Uusi tuleminen?

Tämä blogi on ollut yllättävän suosittu, vaikka täällä ei ole tapahtunut ikuisuuksiin mitään. Sekin on hieman outoa.

Vieläkin oudompana voi pitää tätä Helsingin Guggenheim-keskustelua, jossa ylivelkaantunut vesseli tilaa kauppiaalta selvityksen olisiko hyvä idea ottaa vielä lisää velkaa, antaa siitä merkittävä osa vastikkeetta kauppiaalle itselleen ja ostaa lopuilla kauppakiinteistö, antaa sen kauppiaan käytettäväksi. Tietysti siten, että velallinen maksaa loputkin kulut.

Moraalinen ihminen tai organisaatio sanoisi, että "ei kiitos, ei tehdä tällaista selvitystä, joka ei voi johtaa reiluun lopputulokseen" tai selkeämmin "häh, eihän tuossa ole mitään järkeä". Tässä Helsingin Guggenheim-hankkeessa onkin kyseessä amerikkalainen säätiö, joten moraalikin on erilaista. Tapauksessa tosin toimii ihan hyvin tunnettu viisaus siitä, että ei se ole sen vika, joka myy, vaan sen, joka ostaa.

Helsingin kaupunki siis tilasi moisen selvityksen ja nyt ankarasti pohtii, jos nyt sitten vielä ne loputkin rahat antaisi taitavalle kauppiaalle ja rakentaisiko vau-pömpelin Katajanokalle. Selvitys maksoi 2,5 milj dollaria ilman veroja (PDF). Selvitys on ihan kiva esittely vähän siitä ja tästä, mutta synnyttää yhä enemmän uusia kysymyksiä hankkeen tiimoilta sekä kritiikkiä. Selityksestä maksettu hinta ei ole oikein missään suhteessa sen laatuun ja sen perusteella ei pidä vaatia ainakaan pikaisia päätöksiä.

Hassuin selitys koko hankkeelle on saatu hankkeeseen ilmeisen ihastuneelta kaupungin asiasta vastaavalta eli kaupungin taidemuseon johtajalta Janne Gallen-Kallela-Siréniltä:

"Sitä olen ajatellut, että meillä on takanamme 500 vuotta takana niin sanottua Gutenbergin galaksia. Galaksia, jossa painettu sana, kirjoitettu sana, on ollut hegemoninen vallan väline ja me nyt seisomme visuaalisen vuosisadan kynnyksellä. Ja tämä vanha Gutenbergin galaksi horjuu ikäänkuin takanamme ja jalkojemme alla. Ja kun me astumme tähän visuaaliseen maailmaan, meillä täytyy olla niitä lukutaitoja, jotka ovat mahdollistaneet meille elämän tässä Gutenbergin galaksissa.

Ja tällä visuaalisen lukutaidon kentällä ja kaikilla, sanotaanko ympäröivillä kentillä, tarvitaan huipputoimijoita, laitoksia, instituutioita, museoita, taitelijoita, jotka ikäänkuin voivat ottaa tämän keskiön tällaisessa uudenlaisessa maailmassa, jonka me tiedämme olevan ympärillä, mutta jota emme aina välttämättä osaa ikäänkuin artikuloida todellisuutena."

Ehkä tällainen teksti sopii jonnekin visioiviin ja intoa puhkuviin TEDx-tilaisuuksiin, mutta aikuisten oikeasti, ei tällaisella höpönlöpöllä pidä antaa käytännössä yli 200 miljoonaa veronmaksajien rahoja tyhjän gallerian toteuttamiseksi.

Koko hanke on vähän sellainen, että ei sitä voi katsella tuntematta jonkinlaista sääliä ja myötähäpeää koko prosessia ja sitä käsittelemään joutuvia poliitikkoja kohtaan.

Koska nyt kuitenkin tämä Gutenbergin galaksi on romahtamassa jalkoihimme - vai miten se nyt menikään - niin taidanpa tehdä tästä blogista visuaalista lukutaitoa vaativan kuvablogin.

Katsellaan nyt sitten...

Vielä on aikaa pelastaa Wanha Jokela

Kulttuuriravintola Wanha Jokela on edelleen menossa purkukoneen kauhaan. Tästä on täällä ollut aiemminkin puhetta eikä tilanne ole parantunut mihinkään, vaan edelleenkään ravintolayrittäjän vuokrasopimusta ei ole jatkettu kuluvan vuoden lopun jälkeiselle ajalle.

Kiinteistö kaipaisi remonttia, mutta omistaja eli Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö ei ole asialle halunnut tehdä mitään. Säätiö antaa ilmeisesti kiinteistön hapantua paikalleen, jotta voi sen sitten purkaa ja rakentaa paikalle uuden liikerakennuksen. Säätiö on julkaissut asiasta tiedotteen, jossa se kertoo, että nykyisen tilakapasiteetin peruskorjaaminen ei ole sen mielestä taloudellisessa mielessä kannattavaa.

Joensuun keskustaa on viimeinen vuosikymmen rakennettu raskaalla kädellä ja lopputuloksena on toinen toistaan hajuttomampaa ja mauttomampaa liiketilaa. Muutenkin kaupunki kuuluu niiden keskisuurten kaupunkien joukkoon, jossa ties minkä intressin vuoksi suunnilleen kaikki kulttuurihistoriallisesti arvokas on jyrätty nurin. Tätä on kutsuttu joko kehitykseksi tai nykyään usein keskustan elävöittämiseksi.

Ylipäätänsä keskisuurissa suomalaisissa kaupungeissa on käynyt rankka kato vanhan arkkitehtuurin tai miljöiden kohdalla. Se on myös häpeällistä.

Kun vaikkapa Eurooppaa kiertää, niin huomaa ettei kaikkea sitä mikä kertoo kaupungin menneisyydestä, ole pistetty maan tasalle, vaan säilytetty ja kunnostettu. Kyse on oman kulttuuriperinnön arvostamisesta ylitse taloudellisen ahneuden. Ilmeisesti meillä Suomessa tämä arvoasetelma on haluttu kääntää nurinniskoin.

Joensuussa halutaan siis nähtävästi muuttaa tämä (linkit Google Mapsin katunäkymiin), joksikin tällaiseksi tai tällaiseksi.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön hallituksen varapuheenjohtaja, kauppaneuvos Eino Tenhunen, selittää Karjalaisessa, että "Säätiö ei ole pyrkimässä lopettamaan ravintolan toimintaa. Pyrimme siihen, että tontille aikanaan sijoittuvan uudisrakennuksen sisään voidaan sijoittaa perinteisen ravintolan miljöö". Kerrassaan hölmö idea. Miten se muka toteutettaisiin? Sijoittamalla valokuvia vanhasta jonkun uuden pytingin seinille?

Jäädessään eläkkeelle osuuskauppa PKO:n toimitusjohtajan tehtävistä kesällä 2001 Tenhunen sanoi kaupastaan: "Osuuskauppa ei saa olla ahneiden sijoittajien yhteisö. Jäsenistö ja ympäristö ovat tärkeitä". Miksi hänen varapuheenjohtama kulttuurin edistämissäätiö näyttäytyy nyt tällaisena ahneena sijoittajana? Tenhunen tunnetaan eräänä maakunnan vaikuttajahahmona.

Vielä Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö ei ole tehnyt päätöstä Wanhan Jokelan kiinteistön kohtalosta. Päätöksiä odotellaan vasta esimerkiksi Joensuun yleiskaavan valmistumisen jälkeen ja siihen menee ilmeisesti ainakin pari vuotta.

Sitä odotellessa kuitenkin vielä nykyisin elävä ja nimenomaan yksi nykykarjalaisen kansankulttuurin kohtaamispaikka, jossa ovat yöpyneet niin Tapio Rautavaara, Tauno Palo, Ansa Ikonen, Omar Sarif kuin reipas porukka nuorempaa kulttuuriväkeä, uhkaa päättää päivänsä.

Nyt on päättäjien hiljalleen aika tehdä ratkaisunsa ja suojella jotain arvokasta.

Facebook-ryhmä löytyy otsikolla Pro Wanha Jokela. Ryhmässä on tätä kirjoitettaessa 3824 jäsentä ja itse ravintolassa olevaan adressiin on nimensä kirjoittanut reippaasti yli 2000 ihmistä.

Ylen Suojele minua-ohjelmasarjassa käsiteltiin viime perjantaina myös Wanhaa Jokelaa. Ohjelma on nähtävissä tämän julkaisemisesta vielä 6 päivää Yle Areenalla.

Ja kiitokset Tillmanille ideasta tähän postaukseen.

Ratkaisut Yle-lakiin

Mediamaksua vatkataan taas. Nyt asialla ovat eduskuntaryhmät, jotka huomenna käsittelevät sitä, voidaanko Yleisradion rahoitus- ja hallintomallit uudistaa vielä tällä kaudella. Viestintäministeri Suvi Lindénhän päätti taannoin, ettei asia nykymuodossaan etene tällä vaalikaudella ja että hän kannattaa Ylen rahoittamista valtion budjetista.

Samalla kivenä kengässä on ollut hallintomalli, johon aiemmin on ehdoteltu uutta elintä eli julkisen palvelun neuvostoa. Tämä ei käy SDP:lle, joka ei halua enää uutta valvojaa ministeriön, yhtiön hallintoneuvoston ja hallitusten rinnalle.

Ylen rahoittaminen mediamaksulla on hiertänyt myös Keskustaa. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ehti jo ehdottamaan rahastomallia, jossa Ylen rahoitusta varten kerätään oma rahastonsa. Oman rahastomallinsa on esittänyt myös Keskustan Jarmo Korhonen. Lisäksi Korhonen kertoi, että Keskustan puoluekokous pääsee selvittelemään kysymystä.

* * *

Mediamaksun (tai kuten HS sanoo "Yle-maksu" ja jota Yle itse kutsuu nykyisellään termillä "Ylen rahoitus" tms.) kohtalo on siis edelleen auki. Samoin hallinto.

Se ei ole muuttunut miksikään, että Lintilän työryhmän aikaisemmin ehdottelema mediamaksu on epäoikeudenmukainen eikä sen perusongelmaa voi korjata jollain sosiaaliturvan erityisjärjestelyillä tai lisäbyrokratian luomisella lupahallintoon tai sosiaaliturvan puolelle. Mediamaksun (joka oikeammin on asuntokohtainen vero) idea on yksinkertaisesti laho.

Kun Lindén ehdottaa rahoituksen hoitamista valtion budjetista ja Arhinmäki sekä Korhonen omasta veron yhteydessä kerättävästä rahastostaan, he ovat järjen tiellä. Yle tarvitsee kestävän pohjan rahoitukselleen kulttuuri-instituutiona, mutta sitä ei pidä tehdä sellaisessa muodossa, joka saa osan kansakuntaa inhoamaan koko ideaa.

Verojen yhteydessä ja kyljessä rahoituksen kerääminen on yksinkertaisinta ja sosiaalisesti oikeudenmukaisinta, kun se huomioi suoraan maksukyvyn. Se on myös vähiten uutta byrokratiaa aiheuttava ja samalla poistaa tv-lupatarkastajat kuvasta. Verotuksen yhteydessä myös maksupohja saadaan riittävän laveaksi ja nykyinen telkkarin salakatselusta aiheutuva vapaamatkustaminen loppuu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä nyt vain on helpoin malli, joten miksi sitä ei käytettäisi?

Kerätäänkö varat sitten omaan rahastoonsa vai ei, kansalaisten kannalta makuasia varmaankin. Jos poliitikot kokevat valtion budjettia huonona ideana, menköön varat rahastoonsa.

Mitä sitten hallintoon tulee, niin demarit ovat oikeassa. Mikään yhtiö ei tarvitse neljää erilaista isäntää pähkäilemaan samoja asioita. Kolmessakin on jo liikaa.

Ja tässä ehdotus siihenkin pulmaan. Yhtiö ei voi tulla toimeen ilman hallitusta ja ministeriöllä on lakisääteisiä valvontatehtäviä, mutta poliitikoista koostuvaa hallintoneuvostoa ei tarvitse oikeastaan kukaan (muu kuin ehkä nuo poliitikot). Lakkautetaan se ja korvataan se julkisen palvelun tehtävää pohtivalla julkisen palvelun neuvostolla.

Kelpaisiko tämä?

Aiheesta tässä blogissa muualla:

• Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä (23.3.2010)
• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Itseään selittäen

Tulipahan tuossa tuumittua, että maailmassa on ainakin yksi ikävystyttävä piirre. Nimittäin se kun esimerkiksi taiteessa ryhdytään selittämään itse itseään. Siis tiedättehän rock-biisit, jotka kertovat rock-biiseistä tai elokuvat, jotka kertovat elokuvista.

Ilmiö ei ole pelkästään taiteen sisäinen, vaan sitä näkee myös esimerkiksi tieteessä. Tiedettä tehdään tieteestä. Ihan tavallinen ilmiö on esimerkiksi se kun netin keskustelupalstoilla alkaa aina jossain vaiheessa keskustelu keskustelusta.

Maailma on itse asiassa täynnä tällaista itsensä selittämistä. Ilmiö ilmeisesti kuuluu kaikkeen vakiintuneeseen toimintaan. Tavallaan se voi olla myös merkki kyseisen ilmiön henkisen kuoleman ja taantumisen alkamisesta.

Tietysti tuo itsensä selittäminen voi olla hyödyllistä ja inspiroivaakin jollekin, mutta ulkoa katsottuna se on tavattoman tylsää ja sisäänpäin kääntynyttä. Aivan kuin ideat olisivat maailmasta loppuneet.

Tulipahan vaan mieleen.

Lampaita ja ledejä

Päivä viihdevideo:



Löytyy tuolta: Light-Up Sheep Art

Some day classic: Flamenco

Taannoisella reissulla tuli tutustuttua livenä sangen intensiiviseen ja sensuelliin taidemuotoon:

Flamenco on andalusiasta lähtöisin oleva musiikki- ja tanssimuoto, josta on olemassa tuhansia erilaisia variaatioita. Ihan alunperin flamenco oli tanssia laulun säestyksellä, mutta sittemmin kitara ja lyömäsoittimet ovat vakiintuneet osaksi kokonaisuutta.

Taidemuodon tausta juontaa juurensa maurien, juutalaisten ja mustalaisten musiikkiperinteeseen. Flamencon synty ajoitetaan usein 1400-luvun Espanjan vainoihin, jolloin maurit, juutalaiset ja mustalaiset joutuivat pakenemaan syvälle vuoristoihin ja Espanjan eteläosien asumattomille seuduille.

Näiden kolmen kulttuurin yhteentörmäyksestä syntyi flamencon rikas rytmillinen pohja ja aistillinen esitystapa.

Nykyisellään flamencosta on useita erilaisia variaatioita. Keskeisiä lajeja ovat esimerkiksi Sevillanas, Toná, Siguiriyas, Bulerías, Alegrías, Soleá, Tangos, Fandangos, Tientos ja Verdiales. Flamencoa yhdistellään nykyään useiden erilaisten musiikkityylien kanssa kuten vaikkapa jazzin tai bluesin.

Videolla esiintyy espanjalainen flamecotaitelija Sara Baras. Tunnettuja flamenco-artisteja ovat olleet esimerkiksi laulaja ja tanssija Carmen Amaya, laulaja Camarón de la Isla ja kitaristi Paco de Lucía.

Flamenco on kuin elokuva, se ei tunnu tai näytä pienellä ruudulla alkuunkaan niin koskettavalta kuin livenä.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Flamenco Wikipediassa englanniksi
• Flamenco Wikipediassa suomeksi

Vähemmän sanoja televisiosta

Tutkijat ovat HS:n uutisen mukaan päätelleet, että jatkuvasti päällä oleva televisio saattaa vaikuttaa haitallisesti pienten lasten puheen kehitykseen.

Dimitri Christakis on havainnut, että televisio vähentää lapsen kuulemien ja puhumien sanojen määrää ja samalla lapsi kuulee vanhemmiltaan selvästi vähemmän sanoja. Tämä voi vaikuttaa lapsen kielelliseen ja tiedolliseen kehitykseen.

Niinpä. Televisio ei siis ole pelkästään hyvä juttu ja esimerkiksi digikieltäytymisellä saattaa olla hyvinkin myönteisiä seurauksia. Se saattaa tuottaa enemmän sanoja.

Muna vai kana - suomalainen asiakassuhde

Nyt on tiistaispekulaation paikka.

Kävin tavaratalossa etsimässä tarvitsemani esineen. Löydettyäni haluamani kävelin kassalle, jossa ei muita asiakkaita näkynyt. Kassalla ollut henkilökunnan edustaja teki jotain omia hommiaan ja huomatessaan minut hän vain sivumennen vilkaisten tokaisi lennosta monotonisesti:"Joo".

En tiedä oliko sanan lopussa kysymysmerkkiä vai ei, enkä edes sitä miten siihen olisi pitänyt vastata.

Harkitsin hetken häivähdyksen ajan vaihtoehtoja "ei kuitenkaan", "noh, päivää teillekin" tai ihan vaan "moi". Päädyin kuitenkin hetkellisen hämmennyksen saattelemana käyttämään helppoa äännähdystä "tää" tarkoittaen kädessäni olevaa esinettä.

Siinäpä olivatkin sitten kyseisessä asiakaspalvelutapahtumassa käytetyt verbaaliset ilmaisut.

Jäin hieman myöhemmin pohtimaan suomalaisen asiakapalvelutilanteen vaikeutta. Onko se oikeasti niin hankalaa sekä asiakkaalle että henkilökunnalle? Perusystävällisyyshän ei maksa kenellekään mitään ja yleensä on opittu jo kotona.

* * *

Tehdäänpä täydellisen epätieteellinen ja spekulatiivinen testi.

Tuikataan Googleen hakusanat "huono asiakaspalvelu". Tulos 2 040 000 osumaa ja kärjessä kooste "Asiakaspalvelun kauhutarinat" sekä keskusteluketju "Missä törkein asiakaspalvelu?". Molemmissa riittää tarinaa enemmän kuin tarpeeksi.

Toinen testi. Googleen hakusanat "asiakas väärässä" ja astauksia 185 000. Keulilta löytyy parikin asialle vihkiytynyttä saittia eli Aasiakas.net ja Asiakas on aina väärässä-blogi. Jos juttuihin on uskominen, keskuudessamme tallaa koko joukko aaseja.

Tiskin molemmin puolin siis urputetaan ja se myös kerrotaan kavereille.

* * *

Jos ajatellaan kaikkia päivittäin tapahtuvia asiakaspalvelutilanteita, niin voisi olettaa, että niistä valtaosa on joko ihan neutraaleja tai sitten vähintään jotenkin onnistuneita.

Ilman tilastollista tarkastelua tuntuma on se, että suurin osa neutraaleistakin asiakaspalvelutapahtumista on enemmän tai vähemmän hajuttomia, mauttomia ja värittömiä tilanteita, joissa rahaa vaihdetaan hyödykkeisiin ilman kokemusta tai elämystä.

Mikä tässä on nyt niin vaikeaa? Kuka purkaa solmun?

Asiakaspalvelutilanne on aina kahden kauppa.

Jos asiakaspalvelusta vastaava henkilö on yhtä aktiivinen ja asiakaspalveluhenkinen kuin fileerausveistä odottava lahna, ei asiakaskaan kaiketi innostu ystävällisyyteen asti.

Toisaalta, jos asiakas tiskille saapuessaan aloittaa tilanteen kuin härkätaisteluun konekiväärillä valmistautuva toreador parikymmentä muurahaista paidassaan, hän tuskin aiheuttaa myönteistä palvelunhalua kenessäkään.

Oletettavasti fiksumpi tai ainakin aloitteellisempi luo positiivisen tilanteen edellytykset.

* * *

Niin. Koska asiaan liittyy se taloudellinenkin puoli, niin väitän, että asiakaspalvelutilanteisiin luonnollisen myönteisesti, lähtökohtaisesti hymyillen ja ymmärtämyksellä suhtautuva henkilö myy paremmin.

Paradoksia tavoitellen väitän myös, että ystävällisesti ja ammattiaan harjoittavaa asiakaspalveluhenkilökuntaa arvostaen käyttäytyvä asiakas tekee parempia kauppoja ja saa rahalleen vähintään pitemmällä aikavälillä paremman vastineen.

* * *

Yksi spekulointi vielä. Tuo edellä kuvailtu ilmiö on omakohtaisten havaintojen perusteella Suomessa yleisempää kuin monessa muussa maassa.

Katsokaapa vaikka ulkomailla tallatessanne mitä tahansa asiakaspalvelutilannetta, ei siis pelkästään sitä omaanne ja huomaatte mahdollisesti jotain. Sisään tuleva asiakas oma-aloitteisesti tervehtii ja asiakaspalvelija on - eikä vain yritä olla - ystävällinen.

Ja tämä kaikki ihan säästä riippumatta.

* * *

Ja ihan vaan vertailun vuoksi tilastotulos Googlen hakusanasta vaiheinen, 27 200 osumaa. Huono asiakaspalvelu ja väärässä oleva asiakas ovat monin kerroin suositumpia nettihahmoja kuin vaiheinen (joka Googlenkin mielestä tarkoittaa useampaa asiaa).

Mitä tästä pitäisi päätellä? Toivottavasti ei mitään.

Norjalaisia viisuja

Taannoisessa Qaiku-keskustelussa tulin luvanneeksi, Norjan voittaessa eiliset euroviisut, etsiä käsiin hyvät norjalaiset viisut vuosilta 1966, 1995 ja 1996 sekä suhteellisen hyvät vuosilta 1994 ja 2006.

Kas tässä YouTuben soittolistassahan ne sitten ovat em. järjestyksessä:

Vuoden 1966 Norjan viisuedustaja oli Åse Kleveland. Hän tuli kappaleellaan Intet er nytt under solen kolmanneksi Luxemburgissa pidetyissä kisoissa.

Vuoden 1995 Norjan edustaja Eurovision laulukilpailuissa oli Secret Garden ja kappale Nocturne ja siitä tuli sen vuoden voittaja.

Vuonna 1996 Norjaa edusti Elisabeth Andreassen kappaleella I Evighet sijoittuen koko kisassa toiseksi.

Vuonna 1994 Norja lähetti matkaan dueton Elisabeth Andreassen ja Jan Werner Danielsen. Kappaleen Duett sijoitus oli 6.

Vuonna 2006 Norjan edustaja oli Christine Guldbrandsen ja kappale Alvedansen. Sijoitus 14.

Wikipedian artikkelin mukaan Norja kuuluu niihin euroviisumaihin, jotka ovat kokeneet kovia kisojen historiassa. Toisaalta Norja on voittanut viisut nyt kolme kertaa, mutta jäänyt viimeiseksi 10 kertaa ja neljä kertaa jäänyt kokonaan ilman pisteitä. Huomattakoon, että Suomi on jäänyt näissä kisoissa nollille vain kolme kertaa.

Nuo kappaleethan ovat komeaa (nais)laulantaa ja kappaleissa annos mahtipontisuutta ja vahvaa tulkintaa. Noissa on myös sävyjä tuolta kansanmusiikkipuolelta, kuten esimerkiksi tuossa vuoden 2006 kappaleessa.

Kappaleissa on näköjään selvä resepti, jolla menestyy. Tällä tavalla tunteella tehdyistä kappaleista ei voi olla pitämättä ja loppu onkin sitten kiinni tilanteesta.

Viisuja homofobialla ja ilman

Venäjä on jälleen osoittanut käsityksensä ihmisoikeuksista ja suvaitsevaisuudesta. Ne ovat kumpikin vähissä.

Pieni joukko (n. 30 henkeä) osoitti tänään Moskovassa mieltään seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi Venäjällä. Mielenosoitus kesti noin 5 minuuttia ja mielenosoittajat raahattiin uutistietojen mukaan kovakouraisesti putkaan.

Mielenosoitukselle ei ollut lupaa. Lupaa oli ennakolta anottu, mutta se oli saman tien hylätty.

Moskovassa pidetään tänään Euroviisut ja paikalla oli sen vuoksi varsin paljon kansainvälistä lehdistöä, joten uutisointi pienestä mellakasta ja venäläisestä ihmisoikeuspolitiikasta on kiirinyt pitkin maailmaa. Esimerkiksi:

• The Independent: Russian riot police arrest gay protesters
• CNN: Arrests at Moscow gay parade ahead of Eurovision Song Contest
• BBC: Gay protest broken up in Moscow
• International Herald Tribune: Moscow Police Violently Break Up Gay Rights Rally

Omilla toimillaan Venäjä siis alleviivasi itse sen, että kyseessä on avoimesti homofobinen maa. Kaiken muun lisäksi tilanne osoitti tyhmän tavan tehdä ihmisoikeuspolitiikkaa maassa.

Homoseksuaalien olot Venäjällä ovat tukalat, vaikka se ei enää ole laitonta maassa. Esimerkiksi Moskovan pormestari Juri Luzhkov on kuvannut homoseksuaalisuutta saatanalliseksi, mikä kuvannee asenneilmastoa siinä missä tapahtuneen mielenosoituksen tukahduttaminenkin.

Mielenosoituksen lopettamiseen ei käytetty tavallisia poliiseja, vaan paikalle saapui Omon-erikoisjoukot.

* * *

Sitten viihteeseen. Vaiheinen ei ole vuosiin Euroviisuille korvaansa lotkauttanut. Tänä vuonna asia on toisin. Viisujen biisit on ennakkoon kuunneltu ja semifinaalit radiosta selvitelty. Joskus on aika päivittää tilanne tämänkin kulttuurisen ilmiön kohdalla.

Ennakkoon biisit voi näppärästi kuunnella Kriisin Kriisipuuro-blogissa (osat 1, 2 ja 3).

Vedonlyöntitoimistojen suurin suosikki näyttää olevan tänä vuonna marenkinen Norja. Suomi on vedonlyöntikertoimien mukaan jossain sijalla 10 ja kenties omalla paikallaan.

Merkittäköön tiedoksi, että semifinaalien aikana käydyssä Qaiku-keskustelussa tulin luvanneeksi etsiä käsiin vuosien Kriisin mukaan hyvät norjalaiset viisut vuosilta 1966, 1995 ja 1996 sekä suhteellisen hyvät vuosilta 1994 ja 2006. Lisäksi lupasin näköjään selvittää miksi ne ovat hyviä.

Tähän asti kuullun perusteella Vaiheisen ehdoton suosikki on Viron Urban Symphony biisillä Rändajad. Vedonlyöntitoimistojen mukaan Viro kamppailee jostain sijoituksista 10-15 eli samoilla lukemilla Suomen kanssa. Kertoimet ovat kertoimia, enkä lyö vetoa tämänkään rallin puolesta.

Muita mielenkiintoisia finalisteja ovat Bosnia-Hertsegovina (Regina: Bistra Voda)ja Liettua (Sasha Son: Love). Loput biisit ovat loppujen lopuksi varsin mielenkiinnottomia vetoja.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin valtaosa viisujen biiseistä on joutavaa jympsytystä, jolla ei ikinä olisi mitään asiaa esimerkiksi Vaiheisen Some day classic-sarjaan.

Mutta siis. Viro!

Vielä yksi järkevä

Helsingissä Senaatintorin ja Kauppatorin väliin jääviä kortteleita halutaan elävöittää. Se tarkoittaa uutisen mukaan sitä, että autot saavat lähdön Senaatintorin etelälaidalta ja tilalle tulee terasseja. Torilla pörräävät bussit häädetään niinikään Senaatintorilta muualle. Yksi kadunpätkä lisää muutetaan kävelykaduksi.

Asiaa.

Vihdoinkin jossain on oivallettu se, että kaupungin eläväittäminen ei tarkoita sitä, että autolla pitää päästä joka paikkaan, vaan täsmälleen päinvastoin. Tila pitää saada ihmisille.

Itseasiassa on aika hämmästyttävää, ettei Helsingin kulttuurihistoriallisesti arvokkaimpia kortteleita saada kokonaan rauhoitettua autoilulta.

Hyviä uutisia Wanhasta Jokelasta

Jokin aika sitten heräsi kansanliike puolustamaan Joensuun keskustassa sijaitsevan kulttuuriravintola Wanhan Jokelan toimintaa. Tällä hetkellä Facebook-ryhmässä on 3869 jäsentä.

Kansanliike sai tänään hyviä uutisia, sillä kulttuuripaikan kiinteistö omistava Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö kiistää julkisuudessa esitetyt väitteet, joiden mukaan se aikoisi purkaa talon. Säätiöstä kerrotaan myös, että neuvottelut Wanhan Jokelan määräaikaisen vuokrasopimuksen tulevaisuudesta aloitetaan hyvissä ajoin ennen vuokrasopimuksen määräajan umpeutumista.

Asiaan liittyy vielä testamentti, jolla säätiö on kiinteistön saanut haltuunsa. Säätiö on lehtijutun mukaan sitoutunut noudattamaan testamenttia.

Järkeä on siis vielä jäljellä ja paikalliselle kulttuurille löytyy sijansa. Mutta olisiko kiinteistön omistava taho tullut ilman kansalaisliikehditää tullut julkisuuteen näkökannoillaan. Sen ei olisi sinänsä tarvinnut.

Facebook-ryhmälle lähettämässään viestissä Cyde Hyttinen totesi, että "ilman moista tukijoukkoa ja julkisuutta voisi olla asiat todellakin aivan toisin kuin nyt".

Niinpä. Monet asiat ovat turvassa vain määräajan ja kunkin ajan vallankäyttäjien tahdon varassa. Suojelemisenkin kulttuurin pitää pystyä uusintamaan itseään.

Operaatio Wanha Jokela

Ympäri Suomea on erilaisia pieniä ja suurempia kulttuuripaikkoja. Joistakin sellaisista tulee käsitteitä ja kulttuuripaikkoja.

Nyt Joensuusta kuuluu kummia.

Kaupungin keskustaa on kehitetty viime vuosina varsin voimakkaasti ja samalla vanhaa - osin ihan ansiostakin kaiketi - on purettu. Kaikki vanha ei kuitenkaan ole tullut puretuksi, ainakaan vielä.

Nyt on herännyt huoli kapungin keskustassa sijaitsevan kulttuuriravintola Wanhan Jokelan kohtalosta. Huoli liittyy siihen, että kiinteistö missä ravintola sijaitsee on päästetty hiljalleen rapistumaan ja tietojen mukaan kiinteistön omistaja - Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö - ei ole ollut halukas neuvottelemaan ravintolan vuokrasopimuksen jatkosta. Pikemminkin on ehdoteltu muuttoa muualle.

Ravintola on toimiut samalla paikalla on lähes muuttumattomana vuodesta 1934 alkaen. Ravintolan säilyttämisen puolesta perustettu Facebook-ryhmä tietää kertoa, että:

"Paikka on nähnyt niin sota-ajan salatanssit, rillumarei-kulttuurin kun nykyrunoilijat ja rockarit. Paikka on vuodesta toiseen lumonnut kulttuurintekijät ja -kokijat Tauno Palosta Heikki Turuseen ja meihin tavan tallaajiin saakka."

Kerrotaanpa paikalla käyneen Omar Sharifin ja Tohtori Živago-elokuvan kuvausryhmänkin.

Kuuluisuuksista huolimatta, paikka on tavallisten kaupunkilaisten paikka ja tunnettu välittömästä menostaan.

Aktivistit ovat tässä tapauksessa kerrankin ajoissa liikkeellä, sillä vuokrasopimuksen umpeutumiseen on aikaa tiettävästi kolmisen vuotta. Aika on kuitenkin kortilla, sillä kivitalojen kokoisista asioista päättämisen sykli on vuosia.

Omistajataho on kertonut, ettei heillä ole tällä hetkellä rahaa kiinteistön peruskorjaukseen. Toisaalta Facebook-ryhmässä on aprikoitu, että kiinteistö päästettäisiin taktisesti niin huonoon kuntoon, että se voitaisiin purkaa ja tilalle pystyttää jotain muuta.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö on aikanaan saanut talon ravintolan perustajan tyttäreltä
testamenttilahjoituksena. Säätiön tarkoituksena on karjalaisen henkisen ja aineellisen kulttuurin tukeminen ja karjalaisten perinteiden vaaliminen maassamme.

* * *

Tällainen peli ei vetele.

Jokelan kaltaisia kulttuuripaikkoja, jotka ovat tavallisen kansan helposti lähestyttävissä, ei ole maassamme enää liikaa. Jokelan kaltaisia paikkoja on suojeltava vaikka sitten museoviraston toimesta.

Jokelan purkamisen uhka on yksi ketju isommassa pulmassa, sillä julkisten sisätilojen suojelu on muutenkin yksi kulttuuriperinnön vaalimisen ajankohtaisia kysymyksiä. Kysymys ei ole välttämättä helppo, mutta Wanhan Jokelan tapauksessa nimenomaan käyttötarkoitusta olisi tarkoitus jatkaa sellaisenaan.

Vanhojen paikkojen purkaminen on yksi oire myös sellaisesta hölmöydestä, että ajatellaan kehityksen olevan lähes synonyymi rakentamiselle. Se ei ole. Kehitys ei ole kulttuurihistorian tuhoamista, vaan kehityksellä on myös selvästi sivistymisen ja henkisen kasvun näkökulma.

Kummallista tapauksessa on sekin, että Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön tehtävää on nimenomaan kulttuuriperinnön vaaliminen. Miten sellaista tehtävää voi mitenkään edesauttaa se, että yksi tuon kulttuurin nykyisistä ilmenemispaikoista purettaisiin pois?

Facebook-ryhmä Pro Wanha Jokela on kerännyt lyhyessä ajassa jo lähes 3000 ihmistä (tätä kirjoitettaessa 2667). Se osoittaa vain sitä, että Joensuun kokoisesta yliopistokaupungista taitaa löytyä joukko ihmisiä, "jotka tarvittaessa kiipeävät vaikka Jokelan katolle, jos puskutraktorit lähestyvät Torikatu 26:ää". (Sitaatti on peräisin Facebook-jakelussa olleesta Riitta Nybergin yleisönosastonkirjoituksen luonnoksesta).

Juhlintaa: Albert Einstein, Giovanni Schiaparelli ja pii

Tänään on monenlaista juhlimista tiedossa, mikäli tiede kiinnostaa.

Jos Albert Einstein eläisi, hänen syntymästään tulisi tänään kuluneeksi tasan 130 vuotta. Albert Einstein syntyi 14.3.1879 Ulmissa ja kuoli 18.4.1955 Princetonissa.

Einstein oli saksalaissyntyinen fyysikko, joka tunnetaan parhaimmin suhteellisuusteorioistaan eli erityisestä suhteellisuusteoriasta ja yleisestä suhteellisuusteoriasta. Tämän lisäksi hän vaikutti merkittävästi myös kvanttimekaniikan ja kosmologian kehitykseen

Vuonna 1921 Einsteinille myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinnon valosähköisen ilmiön selittämisestä sekä ”muista ansioista”. Näihin muihin asioihin tiettävästi kuuluu se, että hän osoitti vuonna 1905 ensimmäisenä Brownin liikkeen avulla atomien olemassaolon.

Erityinen suhteellisuusteoria ennustaa myös fysiikan yhtälöistä kenties kuuluisimman eli E=mc². Yhtälö selittää massan ja kokonaisenergian keskinäisen suhteen.

Harvasta yhtälöstä on kirjoitettu elämäkerta, mutta David Bodanis on kirjoittanut teoksen E=mc², Maailman tunnetuimman yhtälön elämäkerta, joka selittää varsin yleistajuisesti sen mistä tuo yhtälö on tullut ja mitä sillä halutaan sanoa. Kirja ei vaadi fysiikan opintoja, mutta kiinnostusta viime vuosisadan tieteen historiaan ja maailmankuvan kehitykseen.

Albert Einstein oli elinaikanaan monessa mukana. Merkittävien tieteellisten saavutusten lisäksi hänoli myös poliittisesti aktiivinen, joskin hänen näkemyksiään on pidetty epäjohdonmukaisina ja sekavina.

Hän vastusti natsismia ja oli ainakin jossain vaiheessa pasifisti, mutta suositteli Yhdysvalloille ydinaseen kehittämistä, mutta lopulta vastusti sen käyttämistä. Einsteiniä pidettiin sosialistina ja sionistina. Hän kieltäytyi hänelle tarjotusta Israelin presidentin virasta.

Sama sekavuus koskee myös Einsteinin suhdetta uskontoon. Hän oli juutalaisesta perheestä lähtöisin ja käytti julkisesti erilaisia uskonnollisia viittauksia, mutta toisaalta hän kuvaili uskontoja myös lapselliseksi taikauskoksi.

Einstein on myös osa kulttuuria ja hänestä on kirjoitettu kirjoja, tehty elokuvia ja hänen arvioidaan vaikuttaneen Pablo Picasson luoman kubistisen taiteen syntyyn. Einstein oli ja on myös pop-ikoni.

* * *

Juhlat ovat vasta alkaneet sillä tänään tulee kuluneeksi 174 vuotta italialaisen tähtitieteilijän Giovanni Schiaparellin (s. 14.3.1835 Savigliano -k. 4.7.1910 Milano) syntymästä.

Schiaparelli tunnetaan siitä, että hän tutki Marsia laatien planeetan kartan ja nimesi sen meret ja mantereet. Vuonna 1877 Schiaparelli havaitsi Marsin pinnalla pitkiä suoria muotoja, joita hän kutsui italiaksi nimellä "canali". Hän tarkoitti sillä "kanaaleja", mutta käännösvirheen johdosta niitä kuitenkin ryhdyttiin kutsumaan "kanaviksi".

Tämä virhe antoi sitten pontta kuvitelmille siitä, että Marsissa olisi jokin sivilisaatio. Lopulta Schiaparellin havainto todettiin optiseksi harhaksi, mutta marsilaisten ideasta ei nyt ihan niin helposti enää päästykään eroon, vaan marsilaiset tunkeutuivat olemattomuudestaan huolimatta ihmiskunnan folkloreen. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa H.G.Wellsin kirjoittama The War of the Worlds (suom. Maailmojen sota) vuodelta 1898.

Tieteellisesti Schiaparelli osoitti ensimmäisenä, että Perseidin ja Leonidin meteoriparvet liittyivät komeettoihin.

Einstein että Schiaparelli olivat aikalaisia ja verkosta löytyy vähintään viitteitä siitä, että ainakin Schiaparelli oli perillä Einsteinin erityisestä suhteellisuusteoriasta tai päinvastoin. Itseasiassa on väitetty, että E=mc² olisi italialaista alkuperää. Näihin väitteisiin ei kannata suhtautua kritiikittä.

Marsin juhlintaan osallistuu myös Google, jonka päivän logo on omistettu Schiaparellille. Samalla Google muistuttaa, että Mars löytyy Google Earth 5.0:stä.

* * *

Sitten vielä yksi juhlan aihe. Tänään on jälleen piipäivä 14.3. eli amerikkalaisittain ilmaistuna 3/14. Vuosi sitten päivän juhlimiseksi löytyi koko joukko erilaisia keinoja, niin varmaan nytkin, sillä vain mielikuvitus on tällaisissa asioissa rajana.

Nykyisellään päivällä on jo oma sivustonsa ja sieltä löytyy kaikenlaista oheismateriaalia.

Pii tai matemaattisesti π on määritelmänsä mukaisesti yhtä kuin ympyrän kehän suhde halkaisijaan. Se on transsendenttiluku eli sitä ei voi esittää päättyvänä lausekkeena erilaisissa laskutoimituksissa. π:n likiarvo 30 desimaalilla on 3,141592653589793238462643383279.

* * *

Kuvassa Albert Einstein keskustelee ydinaseen kehittäneen Manhattan-projektin tieteellisenä johtajana kuuluisaksi tulleen fyysikon, Robert Oppenheimerin kanssa.

Näillä kahdella herralla ei ollut kovin paljoa tekemistä toistensa kanssa ja tiettävästi he eivät tulleet erityisen hyvin keskenään toimeen.

Kuva: US Govt. Defense Threat Reduction Agency. Kuvan lähde Wikimedia Commons.

EDIT klo 14.22
Täydennyksiä Schiaparellista kertoneeseen osioon sekä kirjoitusvirheiden korjauksia.

Miles Davis: Kind of Blue

Jos pitäisi opastaa jotakuta tutustumaan jazziin ja valita yksi ainoa levy sitä varten, se olisi Miles Davisin Kind of Blue. Albumin tekemisestä ja julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Seuraavassa, ehkä hieman puffinomaisessa videopätkässä on eräitä jazzin merkkihenkilöiden luonnehdintoja albumista.

Ian Carr luonnehtii Miles Davisin elämäkerrassa albumia näin: "siitä muodostui ehkä jazziin kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut albumi."

Kind of Blue äänitettiin kahtena päivänä eli 2.3.1959 ja 22.4.1959. Albumi julkaistiin Columbia Recordsin toimesta 17.8.1959 New Yorkissa 30th Street Studiolla.

Ennen äänityssessioita Miles Davisilla ei ollut olemassa varsinaisia sävellyksiä sekstettiä varten, vaan ainoastaan luonnoksia siitä mitä yhtyeen piti tehdä. Sessioiden aikaan Davis kertoi muille muusikoille mitä hän halusi heidän tekevän. Carrin elämäkerran mukaan vain kappaletta All Blues Davis oli työstänyt jo aikaisemmin.

Albumin kappaleet äänitettiin myös kertaotoilla paitsi päätöskappale Flamenco Sketches, josta tarvittiin kaksi ottoa.

Levyn sekstetissä soittavat trumpetisti Miles Davisin lisäksi pianisti Bill Evans, rumpali Jimmy Cobb, basisti Paul Chambers ja saksofonistit John Coltrane ja Julian "Cannonball" Adderley. Albumin toisella kappaleella, blues-pohjaisella kappaleella Freddie Freeloader pianoa soittaa Wynton Kelly, jonka Davis oli pyytänyt studioon ilman, että hän tiesi Bill Evansin olevan paikalla. Evans oli lähtenyt yhtyeestä jo aikaisemmin.

Kolmannella kappaleella, surumielisellä ja kaihoisalla kappaleella Blue In Green saksofonisti Julian "Cannonball" Adderley ei soita.

Albumin tuottajana levykansien mukaan toimi Irving Townsend, joidenkin lähteiden mukaan myös Teo Macero. Carrin teoksen mukaan Macero oli Kind of Bluen levytyssessioissa mukana äänitarkkaamon puolella ("missä hänellä oli hyvin vähän tekemistä"). Äänityksestä vastasi Fred Plaut.

Kaikki Kind of Bluen sävellykset on levykansissa merkitty Miles Davisin nimiin, mutta Blue In Green on sekä Carrin elämäkerran, että Wikipedian lähteiden mukaan enemmänkin Bill Evansin käsialaa. Tosin Davis ilmeisesti antoi Evansille sävellystyöhön aihion, jonka mukaan hän sävelsi kappaleen. Musiikkihistorioitsija Ahsley Kahnin ja rumpali Jimmy Cobbin kirjan Kind of Blue: The Making of the Miles Davis Masterpiece mukaan Evans olisi ollut myös säveltämässä Flamenco Sketches-kappaletta.

Kind of Blue on monella tavalla ollut merkittävä levytys musiikin historiassa.

Levy näytti jazzille uutta suuntaa, sillä se edusti aikanaan uutta modaalista jazzia, joka merkitsi muutosta aikaisempiin bebopiin ja hard bopiin. Improvisaatiota ei enää sidottu sointuvaihdoksiin, vaan kappaleissa käytettiin yhtä tai kahta asteikkoa harmonisen rakenteen sijaan.

Albumilla ei ole yhtään nopeaa kappaletta, vaan harmonisen jännitteinen tunnelma etenee kappaleesta toiseen. Musiikilliset vapaudet, spontaanius ja improvisaatio ovat hyvin läsnä kaikissa kappaleissa.

Albumi on eheä ja hyvin tiivistunnelmainen kokonaisuus. Ehkä avauskappale So What on noussut muita enemmän esiin sen arvostetun soolon vuoksi. Monet muusikot ovat soittaneet ja nuotintaneet sooloa, jota George Russel kutsui Carrin kirjassa "yhdeksi tämän vuosisadan suurista lyyrisistä sooloista".

Monien kriitikoiden mielestä Kind of Blue on kaikkien aikojen paras jazzlevytys tai se listataan monilla listoilla varsin korkealle, kun tarkastellaan ylipäätänsä levytyksiä genrestä piittaamatta. Esimerkiksi Rolling Stone-lehden the 500 greatest albums of all time-listauksessa Kind of Blue sijoittuu sijalle 12.

Julkaisemisen jälkeen albumi möi ajalleen tavanomaisesti. Kultalevyrajan albumi rikkoi vasta vuonna 1993 ja sen jälkeen myyntiluvut ovat olleet korkeat.

* * *

Kind of Blue

Kappaleet:

1. So What (9:22)
   
2. Freddie Freeloader (9:46)
   
3. Blue In Green (5:37)
   
4. All Blues (11:33)
   
5. Flamenco Sketches (9:26)
   

Lisäksi CD-versiosta löytyy vaihtoehtoinen otto: Flamenco Sketches (9:32)

Muusikot:

• Miles Davis, trumpetti
• Bill Evans, piano (muut paitsi 2)
• Jimmy Cobb, rummut
• Paul Chambers, basso
• John Coltrane, tenorisaksofoni
• Julian "Cannonball" Adderley, alttosaksofoni (muut paitsi 3)
• Wynton Kelly, piano (kappaleella 2)

* * *

So What-kappaleesta on netissä nähtävissä myös Sound of Miles Davis-ohjelmassa kvintetin kanssa soitettu versio, jonka soolo-osuudet poikkeavat levyllä soitetuista.

Levytettyjen versioiden musiikit:

1. So What (YouTubessa)
2. Freddie Freeloader (YouTubessa)
   
3. Blue In Green (YouTubessa)
   
4. All Blues (DailyMotionissa)
   
5. Flamenco Sketches (YouTubessa)

* * *

Lähteitä ja lisätietoa:

• Miles Davis Wikipediassa englanniksi
• Miles Davis Wikipediassa suomeksi
• Kind of Blue Wikipediassa englanniksi
• Kind of Blue Wikipediassa suomeksi
• Miles Davisin www-sivut
  
• Ian Carr: Miles Davis, Like 2002, ISBN 951-578-933-8 (suomentaneet Jukka Jääskeläinen ja J. Pekka Mäkelä)
  

Nebulat

Samaan aikaan kun nuo sci-fi:n kotimaiset Tähtivaeltaja-palkinnot ovat hakusessa, ovat myös arvostetut Nebula-palkinnot tulossa.

Kotimaisen sci-fi:n näkökulmasta on erinomaisen iloinen uutinen se, että Johanna Sinisalon novelli Baby Doll on ehdolla pitkien novellien sarjassa. 

Nebula-palkittujen listalle ovat vuosien saatossa päässeet esimerkiksi sellaiset sci-fi-ikonit kuin Brian W. Aldiss, Ursula K. Le Guin, Isaac Asimov, Arthur C. Clarke, Frederik Pohl, William Gibson tai vaikkapa Neil Gaiman. 

Ensimmäiset Nebulat jaettiin vuonna 1965 ja silloin parhaan romaanin palkinnon voitti Frank Herbertin Dyyni.

Tähtivaeltajat

Vuodesta 1986 alkaen jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat on julkistettu. Palkinnon jakaa Helsingin Science Fiction Seura ja se luovutetaan vuosittain edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Ehdokkaat ovat:

• M. John Harrison: Nova Swing (Like)
  
• Viivi Hyvönen: Apina ja Uusikuu (WSOY)
  
• Cormac McCarthy: Tie (WSOY)
  
• David Mitchell: Pilvikartasto (Sammakko)
  
• Maarit Verronen: Karsintavaihe (Tammi)
  

Ehdokkaat valinnut raati kertoo tiedotteessaan, että ehdokkaiden valinta oli tällä kertaa tavallistakin hankalampaa, sillä vuonna 2008 Suomessa julkaistiin niin monta erinomaista tieteiskirjaa, etteivät ne kaikki mahtuneet listalle.

Raati huomauttaa myös siitä, että tälle listalle mahtui kaksi kotimaista romaania. Arvovaltaisen raadin mukaan Suomessa kirjoitetaan scifi-kirjallisuutta, joka kestää hyvin vertailun alan kansainvälisiin huipputeoksiin.

Tämä on totta, Suomessa on koko joukko kyvykkäitä sci-fi:n kirjoittajia ja esimerkiksi Johanna Sinisalon teoksia on käännetty useille kielille. Vientituotteeksi kelpaavia kirjailijoita on muitakin.

Kuten tiedotteen perässä oleva aikaisempien vuosien lista kertoo, niin ihan joutavia sci-fi-teoksia palkinnon saajaksi ei ole yleensä valittu.

* * *

Kelpo lista, vaikka eräitä muitakin olisi voinut odottaa olevan listalla. Jotenkin olisi odottanut Iain M. Banksin Algebraistin (Loki) löytyvän listalta. Sen verran hienosta teoksesta avaruuden pyörteissä on kyse.

Vaiheisen oma suosikki listalla on Harrisonin Nova Swing, joskin voittajasuosikiksi sitä on tällä kertaa hankala veikata. Harrisonin edellinen avaruusooppera Valo voitti myös palkinnon.

Sci-fi-happotesti

Tekniikka & Talouden juttu osaa kertoa, että

"Professori Saku Mantereen mukaan hyvä happotesti tulevaisuuden visiointiin on lukea vanhoja science fiction -kirjoja. Osa niistä on edelleen scifiä, osa taas aivan naurettavia."

Ei hullumpi neuvo.

Yksi lähtöpiste voi olla vaikkapa Technovelgy-palvelu, mistä löytyy yli 1730 science fictionissa esitettyä ideaa tai keksintöä, joista osa on jo toteutunut. Osa ei välttämättä toteudu koskaan.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa teknologisesti verkottuneen maailman idea, sen esitteli ensimmäisen kerran H.G.Wells vuonna 1899 teoksessa When the Sleeper Wakes (suom. Kun nukkuja herää).

Toiseksi esimerkiksi kelpaa sähköinen kirja vuodelta 1961, jolloin Stanisław Lem julkaisi teoksensa Return from the Stars (Paluu tähdistä).

Robert A. Heinlein kuvaili vuonna 1953 taskuun sopivan kännykän, mutta myös sen käyttämisen varjopuolia teoksessaan Assignment in Eternity. Matkapuhelin itsessään taitaa olla 1930-luvun sotateollisuuden keksintöjä, joskin nykyisen kännykän kaltaiset laitteet kehitettiin vasta 1970-luvulla Yhdysvalloissa.

Ensimmäiseksi sci-fi-teokseksi tituleerattu Johannes Keplerin Somnium, joka julkaistiin postuumisti vuonna 1634, sisälsi sekin aidon sci-fi-idean eli painottomuuden.

Ja niin edelleen.

Sci-fi on myös hyötytaidetta.

Ystävänpäivää

Ystävänpäivästä on muodostunut vähän samanlainen päivä kuin halloween. Tuontitavaraa ja oivasti hyödynnetty busineksessa. Syy ostaa, tarvitsi sitä tai ei.

Kannattaa oivaltaa, että ystäviä ja ystävyyttä voi muutenkin muistaa kuin kuluttamalla. Ystävänpäivänä voi muistaa myös tekemällä itse, kerrättämällä tai ihan vaan ystävyydellä, joka on immateriaalista, mutta sitäkin arvokkaampaa.

Climate Progress antaa 10 vinkkiä vihreään muistamiseen.

Kalervo Palsa: Kuolema ja intohimo

Sattuipa tuossa Rosebudin kirjakaupassa käväistessä käsiini sellainen harvemmin nähty undergroud-teos kuin Kalervo Palsan Kuolema ja intohimo (2. painos vuodelta 2002).

Vuonna 1987 edesmenneen Palsan sarjakuvista koostuvan albumin on postuumisti toimittanut jo itsekin edesemennyt fil. tri. Pekka Rönkkö.

Albumi sisältää 9 Palsan 1960-70 luvuilla piirtämää tarinaa sekä Pekka Rönkön ja Erkki Pirtolan kirjoitukset Palsasta.

Palsan sarjakuvissa käsitellään kuolemaa, seksuaalisuutta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä isommassa tai arkipäiväisemmässä mittakaavassa. Piirrokset ovat hetkittäin naivistisia ja tekstistä paistaa läpi sarkasmi ja varsin radikaali yhteiskunnallinen ajattelu. Kertomukset ovat usein unenomaisia, painajaismaisia tai surrealistisia kuvauksia jostain hetkestä tai ajatuksesta.

Osa tarinoista, kuten esimerkiksi sympaattinen Paluu on ollut kirjoittajalleen varmaankin hyvin henkilökohtainen. Pääosa albumin sarjoista menee kuitenkin reippaasti ronskin ja jopa raa'an mielikuvituksellisuuden puolelle, kuten esimerkiksi Heittäytyminen.

Yksi teema tuntuu olevan fasismi ja siihen kytkeytyvä seksuaalisuus tavalla tai toisella kuten vaikkapa sarjoissa Risti ja hakaristi sekä Battler Britton ja "Operaatio proteesi".

Kuvauksissa esiintyvä mahdollinen huumori on sysimustaa.

Oman aikansa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä näiden teosten teemat ja sisällöt ovat olleet tavanomaisen kekseliäisyyden tuolla puolen, pelkästään mielikuvitusta, ilman vastinetta reaalimaailmassa. Pelottavinta Palsan ajankohtaisuudessa on kenties se, että enää se ei mene ihan noin, vaan maailmamme on kokemushimossaan synnyttänyt Palsan kuvaamaa maailmaa mielikuvituksen rajan tälle puolen.

Vaikka kyse on sarjakuvasta, teos ei sovellu lapsille tai herkemmille aikuisille. Lisäksi ahdasmieliset saattavat ahdistua teosta lukiessaan.