tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Sähkökauppaa ja merenkulkua

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on kävi Sähkömarkkinat -seminaarissa puhumassa energia-asioista. Tärkeimmät pointit tässä:

- Energiateollisuus on toistuvasti kieltänyt aidosti toimivien ja realististen vaihtoehtojen käyttöön ottamisen.

- Uusiutuvan energian lisäämiseksi on kolme vaihtoehtoa; suuripäästöisten energiamuotojen voimakkaampi verottaminen, investointitukien nostaminen moninkertaisiksi tai uusiutuvan energian syöttötariffit tai ns. vihreät sertifikaatit. Uskottavana Pekkarinen piti tätä viimeisintä eli syöttötariffeja, koska muuten laskut tulisivat kuluttajille.

- Hiilidioksidipäästöjä olisi leikattava seuraavien 15 vuoden aikana ainakin 30 prosenttia

- Tavoite tarkoittaa esimerkiksi kivihiilen ja öljyn käytön lopettamista sähkön ja lämmöntuotannossa lähes kokonaan.

Sitten hän meni Turvepäiville ja alkoi vaatimaan lisää turpeen tukemista sen lisäksi että siltä on jo poistettu energiavero ja sillä on jo takuuhinta eli syöttötariffi. Tämä siitä huolimatta, että turpeen polton hiilidioksidipäästöt ovat 10% kivihiiltä suuremmat, eikä turvetta Pekkarisen harmiksi luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Pekkarinen haluaakin nyt tutkimuksia, jotka osoittaisivat turpeen olevan hitaasti uusiutuva tai peräti uusiutuva energiamuoto.

* * *

Tavoitteet ja energiateollisuuden suomiminen on paikallaan. Keinoista alkaakin sitten pohtiminen eli jos kerran kuluttajille ei voida laskua asettaa, niin miten Pekkarinen luulee kulutuksen oikeasti putoavan?

Toki esimerkiksi tuulivoiman takuuhinta parantaa sen asemaa markkinoilla ja luo sitä kautta uutta tarjontaa, mutta nyt on tarve yksinkertaisesti vähentää energian kulutusta ja erityisesti uusiutumattomilla luonnonvaroilla tuotetun energian kulutusta. Eli ne verot päälle, niin tavoitteet kenties olisi saavutettavissakin.

Syöttötariffi ei ole ihan ongelmaton idea muutenkaan, sillä markkinoista on myös hyötä hinnanmuodostuksessa. Tariffit voivat olla hyvä väline esimerkiksi tuulivoiman saamiseksi paremmin markkinoille, mutta keinotekoisesta hinnoittelusta pitäisi aikaa myöten päästä eroon. Olisi siis viisainta tehdä heti kerralla tariffit määräaikaisiksi ja riittävän pitkälle aikavälille kerralla.

Ja se mitä Pekkarinen sanoo turpeesta, kuullostaa pelkästään aluepolitiikalta ilmastonsuojelun kustannuksella. Ja sitähän se taitaa ollakin.

Se ei mene niin, että ministeri Suomessa tilaa tutkimuksen ja toivoo tuloksia, joiden kanssa sitten marssitaan EU:hun sanomaan, että nyt meidän tekemämme tutkimus osoittaa koko muun maailman olevan väärässä. Johan tuolle strategialle nauraa Manneken Piskin.

* * *

Työmarkkinatilanteita ei kuuleman mukaan amatöörien pitäisi kommentoida. Puppua.

Kun joku kertoo vaativansa irtisanoutumisen uhalla 24% prosentin palkankorotusta 2,5 vuoden jaksolla, niin ensimmäisenä tulee mieleen, että joko joku on tullut hulluksi tai kuvittelee itsestään liikoja. Tai sitten todellakin ansaitsee sen.

Enpä tiedä mihin Tehy stategiansa joukkoirtisanoutumisineen perustaa, mutta kun nk. yleinen palkkalinja on ollut jossain 10-13% välillä (joka sekin johtaa verojen korotuksiin ja inflaation kiihtymiseen), niin noin kaksinkertainen vaatimus samalla aikajanalla kuullostaa jopa merkilliseltä.

Valtio ja Tehy ovat keskustelleet asian jo hyvissä ajoin siten että valtiolta lisää rahaa ei ole tulossa ja Tehy on asian kuulemma ymmärtänyt. Lasku menee siis kunnille ja siellä taas on muitakin kulueriä.

Ilmeinen virhe koko episodissa on se, että sairaanhoitajien palkkojen kehityksestä ei ole kyetty tai ymmärretty tehdä riittävän pitkäjänteistä ja määrätietoista ohjelmaa. Varmaan 24%.n korotukselle löytyisi mahdollisuutensa, mutta tuskinpa 2,5 vuodessa, mutta se taas on neuvottelijoiden päänsärky.

Ja puheet joukkoirtisanomisten toteutuksista ja töihin paluusta sen jälkeen ovat aikalailla kummallisia, koska jokaisella on oma työsopimuksensa ja irtisanomalla sen, tekee sen itse. Sopimusta ei mikään liitto solmi takaisin, vaan työsopimukset ovat aina yksilöllisiä. Tehy ajattelee käyttävänsä sitten jälleen joukkovoimaa eli kaikki tai ei mitään -periaatetta, jos kaikkia ei oteta vanhoina työntekijöinä takaisin. Tässä on sitten taas uuden riidan siemen.

Aika vaaralliselta tuo Tehyn strategia kuullostaa. Myös Tehyläisten itsensä kannalta.

Ei kommentteja: