maanantaina, maaliskuuta 22, 2010

Mistä se raha tulee?

Joskus uutisia lukiessaan sitä tuntee itsensä joko tyhmäksi tai tyhmänä pidetyksi. Jälkimmäinen mielikuva tuli puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) YLE.n rahoitusta koskevista lausunnoista.

YLE:lle antamassaan haastattelussa Häkämies torjuu Yleisradion toiminnan rahoittamisen valtion budjetista:

"Pidän tässä taloudellisessa tilanteessa epärealistisena löytää Yleisradiolle vuosittain 500 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa. Se tarkoittaisi veronkorotuksia tai leikkauslistoja. Kukaan, joka esittää YLEn rahoitusta budjettiin, ei ole kertonut mistä se raha otetaan."
Häkämies toistaa ajatuksen viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) budjettirahoitusehdotusta pohtiessaan:
"Jos sitä kannattaa, pitää sanoa mistä se raha tulee. Minä en tiedä mistä se raha tulee."
Kun kerran ministeri ei tiedä mistä se raha tulee, niin kerrotaan. Se tulee meidän kuluttajien ja veronmaksajien taskuista. Raha tulee kansalaisilta kaikissa ehdotetuissa malleissa, joissa ei etsitä rahoitusta jostain ihan muualta kuten vaikkapa mainostuloista tms. (jolloin silloinkin se raha tulee välillisesti kuluttajien kukkaroista).

Tätä asiaa ei muuta yhtään miksikään se, kerätäänkö kansalaisilta nuo rahat epäoikeudenmukaisena kotitalousverona eli ehdotettuna mediamaksuna vai kerätäänkö ne normaalin verotuksen yhteydessä veronkorotuksilla. Sama koskee ehdotettuja rahastomalleja, joissa varat kerättäisiin veronmaksajilta ja sitten sijoitettaisiin omaan rahastoonsa.

Rahan lähde on koko ajan sama. Se sen sijaan ei ole sama millä logiikalla ja millä yhteiskunnallisella reiluudella rahat kerätään.

Ehdotetun mediamaksun eli oikeasti Yle-veron ongelma on se, että se ei kohtele kansalaisia ja veronmaksajia tasaveroisesti, ei toimi sosiaalisesti oikeudenmukaisesti ja luo uutta byrokratiaa sekä pahimmassa tapauksessa eräänlaisia uusia tuloloukkuja. Verotuksen yhteydessä kerättäessä rahankeräysjärjestelmä on olemassa ja se kohtelee kansalaisia samalla tavalla oikeudenmukaisesti kuin verotus ylipäätänsäkin.

Lintilän työryhmän mediamaksuksi kutsuman Yle-veron perusteleminen sillä, että se raha tulisi jotenkin jostain muualta kuin mikä tahansa muu vero, saa tavallisen veronmaksajan tuntemaan itsensä lähes uunotusyrityksen kohteeksi joutuneeksi.

PS. Leikkauslistoilla uhkaileminen on vanhanaikaista ja sitä paitsi, puhuttu 500 miljoonaa euroa on noin 1,6 % valtion tämän vuotisen talousarvioesityksen veroista ja veroluonteisista tuloista.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

    4 kommenttia:

    lepis kirjoitti...

    Selkänahasta! Lienee epätuttu sana politikoille.

    Vaiheinen kirjoitti...

    Sieltähän se aina revitään.

    Välillä uutisia lukiessa sitä ihmettelee, kenen rahoista nuo poliitikot oikein puhuvat.

    Tosin, tässä nimenomaisessa tapauksessa arvelen, että ministeri syyllistyy toiseen ajatusvirheeseen eli siihen, että tuo mediamaksu olisi jotain muuta kuin vero tai veronluoteinen maksu. Se tulisi ikäänkuin verotuslogiikan ulkopuolelta ja siksi sen siirtäminen veroista maksettavaksi nostaisi verotuksen tarvetta (tai jostain muualta pitäisi säästää).

    Noinhan se tässä tapauksessa ei mene, sillä kategorisesti (käytti palveluita tai ei) kaikista kotitalouksista väkisin kerättävä raha on joko veroa tai veronluonteista maksua ja se on siis joka tapauksessa kansalaisten lisäverottamista. Jos kerran näin on, niin perittäköön ne verot sitten yhdellä mekanismilla eikä rakennettako uusia verotusta harjoittavia systeemejä.

    Nykyinen tv-maksu tässä mielessä poikkeaa mediamaksusta, koska sen perimisen logiikka on selvästi vastikkeellinen, ne maksavat, jotka käyttävät (tai siis ilmoittavat käyttävänsä jne.).

    pilvikki kirjoitti...

    Mielenkiintoinen tämä mediamaksu-sirkus, miten se päättyykään?

    Vaiheinen kirjoitti...

    No sehän päättyi kuten saattoi arvata eli ei mediamaksua ja asiaa valmistellaan ensi vaalikaudelle eri pohjalta. Ihan hyvinhän tuo sirkus päättyi, vaikka olisi sen nyt järkevät (?) ihmiset voineet hoitaa jo alunperin johonkin järkevään kuosiin.

    Melkein vuosi asian ympärillä näköjään meni ennen kuin jo lähtömetreillä tyhmäksi todettavissa ollut idea löysi kuoppansa.

    Kas siinäpä tavallaan kertomus meidän poliittisesta järjestelmästämme.