R.I.P. Arthur

En väitä olevani suuri 19.3. edesmenneen sci-fi-legenda Arthur C. Clarken tuotannon tuntija, mutta avaruusoopperan ystävänä mestarin tuotantoa ei ole voinut ohittaa.

Siinä missä H.G.Wells ja Jules Verne loivat pohjaa sci-fi:lle maahan hyökkäävillä marsilaisilla ja kuumatkoilla, Clarke vei ihmisen planeettojen väliseen avaruuteen. Samalla hän oli niitä kirjailijoita, jotka avasivat sci-fi:lle tietä kohti "vakavasti otettavaa" kirjallisuutta, kuten J. Pekka Mäkelä toteaa.

Kun näin ensimmäisen kerran Stanley Kubrikin ohjaaman elokuvan 2001: Avaruusseikkailu, se meni totaalisesti yli hilseen. Kun näin sen joku vuosi ensimmäisen kerran jälkeen uudestaan, elokuva iski tajuntaan vauhdilla. Avaruusoopperan piirtämä tulevaisuuden maisema ja sen surrealismi tuli hetkeksi nähtäville. Sinänsä juoni, vai miksi sitä tässä yhteydessä pitäisi kutsua, oli oikeastaan kokemuksen kannalta yhdentekevä, mutta silti se kertoi jotain kiehtovaa tarinaa, jonka alkujuurille oli vaikea päästä.

Sama teos kirjana tuntui jopa paremmalta kuin elokuva, jonka käsikirjoituksesta kirja oli syntynyt. Seesteisen hämäränä se lopulta vie lukijansa päätepisteeseen.

Muista yhteyksistä, joissa Clarkeen on tullut törmättyä, mainittakoon Maan ulkopuolista elämää etsivä SETI@home-projekti, joka tukijana Clarke toimi. Kyseessä on hanke, jossa pyritään analysoimaan radioteleskooppidataa tavallisten kotikoneiden prosessoritehoilla ja löytämään datasta säännönmukaisuuksia, joita pitäisi tutkia tarkemmin.

Vanha mestari on siis poissa ja jalanjälki jäi.

Genret

Tuli käytyä Helsingin kirjamessuilla eräitä scifisunnuntain paneeleja kuuntelemassa ja kartuttamassa kirjavarastoa Iain Banksin ja Jeff VanderMeerin teoksilla.

Lavalla J. Pekka Mäkelän Nedut oli esittelyssä, kääntäjät vaihtoivat näkemyksiään teosten suomentamisesta ja lopussa oli sitten suuri genresota. Genresodassa oli enemmän ja vähemmän vakavalla mielenlaadulla puhetta siitä, mikä on sci-fiä, mikä fantasiaa, mikä uuskummaa ja mikä sitten spekulatiivista fiktiota. Selväähän siitä ei arvovaltaisen paneelin käsittelyssä tullut, mutta väliäkös sillä.

Yksi näkökulma oli se, että varsin hämärtävää käsitettä "spekulatiivinen fiktio" tarvitaan niin kauan, kunnes sci-fistä tai fantasiasta kirjoitetaan samalla tavalla kuin valtakirjallisuudesta. Nykyään kun sci-fistä tai fantasiasta ei puhuta vielä suoraan läheskään aina kun siitä on oikeasti kyse.

Piti ihan tarkastaa kirjahyllystä miten asia on. Liken sci-fi-kirjoissa asia lukee kannessa eli ei jää epäselväksi. WSOY:n Hahmontunnistus (William Gibson) on takakannen mukaan "trilleri". Gummeruksen julkaisema Ensimmäinen yhteys (Carl Sagan) ei takakannen mukaan "ole pelkkää science fictionia". Kirjayhtymän Solariksen (Stanislaw Lem) takakannessa tai muualla teosta ei sijoitetan mihinkään genreen, joskin sisäpuolella kerrotaan kyseessä olevan science fiction -kirjailijan teos. Tammen julkaisema Maailmojen sota (H.G.Wells) on "tieteiskirjallisuuden klassikko".

Hajontaa siis on. Tosin Liken lisäksi esimerkiksi WSOY:llä tai vaikkapa Book Studiolla on ollut omat sci-fi-sarjansa.

Genrestä keskusteleminen on luonnollisesti hauskaa, etenkin kun asian harrastajillakaan ei näytä olevan yhteistä käsitystä siitä mitä mikäkin genre oikeasti on.

Luokittelua erilaisiin genreihin kaiketi tarvitaan asioiden hahmottamiseksi ja sisältöjen strukturoimiseksi, mutta myös ihan käytännöllisistäkin seikoista johtuen kuten kirjakauppiaiden tai vaikka kirjastojen käytännön elämän organisoimiseksi. Toisaalta, se mikä on hyvää kulttuuria, on sitä riippumatta siitä mihin lajityyppiin se sattuu kuulumaan.

* * *

Panelia kuunnellessani olin parissa puheenvuorossa aistivinani pienoista avaruusoopperan aliarvostamista. Aijaijai...

Avaruusooppera on kuitenkin Vaiheisen täysin subjektiivisen genreluokittelun perusteella sekä sci-fi:n että kirjallisuuden aatelia.



(Kuvassa tainnuttava genresota, joka tiettävästi päättyi galaksien väliseen välirauhaan)

Taivaalliset avaruusoopperat - mistä ne on tehty?

Ah, mikä voisi olla sen mieltä virkistävämpää kesälukemista kuin mainio avaruusooppera! Avaruusoopperan tahtiin voi irrota sujuvasti planeetalta ja jättää harmaan realismin sikseen.

Avaruusoopperan erottaa muusta sci-fi:stä se, että avaruusooppera on spekulatiivisempaa ja irtoaa tarvittaessa tunnetuista tosiasioista kuten nykyisistä fysiikan laeista sujuvasti. Ja nimensäkin mukaisesti avaruusooppera lentää pitkin interstellaarista avaruutta milloin milläkin tavalla. Mitä sci-fi:n luokitteluun tulee, niin avaruusooppera ei ole kovinkaan selkeästi määritelty, niin kuin eivät oikein muutkaan sci-fi:n alalajit.

Avaruusooppera voi olla kirjojen lisäksi niin elokuvaa tai televisiosarjoja kuten Star Wars, Star Trek tai vaikkapa Taisteluplaneetta Galactica. Tässä keskitytään kuitenkin kirjallisuuteen.

Monet teokset voivat kuulua moneen luokitukseen ja niin päin pois. Luokittelu on kivaa ja ikuisten makuasioiden aiheuttamien kinastelujen kohde, ehkä siksi tarpeellista.

Seuraavassa ei yritetä kuvailla mikä avaruusoopperan erottaa jostakin muusta, vaan pohtia sitä mikä siinä avauusoopperassa on niin kiehtovaa. Omat selitykseni voitaisiin luokitella vaikkapa seuraavasti:

Yhteiskunnat

Avaruusoopperan yhteiskunnat voivat olla millaisia tahansa. Demokratioita, diktatuureja tai ihmisyhteisöille tuntemattomia kokonaisuuksia tai hajanaisia kollektiiveja, joista ihminen ei tiedä tai ymmärrä mitään. Avaruusoopperat esittävät usein joko suoraan tai välillisesti yhteiskuntakritiikkiä, joka on johtanut avaruuden valloitukseen tai siellä ajelehtimiseen.

Oliot ja yksilöt

Yleensä avaruusoopperassa seikkailee ihminen vähintään jonkinlaisena kyborgina, mutta ne muut olennot voivat olla kaikkea mahdollista joko ihmisestä tähtien välisen matkailun muovaamia ihmisiä tai täydellisen erilaisia lajeja. Eräs teema monissa avaruusoopperoissa onkin lajien säilyminen tai elinalueet. Harvemmin on nähty sellaista avaruusoopperaa, jossa ei seikkaile minkäänlaista homo sapiensin jälkeläistä. Ihmisillä on joissain tarinoissa myös luonteenpiirteitä, joiden psykologiaan mennään sisälle ja joskus peliin astuu mielen muovaaminen erilaisin tuloksin.

Henkilöt

Avaruusoopperassa on usein sankari tai sankareita. Yllättävän harvoin todellinen sankari on alfa-uros, pikemminkin sen vastakohta. Sankaruuden muodotkaan eivät aina perustu voiman käyttöön, vaan nokkeluuteen ja henkisiin ominaisuuksiin. Tietysti sankaritarinoissa on pahis, niin avaruusoopperassakin. Pahis voi olla myös kone, harhautunut ihminen tai jokin niiden välimuoto. Pahis voi hamuta itselleen valtaa tai muuta mammonaa.

Teknologia

Luonteenomaista avaruusoopperalle on se, että teknologia on kehittynyt tuntemastamme huomattavasti joko ihmisten käsissä tai muiden avaruusolioiden toteuttamana. Joskus teknologia on myös taantunut ja erilaisia asioita on unohtunut. Usein hullaannuttavin teknologinen keksintö on se alus, jolla singahdetaan avaruuden poimusta toiseen tai aurinkokuntien välillä. Alus voi olla jättimäinen puu tai vaikkapa kaupungin kokoinen itseään ohjaileva tähtialus. Joskus mennään läpi madonreiästä ja silloin aluksellekaan ei ole tarvetta.

Kulttuurit

Avaruusoopperassa yhteisöjen kulttuuriset käsitykset voivat vaihdella rajustikin. Useimmiten teknologinen kehitys on muovannut kulttuuria omalla tavallaan. Erilaiset kulttuurit eivät luonnollisestikaan sankareita häiritse, vaan oppiminen tai vähintään selviytyminen on sankaruuden merkki. Kielierot eivät avaruusoopperassa ole mikään pulma, vaan ne ratekavat tavalla tai toisella ja jos ei muulla niin tieteellä.

Luonnonlait

Luonnonlait kuten fysiikan lait tai vaikkapa evoluutio, siinä muodossa kuin me ne tunnemme, ovat voimassa - tai sitten ei. Joskus luonnonlakeja voidaan vähän venytellä ja joskus ne ovat kehittyneet ihan uuteen muotoonsa. Luonnonlait ovat avaruusoopperassa samalla tavalla spekulaation kohteita kuten mikä tahansa kehittyvä asia.

Tiede

Yksi piirre useimmissa avaruusoopperoissa on se, että tieteellä on saatu tuloksia ja teokset vilisevät eri alan asiantuntijoita. Monesti avaruusalukset ja tähtien välinen matkailu ovat tieteen tuloksia, mutta myös yhteiskuntien kehittymistä on tieteen varjon alle sijoitettu. Aina tiede ei ole tuottanut hyviä tuloksia, vaan myös tuhoa. Kehittyneet koneet ovat voineet myllätä kokonaisia plnaeettoja.

Sotilaat

Toinen usein näkyvä luokka avaruusoopperan yhteiskunnassa on sotilasluokka. Itse avaruusooppera saattaa kietoutua jonkinlaisten maailmojen välisten konfliktien ympärille. Sotakoneet tosin voivat olla niin kehittyneitä, että yksi sotilas vastaa kokonaista armeijaa ja on kykenevä tuhoamaan kokonaisia planeettoja. Vaikka monissa tarinoissa onkin sotakoneita, on rauhan tila tavoite tai asia, jota yritetään ylläpitää.

Maa

Monissa avaruusoopperoissa Maa vilahtaa jollain tavalla vähintään ihmisen syntysijana. Itse tarinalla ei ole välttämättä Maan kanssa mitään tekemistä ja se voi puuttua tarinasta kokonaan. Usein avaruusoopperat tapahtuvat jossain päin linnunrataa, mutta areenana voi olla jokin muu galaksi. Galaksien välisiä konflikteja harvemmin nähdään. Maalla on monenlaisia kohtaloita ihmisen itse aiheuttamasta tuhosta aina alienien hyökkäyksille. Elinolosuhteet ovat ympäristön puolesta tulleet tuhotuksi joko ahneuden tai tyhmyyden vuoksi ja siksi on lähdetty pakosalle.

Aika

Aika on venyvää avaruusoopperassa. Kehitys on voinut jatkua vuosimiljoonia tai jokin asia tapahtuu käsittämättömän nopeasti. Aika voi pysähtyä ja ajassa voidaan matkustaa. Suhteellisuusteorian neljäs ulottuvuus käytössä siinä missä muutkin ulottuvuudet. Kausaliteetti ei välttämättä pidä enää paikkaansa ja ihmiset voivat pysyä nuorina suhteessa muihin matkustamalla avaruudessa lähes valonnopeudella.

Pituus

Monen avaruusoopperan ulkoinen piirre on se, että sivuja riittää. Tiiliskiven kokoisissa kirjoissa ehtii esittelemään idean jos toisenkin. On tietysti tarinoita, jotka olisi voinut tiivistääkin ja sitten kerrotaan tarinoita kirjailijoista, jotka ovat saaneet palkkionsa kirjoitettujen sanojen määrän mukaan. Mutta hyvä tarina voi olla pidempikin.

Kuten tapoihin kuuluu, on myös avaruusoopperalla alalajinsa.

Noir, avaruusooppera noir (Space opera noir) on tummien ja synkkien värien alalaji. Maailma tai maailmat, joissa mennään ovat tuhoutunut tai elinolot kerrassaan surkeat, teknologia hävitetty ja luonnosta ei puhettakaan. Noir-oopperoiden yksi keskeinen teema on se, että tuhoa (joko itse aiheutettua tai ulkoa tullutta) seuraa ympäristökatastrofi, jos luontoa koskaan on ollutkaan. Varsinkin ihmisille vehreät niityt vaikka toisella puolella galaksia on se olotila, jossa sankarit lopulta ovat onnellisia. Noir-tarinoissa se on kuitenkin mahdotonta tai tuhottu. Noir-tarinoissa voidaan uhata lajien olemassa oloa tai muuten vaan joku on ryssinyt urakkansa kunnolla.

Parodiat. Joissakin tarinoissa pistetään homma läskiksi niin tarinan juonen kuin käytetyn kielenkin vuoksi. Seurauksena on yleensä posketonta kerrontaa, jossa ei armahdeta mitään tai ketään.

Ja sitten muutamia mieleen jääneitä käännettyjä avaruusoopperoita, joiden paremmuudesta suhteessa toisiinsa voi kinata loputtomiin, mikä sekin saattaa olla hyödyllistä. (Varoitus: linkkien takaa voi löytyä spoilaavia sivuja, etene omalla vastuulla siis).

Douglas Adams, Linnunradan käsikirja liftareille. Parodian ykkösteoksia. Elokuvaversio vain harmaa haamu itse kirjasarjan rinnalla. Avaruusoopperaa vai ei, päätä itse tai ole päättämättä, mutta varo valaita.

Isaac Asimov, Säätiö-sarja. Klassikko. Yhteensä 7 kirjan sarja, joka on kirjoitettu yhteensä 45 vuoden aikana. Myös Robotti- ja Imperiumi-sarjat kannattaa tsekata.

Iain M. Banks, Tähystä tuulenpuolta. Tähtien välisen sivilisaation, Kulttuurin, sotatarina salajuonineen.

Arthur C. Clark, 2001 Avaruusseikkailu, niin klassikko ettei klassikommaksi tule. Kirja on hyvä, mutta onkos Stanley Kubrikin elokuva parempi. Tästä voisi kinata parikin päivää.

Philip K. Dick. Dickin klassikkojen joukossa on myös jollain etäisellä tavalla avaruusoopperoita sivuavia teoksia kuten vaikkapa Ruukunkorjaaja tai Jumalan pojan paluu.

Harry Harrison, Ruostumaton Teräsrotta- ja Bill, Linnunradan sankari -sarjat. Satiiria parhaimmillaan.

M. John Harrison, Valo. Suomessa ja muualla palkittu teos, joka on saanut ylistystä osakseen. Ansiosta.

Robert A. Heinlein. Esimerkiksi Galaksin kansalainen (jonka päähenkilö on jostain syystä Suomesta), Taistelu Venuksessa tai Starship Troopers.

Stanislaw Lem, Solaris. Pariikin kertaan elokuvattu klassikko.

J. Pekka Mäkelä, Alshain. Kyllä suomalaisetkin osaavat. Alshainissa tapahtuu kaikenlaista, mutta se sisältää myös avaruusoopperallisia elementtejä ja kirjaa lukiessa ne jopa lopulta yllättävät.

Frederik Pohl ja C.M.Kornbluth, Avaruuden kauppamiehet. Satiiri mainostoimistojen hallitsemasta maailmasta. Siinä ja tässä, onko avaruusoopperaa, mutta lasketaan teemansa ja yhteiskuntrakritiikkinsä vuoksi sellaiseksi.

Alastair Reynolds, Ilmestysten avaruus. Kerrassaan lumoava noir-tarina. Ilmestysten avaruuden jatkeeksi on tehty myös kolme jatko-osaa, jotka toimivat myös erillisinä teoksina. Reynolds on fyysikko ja sen huomaa.

Clifford D. Simak, Väliasema. Palkittu teos, jossa tapahtumapaikkana on maa, mutta...

Dan Simmons, Hyperion-sarja. Viehko 4 tiiliskiven tarina. Hyperionissa on piirteitä fantasiasta.

Vernor Vinge, Linnunradan ääret ja Taivaan syvyydet. Perusloistavaa avaruusoopperaa.

Ja sitten on tietysti lukematon kasa kirjoja, joita tässä ei tullut mainituksi, mutta kuitenkin kannattaisi lukea.