sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Genret

Tuli käytyä Helsingin kirjamessuilla eräitä scifisunnuntain paneeleja kuuntelemassa ja kartuttamassa kirjavarastoa Iain Banksin ja Jeff VanderMeerin teoksilla.

Lavalla J. Pekka Mäkelän Nedut oli esittelyssä, kääntäjät vaihtoivat näkemyksiään teosten suomentamisesta ja lopussa oli sitten suuri genresota. Genresodassa oli enemmän ja vähemmän vakavalla mielenlaadulla puhetta siitä, mikä on sci-fiä, mikä fantasiaa, mikä uuskummaa ja mikä sitten spekulatiivista fiktiota. Selväähän siitä ei arvovaltaisen paneelin käsittelyssä tullut, mutta väliäkös sillä.

Yksi näkökulma oli se, että varsin hämärtävää käsitettä "spekulatiivinen fiktio" tarvitaan niin kauan, kunnes sci-fistä tai fantasiasta kirjoitetaan samalla tavalla kuin valtakirjallisuudesta. Nykyään kun sci-fistä tai fantasiasta ei puhuta vielä suoraan läheskään aina kun siitä on oikeasti kyse.

Piti ihan tarkastaa kirjahyllystä miten asia on. Liken sci-fi-kirjoissa asia lukee kannessa eli ei jää epäselväksi. WSOY:n Hahmontunnistus (William Gibson) on takakannen mukaan "trilleri". Gummeruksen julkaisema Ensimmäinen yhteys (Carl Sagan) ei takakannen mukaan "ole pelkkää science fictionia". Kirjayhtymän Solariksen (Stanislaw Lem) takakannessa tai muualla teosta ei sijoitetan mihinkään genreen, joskin sisäpuolella kerrotaan kyseessä olevan science fiction -kirjailijan teos. Tammen julkaisema Maailmojen sota (H.G.Wells) on "tieteiskirjallisuuden klassikko".

Hajontaa siis on. Tosin Liken lisäksi esimerkiksi WSOY:llä tai vaikkapa Book Studiolla on ollut omat sci-fi-sarjansa.

Genrestä keskusteleminen on luonnollisesti hauskaa, etenkin kun asian harrastajillakaan ei näytä olevan yhteistä käsitystä siitä mitä mikäkin genre oikeasti on.

Luokittelua erilaisiin genreihin kaiketi tarvitaan asioiden hahmottamiseksi ja sisältöjen strukturoimiseksi, mutta myös ihan käytännöllisistäkin seikoista johtuen kuten kirjakauppiaiden tai vaikka kirjastojen käytännön elämän organisoimiseksi. Toisaalta, se mikä on hyvää kulttuuria, on sitä riippumatta siitä mihin lajityyppiin se sattuu kuulumaan.

* * *

Panelia kuunnellessani olin parissa puheenvuorossa aistivinani pienoista avaruusoopperan aliarvostamista. Aijaijai...

Avaruusooppera on kuitenkin Vaiheisen täysin subjektiivisen genreluokittelun perusteella sekä sci-fi:n että kirjallisuuden aatelia.



(Kuvassa tainnuttava genresota, joka tiettävästi päättyi galaksien väliseen välirauhaan)

Ei kommentteja: