torstaina, lokakuuta 25, 2007

Kupla?

Päivän uutiset tietävät kertoa, että Microsoft on ostanut osuuden Facebookista. Siihen suuntaan Facebook on sitten kallistumassa. Ilmeisesti myös Google on havitellut nyt 49 miljoonan käyttäjän verkostopalvelua omaan leiriinsä.

Microsoft osti 1,6% yhtiöstä 240 miljoonalla dollarilla. Näin ollen Facebookin arvo olisi siis 15 miljardia dollaria eli päivän kurssilla noin 10,5 miljardia euroa. Ihan vain vertailun vuoksi muistutettakoon, että Suomen valtion 2008 talousarvioesityksen määrärahat ovat 43,1 miljardia eli vain vähän reilut 4 kertaa Facebookin spekulatiivisen arvon verran. Viimeaikoina tuntuu muutenkin olleen irtonaista rahaa markkinoilla eli Oracle olisi tieotjen mukaan valmis maksamaan BEA:sta 6,6 miljardia dollaria ja SAP maksoi Busines Objectista 4,8 miljardia euroa.

Ihan vain pohdintaan, että mahtaakohan tuo Facebook nyt ihan oikeasti olla 15 miljardin dollarin arvoinen vai mennäänkö nyt taas vaihteeksi joidenkin sellaisten odotusten ja ikuisen kasvun haikailun perässä, joita on oikeasti vain vaaleanpunaisissa päiväunissa?

Vaikka nyt ei oltaisikaan menossa kuplatalouteen takaisin, niin kannattaisi ottaa opiksi siitä 2000-luvun alun hulppeasta IT-poksahduksesta oppia joka tapauksessa.

Ei kommentteja: