTK:lle, AKAVA:lle, EK:lle tai millekään muulle järjestölle.
Eläkepäätöksessä on kyse linjapäätöksestä, jonka lukuisista yksityiskohdista lähes kaikki taitavat olla auki. Jos palkansaajajärjestöjen maltti ei kestä katsoa kokonaisuutta, niin ne ovat virattomia ja jäsenistölleen hyödyttömiä.
Oikeasti on myös niin, että jos asiasta olisi ryhdytty järjestöjen kanssa neuvottelemaan, niin sitä neuvottelua jatkuisi komiteoissa vuosia ja siihen nyt ei oikeasti ole aikaa.
* * *
Palkansaajajärjestöjen kiukuttelun ja uhittelun ymmärtäisi, jos tehty päätös olisi jotenkin erityisen dramaattinen tai valittavissa olleista vaihtoehdoista huonoimpia. Näin ei vain taida olla.
Mitä ne vaihtoehdot olivatkaan? Ne olivat verotuksen kiristäminen, etuuksien leikkaaminen tai mitääntekemättömyys.
Kun olemme vasta menossa kohti reaalitalouden lamaa, niin viimeisin näistä olisi kaikista turmiollisin. Valtio ottaisi vain velkaa, eikä kertoisi mitään siitä, miten velka maksetaan takaisin. Pankkikin haluaa tietää millä kuluttaja luottonsa maksaa.
Verotus taas on tunnetusti tehokas tapa torjua työttömyyttä ja sen pitäisi nyt olla palkansaajajärjestöjenkin ykköshuolenaihe. Työttömyyttä ei torjuta lyhyellä aikavälillä millään sapattivapailla tai vastaavilla, mitä on kuultu ehdoteltavan. Verotusta keventämällä tai ainakin sen kiristämättä jättämisellä voidaan pyrkiä pitämään talouden rattaat pyörimässä ja ihmisiä töissä. Mikään ihmepelastus se ei ole, mutta toimiva keino.
Etuuksien leikkaaminen taas iskisi niihin, jotka muutenkin ovat ensimmäisenä laman aikana hätää kärsimässä. Etuuksia leikattiin rajulla kädellä 90-luvun laman aikana ja sen seurauksia maksellaan vieläkin.
* * *
Kenenköhän asialla palkansaajajärjestöt tässä nyt ovat? Vaiheisen lakisääteinen eläkeikä on ollut jo vuosia 65 vuotta. Se ei tässä hötkyilyssä muutu yhtään mihinkään. Missä palkansaajajärjestöt silloin olivat kun tuo muutos tehtiin?
Lisäksi kansakuntamme ikäjakauma näyttää sellaiselta, että tuo eläkeiän korotus olisi ollut edessä jossain välissä joka tapauksessa ja voidaan jopa olettaa, että nuoremmille tulee vielä lisävuosia työuraan ennen kuin heille eläkeikä koittaa.
Ennen eläköitymistään nämä suuria ikäluokkia nuoremmat joutuvat pitämään pystyssä suuren eläkettä nauttivien joukon, joka toki on eläkkeensä ansainnut. Siinä tarvitaan työssäjaksamista, tehostamista ja kaikkea sitä muuta mihin kehitystoimenpiteet purevat pitemmällä aikavälillä.
Tietenkin on niin, ettei hallituksen linjapäätöstä voi erityisesti rakastaa. Jos asiaa kuitenkin inhimillisesti katsotaan, niin todennäköisesti tämä päätös kantaa meidät nopeammin laman yli ja jättää yhteiskunnalliset vauriot vaihtoehtojaan vähäisemmiksi. Ilmeisesti hallituksessa on opittu jotain 90-luvun laman seurauksista, mutta palkansaajajärjestöissä ei.
Toinen asia, mitä nyt ei tarvitse rakastaa, on eri osapuolten käyttäminen tilannetta hyväkseen erilaisten politikointiin liittyvien intressien toteuttamiseksi. Tämä koskettaa niin hallitusta, oppositiota kuin kaikenlaisia järjestöjäkin. Nyt ei ole oikea aika paukutella lihaksia ja etsiä omia asemia, vaan ymmärtää ongelmien todellinen laajuus.
* * *
Politiikka on kummallista.
Siinä missä yhdellä hetkellä hallitus saa aikaiseksi epäkelvon ja kansalaisten oikeuksia kurjistavan urkintalain tai puolijoutavan ilmasto- ja energiastrategian, se toisella hetkellä löytää kokonaisuutta ajatellen toimivan ratkaisun toiseen megaluokan kysymykseen. Tasaisuutta ja laatua toivoisi siis hallitukselta näkevän.
Sekin on muuten merkille pantavaa, että opposition keinovalikoima on varsin tunkkaista, samojen vanhojen oppien jakamista. Oppositio saisi käyttää aikaansa muuhun kuin koheltamiseen ja vanhojen oppien kylvämiseen eli todellisen vaihtoehdon tarjoamiseen.
Poistan aina verbaalisen varmistimeni, kun joku parlamentaarisesta oppositiosta ryhtyy vaatimaan yleislakkoja tai muita työmarkkinatoimenpiteitä puhtaasti poliittisten syiden vuoksi.
* * *
Mikähän siinä muuten on, että aina pitää kirjoitella niin pitkästi. Nytkin ajattelin ihan vain lyhyesti sanoa sen mitä piti, mutta tällainen messu syntyi.