Työelämädopingia

Tähän on tultu, osa X.

Ylen uutiset kertoo, että

"Yhä useampi työntekijä käyttää lääkkeitä selvitäkseen työnsä haasteista. Vuorokausia valveilla pitävien mielialalääkkeiden ja jopa dementialääkkeiden käyttö on varsinkin nuorten koulutettujen keino pärjätä tehokkuusyhteiskunnassa."

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala kertoo numeroista:

"Suomessa on 750 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkeitä."

Jengi vetää siis työelämässä dementialääkkeitä (vaikka dementia ei oikeasti vaivaisikaan) ja muuta "toimistokokaiinia", jolla kuulemma jaksaa "60 tuntia töitä putkeen ilman mainittavia sivuvaikutuksia".

Haloo! Kuuleeko Maa? Tässä ei ole mitään järkeä. Jos tämä on kvartaalitalouden, tuottavuusohjelmien tai jonkun eläkepommin torjumisen hinta, niin väärin menee. Lasku lankeaa maksuun ennen aikojaan eikä tule tuottamaan sitä hyvää, jota sillä kuvitellaan saavutettavan.

Varmaan syitä tällaiseen ilmiööön on monia, surkea johtamikulttuuri mukaan luettuna. Jos kuvitellaan, että tuottavuutta saadaan aikaiseksi pelkästään vaatimalla ja rakentamalla menestymisen mittarit sellaisiksi, että tarvitaan kemiaa niistä selviytymiseksi, tapetaan lopulta luovuus ja keskitytään suoritteisiin. Näin kvartaalitalous toimii hetken hyvin, mutta kun kone yskii, huomataan ettei varaosia enää olekaan.

Tätä vauhtia työelämästä tulee (tai on jo tullut) joko kemiallista hurmosta tai totaalisen vastenmielinen paikka. Kumpikin ilmiö pitää huolen siitä, että pako oravanpyörästä kiihtyy ja se taas toimii kaikenlaisia tuottavuusohjelmia sun muita vastaan. Työssäjaksamisesta on aika turha puhua, jos porukka hymyilee lääkepöllyssä.

Miksi ihmeessä muuten me veronmaksajat osallistumme kelakorvausten kautta tähän? Miksi maksamme jotain lääkkeitä vain siksi, että joku saa voi tehdä joko lakia hipoen tai sitä rikkoen ylitöitä? Annetaan markkinatalouden maistaa omaa lääkettään ja poistetaan tarpeettomilta tapauksilta kelakorvaukset näin alkuun. Se ei vielä työelämää syövästään paranna, mutta tekisipähän kustannukset näkyvämmiksi.

Syystä eli toisesta tällaisista uutisista tulee mieleen Aldous Huxleyn teos Uljas uusi maailma. Siinä maailman on totalitaristinen yhtenäisvaltio, jossa ihmisen tuotteistaminen on viety loogiseen loppuunsa saakka. Ihmisistä tehdään täydellisempiä geenitekniikan avulla ja kohtalot johdetaan suoraan näistä tuotantosarjoista.

Ihmisistä tehtiin onnellisia siten, että he saivat mitä halusivat eivätkä halunneet mitään, mitä eivät voineet saada. Murheeseen kehitettiin soma-huume, joka työnsi kaikki pahat asiat unholaan. Näin olo muuttui hyväksi ja tietämättömäksi kaikesta aidosta.

Aikamoista palikkalinnaa tässä työelämässä rakennellaan.

EDIT: klo 7.40. Lisätty Huxleyn teoksesta kertovat kappaleet.

Kiusaajat

Mikä ihme on julkiseen hallintoomme iskenyt? Kiusaaminen.

Valtiovarainministeriö tuomittiin järjestäytyneestä työpaikkakiusaamisesta taannoin (asiasta on valitettu), Suomen Pankin johtaja on kertonut kiusaamisesta. Samaa kertoo suojelupoliisin pomo. Kirsikkana pomojen kiusaamissaagassa on Paavo Väyrynen, joka kertoo kutakin ministeriä kiusattavan vuorollaan.

Anteeksi nyt vaan arvon johtajat, mutta lopettakaa heti tuo valitus. Kiusaaminen on aina, ihan aina, johtamisongelma ja te olette johtajia.

Mitä ihmettä johtamiselle on tapahtumassa, jos siitä on tullut kiusaamisen kohde.

Johtaminen tuhlaa

Työterveyslaitoksen tutkija Guy Ahonen arvioi YLE Uutisissa , että puutteet työhyvinvoinnissa maksavat yhteiskunnalle jopa 25 miljardia euroa vuodessa. Kustannukset syntyvät esimerkiksi sairauspoissaoloista. Työhyvinvoinnin tukemista pidetään yrityksissa usein liian kalliina.

Työhyvinvoinnin tukematta jättäminen aiheuttaa siis kustannuksia, vaikka sitä pidettäisiinkin liian kalliina.

Ongelma on ainakin kahdessa suunnassa. Ensinnäkään kustannukset eivät tule yrityksessä kvartaalitasolla helposti näkyviin, vaan ongelma näkyy pitemmällä aikavälillä. Toiseksi osa kustannuksista valuu yrityksista yhteiskunnalle, joka kuitenkin huolehtii terveydenhuoltopalveluista yms.

Ahonen on vähän turhankin oikeassa, kun hän sanoo, että "Työntekijä nähdään tuotantovälineenä, jolta halutaan tulosta. Työntekoa ei katsota pitkällä tähtäimellä."

Työhyvinvointi on siis hyvin vahvasti johtamisen ja strategian kysymys. Jos yritys ei edes pyri huolehtimaan pitemmän aikavälin tekemisistään, niin miksi se on edes olemassa?

Johtamiseen on helposti luotavissa mittarit, joilla voi luodata yrityksen tai organisaation työhyvinvoinnin tilaa. Mittareita saa eri suunnista kuten sairauspoissaolojen tilastoista, työntekijöille tehtävistä kyselyistä jne. Johtamiselle kyse on vain siitä, että asiaa priorisoidaan tarpeeksi ja tehdään työhyvinvointiin liittyvien toimenpiteiden hoitaminen arvokkaaksi.

Yhteiskunnallisesti tähän satsaaminen on toimenpide, joka tuottaa niitä asioita, joiden perään poliitikot ovat huhuilleet eli myöhempää eläköitymistä ja ihmisten viihtymistä pitempään työelämässä.

25 miljardia euroa vuodessa on itse asiassa huikea summa, jonka pitäisi herättää sekä elinkeinoelämän että poliitikot. Jos ei herätä, se on asenneongelma.

Tyylikästä lamajohtamista

Tekniikka ja Talous uutisoi Kalaset Oy:n yt-neuvotteluista. Yt-neuvottelut tarvittiin siksi, että vähentynyt kysyntä on aiheuttanut tuotannon ylikapasiteettia.

Firman yt-neuvottelut kestivät vain 8 minuuttia ja lopputuloksena oli se, että iso osa yhtiön työntekijöistä saa lisää kesälomaa, palkallisena. Yhtiö haluaa pitää kiinni työntekijöistään ja katsoo, että työntekijöiden kannalta on mielekkäämpää vaikka maalata kesämökkiä kuin tehdä täytetöitä tehtaalla. Firmalla on takanaan myös hyviä vuosia, joten tällaiseen lopputulokseen on mahdollisuuksia.

Tätä voi kutsua vastuulliseksi ja viisaaksi johtamiseksi, vaikka se ei maksimoikaan yrityksen tulosta lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä vastuullinen tapa tehdä asioita tuottaa paremman lopputuloksen.

Firmalla on Facebookissa myös arvostusryhmä, johon on jo liittynyt 2950 jäsentä. Voiko yhteisöllisessä maailmassamme PR:ää voitaa ketterämmin?

Autoteollisuuden kurjuus

Viime syksynä käyntiin päässyt talouskriisi etenee reaalitaloudessa. Varsinkin autoteollisuudessa tuulee.

Sunnuntaina potkut saivat ranskalaisen Peugeotin ja yhdysvaltalaisen General Motorsin pääjohtajat.

Peugeot ilmoitti viime kuussa 343 miljoonan euron tappioista, kun se vielä 2007 teki voittoa 885 miljoonaa. General Motors on sen sijaan tahkonnut viimeisten neljän vuoden aikana 82 miljardin dollarin eli noin 63 miljardin euron tappiot.

Yhdysvalloissa valtio on joutunut autoteollisuuden rahoittajaksi. Presidentti Barack Obama hylkäsi sekä General Motorsin että toisen kriisiyhtiön eli Chryslerin ehdottamat uudelleenjärjestelyt lisärahan saamiseksi valtiolta. General Motors sai 60 päivää ja Chrysler 30 päivää aikaa pistää suunnitelmat uusiksi. Molemmat yhtiöt saattavat yhä edelleen päätyä konkurssiin.

Esimerkiksi General Motorsilla on kesäkuun alussa vuoden ensimmäinen velan lyhennyspäivä tulossa ja esimerkiksi maaliskuussa autokauppa on käynyt huonosti. Pudostusta vuositasolla on noin 40 %. Ei siis kovin hyvältä näytä.

Autoteollisuudessa ja varsinkin yhdysvaltalaisessa autoteollisuudessa konkretisoituu kolme suurta riskitekijää ja muutospainetta lyhyellä aikavälillä. Kansainvälisten öljymarkkinoiden heilahtelut nostivat bensan hinnan ensin korkealle, jonka jälkeen finanssikriisi toi taantuman tai laman ja vei kuluttajien mahdollisuudet sekä halun auto-ostoksiin.

Kolmas suuri muutostekijä on ilmastonmuutoksen hillintä, joka vääjäämättä ohjaa kuluttajat hankkimaan vähäpäästöisiä autoja, kunhan lama on hellittänyt. Lisäksi nk. peak oil-ilmiö on kolkuttelemassa ovella.

Mikään näistä ilmiöistä ei ole varsinaisesti yllätys. Kaikki ovat sellaisia asioita, joihin kunnollisessa strategiatyössä olisi törmännyt.

On oikeastaan käsittämätöntä, että esimerkiksi General Motorsin tapauksessa omistajat ovat antaneet yrityksensä mennä vuosien mittaan noinkin kuralle. Se osoittaa joko täydellistä sokeutta maailman menolle tai huonon johtamisen mukanaan tuomaa välinpitämättömyyttä ympäröivän maailman menosta.

Yritysjohtajien kannattaisi nyt ottaa oppia näiden yritysten hölmöilystä. Jos esimerkiksi yhdysvaltalaisessa autoteollisuudessa olisi otettu ilmastonmuutos vakavana strategisena uhkatekijänä ajoissa huomioon ja aktiivisesti etsitty tietä kestävämmälle polulle, tilanne ei olisi ollenkaan niin surkea kuin se nyt on.

Tilanne ei taloudessa ole ensinkään ohi, vaan suuret muutokset ovat vielä edessä ja silloin kysytään myös sitä, kuinka paljon liiketoiminta on valmis vihretymään. Eli siis pelastamaan myös itsensä.

Sopu ja kysymykset

Hallitus sitten perui erilaisten yllätysneuvotteluiden jälkeen eläkepäätöksensä eli aikeensa nostaa eläkeiän alarajaa kahdella vuodella. Tai siis sai sovun aikaiseksi työmarkkinajärjestöjen kanssa. Samalla työelämään liittyvät kysymykset siirrettiin kolmikantaisiin työryhmiin komiteoitavaksi. Kysymystä edelsi poliittinen kiristys ja eriasteinen politikointi, joka jatkuu yhä edelleen välikysymyksen käsittelyn muodossa.

Opposition tai muiden ilakointi asian ympärillä on turhaa, sillä yhtään todellista ongelmaa ei edelleenkään ole hoidettu.

Eläkeiän alaraja ei ole varsinainen ongelma, vaan se, että maa on nopeasti velkaantumassa, työttömyys kasvamassa ja samaan aikaan valtionkin pitäisi laskut maksaa ja velanhoito suunnitella. Näille asioille ei siis toistaiseksi tehty muuta kuin siirretty osaongelmia työryhmiin.

Voidaanko näiden työryhmien kautta päästä ratkaisuihin, joilla itse ongelmaan pystytään pureutumaan, jää nähtäväksi ja epäiltäväksi.

Kuten jo aikaisemmin todettu, keinoja laman yli pääsemiseksi on kolme: leikataan etuuksia, kiristetään verotusta tai otetaan velkaa. Velkaa otetaan joka tapauksessa ja sen maksamiseen pitää olla suunnitelma, joka voi toki perustua kahteen muuhun keinoon tai laskun maksamiseen tekemällä enemmän töitä.

Se joka muistaa edellisen laman, tietää mihin etuuksien leikkaaminen tai verojen kiristys johtaa. Se johtaa ainakin siihen, että lamasta toipumiseen menee pitempi aika kuin on tarvis ja samalla aiheutetaan yhteiskunnalle turhia vahinkoja.

On syytä jopa olettaa, että työryhmien tuumailusta ei seuraa erityisesti muuta kuin ajanhukkaa. Todelliset työelämää parantavat keinot kun eivät ole kolmikantaosapuolten ratkaistavissa. Ongelmat ovat paljon syvemmällä.

Yksi tämän näytelmän huolestuttava piirre on se, että korporaatioiden sotkeutumisesta parlamentaariseen päätöksentekoon tehtiin joissakin yhteyksissä ikäänkuin välttämätöntä. Sellainen on demokratian kannalta kestämätöntä.

Hallituksen päätöksenteko ei alunperin ollut erityisen tyylikästä, mutta sen jälkeen käytetyissä puheenvuoroissa oli jo viitteitä siitä, ettei demokratia olekaan enää itsessään tavoiteltava arvo poliittisen pyrkyryyden rinnalla.

Voidaan epäillä, että nyt työryhmiin siirretyt kysymykset ratkotaan niin, että suurten ikäluokkien siirryttyä turvallisesti eläkkeelle, nuorempien alempaa eläkeikää joka tapauksessa nostetaan huoltosuhteen edes säädylliseksi turvaamiseksi koska muuhun ei kyetä. Se voi tapahtua seuraavan hallituksen aikana tai muulloin, vaikka nyt korporaatiot uhoavat ettei asiaan palata edes vuoden päästä.

Faksiajan ratkaisuilla ei hoidella internetaikakauden kysymyksiä.

* * *

Yksi omituisimmista analyyseistä on nähtävissä päivän HS:n kommentissa, joka on otsikoitu:"Vanhanen ei ole Kekkonen". Siinä spekuloidaan sillä, miten Vanhasen arvovallelle nyt käy Keskustan piirissä ja miten Kekkonen olisi tällaiset pelit osaltaan hoitanut.

Ensinnäkin. Ollaan Vanhasesta mitä mieltä tahansa, hän ei tosiaankaan ole Kekkonen, eikä tässä ajassa mitään kekkosta edes tarvita. Ihan muuta.

Toiseksi. Johtajan on syytä pystyä muotoilemaan näkemyksensä uudestaan, mikäli todellisen tavoitteen saavuttaminen sitä vaatii. Nyt tehty neuvottelutulos ei muuta hallituksen ja Vanhasen alunperin esittämää ratkaisumallia, vain sen teknistä toteutusta. Riittääkö nyt nähty kolmikantaisuus tai tuottaako se tuloksia, jää nähtäväksi.

Kolmanneksi. Kun viitataan siihen, että "vahvan johtajan perusohje on se, että hänen pitää lähteä vain niihin taisteluihin, jotka tietää varmasti voittavansa", puhutaan ilmeisesti jostain sellaisesta johtajasta, joka menee tarvittaessa vaikka pää edellä kaivoon, kunhan vain saa sanoa olevansa oikeassa. Siinä ei ole vahvuutta havaittavissa. Ei enää.

Tällainen myytti "vahvasta johtajasta" on yksi syy siihen, miksi meillä ihmiset lähtevät työelämästä ennen varsinaista eläkeikää.

Työtahti

YLE Uutisten tekemässä tutkijaprofessori Kiti Müllerin haastattelussa on eläkepointti:

"Uuden tiedon tulva ja lennossa uusien asioiden opettelu koettelevat mieltä ja älyllistä toimintaa. Moni pakenee ennenaikaiselle eläkkeelle, koska työtahti kiristyy jatkuvasti."

Kaikenikäisillä esiintyvät pulmat ilmenevät esimerkiksi siten, että noin joka kolmannella ihmisellä on jatkuvasti työtä haittaavia keskeytyksiä. Töitä siis saa tehtyä kaikessa rauhassa valmiiksi, kun jo uuttaa pakkaa päälle.

Müller kertoo myös siitä, että peräti joka viides työssäkäyvä iästä ja ammatista riippumatta kokee, että hänellä on työtä haittaavia muisti- ja keskittymishäiriöitä.

Uutinen kertoo, että

"Lomautukset ja irtisanomiset ovat Müllerin mielestä huono lamalääke, ja eläkeiästä kiistelystä pitäisi kiireesti siirtyä miettimään, miten työhyvinvointia voidaan parantaa."

* * *

Työelämän kannalta työhyvinvoinnin pitäisi olla keskeisempi huolenaihe kuin paperille kirjoitetut eläkeiät tai muut vastaavat asiat.

Jos noin 20 % työntekijöistä kärsii muisti- ja keskittymishäiriöistä, on se varsin selvä merkki etteivät kaikki asiat ole lähtökohtaisesti kunnossa.

Tähän ja muihin työhyvinvoinnin elementteihin huomion kiinnittäminen työpaikoilla edesauttaisi myös niitä tavoitteita, joita nyt yritetään tavoitella esimerkiksi eläkeikää muuttamalla eli ihmisten työuran pidentämistä. Tätä kautta voidaan kenties parantaa myös huoltosuhdetta tai varsinaisemmin estää sitä huonontumasta liikaa.

Työhyvinvoinnin ongelmissa on usein kyse johtamisesta ja laadusta.

Kun numeroilla tavoitellaan jatkuvasti lisää tehokkuutta ja jatkuvasti lisää suurempia numeroita, häviää perspektiivi varsinaisten tavoitteiden toteuttamisessa. Jos johtamisen sykli on vain kvartaali tai vaikkapa vuosi, niin se tukee vain harvan yrityksen vision toteuttamista.

Laatu on yksinkertaisimmillaan sitä, että tehdään työn alla oleva asia yhden ainoan kerran ja tehdään se kerralla kunnolla valmiiksi. Perimmiltään asia on varsin yksinkertainen, mutta se edellyttää mahdollisuuksia keskittyä siihen mitä kulloinkin ollaan tekemässä.

Asiassa auttaa myös huomattavasti, että organisaatiossa strategiat on jalkautettu kunnolla ja se näkymä, jossa töitä tehdään, on tarpeeksi selkeä. Organisaatioiden työhyvinvointia auttaa myös se, että roolit organisaatioiden sisällä ovat tarpeeksi selvät ja työntekijöillä itsellään on mahdollisuudet hallita omaa tekemistään. Turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen rakentaminen on osa laadun tekemisen edellytyksiä.

Esimerkiksi nämä tekijät vaikuttavat motivaatioon ja sitä kautta työpaikkojen sosiaaliseen ilmapiiriin niitä vahvistaen. Nämä taas vaikuttavat siihen miten töissä jatketaan.

On aika vanhanaikaista ajatella, että pelkillä pörssikursseilla tai vastaavilla mittareilla organisaatioita voidaan oikeasti johtaa.

* * *

Kokonaan toinen ja vielä haasteellisempi ongelma on muuten se, että pitemmällä aikavälillä on talouden toiminnassa pyrittävä siihen, että ympäristörasitusta saadaan alemmaksi ja kulutusta vähennettyä.

Se muuttaa monta asiaa ja siihenkin voidaan valmistautua taloudellisesti kannattavasti.

Organisaatioissa on aika siirtyä hötkyilyn johtamisesta laadun tekemiseen.

Panostukset vihreään teknologiaan?

Microsoft Finlandin tietoyhteiskuntajohtaja Max Mickelsson kirjoittaa Digital Economy-blogissaan Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmerin puheesta Demokraattisen puolueen Edustajainhuoneen ryhmän kokouksessa.

Ballmer analysoi siinä menossa olevaa tgalouskriisiä ja siitä ylösnousemista. Puheeseen mahtuu koko joukko pointteja, joista pari ansaitsee tulla noteeratuksi.

Lamasta nousuun tarvitaan hänen mukaansa kolmea asiaa:

• Velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen tulee saada laskuun.
• Luottamus on palautettava
• Nousu alkaa vain innovaatioiden ja tuottavuuden kasvun avulla. Lisäämällä elvytystoimissa vain julkisen talouden kokoa ja syventämällä velkataakkaa, se ei onnistu.

Tuossa ei sinänsä ole mitään uutista, mutta viimeisin pointti kannattaa huomata. Esimerkiksi nyt Suomessa osa poliitikoista vaatii ja vaatii valtiolta lisää rahaa erilaisiin kohteisiin ja elvytystä haukutaan riittämättömäksi.

Se vaan on niin, että pelkästään ottamalla lisää velkaa ja paisuttamalla julkista taloutta ei päästä montusta pois kuin kenties hetkeksi ja sen jälkeen kuilu on entistäkin syvempi. Tarvitaan innovaatioita ja tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Tarvitaan oppimista.

Ja tuota oppimista meiltä nyt puuttuu. Näyttää siltä, että elvytyksen nimissä halutaan tehdä uudestaan samoja virheitä, jotka meidät on nykyiseen tilaan saattaneet.

* * *
Ballmer asettaa Yhdysvaltojen julkiselle vallalle pari tavoitetta:

• Tarvitaan hyviä ja oikeaan osuvia investointeja ja tarvitaan johtajuutta.
• Investointeja tarvitaan perusopetuksesta perustutkimukseen ja panoksia tarvitaan varsinkin matematiikan, luonnontieteiden ja insinööritaidon puolella.

Nämä opit olisivat Suomessakin kelvollisia. Ballmer konkretisoi asiaa vielä siten, että on uskallettava panostaa vihreään teknologiaan, vaihtoehtoisiin energialähteisiin, bioteknologiaan, parallell computingiin ja quatum computingiin.

* * *
Mickelsson peilaa Ballmerin puheen teemoja Suomen tilanteeseen ja esittää pari hyvää kysymystä:

• Missä ovat panostukset esimerkiksi opetustoimen ja oppimisen saattamiseksi tieto- ja viestintäteknologian avulla tälle vuosituhannelle?
• Paljon on tiekorjausta ja muuta infrahanketta, mutta missä ovat rohkeat investoinnit vihreään teknologiaan?

Niinpä. Missä on se poliittinen rohkeus, jota tarvitaan asioiden saattamiseksi kestävämmälle uralle?

Nyt hallitus, eduskunta ja poliittinen elämän valtavirta tuijottaa peruutuspeiliin nähdäkseen niitä vanhoja keinoja elvyttää ja samalla koko auto on matkalla ojaan.

Lamasta nouseminen rakennetaan nyt pitkälti materiaalisen kulutuksen kasvuun ja talouden kasvun tukemiseen sitä kautta. Tuolla keinolla päästään kyllä ylös lamasta, mutta nurkan takana odottaa jotain paljon pahempaa, kun ympäristön ylikuormituksen vaikutukset heijastuvat koko voimalla myös talouteen.

Siksi nyt olisi aidosti oiva paikka tehdä päätöksiä, jolla tuota kehityksen suuntaa käännetään. Sitä rohkeutta vain ei poliittisesta elitistämme näytä juurikaan löytyvän.

* * *
Meidän olisi vihdoin aika oppia, että Maa ei ole ääretön eikä rajaton.

Alueellistaminen on virhe

Viimeaikaisten hallitusten omituisuus on nk. alueellistaminen eli valtion työpaikkojen hajasijoittaminen pois pääkaupunkiseudulta jonnekin muualle Suomeen.

Kun olemassa olevia virastoja ryhdytään siirtämään maakuntiin, asia ei ole ensinkään yksinkertainen.

Työntekijöitä ei voida pakkosiirtää eikä irtisanoa ja vain harva haluaa muuttaa virastonsa perässä jonnekin muualle. Osaaminen ei siis juokse hallitusten aluepoliittisten päähänpinttymien perässä ja valtio etsii sitten uusia työpaikkoja kotiseudullensa jääville.

Tämä ei tiedä kovinkaan hyvää sellaisille toiminnoille, missä tarvitaan osaamista jollain kriittisellä osa-alueella. Esimerkiksi kelpaa lääkelaitoksen alueellistaminen kikkailemalla eli lakkauttamalla nykyinen ja perustamalla uusi toisaalle. Lääkehuollon osaamista ei joka nurkalta hetkessä löydy.

Toinen alueellistamishuoli on tulossa kun ilmailuhallintoa alueellistetaan. Tilanne on sellainen, että viraston noin 130 työntekijästä vain neljä on valmis muuttamaan Kouvolaan. Työntekijät eivät ole mitään rivimaistereita, vaan usein entisiä liikennelentäjiä tai vastaavia, joita ei joka kortistosta löydy.

Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista tällainen tominta tuskin on, sillä uuden osaaminen kehittäminen kokonaiseen organisaatioon on oikeasti useiden vuosien työ ja entiselle toiminnan tasolle ei ihan helposti päästä. Kyse ei ole pelkästään muodollisesta osaamisesta, vaan myös nk. hiljaisesta tiedosta ja organisaation sisällä olevasta pitkällisestä kokemuksesta.

Lähtökohtaisesti koko alueellistaminen on valtion suunnasta huonoa johtamista, joka ei edesauta yhteiskunnan strategista etua.

* * *

Asiaan liittyy myös ympäristötekijä. Puhutaan netin ja tietoverkkojen mahdollisuuksista mitä tahansa, osa asioista hoidetaan aina kokouksissa. Suora viestintä ilman välissä olevia välineitä on aina tehokkaampaa kuin netin kautta toteutettu.

Kaikki, jotka ovat tehneet projekteja eri puolilla olevan organisaation kanssa tietävät, että projekti toimii aina paremmin, jos siihen etätyöntekijöinä osallistuvat henkilöt tuntevat toisensa myös tietoverkkojen ulkopuolella, ihan livenä siis. Monissa tapauksissa tämä on välttämätöntä.

Ihmisten muodostamissa organisaatioissa netin merkitystä ei kannata yliarvioida varsinkaan asioissa, joissa tehokkuus on paremmin saavutettavissa muuta.

Siis. Nyt kun alueellistellaan virastoja sinne ja tänne, lisätään väistämättä samalla matkustamista paikasta toiseen ja mitä ilmeisimmin muualta Suomesta pääkaupunkiin.

Kysymys: Onko valtio koskaan laskenut kuinka paljon alueellistaminen kasvattaa julkisen vallan ekologista jalanjälkeä?

Joustavuus

Tuli tuumittua organisaatioiden toimista ja voimavarojen kehityksestä yksi ajatus.

Aika on joustava tekijä, osaaminen ei. Aikaa jonkun toimenpiteen suorittamiseen organisaatio voi jossain määrin säädellä, osaamista ei (ainakaan lyhyellä tähtäimellä).

Ihmisen aivojen reaktionopeus on parhaimmillaan 39 vuotiaana.

Asiaa kannattaa miettiä rekrytoitaessa.

Ravintolaselvitys ja blogit

Pari päivää sitten Pirkka kertoi kokemastaan ongelmasta helsinkiläisessä ravintola Belgessä. Myös Vaiheinen kirjoitti asiasta.

Kuten Pirkka nyt raportoi aiemman postauksen kommenteissa, hän sai ravintolalta varsin pikaisesti asiallisen vastauksen. Pirkan kertoma ongelma oli olemassa ja ravintolan antaman selvityksen mukaan sen taustalla oli inhimillinen virhe, jota "ei olisi toki saanut tapahtua"

Vastauksessaan ravintola kertoi selvittäneensä ongelman syyt ja korjanneensa tilanteen sekä lupasi hyvittää liian ison laskutuksen niille, joilla on kuitti tallessa.

Pirkan raportti asiasta jatkokeskusteluineen Jaikussa.

Tässä tapauksessa ravintola siis korjasi virheensä parhaan kykynsä ja mahdollisuuksien mukaan. Hyvä niin.

* * *

Pinserin Sami kiinnittää tapauksessa huomiota siihen, että bloggaajilla on tällaisissa tapauksissa myös omat velvoitteensa. Sami kirjoittaa:

"Vastuullamme on kertoa tarina loppuun asti ja antaa ravintolalle sen ansaitsema positiivinen hakukonenäkyvyys."

Totta. Varsinkin tällaisissa tapauksissa, joissa syntyy selkeä kritiikin paikka, on myös blogeissa seurata tapahtumat loppuun asti ja käsitellä asioiden kehittymistä.

Tuo tarkoittaa eräällä tavalla journalistien ohjeiden soveltamista myös blogikirjoittamiseen. Tässä tapauksessa kyseeseen tulee 35. pykälä väljästi tulkittuna.

Vaikka blogit eivät olekaan journalistisia tuotoksia siinä mielessä kuten esimerkiksi sanomalehdet tai verkkolehdet, noiden journalistin ohjeiden soveltaminen blogikirjoitteluun tuskin on pahasta.

Vai pitäisikö bloggaajilla olla omat ohjeensa, jotka perustuvat toimijoiden itsensä laatimiin ohjeisiin samalla tavalla kuin journalistiliitto käsittelee ohjeissaan ammattikunnan eettisiä pelisääntöjä?

Toinen lähtökohta asiassa voisivat olla netiketin ohjeet. Netiketti on vanha juttu ajalta, jolloin uskottiin siihen, että netissä toimimista varten ei tarvita suurta määrää virallisia säädöksiä, vaan yhteisön itseohjautuvuus ja keskinäinen kontrolli voi hoitaa asian.

Ravintolasekoilua

Netissä on aikaisemminkin kärhämöity ravintoloiden asiakaspalvelusta ja muusta. Nyt Pirkka kävi Belgessä ja sai maksettavakseen ihan erilaisen laskun kuin ruokalistojen hinnoittelun perusteella olisi pitänyt.

Hinnat olivat kuulemma muuttuneet vuoden vaihteessa, mutta listoissa vanhat hinnat ovat vielä 3 viikkoa sen jälkeen.

Valittaminen tuossa yksittäistapauksessa auttoi, mutta kuinka moni valittaa? Eikö virhe olisi pitänyt korjata valittamatta? Kuten Pirkka sanansa asettelee:

"Me maksoimme laskumme, mutta kuinka paljon ravintola on veloittanut muilta ihmisiltä ylihintaa, jos he eivät ole itse tajunneet reklamoida laskun hinnasta?"

Lähtökohta tiettävästi on se, että jos kaupassa hyllyssä (tai ravintolassa ruokalistassa) on ostopäätöstä tehtäessä yksi hinta ja kassalla maksettaessa toinen hinta, ostopäätökseen vaikuttanut hinta on voimassa.

Se nyt vaan on niin, että tuollaista virhettä ravintolassa ei hyväksytä edes pienessä yrittäjävetoisessa ravintolassa, niin miten sellaisen voi hyväksyä Belgen kaltaisessa isoon ketjuun kuuluvassa sinänsä ihan laadukkaassa paikassa?

Luulisi perusprosessien olevan nimenomaan noissa paikoissa kunnossa.

* * *

Samaisessa Jaiku-ketjussa Rattcliffe sanoo: "Minä olen omistaja ja minun ravintoloissani ei asiakkalta varasteta."

Niin muuten Vaiheinenkin on (kuten muutkin "asiakasomistajat") ja se vaan ei sovi laatuun, että pikkuruista omistusta hoidetaan noin.

* * *

Myös Kulutusjuhlan Mari on noteerannut asian.

EDIT klo 15.20
Pinserin Sami kiinnittää huomiota Belgeen ja ravintoloiden julkisuuden hallintaan. Samilla on tärkeä pointti bloggaajien vastuusta tällaisissa tapauksissa.

EDIT klo 16.05
Myös SchizoBlog tarttuu aiheeseen.

EDIT 25.1.2009 klo 16.02
Myös Ihmiskunta, Loistava ja Watchman ottavat asiaan kantaa.

EDIT 26.1.2009 klo 20.33
Asia sai sitten varsin pikaisesti positiivisen käänteen ja siitä on oma postauksensa. Pirkka raportoi asiasta myös tuossa kommenteissa.

Gandhin tekstit

Mahatma Gandhin kuolemasta tulee tammikuun lopulla kuluneeksi 61 vuotta^*. Oikealta nimeltään Mohandas Karamchand Gandhi oli yksi modernin Intian perustajista ja hänet tunnetaan väkivallattoman vastarinnan kannattajana ja kehittäjänä. Gandhi on toiminut esikuvana monille ihmis- ja kansalaisoikeusaktivisteille kaikissa maanosissa kautta vuosien.

Nyt Gandhin kirjalliset työt ovat tulossa kaikille julkisiksi, sillä kirjoitusten tekijänoikeudet päättyvät.

Navajivan-säätiö, joka on säilyttänyt Gandhin kirjallista perintöä, ei halunnut hakea Intian hallitukselta jatkoaikaa tekijänoikeuksille. Säätiön mielestä tekijänoikeuksien jatkaminen olisi sotinut Gandhin aatteita vastaan.

Jokut ovat kuitenkin halunneet jatkaan tekijänoikeuksien aikaa, sillä heidän mielestään kirjoitusten vapaa käyttä voisi johtaa väärinymmärryksiin.

Mikähän siinä muuten on, että erilaisiin asioihin halutaa pistää portinvartijoita ja kontrollia, koska pelätään, etteivät ihmiset ymmärrä oikein lukemaansa? Vähän joka asiassa on jonkinlainen papisto, joka ajattelee omaavansa se ainoan ja oikean tulkinnan siitä mitä on kirjoitettu tai muuten esitetty.


^*Gandhi murhattiin 30. tammikuuta vuonna 1948. Jostain syystä YLEn uutisessa puhutaan siitä, että hänen kuolemastaan olisi tulossa 60 vuotta täyteen.

Strategiaa

"Yritysstrategiat ovat työntekijöille sanahelinää", kirjoittaa YLE uutiset.

Työntekijät lähtökohtaisesti eivät ymmärrä työnantajansa strategiaa, eivätkä johtajat koe saavansa viestittyä sellaista perille. Koska strategia jää näin jalkauttamatta, niin syntyy johtamisongelmia, jotka vaikuttavat myös kilpailukykyyn ja niin edelleen.

Johtamisella on nykyään yhä suurempi merkitys, sillä varsinkin nuoret vaihtavat herkästi työpaikkaa. Keskeinen syy on työpaikan henki.

Ymmärrettävän startegian onnistunut jalkauttaminen työntekijöiden pariin vaikuttaa selvästi myös työpaikan henkeen. Ihmiset, jotka eivät tiedä miksi ja mitä varten he työtään tekevät ovat myös vähemmän motivointuneita.

Motivaatio taas on asia, jonka jokainen johtaja pystyy aistimaan työpaikalla kulkiessaan, jos vain niin haluaa.

Se, että työntekijät eivät ymmärrä työnantajan strategiaa ei ole työntekijöiden vika, vaan huonoa johtamista ja viestintää.

Tässä olisi muuten yksi johtamisen onnistumisen mittari. Se miten hyvin työntekijät tuntevat ja ymmärtävät organisaation strategian, on kohtalaisen helppo mitata.

Tuloksen voisi ihan hyvin sisällyttää johtajien tulospalkan kriteeristöön, sillä ilmiselvästi jalkauttamaton strategia aiheuttaa yritykselle myös menetettyjä tuloja ja kilpailukyvyn heikkenemistä.

Huonoa johtamista

Kauppalehti Option teettämän haastattelututkimuksen mukaan useampi kuin joka toinen haastatelluista on sitä mieltä, että suurin syy työpaikan ongelmiin on huono johtaminen. Tutimukseen vastanneista vain 7 % oli sitä mieltä, että hänen työyhteisössään ei esiinny ristiriitoja.

Varsinkin keskikokoisissa yrityksissä on asiantuntijoilla motivaatio-ongelmia. Joka toinen heistä kertoi harkinneensa työpaikan vaihtoa.

Uutinen kertoo karua kieltä siitä millä tasolla yritysten johtamisosaaminen on. Siispä organisaatoiden tehokkuuden ja toiminnan laadun parantaminen ja sitä kautta tuloksen tekeminen useissa organisaatioissa pitäisi aloittaa johdosta, eikä asiantuntijoiden tai suorittavan portaan suorituspaineiden lisäämisestä.

Nyt kun olemme matkalla reaalitalouden taantumaan, tämä vinkki kannattaisi ottaa yrityksissä tosissaan.

"Elä hitaammin"

Otsikko sopii päivän mietelauseeksi.

Fraasi on napattu Carl Honorén kirjan otsikosta "Slow- Elä hitaammin".

Kirjalijasta tehdyssä T&T:n jutussa kirjan ydinideaksi esitetään varsin arvokas ja päällisin puolin yksinkertainen ajatus: tee vähemmän, mutta ajatuksella. Löydä keskitie. Kyseenalaista ja pidä mieli avoimena.

Nykyajan ihminen tuntuu olevan hötkyilyorientoitunut pikanautintojen metsästäjä. Hyvää elämää ikäänkuin etsitään kaikkialta, vaikka sen voi löytää sieltä missä kulloinkin itse on. Ihan kuin ihminen olisi ulkoistanut hyvän elämän omasta toiminnastaan pois.

Työelämässäkin kalenterit pakataan täytee kaikenlaista istuntoa, joihin ei valmistauduta kunnolla ja yhteinen laatuaika kokouksissa muuttuu enemmänkin tekemättömien töiden uudelleenlistaamiseksi.

On oikeastaan hölmöä, että toisaalta organisaatoissa puhutaan jatkuvasti "laadusta" sekä "tehokkuudesta" ja samaan aikaan työajasta yritetään puristaa yhä useampia suoritteita, joita johto mittaa. Kierre johtaa nopeasti työhyvinvoinnin rapistumiseen ja laadun tai tehokkuuden heikkenemiseen.

Pitää ottaa happea. Pitää ajatella ja tehdä asioita kerralla paremmin. Pitää tehdä vähemmän. Pitää tehdä hitaammin. Se ei ole laiskuutta perinteisessä mielessä, vaan se on laatua.

Tuo kannattaa ottaa huomioon myös johtamisessa. Johtaminen ei ole suoritteiden valvontaa, vaan myös laadun tuottamista.

Lukematta tuota kirjaa (erilaiset elämätapaoppaat kun kuulostavat lähtökohtaisesti jotenkin epäilyttäviltä), sen otsikkokin herättää hyödyllisiä ajatuksia.

Ja taas hitsaussaumaa

Greenpeace kertoo, että Suomeen rakennettavan viidennen ydinvoimalan eli Olkiluoto-3:n hitsauksissa jälleen laiminlyöntejä.

Nyt kyse on siitä, että Säteilyturvakeskuksen (STUK) syyskuisessa normaalitarkastuksessa selvisi, että reaktorirakennuksen teräsvuorausta hitsattiin jälleen kerran määräysten vastaisella menetelmällä. STUK määräsi hitsaustyöt lopetettaviksi, mutta myöhemmin selvisi että määräystä ei noudatettu, vaan hitsaukset olivat jatkuneet.

YLE Uutisten mukaan johtaja Lasse Reiman STUK:sta pitää havaittuja puutteita ja hitsauksissa havaittuja poikkeamia merkittävinä. Hän valittelee myös sitä, että hitsauksista vastannut puolalainen konepaja vaatii STUKilta jatkuvasti erityishuomiota ja valvontaa, vaikka ensisijassa valvonnasta vastaavat reaktorin rakennustöitä johtava Areva ja Teollisuuden voima.

STUK on julkaissut päätöksensä www-sivuillaan.

* * *

Taas. Olkiluotoon rakenteilla olevan viidennen virheen kompurointi siis jatkuu jatkumistaan.

Päivän uutiset eivät ole yllättäviä. Projektin laadunvalvonta on köhinyt pitempään ja projekti on edennyt ongelmasta toiseen. Laitoksen toimittaja Areva ja tilaaja Teollisuuden voima eivät ole saaneet vieläkään laadunvalvontaansa kuntoon.

Itse asia on huolestuttava, sillä kyseessä on huonosti rakennettuna hengenvaarallinen laitos. Ja mitä tästä nyt meneillään olevasta toiminnasta voi päätellä muuta kuin, että laitosta on rakennettu huonosti.

Asiassa on huolestuttavaa sekin, että sekä Arevan, TVO:n ja osin myös STUK:n toiminta pistää pohtimaan, onko aidosti kenelläkään nykyisessä tilanteessa käsitystä hankkeen laadusta tai laadunvalonnasta. Näyttää huonolta ja oikeasti olisi pohdittava koko homman turvallisuuden laajempaa evaluointia.

* * *

Myönteistä tällä kertaa on se, että STUK on reagoinut asioihin ja päättänyt hitsauksen keskeyttämisestä ja julkistaa nyt päätöksiään. Avoimuuden politiikka saapuu näköjään hiljalleen siihenkin virastoon.

Jatkuva töppäily antaa kuitenkin edelleen aiheen ihmetellä tuleeko tästä laitoksesta ikinä mitään vai menevätkö kaikki asiaan hukatut eurot kankkulan kaivoon? Sen tämä hanke on jo osoittanut, ettei ydinvoiman varaan voi rakentaa esimerkiksi ilmastomuutokseen reagoivaa energiapolitiikkaa.

Poliitikkojen ja viranomaisten olisi syytä tarkistaa ydinvoimalan rakentamisluvan kriteerit. Onko se paperi ihan vapaa lupa rakennella miten tahansa ja millaisia voimaloita tahansa vai määrätäänkö siinä niistä kriteereistä millaista jälkeä hommasta pitää tulla?

Se on ilmeisesti ihan turha toive, että tämä epäonnistumisten ja töpeksimisten rakennushanke voitaisiin keskeyttää kokonaan ja todeta Arvesta, että "paskan möivät".

* * *

Projektinakin Olkiluoto-3 on aika omituinen. Projektin projektijohtaja ei tiedä YLE:n mukaan hankkeen kustannusarviosta eikä tiedä kenelle se kuuluu.

Millaista projektitoimintaa TVO:ssa harjoitetaan, jos projekti ei tiedä kustannusarviotaan? Onko niin, ettei sillä ole mitään väliä?

Eikö se olekaan niin, että rakentamisen kolme tärkeintä pilaria ovat aikataulu, kustannukset ja laatu? Yleensä nuo kolme asiaa ovat minkä tahansa projektin keskeisiä asioita, joiden toteutumista seurataan ja joiden osalta asetetaan tavoitteita.

Mitenkäs ne nyt tässä Olkiluoto-3:n kohdalla ovatkaan menneet?

Aikataulu: Projekti on nyt 3 vuotta myöhässä
Kustannukset: Financial Timesin mukaan ylimääräiset kustannukset toimittajalle ovat 1,5 miljardia euroa
Laatu: Kuka tietää, laadunvalvonta on näyttää olevan hieman mitä sattuu.

Enpä sitten tiedä millaista projektitoiminnan käsikirjaa siellä TVO:ssa tai Arevassa luetaan, mutta normaalikriteereillä kyseinen projekti olisi jo keskeytetty.

Ilmastojohtajuudesta

Harvardin yliopiston ympäristöpolitiikan professori John P. Holdren kirjoittaa Scientific American-lehdessä johtajuudesta ilmastonmuutoksen globaalissa hillinnässä.

Hänen mukaansa tilanne ilmastomuutoksen kanssa on jo nyt enemmän kuin vaarallinen ja on kehittymässä täysin hallitsemattomiksi. Holdren kirjoittaa, ettei maapallon lämpötilan kohoamista ole mahdollista rajoittaa alle kahteen celciusasteeseen, elleivät suurimmat päästöjä aiheuttavat maat eli USA, Kiina, Indonesia, Brasilia, Venäjä, Intia, Japani ja Saksa ryhdy toimeen välittömästi. Näillä mailla on myös siihen hänen mukaansa välineet.

Nykyinen George W. Bushin hallinto ei Holdrenilta kiitosta saa. Holdren arvostelee voimakkain sanoin nykyistä Bushin hallintoa siitä, että se on hukannut viimeiset kahdeksan vuotta aliarvioimalla systemaattisesti vaaran. Bushin hallinto on vedonnut naurettavalla tavalla siihen, ettei USA:n tarvitse tehdä mitään, mikäli Kiina ei sitoudu päästövähennyksiin sekä siihen, ettei ilmastonmuutokselle voi tehdä mitään, jos se vaikuttaa talouteen.

Tämä jälkimmäinen on Bushin hallinnossa tulkittu siten, että ilmastonmuutokseen ei voida tarttua, jos se maksaa kenellekään mitään. Holdren vertaa tulkintaa ajatukseen, ettei maan pitäisi puolustaa itseään terrorismia vastaan, koska se maksaa rahaa.

Holdren näkee kuitenkin syitä toivoa, että USA lopettaisi häpeällisen jarruttamisen ja ryhtyisi maailman kaipaaman johtajan rooliin. Hänen mielestään politiikan muutos on mahdollinen useastakin syystä; tieteelliset tulokset osoittavat ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten kiihtyvän vauhdin, ihmiset kokevat muutoksia arkiopäiväisessä elämässään, asiasta puhutaan julkisuudessa, ilmastonmuutosta käsitellään kansallisen turvallisuuden kysymyksenä ja niin edelleen.

Presidenttikandidaatit John McCain ja Barack Obama ovat sitoutuneet rajoittamaan päästöjä kaikessa taloudellisessa toiminnassa 60-80 % alle vuoden 1990 tason vuoteen 2050 mennessä. Tämä tavoite siirtäisi Holdrenin mukaan USA:n EU:n edelle ilmastoasioissa.

Holdren kirjoittaa, että mikäli USA ottaa lopultakin ohjat käsiinsä, EU seuraisi nopeasti perässä ja ulottaisi toimenpiteet koko talouteen. Samoin tekisi myös Japani sekä mahdollisesti myös Venäjä. Hän uskoo myös Kiinan, Brasilian, Indonesian ja Intian vaihtavan nykyisen taloudellista kasvua korostavan ja päästöjen rajoittamista välttelevän kantansa varsin nopeasti päinvastaiseksi.

Hän perustelee hieman epätavanomaista kantaansa sillä, että ilmastonmuutos vahingoittaa jo nyt näitä maita esimerkiksi monsuunien, tulvien, kuivuuden muodossa sekä heikentää maanviljelyn tuottavuutta.

Suurimmissa päästöjä aiheuttavissa maissa hänen mukaansa myös ymmärretään ettei ilmasto-ongelma ole hoidettavissa ilman näiden maiden osallistumista.

Holdren mainitsee, että sekä Kiina että Intia ovat jo luoneet hallitustasolle neuvonantajaelimet ilmasto- ja energiakysymyksiä varten. Hallitukset tekevät myös yhteistyötä teollisuusmaiden kanssa ilmastoystävällisen energiantuotannon aikaansaamiseksi. Lisäksi esimerkiksi Brasilia on ottanut uusia askelia metsien häviämisen rajoittamiseksi.

Viime vuoden joulukuussa YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) osapuolten kokouksessa kehitysmaat yksi toisensa jälkeen vakuuttivat, että mikäli USA ja muut teollisuusmaat ryhtyvät johtamaan kehitystä, niiden hallitukset seuraava perässä. Niinpä Holdren näkeekin, että viimeinen jäljellä oleva mahdollisuus välttää ilmastokatastrofi on siinä, että USA alkaa johtamaan kehitystä.

* * *

Siitäpä tässä on yhteiskunnallisesti kysymys. Kyse on siis johtajuudesta eli siitä, mikä maa tai tarkemmin sanottuna, kuka lähtee johtamaan tätä selviytymistarinaa. Onko se USA vai onko se joku muu taloudellinen mahti, sillä ei loppujen lopuksi ole väliä, kunhan se tapahtuu.

EU on ollut viimeiset 8 vuotta eturivissä, mutta ei ehkä omien toimiensa vuoksi, vaan siksi ettei Bushin hallinto ole tehnyt asialle mitään.

EU:ssa on livetty omista tavoitteista ja lyhytnäköisten intressien on annettu vesittää väistämätöntä muutosta. Tästä näkökulmasta katsottuna Holdren saattaa hyvinkin olla oikeassa siinä, että USA:lla on johtajuuden avaimet käsissään. Myös EU on pakotettava kokonaisvaltaisempaan muutokseen ja heti.

* * *

Bushin hallinto ei enää mitään johtoa ota itselleen, se on osoittanut sen viimeksi menossa olevan pankkikriisin hoitamisessa. Bushin hallinto ei enää edes kykenisi ottamaan mitään johtoa itselleen, sillä siltä näyttää menneen kaikki arvovalta.

Pankkikriisin hätäaputoimien kohdalla EU:kin vetkutteli, ilmeisesti odotelleessaan USA:n toimia, mutta pakon edessä pystyi kuitenkin ryhdistäytymään. Saattoi hyvinkin olla onni, että EU:ssa ymmärrettiin irrottautua USA:n peesistä, sillä eräiden arvioiden mukaan USA:n poliittiset valinnat pankkikriisissä ovat olleet ristiriitaisia.

Toivottavasti tämä käy opetuksesta eli aina ei tarvitse tarvitse odotella muiden tekoja, vaan omin aivoin voi ryhtyä parantamaan asioita.

* * *

Mitä sitten ilmastonmuutoksen hillinnän kiireellisyyteen tulee, niin päivä päivältä uutiset kertovat huolestuttavia asioita:

- Scientific American on listannut 12 tappavaa tautia, jotka uhkaavat yleistyä ilmastonmuutoksen vanavedessä. Listalla ovat muunmuassa ebola, kolera, lintuinfluenssa, rutto, tuberkuloosi, keltakuume ja niin edelleen.

- YK:n ympäristöinstituutti varoittaa, että aavikoituminen ja ilmastonmuutoksen pahentamat tulvat saattavat lisätä voimakkaasti ympäristöpakolaisuutta. Nyt ympäristöpakolaisia arvioidaan olevan 25-27 miljoonaa, mutta vuoteen 2050 mennessä määrän arvioidaan kasvavan 200 miljoonaan.

- Grönlannin rannikolta on irronnut 35 000 neliökilometrin verran jäätä kesän aikana. Se vastaa noin 10 % Suomen pinta-alasta.

Ja niin edelleen. Ei naurata.

Fobistisia selityksiä

Päivän mediauutinen on väistämättä Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen johtajasopimuksen irtisanominen ennen kuin hän edes ehti aloittamaan tehtävässään.

Osapuolet ovat päivän mittaan ampuneet kovapanosammuntoja pitkin mediakenttää ja osapuolten kuvaukset tapahtumista ovat vahvasti ristiriidassa keskenään.

Mediakonserni Alma Media sanoo, että irtisanomisen syy on luottamuspula. Korhonen sanoo irtisanomisen syyksi sen, että hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa.

Julkisuuteen on toimitettu Korhosen muistio, jossa hän kuvailee Alma Median johdon suhtautumista ja käytöstä irtisanomistilanteessa. Siinä hän kertoo kuinka lehtitalo ei edes olisi valinnut Korhosta tehtävään hänen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mikäli he olisivat tienneet asiasta. Muistion mukaan keskustelu sai muutenkin loukkaavia sävyjä.

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne kertoi, että Korhonen valehteli työhaastattelussa puolisonsa poliittisen aktiivisuuden. Korhosen puoliso on kuntavaaliehdokkaana Vantaalla. Telanteen mukaan Alma Medialle on tärkeää, että päätoimittajien lähiomaiset eli puolisot, ovat poliittisesti neutraaleja.

Iltapäivällä kuitenkin selvisi myös se, että myös toisen Alma Median lehden eli Pohjolan Sanomien päätoimittajan puoliso on kunnallispoliitikko.

Alma Media antoi vielä erikseen tiedotteen täsmentääkseen asiaa ja ilmoitti luottamuspulan taustalla on Korhosen valheellinen esiintyminen työhaastattelussa.

Korhonen kiistää valehdelleensa työhaastattelussa mitään. Korhonen kertoo myös, että hänelle tarjottiin 90 000 - 100 000 euron rahasummaa, jos hän olisi irtisanoutunut kaikessa hiljaisuudessa.

* * *

Pelin henki on se, että ihmisen seksuaalista suuntautumista ei saa edes kysellä työhönottohaastettelutilanteessa ja irtisanominen sen perusteella on työsyrjintää.

Myöskään poliittisten suuntautumisten kyseleminen ei normaalisti kuulu asiaa. Silloin, kun kyse on nimenomaisesti poliittisesti sitoutumattomasta lehdestä, on luonnollista ettei sen päätoimittaja voi olla poliittisesti aktiivinen henkilö. Se että, kysellään puolison aktiivisuuden perään on jo arveluttavaa. Puolison poliittinen kanta tai aktiivisuus ei kuulu niihin keskusteluihin.

Kun Alma Median viestintäjohtaja vaatii, että "päätoimittajan pitäisi pystyä kertomaan rehellisesti kaikista henkilökohtaisista taustoistaan", hän ei tule kunnioittaneeksi kaikkien lakien ja pykälien henkeä.

"Kaikista henkilökohtaisista taustoista" ei tarvitse kertoa, eikä kaikista taustoista saa edes kysellä. Työhönottohaastattelussa ei saa kysyä esimerkiksi sitä aikooko työnhakija kenties hankkia lapsia tai onko hän kenties raskaana. Eikä sellaiseen kysymykseen, jos joku sellaisen esittää, tarvitse vastata.

Valehteliko joku haastatteluissa jotain vai ei, siitä on lähinnä sana sanaa vastaan.

Median kautta Alma Median selitykset näyttävät vähintäänkin omituisilta noinkin ison konsernin ja ammattijohdon toiminnaksi. Se kertoo omaa kieltään, miten ja millä tavalla eri vaiheessa sieltä on selityksiä annettu.

Jos Korhosen muistiossaan esittämät asiat ovat totta, niin se osoittaa Alma Median johdon olevan pihalla tämän ajan maailmanmenosta ja johtamiskulttuurista. Jos jossain yrityksessä johto toimii Korhosen esittämällä tavalla, olisi sille näytettävä ovea yrityksestä samalla hetkellä.

Se olisi itsensäpaljastava epäluottamuksen syy, sillä tuollainen toiminta ja asenteellisuus heijastuisi myös muualla johtamisessa heikentäen organisaation toimintakykyä.

* * *

Kokonaan toinen asia on sitten Korhosen johtajasopimus, johon viitataan. Johtajasopimuksia tehdään yleensä toimitusjohtajien, kunnanjohtajien ja muiden vastaavien kohdalla.

Yksi niihin liittyvä seikka usein on se, että irtisanominen voidaan suorittaa välittömästi, mikäli epäluottamus yhtiön hallituksen ja toisen sopijapuolen välille syntyy. Ja vieläpä siten, että epäluottamusta ei hirveästi tarvitse perustella, kuten esimerkiksi yritysjohtajien saadessa potkut on voitu huomata.

Se ei tietenkään tarkoita sitä, että potkuja voidaan antaa ihan mistä syystä tahansa tai millään lailla ei olisi merkitystä.

Työsyrjintärikosesta voi saada sakkoja tai jopa vankeutta. Näistä tapauksista ei ole herkästi oikeuteen asti menty, mikä tietysti saattaa antaa johtajille väärän mielikuvan siitä, etteivät ihmiset uskaltaisi puhua asiasta.

Johtajasopimuksen edellyttäminen ison konsernin yhden pienehkön lehden päätoimittajalta kuullostaa sekin lähes hätävarjelun liioittelulta, vaikka lehden päätoimittajan tapauksessa sille saattaakin löytyä järkeviä perusteluita.

* * *

Riippumatta ihan siitä, miten edellä kuvattu tapahtumasarja on mennyt ja tulee jatkumaan, on syytä tiedostaa, että työsyrjintä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi ei ole edelleenkään yhteiskunnassamme mitenkään poissuljettu asia. Sitä esiintyy yhä edelleen, vaikka lait tasavertaisuuden toteutumiseksi on säädetty jo iät ja ajat sitten.

Se ei ole ainutkertaista, että joku on jätetty valitsematta työtehtävään seksuaalisen suuntautumisen vuoksi tai saanut töistä jopa potkut. Eikä kaikkiin tapauksiin ole edes syyllistyneet kokemattomat johtajat, vaan myös näkyvissä tehtävissä olevat henkilöt, joilla pitäisi olla ymmärrys asiasta.

Kysymys on pimeistä asenteista ja ennakkoluuloista, joita vieläkään ei ole yhteiskunnastamme saatu kitkettyä pois. Asennevamma ei katso ihmisen koulutukseen, asemaan, ammatilliseen osaamiseen tai statukseen.

Se on yksilön ominaisuus, jonka pitäisi olla johtajaksi valitsemisen este. Se on johtajalle moraalinen ongelma. Eikö johtajien sitten sellaisesta pitäisi kertoa työhönottohaastatteluissa?

ISEW

Uusimmassa Tiede-lehdessä on DI Kalevi Rantasen juttu teknologian kehityksestä ja innovatiivisuudesta eri aikakausina.

Eräät tutkijat sijoittavat teknisen kehityksen huipun jonnekin 1870- ja 1880-luvuille. Nykyisen kehityksen tutkijat arvioivat johtavan siihen, että 2020-luvulla innovatiivisuuden suhteen pudotaan keskiajan tasolle.

Jutussa kirjoitetaan myös siitä, ettei kehityksen arviointi yksittäisten keksintöjen pisteyttämisellä ole kaikista paras tapa arvioida kehitystä. Tekniikasta kokonaisuutena kertovat ekologinen jalanjälki ja ISEW-indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare). Ne huomioivat myös teknologian käytämisen haitat.

ISEW:ssä on kyse hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesta mittarista. Se on vastaveto BKT:lle, jota yhteiskunnassa yleisesti käytetään hyvinvoinnin synonyyminä, vaikka se mittaa pelkästään tuotannon aikaansaamaa arvonlisäystä.

Amerikkalaisten Herman Dalyn ja John Cobbin vuonna 1989 esittelemä ISEW lähtee liikkeelle yksittäisen ihmisten kulutuksesta sekä hyvinvointia lisäävien ja vähentävien tekijöiden huomioimisesta.

ISEW:ssä asukasta kohden painotettuun kulutukseen lisätään mm. kotitaloustyön arvot sekä muut julkiset hyvinvointipalvelut. Siitä vähennetään ympäristöhaitat ja muut hyvinvointia alentavat tekijät kuten esimerkiksi kestokulutustavaroiden osto, työmatkojen pidentyminen, erilaisten elinympäristöjen häviäminen ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö. Lisäksi vähennetään pitkävaikutteisten ympäristövaurioiden arvot kuten kasvihuonekaasupäästöt. Näin saadaan lukema, joka kuvaa hyvinvointia kulloisellakin ajanhetkellä.

Hallintotieteen tohtori Jukka Hoffrén Tilastokeskuksesta on 2000-luvun alussa laskenut Suomen BKT- ja ISEW-indikaattorien kehityksen vuosina 1960-2000 Suomessa.

Kuvaajista huomaa, että BKT on maassamme kasvanut vauhdilla, mutta hyvinvointi junnaa paikallaan tai itseasiassa hiljalleen hiipuu. BKT ja ISEW-käyrät kasvoivat Suomessa suunnilleen samaa tahtia vuodesta 1975 vuoteen 1985, jonka jälkeen vain BKT on kasvanut ISEW:n pudotessa 1970-luvun alkupuolen tasolle.

* * *

Poliittisesti on varomatonta tehdä päätöksiä pelkästään BKT:n varassa. BKT kun ei näytä oikein kuvaavan minkäänlaista hyvinvointia eikä ota huomioon taloudellisen toiminnan haittapuolia mitenkään.

Tietenkin on miellyttävämpää tehdä politiikkaa BKT:n kasvukäyrää tuijottamalla, koska ajatteluun ei tarvitse tuoda epämiellyttäviä elementtejä kuten ympäristökuormitusta. Meidän on kuitenkin pakko ottaa päätöksenteossa huomioon nuo elementit ja tehdä sen mukaista politiikkaa. Maapallolla kun ei ole jatkuvasti kasvavaa määrää jaettavaa.

Kulutukseen perustuvaa jatkuvaa kasvua ei voi oikein luvata eikä se ainakaan lisää hyvinvointia, vaan pikemminkin laskee sitä. Meidän olisi siis syytä muuttaa sekä käsitystämme että elämäntapaamme suhteessa kuluttamiseen.

Poliitikoille esimerkiksi ekologinen jalanjälki tai ISEW tarjoavat eräitä työkaluja tämän hahmottamiseksi ja suunnan määrittämiseksi.

Mistä löytyy se poliittinen johtajuus ja rohkeus, joka tarvitaan tämän ajattelutavan uudistamiseksi?