Keskustelusta ja geeneistä

Yleensä keskustelusta keskusteleminen on aikamoisen tylsää puuhaa, joka ei oikeasti johda mihinkään.

On kuitenkin pari sellaista keskustelun ainesosaa, jota ei pidä asiatekstiin pyrkivässä ja perustuvassa netti- tai printtikeskustelussa käyttää ikinä. Ne ovat sarkasmi ja ironia.

Ne ovat hyvin käytettyinä miellyttäviä ja jopa viihdyttäviä tyylilajeja silloin kun lukija tietää olevansa tekemisissä viihteen tai huumorin kanssa. Vakavien aiheiden kanssa ne ovat viestinnän kannalta vähintäänkin haitallisia, vaarallisia tai jopa tuhoisia.

Sarkasmi ja ironia toimivat silloin paremmin, kun kuulijalla on mahdollisuus vastaanottaa myös nonverbaalista viestintää. Verkkoviestinnässä ja paperille kirjoitettuna sitä etua ei ole käytettävissä.

Sarkasmin keinoihin on viime aikoina sortunut kunnallisvaalien helsinkiläinen ääniharava Osmo Soininvaara (vihr.).

Ensin Soininvaara ehdotti blogissaan, perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Jussi Halla-ahon perin vastenmielisiä ulkomaalaiskirjoituksia kommentoidessaan, maahanmuuttajilta otettavaa geenitestiä.

Seuraavassa postauksessa Soinivaara sitten jo toteaakin, että "Tuo esitys vain maahanmuuttajille tarkoitetusta geneettisen sormenjäljen rekisteristä oli tietysti pelkkä bluffi, jonka tarkoituksena oli saada “ulkomaalaiskriittiset” kertomaan kannattavansa sitä. Ajatus rasistisin perustein ylläpidettävästä rekisteristä on tietysti mahdoton kaikilla tavoilla".

Ei näin.

Kommenteista ja jopa lehtikirjoittelusta voi päätellä, että viesti ei nyt ehkä toiminut ihan niin kuin ennalta oli ajateltu.

Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Soininvaaran puoluetoveri Jyrki Kasvi, joka omalla sarkasmin oppitunnillaan ehdotti julkisesti Espooseen mäkihyppyhallin rakentamista (joita siis kuulemma suunnitellaan Suomeen jo peräti kaksin kappalein!).

* * *

Se taas puolestaan tiettävästi ei ole sarkasmia, että Soininvaara on ehdottanut geneettisen sormenjäljen ottamista jokaisesta raiskausten selvittämiseksi. Tällainen DNA-rekisteri ei olisi ollenkaan yksiselitteisesti hyvä idea kuten Kasvi kommentoi.

Kansakunnan kattava DNA-rekisteri olisi megaluokan tietosuoja- ja tietoturvaongelma. Rikollisille ja vaikkapa valtiollisille valvontakoneistoille avautuisivat aivan uudenlaiset kontrollin ja väärinkäytön mahdollisuudet.

Tietotekniikan pitävyyteen ja järjestelmien pätevyyteen on aika turha vedota, sillä maailmalla on kadotettu henkilörekistereitä riittämiin. Sekin kannattaa tässä yhteydessä toistaa, että suomalainen osaaminen ei tässä suhteessa ole mitenkään ylivertaista. Viimeksi olemme nähneet se sähköisen äänestämisen ryssimisessä, missä ilmeisesti on tehty virheitä suunnittelusta toteutukseen ja siltä väliltä.

Soininvaara sanoo "Perusargumentti tuollaista rekisteriä vatsaan olisi mielestäni se, että se voi tulla aika kalliiksi".

Väärin.

Perusargumentti on se, että tuollainen rekisteri vaarantaa kokonaisvaltaisesti yksilön tietosuojan ja pahimmassa tapauksessa yksilön oikeuden identiteetinsä koskemattomuuteen.

Pelkästään rahoituskysymyksen ratkeamisella tällaisille hankkeille ei lupaa pidä antaa.

* * *

Ainiin. Ne mäkihyppyhallit. Onkohan taas jollakin mopo karannut käsistä sellaisten kanssa?

Idea kuulostaa lähes yhtä hassulta kuin takavuosien opiskelukaverini visioima yhdistetty purjelento- ja syvänmerensukellushalli.

Nettiviestinnästä oppia

Jokelan koulusurmien jälkimainingeissa tehdyn Tampereen yliopiston tutkimuksen (PDF, 226 sivua) mukaan mediatalot viestivät tapahtumista ensimmäistä kertaa siten, että nettiviestintä oli toimitusten kärjessä. Mediatalot kertoivat uutiset heti. Tutkijoiden mukaan taustalla on laajempi journalistisen kulttuurin muutos, jossa internetistä on tullut perinteisten viestimien kanssa tasa-arvoinen väline sanomalehtien, television tai radion kanssa.

Koska toimitukset pitivät vauhtia yllä, he hankkivat tietoa esimerkiksi sokissa olevilta silminnäkijöiltä tai uhrien omaisilta. Kiireessä julkistettiin myös virheellistä ja tarkistamatonta tietoa. Näin siksi, että viranomaisilta tietoja ei toimittajille herunut. Tutkijat esittävät, että viranomaisten, kriisityöntekijöiden ja toimittajien pitäisi kehittää kriisiuutisointia ja uhrien suojelemista koskevia pelisääntöjä.

Median ylilyöntien osalta syyttävää sormea käännetään siis myös viranomaisten toimintaa kohtaan.

Keskusrikospoliisi ei kritiikkiin yhdy, vaan toteaa median itse aiheuttaneen tiedon tarpeen nopeuden, johon poliisi ei pysty vastaamaan. Poliisi sanoo, ettei lähde kilpajuoksuun mukaan, vaan poliisin täytyy varmistaa, että tiedot ovat totta.

Muna-kana -ongelmaksi uhkaa mennä. Toimitukset ovat oppimassa netin edut ja hyödyt viestin välityksessä, mutta viranomaiset eivät pysty palvelemaan viestimien nopeaa tiedontarvetta ja ovat oikeutetusti sitä mieltä, että heidän tehtävänsä on keskittyä itse asian hoitamiseen eikä kiihkeään viestimien palvelemiseen.

Molemmat ovat ilmeisesti oikeassa ja molemmat ovat tässä tapauksessa tehneet virheitä.

Jos poliisi pitää ensimmäisen infon kuusi tuntia tapahtumien alkamisen jälkeen, se on kohtuutonta, kuten Suomen Kuvalehden Tapani Ruokanen HS:ssä sanoo. Se kielii siitä, että poliisi ei ymmärtänyt viestimien tiedontarpeita Jokelan kaltaisessa äärimmäisen poikkeuksellisessa tilanteessa.

HS:n juttu muuten antaa myös ymmärtää, ettei poliisin vastuunjako tiedotuksesta ollut ihan selvää, vaan keskusrikospoliisi ja Keski-Uudenmaan poliisi pallottelevat vastuuta toisilleen.

On kuitenkin totta, että poliisin ensisijainen tehtävä rikospaikalla ei ole ryhtyä pitämään lehdistötilaisuutta, vaan tehdä omaa perustehtäväänsä.

Toimittajien ylilyöntejä ei voi kuitenkaan pistää viranomaisten piikkiin. Jos toimittajat lähestyvät uhrien omaisia kukkapuskien kanssa tai haastatteluja vongataan parin tuhannen tekstarin voimalla, niin kyse on käyttäytymisestä. Ei asiallisesta tiedonhankinnasta.

Hommasta on opittavaa siis useammallakin osapuolella. Toimittajien on pohdittava eettisiä ohjeitaan ja viranomaisten selvitettävä sitä, miten kriisivestintää tällaisissa tapauksissa nykyään oikeasti pitää hoitaa.

Seuraavallakin kerralla toimitukset viestivät "netti edellä" eli paluuta aikaan, jolloin pressit voidaan pitää joskus illalla vähän ennen kuin "lehti menee kiinni", ei ole. Viranomaisten on järjestettävä tiedotuksensa nopeammalla kuin 6 tunnin syklillä.

Toimittajien on opittava käyttäytymään ja muistamaan inhimillisyyden rajat. Nopeus ei tarkoita ihan mitä tahansa keinoja ja sisältöjä. Ihan kaikkea toimitusten ei tarvitse saada ulos heti, sisällöillä on erilaiset kriteerit myös netissä. Kainalojutun teksti on samassa asemassa myös nettiuutisessa.

* * *

Mikä muuten on maailman suurin sanomalehtimarkkina? Aivan oikein. Kiina. Siellä myydään yli 100 000 000 lehteä päivässä.

Kiinan ja Intian sanomalehtien levikin kasvu selittää myös sen, että maailman sanomalehtien levikki kasvoi viime vuonna lähes 3 %.

Journalismi vs. bloggaus - turha ottelu

Viime aikoina on keskusteltu armaassa kotimaisessa blogosfäärissä blogien luonteesta ja merkityksestä (esimerkiksi Olenko viihdettä? tai Blogien luonnetta). Samaa keskustelua on käyty myös muualla.

Timesiltä TechCrunchille siirtynyt Erick Schonfeld purkaa auki tuntojaan työskenneltyään nyt puolen vuoden ajan bloggaamiseen perustuvan median parissa ja pohtii varsin erinomaisella tavalla median muutosta ja blogien luonnetta osana tiedonvälitystä.

Blogi ei ole sama asia kuin perinteinen journalismi, mutta ei se ole sen huonompaakaan. Tekemisen tapa ja filosofia ovat erilaisia.

"Because what is a blog? It is a conversation with readers. And you don’t have to start a conversation knowing all the facts. But it helps if you end up with more than you start out with, and if you turn out to be right more often than wrong. Otherwise, people will stop listening to you—the same as they would with any media source."

Varsin selkeää.

Schonfeld viittaa kirjoituksessaan myös pariin muuhun kirjoittajaan.

Mathew Ingram kirjoittaa siitä, miten uutisten käyttäminen on muuttunut. Nykyisin informaatiota on niin paljon, että emme yksinkertaisesti pysty kuluttamaan sitä kaikkea ja käytämme yhä useammin esimerkiksi blogeja tai postattuja linkkejä henkilöiltä joihin olemme oppineet luottamaan ja seuraamme uutisvirtaa sen perusteella.

Kuten Ingram siteeraa: "If the news is that important, it will find me". Niinpä. Jos omaa työpäivää tarkastelee, niin yhä useammin uutiset saavuttavat jostain feedistä työpöydän, jolta ne voi lukea. Uutisia ei tarvitse enää hakea, ne tulevat luoksesi.

Schonfeld viittaa myös Mark Glaseriin, joka kirjoittaa siitä, että journalismin ja bloggaamisen välinen ero hämärtyy yhä edelleen. Hän viittaa näiden kahden ryhmän välisestä vastakkainasettelusta USA:ssa käytyyn keskusteluun. Raja-aidat ovat ainakin rapakon tuolla puolen kaatumassa rytisten, sillä suuret mediatalot palkkaavat blogikirjoittajia ja suuntaavat siihen voimavaroja sekä vastaavasti yhä useammat journalistikoulutuksen saaneet bloggaavat.

Vastakkainasettelu on turhaa: "Anyone who still believes that bloggers are one breed and journalists are another has been living in a cave since roughly 2002".

Glaser viittaa myös siihen, että Polk Awardilla (Polk Award for investigative journalism) palkittiin esimmäistä kertaa bloggaaja Josh Marshall, joka on töillään luonut hybridimediaa ja yhdistänyt perinteistä uutistoimintaa yleisön kanssa kommunikointiin.

Washingtonpost.com:in päätoimittaja Jim Brady sanoo sen suoraan: "I don’t think readers care whether what they’re reading is in a blog or not. What they care about is whether they trust the source of that information, whether it’s a mainstream site or a pure blog."

Aivan. Luenko uutiset blogista vai "oikean" sanomalehden/tv-aseman/uutistoimiston sivuilta, sillä ei an sich ole merkitystä. Sillä on merkitystä luotanko lähteeseen ja samalla voi kysyä; luotanko enemmän sellaiseen bloggaajaan, jonka oikeasti tunnen vai tuntemattomaan toimittajaan, joka on virallisesti töissä jossain toimituksessa? Vastaus ei ole yksinkertainen, mutta se, että tuntee ihmisen IRL on merkitystä sille, miten hänen kirjoituksiinsa luottaa - oli hän toimittaja tai ei.

Takaisin Schonfeldiin. Myös hän huomauttaa myös siitä, että blogeissa kerrottujen asioiden luotettavuus on olennaista. Hänen mukaansa myös bloggaajan velvollisuus on kertoa lukijalle totuus niin hyvin kuin pystyy. Ja sekin on tiedossa, että mediatalojen blogeja editoidaan ennen julkaisua.

Schonfeld kirjoittaa, että hänen työskentelytapansa ovat työpaikan vaihdoksen jälkeen muuttuneet ja samoin suhtaumisensa siihen miten asioita tehdään. TechCrunchilla tekijöiden filosofia on se, että on parempi tehdä juttu 70%:a jutusta valmiiksi nopeasti ja hoitaa perusfaktat oikein, kuin jäädä odottelemaan ylimääräistä tuntia (tai päivää) loppuja 30%:a. He voivat aina päivittää postausta tai kirjoittaa uuden, jos asiassa ilmenee jotain uutta.

Niin se menee. Suhde tietoon muuttuu uudessa asetelmassa läpinäkyvämmäksi ja realistisemmaksi. Enää ei ole kovinkaan järkevää kuvitella, että kun se on painettu, se on totta. Se kenties oli totta, mutta kun lehti on tullut painokoneesta ulos, todellisuus on jos saattanut muuttua. Toisaalta myös lukijoiden kommentit ja tiedot voivat täydentää sitä minkä yksi toimittaja (tai toimitus) on saanut päivän tietovirrasta muokattua. Ei ole enää staattista juttua, eikä sen sisältämää lopullista maailmanselitystä.

Raja blogien ja perinteisen journalismin välillä hämärtyy ja tulee ennemmin tai myöhemmin merkityksettömäksi. Ja se, joka enemmän tässä muutoksen virrassa muuttuu, on journalismi. Journalismi joutuu määrittelemään itseään uudelleen.

Sanomalehdet kuihtuvat

Jos sanomalehtien levitti Suomessa hiipuu tasaisesti, niin samaa se tekee myös USA:ssakin. Lehtitalot vähentävät väkeä ja mainostulot ovat alamaissa. Uutisen mukaan inflaatio huomioon ottaen amerikkalaisten päivälehtien laskuttamat mainosdollarit ovat nyt noin 20 prosenttia alemmalla tasolla kuin huippuvuonna 2000.

Syylliseksi epäillään Internetiä, mutta USA:ssa juuri nyt syynä on myös yleinen taloustilanne, joka karsii tilauksia ja pudottaa irtonumeromyyntiä.

Lähtökohtaisesti päivittäiset uutiset taitavat olla yksi Internetin tuoman rakennemuutoksen uhreja. Nähtävissä olevassa tulevaisuudessa sellaisella sanoma- tai aikakausilehtikonseptilla, jollaisiin olemme tottuneet vuosikymmenten saatossa, ei ole kasvavaa tulevaisuutta. Joko lehdet keksivät jotain uutta tai poistuvat päiväjärjestyksestämme.

Ja tämähän ei tietenkään jää tähän, vaan jos lehtiä ei enää paineta yhtä paljon kuin aikaisemmin, ei niihin tarvita myöskään paperia. Niinpä Kemijärven tehtaan sulkeminen tuskin jää viimeiseksi metsäteollisuuden suljettavaksi tuotantolaitokseksi Suomessa. Mikä suljetaan seuraavaksi?

Mitä lehtipaperiin tulee, niin meidän kotoinen metsäteollisuutemme on tainnut tosiaan tehdä strategisia möhläyksiä aikoinaan.

Tilastoilla vehkeilyä jälleen

Jos Suomessa on halua kikkailla tilastoilla, jotta jääväämätöntä voitaisiin väistellä, osataan sitä muuallakin.

Iso-Britanniassa Channel 4 News on selvittänyt, pitääkö tosiaankin paikkansa, että Britannian kasvihuonekaasujen päästöt ovat laskeneet. Iso-Britannian ympäristöviranomaiset ovat tammikuun lopulla julkistaneet vuoden 2006 päästötilastot ja kertoneet näkyvistä päästöjen vähennyksistä edelliseen vuoteen verrattuna.

Onko siis asia kuten viranomaiset sanovat? Ovat ja eivät ole, jos Channel 4 Newsin selvitystä on uskominen. Päästötilastoista kun on sujuvasti jätetty pois kansainvälinen ilmailu, jonka päästöt vuonna 2006 nousivat edelliseen vuoteen verrattuna. Toinen "unohdettu" tilasto on kansainvälisen laivaliikenteen päästöjen kasvanut tilasto.

Vaikka puuttuvat lukemat otettaisiinkin huomioon, on Iso-Britannian päästöt vuonna 2006 laskeneet hieman edellisestä vuodesta, mutta eivät läheskään esitetyssä mittakaavassa. Nyt viranomaiset edelleen selvittävät otetaanko kansainvälinen ilmailu vastaisuudessa huomioon.

Ilmastonmuutos ei ole yksinkertainen asia ja siksi sen tilastointikaan ei ole helppoa, mutta luonto ja ilmasto eivät tilastojen mukaan elä, vaan päästöjen. Siksi tarkoituksellinen tilastoilla vehkeileminen on pään pistämistä pusikkoon ja siksi silkkaa itsepetosta, mistä ei ole loppujen lopuksi kenellekään yhtään mitään hyötyä. Lyhyellä tähtäimellä joku saattaa kerätä sellaisesta pisteet kotiin, mutta päivän päättyessä yllätys on sitten sitäkin synkempi.

Myönteinen havainto uutisesta on se, että media ottaa ja tarkistaa hallituksen julkaisemat tilastot ja tutkii ovatko ne tosia vai eivät. Viranomaisten selityksiä ja julkistuksia ei pidetä itsestäänselvänä totuutena. Noin siis Iso-Britanniassa. Kuinkas meillä Suomessa, jossa herran pelko on lähes perisynti?

Nyrjähdyksiä #1

Ilta=Sanomat 7.8.2007

Viihde (+Hyvät naiset) -liite otsikoi "Adoptio vaarassa!" ja sitä seuraa ingressi "Madonna saattaa jopa joutua palauttamaan 2-vuotiaan Davidin Malawiin".

Nyt on "viihde" saanut jälleen uudet ulottuvuudet, kun 2-vuotiaan pikkumiehen kohtalosta syntyneestä kiistasta kansainvälisen pop-tähden ja Malawin välillä on saatu aikaan "viihdettä". Tai "hyviä naisia". (Etusivun muuhun juttuun viittaava äläys on "Makuuhuoneen väriläiskät".)

Riippumatta ihan itse legaalista prosessista voi vain todeta, että pikku-David on liian nuori kertoakseen Ilta=Sanomille ja muulle maailman lehdistölle, ettei hän ole mikään viihdetoimittajien objekti, vaan kotia tarvitseva pikkumies.

Jos missä, niin tässä on on esineellistämisen makua, puolustuskyvyttömän lapsen kustannuksella.

Tässä on taas yksi syy olla ostamatta iltapäivälehtiä.

Suomi laahaa ja media nukkuu

Päivän Iltalehdessä oli koko aukeaman juttu ilmastomuutoksen mahdollisista vaikutuksista Suomen oloihin ja sen kainalojuttuna eduskunnan puhemies Sauli Niinistön (kok.) haastattelu.

Niinistön mukaan Suomella olisi nyt "tuhannen taalan paikka" ottaa näkyvä rooli ilmastonmuutosasioissa. Konkreettiseksi hankkeeksi hän ehdottaa euroopanlaajuisen metsärahaston perustamista. Ideana olisi kasvattaa uutta metsää, joka olisi ilmastollisesti positiivinen toimenpide. Rahoitus tulisi Euroopan investointipankilta, mutta myös yksityishenkilöiltä. Tuotto rahastoon saataisiin puun kasvusta ja päästöoikeuksista.

Niinistön mukaan ilmastonmuutoskeskustelu laahaa Suomessa muita maita jäljessä, koska suomalaiset eivät ole vielä joutuneet kohtaamaan ilmastomuutoksen aiheuttamia äärimmäisiä sääolosuhteita, kuten kuivuutta, tulvia tai sietämätöntä kuivuutta.

Oman ilmastoheräämisensä Niinistö koki Maailmanpankin entisen pääekonomistin Nicholas Sternin julkaistua raporttinsa ilmastomuutoksen taloudellisista vaikutuksista. Hän sanoo nähneensä jo investointipankissa työskennellessään, että ilmastonmuutos tulee olemaan seuraava suuri poliittinen kysymys ja suuri ongelma maapallolle ylipäätään.

Hän myöntää ettei metsärahasto tai mikään yksittäinen ekoteko ole ratkaisu ilmastonmuutosongelmaan ja toteaa, että ruohonjuuritason toimet ovat tärkeitä siinä missä suuremmatkin linjaukset.

* * *

Niinistö on oikeassa. Suomessa tullaan monessa suhteessa muuta Eurooppaa ja maailmaa jäljessä siinä mitä ilmastomuutoskeskusteluun ja sen vakavuuteen tulee. Konkretia ei ole vielä samalla tavalla iskenyt omaan elinympäristöömme, jotta ymmärtäisimme huolestua oikeasti asiasta - vaikka pitäisi.

Suomella olisi myös mahdollisuus lähteä aktiiviselle tielle ilmastonmuutosasioissa, koska rikkaana ja kehittyneenä maana meillä olisi mahdollisuudet näyttää esimerkkiä sekä antaa näkyvämpi panos tutkimukseen ja poliittiseen yhteistyöhön näissä asioissa. Sitäpaitsi suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman suurimmasta päästä, joten meilläkin tekemistä riittää yllin kyllin.

Niinistö on siinäkin oikeassa, että ilmastonmuutoksessa on kyse seuraavasta megaluokan poliittisesta kysymyksestä ja elintärkeästä asiasta maapallolle. Tämä pitäisi ymmärtää huomattavasti laajemmin myös muualla poliittisessa eliitissämme ja ryhtyä näennäisestä sanahelinästä aitoihin tekoihin.

* * *

Suomessa myös valtamedia nukkuu ruususen unta ilmastonmuutosasioissa verrattuna muuhun maailmaan.

Siinä missä ilmastonmuutos on maailman valtalehtien ykkösuutiseksi kelpaava aihe useammastakin näkökulmasta, Suomessa kerrotaan maailman sääsensaatioista ja muusta sellaisesta ikäänkuin ulkoapäin katsellen.

Esimerkiksi kelpaa myös tuo Iltalehden sinänsä ansiokas aukeaman juttu kainaloineen. Se on paperiversiossa, mutta nettiversioon sitä ei enää ole kelpuutettu. Väyrysen opistopuuhat ja Kinder-oravat paperiversiosta ovat sen sijaan kelvanneet myös nettijakeluun. Toki tämä tietysti sopii IL:n kaltaiselle iltapäivälehden toimituspolitiikkaan, mutta asemoi lehden enemmänkin juorulehdeksi kuin vakavaksi mediaksi.

Sama ilmiö on esiintynyt myös esimerkiksi YLEllä, missä pääuutislähetyksen ilmastomuutokseen jollain tavalla kytkeytyvät uutiset (esimerkiksi muutama päivä sitten käsitelty maalämmön käytön lisääminen) ovat usein siellä loppupäässä ja samoista uutisista tehtyihin nettijakeluversioihin niitä ei sitten enää viitsitä tai haluta laittaa.

Sinänsä nettijakeluun laittaminen on oma valintansa, mutta myös moni muu maailmalla eteen tuleva ilmastouutinen jätetään kokonaan noteeramatta.

Toimittaminen ja uutistoiminta on aina arvovalintojen tekemistä ja siksi täytyykin hämmästellä suomalaisen valtamedian suhtautumista asiaan. Ikäänkuin lähitulevaisuuden merkittävin yhteiskunnallista kehitystä ohjaava asia olisi lähes loppukevennyksen arvoinen anekdootti ja sivuseikka kaiken muun seassa.

Jutun aiheita ilmastonmuutoksen ympäriltä löytyy varsin helposti ja jos muuta ei keksi, niin aina voi tehdä klassisen jutun siitä miltä Suomi näyttää muunmaalaisten silmissä näissä asioissa tai vaikka haastatella jotakin asiasta paremmin ymmärtävää Financial Timesin, Economistin tai vaikkapa The Guardianin toimittajaa. Enemmän tietysti asiasta saisi irti, jos toimittaja itse perehtyisi asiaan pintaa syvemmältä, materiaalia riittää.

Olisikohan suomalaisessakin mediassa aika herätä todellisuuteen?

Ydinvoiman gallup-kannatus harhaa

Eilen Etelä-Suomen Sanomat ja Satakunnan kansa uutisoi mielipidekyselystä, jonka mukaan ydinvoiman kannatus olisi romahtanut. Kyselyssä vain reilut kolmannes vastaajista kannatti kuudennen ydinvoimalan rakentamista ja jutussa vertailu tehtiin aiempaan Helsingin Sanomissa julkaistuun TNS Gallupin -kyselyyn.

Tänään STT kertoi Tampereen yliopiston tiedotusopin professori Pertti Suhosen suulla, että lisäydinvoiman kannatus ei ole muuttunut merkittävästi Suomessa. Suhonen muistutti, ettei kyselyitä voida verrata keskenään, koska kyselyissä kysymykset ovat olleet erilaisia. Taloustutkimuksen samanlaiseen kyselyyn verrattuna ydinvoiman kannatus on laskenut vuodessa noin 5 prosenttiyksikköä.

Suhosen mukaan aiemmassa HS:n kyselyssä TNS Gallupin kysymyksenasettelu oli johdatteleva, minkä vuoksi vastaaja saattoi helpommin ilmoittaa kannattavansa lisäydinvoimaa ja Suhonen pitääkin nyt julkaistua Taloustutkimuksen kyselyä luotettavampana.

Yksi gallupeihin liittyvä kysymys onkin sitten se, että onko ydinvoiman lisärakentamisen kannatus ollut koko ajan suunnilleen sillä tasolla millä se nyt on? Tämän johtopäätöksen Suhosen haastattelusta voisi myös tehdä. Ja jos kannatus on ollut noin kolmanneksen tasolla jo aikaisemmin, niin voidaan kysyä kuinka kauan?

Oli miten oli, periaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisesta tehdään eduskunnassa. Vaikka eduskunnassa päätöksentekijät ovat itsenäisiä, vaikuttavat kansanedustajien näkemyksiin myös gallupit, jaettavan tiedon ja näkemysten lisäksi.

Niin tai näin, erilaisia kyselyitä pitäisi verrata aina samanlaisiin, jotta vertailua voitaisiin pitää edes jollain tasolla luotettavana. Tämäkin osoittaa jälleen että gallupit ovat kuten ne luetaan, eikä niihin voi liikoja luottaa. Niillä voidaan myös johtaa harhaan oli niiden julkaisijana vaikka miten arvostettu tiedotusväline.

Uusi Uusi Suomi

Niklas Herlin päätti sitten hankkia itselleen sanomalehti Uuden Suomen tavaramerkin ja pistää pystyyn uuden nettilehden syksyllä. Tarkoitus on tietojen mukaan ottaa käyttöön myös perinteinen Gallen-Kallelan suunnittelema Uusi Suomi logo ja muutenkin vaalia edesmenneen lehden perinteitä.

Kuten Kari Haakana korostaa, tässä on mahdollisuus perustaa korkean profiilin verkkopalvelu, jolla ei ole selkänojanaan jotain muuta vanhaa mediaa kuten televisiokanavaa tai paperille painettavaa lehteä.

Uudella nettilehdellä ei myöskään ole noiden muiden vanhojen medioiden rasitteita, vaan aito mahdollisuus tehdä verkkolehti tämän ajan toimintakonseptein ja ideoin. Perinteiden kunnioittamisen kun ei tarvitse tarkoittaa vanhojen toimintakonseptien kopioimista.

Mielenkiintoinen kysymys nettilehden konseptin lisäksi on tietysti se, millaiseen businesslogiikkaan se perustuu. Nettimainonta on kasvamaan päin, mutta varsin hitaasti. Uutisista kansalaiset tuskin ovat valmiita netissä maksamaan kun uutisvirtaa voi seurata ilmaiseksi useammastakin paikasta. Sisältöjen lisäpalveluista olisi varmasti mahdollista saada jonkinlaista tulovirtaa, mikäli ne olisivat tarpeeksi uniikkeja ja hyödyllisiä.

Joka tapauksessa uusi Uusi Suomi on tervetullut lisä verkon uutispalveluihin ja toivottavasti hanke onnistuu. Uutistoiminnan ja tiedonvälityksen puolella kun moniarvoisuus edellyttää myös erilaisia näkemyksiä ja tekijöitä. Viimeaikoina uutispuolella kehitys on kulkenut keskittymistä kohden jo liiankin kanssa.

* * *

Hämeen Sanomissa olisi sitten päätoimittajan paikka auki, kun aikanaan STT:kin vetänyt Kari Väisänen siirtyy Taloudellisen tiedotustoimiston toimitusjohtajaksi.

Lehtien päätoimittajille on muutenkin näinä aikoina kysyntää kun Helsingin Sanomien Janne Virkkusen odotetaan jäävän kohta eläkkeelle, Ilta-Sanomissa on päätoimittajan paikka auki, Turun Sanomissa on uusi päätoimittaja jo valittu (mutta julkistetaan myöhemmin) ja pikkuhiljaa myös Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen on kaiketi eläköitymässä.

Uutisia, uutisia... vai sittenkin tietoa?

Digitoday kertoo, että STT uusii nettipalveluitaan ja ryhtyy entistä tarkemmin valvomaan ketkä käyttävät heidän juttujaan. Hankkeessa on tarkoitus siirtää STT nettiaikaan ja tuoda uusia palveluita asiakkaille kuten parempia hakuja ja mediaseurantaa verkossa.

Toimituspäällikkö Olli Kemppainen sanoi Fast Search & Transfer ASA -hakukoneyhtiön seminaarissa, että uudistuksen myötä STT tietää paremmin, mitä YLE julkaisee kuin YLE itse. Kommentti on piikki YLElle, joka lakkasi käyttämästä STT:n palveluita, jonka seurauksena STT joutui taloudellisesti ahtaalle.

Nettipalveluiden uudistaminen on STT:lle kaiketi tervetullut strateginen kehitysaskel päätoimittajavaihdosten (STT:n silloinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen siirtyi YLEen YLE Uutisten päätoimittajaksi) ja supistusten jälkeen.

STT:n nettiaikaan siirtyminen teknisesti voi periaatteessa antaa STT:lle uutta suuntaa nykyaikaisen tietotoimiston suuntaan (kuten Digitodayn esirivi vihjailee). Se toki tarkoittaa myös entistä enemmän sitä, että siihen suuntaan pitäisi liikkua toimituksellisesti eli kirjoittaminen verkkoon on erilaista kuin sanomalehteen. Tietysti STT:lle on tulevaisuudessakin niin, että lehdet ovat sen keskeinen asiakasryhmä eikä niitä voi unohtaa, mutta jos tavoitellaan uusia asiakasryhmiä, niin silloin pitää myös sisällön tuottamisen muuttua ja monipuolistua.

Arvatenkin STT:llä jää vielä matkaa maailmalla toimisiin suuriin tietotoimistoihin kuten Reutersiin (http://www.reuters.com/), mutta nähtäväksi jää onko suunta sama.

Toinen mielenkiintoinen kysymys voi olla se, mitä STT:n palveluista irtautunut YLE tekee seuraavaksi uutistoimintansa kehittämiseksi. Ryhtyy myymään muille välineille uutisiaan?

* * *

Eilen Digitoday kertoi, että lehtien näköislehdet vievät mielipidekyselyn mukaan uutisilta luotettavuutta. Uutiset sinänsä ovat paperilehdessä ja näköislehdessä sanoja, mutta käytetty väline vaikuttaa siihen kuinka luotettavaksi uutinen koetaan. Niihän se tietysti on, että myös väline on viesti.

Lehtien harrastamat PDF-pohjaiset näköislehdet ovat konsepteina varsin kehnoja ja niissä jätetään käyttämättä netin tiedonvälitykselle ja uutistoiminnalle tarjoamat mahdollisuudet lähes tyystin käyttämättä. Taloustutkimuksen tekemän kyselynkin mukaan vastaajista vain 10% piti näköislehtiä helposti luettavina.

Kyselyn tulosten osalta lehtien pitäisi olla eniten huolissaan siitä, että vain alle neljännes uskoo paperilehtien tulevaisuuteen, vaikka lähes 90% vastaajista sanoo lehdestä saatavan parhaan lukukokemuksen. Olisikohan niin, että myös lehtien pitäisi lähteä kehittämään nettikonseptejaan ja toimintaansa strategisesti uudelta pohjalta?

Lehdistönvapaus puntarissa

Amerikkalainen ihmisoikeusjärjestö Freedom House, joka tukee vapautta ja demokratiaa maailmassa, on julkaissut jälleen lehdistönvapautta eri maissa selvittäneen tutkimuksensa.

Tutkituista 195:stä valtiosta parhaimmat pisteet lehdistönvapauden suhteen saivat Suomi ja Islanti. Perässä seurasivat Tanska, Norja ja Ruotsi. Pohjoismaissa menee siis lehdistönvapauden osalta hyvin.

Huolestuttavaa sen sijaan on se, että itäisessä naapurissamme ei mene tämän selvityksen mukaan ensinkään niin hyvin eli Venäjä löytyy 195 maan joukossa sijaluvulta 158 yhdessä Bahrainin ja Venezuelan kanssa. Venäjän status on "ei-vapaa". Suurimmat ongelmat ovat poliitikkojen puuttumisessa lehdistön toimintaan sekä taloudelliset taustamuuttujat. Lainsäädäntökään ei ole lähelläkään pohjoismaista tasoa. Listan viimeinen maa on Pohjois-Korea, josta ei paljoa kehuttavaa löydy.

Yleisesti maailman lehdistön vapaus ei ole mitenkään huikeissa kantimissa. Freedom Housen mukaan vuonna 2006 vapaita maita oli 38%, osittain vapaita 28% ja ei-vapaita maita 34%.

Freedon Housen selvityksessä on kolme lähestymiskulmaa eli lainsäädännönasettamat rajoitteeet ja mahdollisuudet, poliittinen kontrolli lehdistöä kohtaan sekä taloudelliset näkökohdat kuten esimerkiksi lehtien omistuspohja.

Raportti löytyy kokonaisuudessaan englanniksi: Freedom House - Freedom of the Press