perjantaina, elokuuta 03, 2007

Suomi laahaa ja media nukkuu

Päivän Iltalehdessä oli koko aukeaman juttu ilmastomuutoksen mahdollisista vaikutuksista Suomen oloihin ja sen kainalojuttuna eduskunnan puhemies Sauli Niinistön (kok.) haastattelu.

Niinistön mukaan Suomella olisi nyt "tuhannen taalan paikka" ottaa näkyvä rooli ilmastonmuutosasioissa. Konkreettiseksi hankkeeksi hän ehdottaa euroopanlaajuisen metsärahaston perustamista. Ideana olisi kasvattaa uutta metsää, joka olisi ilmastollisesti positiivinen toimenpide. Rahoitus tulisi Euroopan investointipankilta, mutta myös yksityishenkilöiltä. Tuotto rahastoon saataisiin puun kasvusta ja päästöoikeuksista.

Niinistön mukaan ilmastonmuutoskeskustelu laahaa Suomessa muita maita jäljessä, koska suomalaiset eivät ole vielä joutuneet kohtaamaan ilmastomuutoksen aiheuttamia äärimmäisiä sääolosuhteita, kuten kuivuutta, tulvia tai sietämätöntä kuivuutta.

Oman ilmastoheräämisensä Niinistö koki Maailmanpankin entisen pääekonomistin Nicholas Sternin julkaistua raporttinsa ilmastomuutoksen taloudellisista vaikutuksista. Hän sanoo nähneensä jo investointipankissa työskennellessään, että ilmastonmuutos tulee olemaan seuraava suuri poliittinen kysymys ja suuri ongelma maapallolle ylipäätään.

Hän myöntää ettei metsärahasto tai mikään yksittäinen ekoteko ole ratkaisu ilmastonmuutosongelmaan ja toteaa, että ruohonjuuritason toimet ovat tärkeitä siinä missä suuremmatkin linjaukset.

* * *

Niinistö on oikeassa. Suomessa tullaan monessa suhteessa muuta Eurooppaa ja maailmaa jäljessä siinä mitä ilmastomuutoskeskusteluun ja sen vakavuuteen tulee. Konkretia ei ole vielä samalla tavalla iskenyt omaan elinympäristöömme, jotta ymmärtäisimme huolestua oikeasti asiasta - vaikka pitäisi.

Suomella olisi myös mahdollisuus lähteä aktiiviselle tielle ilmastonmuutosasioissa, koska rikkaana ja kehittyneenä maana meillä olisi mahdollisuudet näyttää esimerkkiä sekä antaa näkyvämpi panos tutkimukseen ja poliittiseen yhteistyöhön näissä asioissa. Sitäpaitsi suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman suurimmasta päästä, joten meilläkin tekemistä riittää yllin kyllin.

Niinistö on siinäkin oikeassa, että ilmastonmuutoksessa on kyse seuraavasta megaluokan poliittisesta kysymyksestä ja elintärkeästä asiasta maapallolle. Tämä pitäisi ymmärtää huomattavasti laajemmin myös muualla poliittisessa eliitissämme ja ryhtyä näennäisestä sanahelinästä aitoihin tekoihin.

* * *

Suomessa myös valtamedia nukkuu ruususen unta ilmastonmuutosasioissa verrattuna muuhun maailmaan.

Siinä missä ilmastonmuutos on maailman valtalehtien ykkösuutiseksi kelpaava aihe useammastakin näkökulmasta, Suomessa kerrotaan maailman sääsensaatioista ja muusta sellaisesta ikäänkuin ulkoapäin katsellen.

Esimerkiksi kelpaa myös tuo Iltalehden sinänsä ansiokas aukeaman juttu kainaloineen. Se on paperiversiossa, mutta nettiversioon sitä ei enää ole kelpuutettu. Väyrysen opistopuuhat ja Kinder-oravat paperiversiosta ovat sen sijaan kelvanneet myös nettijakeluun. Toki tämä tietysti sopii IL:n kaltaiselle iltapäivälehden toimituspolitiikkaan, mutta asemoi lehden enemmänkin juorulehdeksi kuin vakavaksi mediaksi.

Sama ilmiö on esiintynyt myös esimerkiksi YLEllä, missä pääuutislähetyksen ilmastomuutokseen jollain tavalla kytkeytyvät uutiset (esimerkiksi muutama päivä sitten käsitelty maalämmön käytön lisääminen) ovat usein siellä loppupäässä ja samoista uutisista tehtyihin nettijakeluversioihin niitä ei sitten enää viitsitä tai haluta laittaa.

Sinänsä nettijakeluun laittaminen on oma valintansa, mutta myös moni muu maailmalla eteen tuleva ilmastouutinen jätetään kokonaan noteeramatta.

Toimittaminen ja uutistoiminta on aina arvovalintojen tekemistä ja siksi täytyykin hämmästellä suomalaisen valtamedian suhtautumista asiaan. Ikäänkuin lähitulevaisuuden merkittävin yhteiskunnallista kehitystä ohjaava asia olisi lähes loppukevennyksen arvoinen anekdootti ja sivuseikka kaiken muun seassa.

Jutun aiheita ilmastonmuutoksen ympäriltä löytyy varsin helposti ja jos muuta ei keksi, niin aina voi tehdä klassisen jutun siitä miltä Suomi näyttää muunmaalaisten silmissä näissä asioissa tai vaikka haastatella jotakin asiasta paremmin ymmärtävää Financial Timesin, Economistin tai vaikkapa The Guardianin toimittajaa. Enemmän tietysti asiasta saisi irti, jos toimittaja itse perehtyisi asiaan pintaa syvemmältä, materiaalia riittää.

Olisikohan suomalaisessakin mediassa aika herätä todellisuuteen?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hei,
Terveisiä Brasiliasta. Tämä voisi kiinnostaa lukijoitasi.
Brasilialaiset tiedemiehet ovat ottaneet suuren askeleen energia-kriisin ratkaisemiseki: Ratkaisu on jo olemassa. Keppe-moottori esitellään Köopenhaminassa 09.12.2009 Hotel Radisson Blu www.stop.org.br/denmarkcop15

Sari Koivukangas

Vaiheinen kirjoitti...

Kiitos terveisistä. Toivottavasti Brasiliassa on vähemmän harmaata kuin Suomessa näinä aikoina.

Milenekiintoista sinänsä. Kävin läpi joukon verkosta löytyviä tekstejä, mutta en oikein saanut tuosta koppia, kun osa tekstistä on fysiikan näkökulmasta käsitteellistä sekamelskaa.

Mutta jos tuo idea toimii, niin eiköhän tiedeyhteisö ja insinöörikunta löydä sille ne sovellukset, joilla asiat etenevät.

Jos erilaisten moottoreiden hyötysuhdetta saadaan parannettua merkittävästi, sillä olisi ihmiskunnan kannalta suuri merkitys.