keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Netti-tv tulee

Television tulevaisuus etsii edelleen uomaansa ja hiljalleen suunta näyttää selkeämmältä. Televisio menee nettiin. Se on itse asiassa selkeää jatkumoa digitaaliselle vallankumoukselle, sillä televisioohjelma on immateriaalinen tuote, joka voidaan jakaa ja monistaa bitteinä.

Seuraaava askel on se, mitä esimerkiksi operaattorit Elisa ja Sonera ovat tuotteistaneet viihdepaketeikseen eli ohjelmia voidaan katsoa verkosta silloin kun huvittaa. Yle jakaa ohjelmiaaan myös oman Areenansa kautta, MTV3:lla on Katsomonsa ja niin edelleen. Tämä on vain jakelulogistiikkaa. Tämä jakelulogistiikka tarjoaa myös toisen mahdollisuuden eli indietuotantojen toteuttamisen päästä päähän.

Ilmiön leviämisestä kertoo esimerkiksi Digitoday, jonka uutisen mukaan joka kolmas suomalainen kertoo katselevansa tv-ohjelmaa netistä ainakin toisinaan.

Myös tuotantopuolella on liikehdintää. Aikaisemmin tuli kirjoitettua Soffa.tv:n tulosta verkkoon. Nyt perinteisillä tv-kanavilla lähes legendaariseksi muodostunut Moon-tv on saanut uuden elämän netissä. Nämä indietyyliset kanavat ovat oma osa-alueensa, joka omalla panoksellaan kamppailee katsojien ajasta.

Kehitys muuttaa myös suhtautumista televisioon ylipäätänsä. Kuinkakohan kauan menee siihen, että historiankirjoituksessa kirjoitetaan kaihoisasti puoli yhdeksän uutisiin liittyvistä rituaaleista ja siitä kuinka joka kotitaloudessa oli jossain nurkassa oma laatikkonsa, joka muodostui eräänlaiseksi talouden keskipisteeksi, kuin ajan ja ajatusten alttariksi.

Käänne on jo tapahtunut.

7 kommenttia:

pilvikki kirjoitti...

Käänne on tapahtunut.
Puoli yhdeksän uutiset eivät enää aiheuta kuhinaa tv:n äärellä, eikä perheenpää käske lapsiaan olemaan hiljaa syventyessään maailman tapahtumiin : )

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. käänne on tapahtunut jo jokin aika sitten, mutta kuinka kauan menee siihen, että se tunnustetaan. Nyt pidetään kovin paljon kiinni olemassa olevasta utopiasta.

moni tuttuni on luopunut jo näistä rutiineista ja moni vanhasta tv:n katsomisen filosofiasta...

pilvikki kirjoitti...

Seuraava sukupolvi käyttäytyy toisella tavalla ihan luonnostaan ja vanhan tv:n merkitys häviää ajan saatossa.

Tv nurkasta löytyy, mutta omalta osaltani sen katselu on vaivihkaa jäänyt pois. Netti korvaa vanhan töllön ja tarjoaa paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia.

Mielenkiintoista seurata tätä kehitystä, onhan elettyjä vuosia jo takana ja sitäkautta vertailupohjaa löytyy.

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. Tämä diginatiivijengi ei ole enää samalla tavalla kiinni arjen paikoissa ja laitteissa kuin esimerkiksi se edelläkävijäporukka, joka on ensimmäisenä syöksynyt nettiin. Nuo tietyt rutiinit poistuvat kuvasta kokonaan.

Netti tosiaan korvaa omassa muodossaan sen mitä televisioksi olemme kutsuneet. Vähän luulen, että seuraavien vuosikymmenten kuluessa televisio mediana nykymuodossaan poistuu samaa tahtia kuin näitä diginatiiveja sukupolvia edeltäneet (siis me) sukupolvet poistuvat luontaisesti tai muuten television piiristä...

Vaiheinen kirjoitti...

Ai niin. Se piti sanoa vielä, että me digikieltäytyjät teimme ratkaisumme jo tuon digi-tv:n tullessa. Silloin laatikko lähti nurkasta ja siihen tuli lisää kirjayllyä.

pilvikki kirjoitti...

Jos saisin yksin päättää, mölytoosa lähtisi ja tilalle tulisi muhkea lepotuoli rahilla ja pöydällä ja hyvä lukuvalo : )

Joskus vain on tehtävä kompromisseja.

Vaiheinen kirjoitti...

Elämä on kompromisseja väärällään. Tuo kirjahyllyn jatkeen lisäksi virittlin siihen entisen television ryöväämään ympäristöön suunnilleen sellaista mitä tuossa kuvailitkin :-)