"Sä et tainnut ymmärtää"

Se ei ole uutinen, että Perussuomalaiset ovat kärähtäneet vaalirahatöpeksimisestä siinä missä muutkin puolueet. Se taas on uutinen, että aiheesta puheenjohtaja Timo Soinilta ei irtoa valaisevaa sutkautusta, vaan sangen ylimielinen lausunto, jolla ei selvitetä tai perustella yhtään mitään. Päinvastoin, paetaan kollegan selän taakse ja syytetään asiasta kysynyttä toimittajaa ymmärtämättömyydestä.

Kyse on Raimo Vistbackan avustajarahojen junailusta puolueen Etelä-Pohjanmaan piirin vaalikuluihin. Asiasta kertoo päivän Iltalehti.

Kyseessä ei ole ihan mitätön summa, sillä piiri on saanut avustajarahoja vuosina 2005-2009 yhteensä 54423 euroa ja vaalikuluja on ollut 38805 euroa. Avustajarahat ovat olleet piirin ylivoimaisesti suurin tulonlähde.
Lakeja tuskin on rikottu, mutta niin ei ole kaikissa muissakaan moraalittomissa vaalirahatapauksissa ole tapahtunut.

Perussuomalaiset ovat käyttäneet vastoin sääntöjä veronmaksajien rahoja omaan kampanjointiinsa.
Soinin ylimielisyys hänen vastatessaan toimittajan kysymykseen 'sä et tainnut ymmärtää...'-tyylillä kertoo vain siitä, että Perussuomalaisten selkäranka on tehty samasta muovista kuin kaikkien muidenkin puolueiden.

Moraalista ei ole tälle joukolle kilpailuvaltiksi.

Perussuomalaisten vaaliohjelma; löysää heittelyä

Jos joku oikeasti varteenotettava poliittinen voima kirjoittaisi vaaliohjelmassaan, että "kansojansa sortavat gebardihatut kiittävät, kun hyväuskoiset kukkahatut Suomesta lähettävät heille rahaa ja näin mahdollistavat diktaattoreille oman kansansa sortamisen", suomalainen media kiljuisi suoraa huutoa ties minkä oikeuden perään ja siinä sivussa vaatisivat edes jonkinlaista kuluttajansuojaa äänestäjille.

Mutta näin ei tapahdu, kun muoti-ilmiöksi kehitetty Perussuomalaiset-puolue esittää vaaliohjelmansa (PDF), joka muutenkin on puolillaan varsin alkeellisia asiavirheitä (lapsilisät on jo sidottu indeksiin, Suomi ei yksin päätä omasta EU-jäsenmaksustaan, yliopisto-opiskelijoille ei ole suunniteltu pakollista vaihto-opiskelujaksoa ulkomailla jne.) tai muuten vaan kummallisia ideoita kuten sen, että "Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle."

Anekdootti ehkä, mutta aina kun poliittiset puolueet ovat ryhtyneet määrittelemään sitä mikä on oikeaa taidetta tai hyvää kulttuuria, on menty täyttä vauhtia ojasta allikkoon sekä politiikassa että kulttuurissa.

Media näyttää suhtautuvan Perussuomalaisiin kuten johonkin komediatähteen, sellaisesta aidon kritiikin sanominen olisi jotenkin julmaa. Nyt kun Perussuomalaisten gallupkannatus on kasvanut pienpuoluieden marginaaliprosenteista neljänneksi suurimman puolueen lukemiin, olisi kohtelun myös syytä olla samaa tasoa. Nythän hallituspuolueiden parin sadan euron kuitti saa iltapäivälehdet repimään otsikoita koko sivun leveydeltä.

Ajatelkaa mitä olisi tapahtunut, jos joku hallituspuolueista tai keskeisistä oppositiopuolueista olisi kopioinut jonkun järjestön ohjelman lähes sellaisenaan? Suunnatonta kohua ja sormella osoittelua. Mitä tapahtui Perussuomalaisille? Media ohitti koko ongelman lähinnä sillä, että "pojat ovat poikia", vaikka puheenjohtaja Soini käytännössä syyllistyi median edessä valehteluun. Muistettakoon, että julkisesta valehtelusta on Suomessa eräskin pääministeri saanut potkut eikä aihe nyt tosiasiallisesti juuri kummempi tainnut olla.

Yksi ongelma on se, että ohjelma ei kerro, miten kaikki se populistinen hyvä, jota ohjelma löysin sanankääntein lupailee, oikeasti rahoitetettaisiin.

Sillä, että postmoderni taide jätetään rahoittamatta, ei rahoiteta oikeasti käytännössä yhtään mitään muuta, sen verran minimalistisesta summasta on kyse. Käytännössä sama asia koskee osaa yritystukien leikkauksia tai mainittua EU-jäsenmaksujen leikkauksia, niiden kokonaisvaikutus jäisi selvästi pienemmäksi kuin pelkän leikkauksen oletettu hyöty. Maahanmuuton tai pakkoruotsin kustannukset ovat fiskaalisesti sen verran vähäisiä, etteivät ne heilauttele budjettia juurikaan sinne eikä tänne todellisten haasteiden edessä.

Ilmasto- ja ympäristöpoliittisesti Perussuomalaiset tarjoilevat aiemmin kuvattua toimimatonta ja käytännössä tavoitteetonta fraseologiaa. Asiaa perustellaan elinkeinopoliittisesti jättämällä tästäkin, kuten esimerkiksi taloudesta, kaikki dynaamiset vaikutukset arvioimatta.

Ohjelma tarjoilee samalla vadilla sisäänpäin kääntymistä ja eristäytymistä, mutta kertoo luovuudessa olevan vahvuuden. Kuten tunnettua, luovuus ei vahvistu ainakaan umpiossa, vaan vaatii ympärilleen erilaisia kulttuurisia virtauksia ja vuorovaikutteisuutta. Samaan tosiasiassa ristiriitaisten vaatimusten laariin menee ohjelman koulutuspoliittinen osuus siinä, että vaaditaan korkeakouluopintojen järjestämistä siten, että "pääosassa aineista alemmasta korkeakoulututkinnosta eli kandidaatintutkinnosta tulisi tehdä yliopistoissa perustutkinto nykyisen maisteritutkinnon sijaan, sillä Suomessa on nostettava opiskelun laatua eikä keskityttävä sen määrään".

Ja niin edelleen. Perussuomalaisten vaaliohjelmaan olisi syytä soveltaa sen itsensä väittämää:"Epäselvät poliittiset järjestelmät ovat omiaan ruokkimaan harvainvaltaa ja byrokratiaa". Sen verran epäselvää, ristiriitaista ja pintapuolista ohjelmahimmeliä tämä ohjelma on, että äänestäjän olisi syytä vaatia sen kohdalla edes jonkinlaista kuluttajansuojaa.

Median olisi jo vihdoin syytä lopettaa harjoittamansa teinipoikien pään silittely ja paapominen. Eiköhän tämä kymmeniä vuosia vanha poliittinen liike ole jo ihan aikuinen ja ansaitsee sen mukaisen kohtelun.

PS: Paradoksaalista kyllä, mutta Perussuomalaiset näyttävät ohjelmassaan ratsastavan 1950-luvun lopulla perustetun Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) fraseologialla samalla kun se syyttää kaikkia muita "vanhoiksi puolueiksi". Sekin käytännössä nk. mediatemppua kaikki tyynni.

Vasemmistoliitto - Vaaliohjelma, konkretiaa kaivataan

Jatketaanpa puolueiden vaaleja varten laatimien ohjelmien ruodintaa kestävän kehityksen ja ilmastokysymysten näkökulmasta. Näin siksi, että niillä pitäisi näissä vaaleissa olla keskeinen merkitys ja vieläpä niin päin, että kulutusta pitäisi saada käännettyä laskuun eikä kasvattaa sitä.

Vuorossa on Vasemmistoliitto, jonka vaaliohjelma on julkistettu jo viime vuoden lokakuussa.

Vasemmistoliitto kertoo ohjelmassaan, että se haluaa yhdessä ihmisten kanssa osoittaa vaihtoehdon nykyiselle politiikalle. Alkuun ohjelma lupailee muutoksia työelämään ja verotukseen.

Ympäristöverotuksen tehtävä on ohjelman mukaan "suojella ympäristöä, ja se pitää toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisesti". Lisäksi "harmaan talouden nitistäminen sekä veropohjan laajentaminen pääomatuloihin, finanssimarkkinoihin, päästökaupan synnyttämiin ydinvoiman ansiottomiin voittoihin ja haittaveroihin tuovat valtiolle kestävästi tuloja".

Periaatteina nämä ovat kannatettavia, mutta vaativat lihaan luiden ympärille, jotta niistä saa tarkempaa otetta.

Liikenteen kehittämisessä Vasemmistoliitto nojaa julkiseen liikenteeseen:"Julkisesta liikenteestä tulee tehdä haluttu liikkumismuoto ja vaihtoehto yksityisautoilulle laatua ja luotettavuutta lisäämällä, lippujen hintoja alentamalla ja vuorojen määrää kasvattamalla. Tähän suuntaan edetään korottamalla valtion joukkoliikennetukea".

Kestävä kehitys vaatiikin sitä, että sekä vähennetään turhaa liikkumistarvetta että saadaan kansalaiset käyttämään julkisia välineitä sen toteuttamiseksi. Tähän tarvitaan julkista panostusta kuten vähän myöhemmin vadittuun rataverkon kunnossa pitoonkin. Sitä Vasemmistoliitto ei ainakaan tässä yhteydessä vaadi, että yksityisautoilua voidaan ohjata myös verotuksen keinoin tekemällä siitä kalliimpaa.

Ohjelma ottaa periaatteellisella tasolla varsin selkeästi kantaa ilmastokysymyksiin:

"Suomeen on säädettävä vuosittaisiin päästövähennyksiin perustuva sitova ilmastolaki. Markkinamekanismeja, kuten päästökauppaa, ei saa päästää estämään oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa ja synnyttämään eriarvoistavaa talouspolitiikkaa. Samalla, kun EU:n alueella vähennetään päästöjä jyrkästi, on tuettava kehittyviä maita ympäristöystävälliseen tuotantoon ja estettävä hiilitulleilla ongelmien siirtyminen EU:n rajojen ulkopuolelle.

Ilmastomuutoksen torjunta ei saa nostaa pienituloisten elinkustannuksia. Jokaisen on osallistuttava ilmastotalkoisiin varojensa mukaan."

Ilmastolaki ei ole uusi idea, mutta on positiivista, että puolueet ottavat siihen selvästi kantaa. Sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, myös osana talouspolitiikkaa, huolehtiminen on myös tärkeää tässä seuraavien vuosikymmenten suurprojektissa. Ohjelmassa todetaan myös selkeästi, että "ydinvoimaa ei tule rakentaa lisää".

Vaaliohjelmille kenties tyypilliseen tapaan, tässä asiakirjassa ei oteta kantaa siihen mitä tuo mainittu päästöjen jyrkkä vähentäminen on tai mikä on päästövähennysten yleinen tavoite johon puolue olisi valmis sitoutumaan. Mitään estettä puolueilla ei kaiketikaan olisi tällaisten konkreettisempien vaatimusten esittämiselle?

Tosin, jos haluaa olla tarkkasilmäinen, niin tuo ilmastolakivaatimus tarkoittaa sitä, että lain tasolla säädettäisiin vähintään 40 % kotimaiset vähennykset vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä (verrattuna vuoden 1990 tasoon).

Ilmeisesti Vasemmistoliitto on valmis sitoutumaan näihin tavoitteisiin, joten olisi sen nyt suoraankin voinut tuossa ohjelmassa sanoa. Kyseessä olisi sen verran suuri muutos nykyiseen menoon, että ihan kaikkea muuta ohjelmassa vaadittua ei välttämättä enää voitaisikaan vaatia, jos tuo otettaisiin talouden ja tuotannon ohjelnuoraksi, kuten pitäisi.

Ilmastoasioihin palataan myös asumisen kohdalla:"Asumisen hiilidioksidipäästöt tuottavat kolmanneksen päästöistä. Valtion on tuettava ympäristöystävällistä korjaus- ja uudisrakentamista. Asumisneuvonta on säädettävä laissa kuntien tehtäväksi ja rahoitettava valtion varoin."

Tämä vaatimus on ihan kelvollinen.

Yhteenvetona voisi tästä ohjelmasta sanoa, että se esittelee varsin periaatteellisia keinoja ilman konkretiaa. Ilmasto ja ympäristöasiat on lokeroitu niille perinteisesti kuuluville paikoilleen ja jätetty ne esimerkiksi sivistysosasta kokonaan pois, vaikka siellä esimerkiksi vaaditaan yhteiskuntaopin painotusta kouluissamme.

Jos kerran asumisen ja liikenteen päästöihin otetaan kantaa, olisi ohjelmassa ottaa kantaa myös maatalouden päästöihin. Ne ovat myös varsin merkityksellisiä.

Ilmastolain säätämiseen sitoutuminen on ohjelman kenties tärkein yksittäinen asia.

Se mikä jää tästä ohjelmasta epäselväksi on se, miten Vasemmistoliitto ylipäätänsä suhtautuu kulutukseen ja sen lisäämiseen tai vaähentämiseen. Se kytkeytyy tiiviisti noiden erilaisten tuki- ja aluepoliittisten vaatimusten kylkeen.

Vaaliohjelmat ovat näköjään enemmän tai vähemmän ympäripyöreitä. Tässä ohjelmassa on muutamia euromääräisiä vaatimuksia, kuten perusturvan tason nostamisen kohdalla. Miksi ei sitten noita ilmastoasioita olisi voinut viedä tarkemmalle tasolle.

Kokoomus - Työtä, yrittämistä ja välittämistä, poliittisen viherpesun tuoksua

Kokoomuksen Työtä, yrittämistä ja välittämistä – Kokoomuksen keinot hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi -raportti (PDF) kuvaa omien sanojensa mukaan "visio siitä, mitä on suomalainen hyvinvointi ja mitkä ovat oikeudenmukaisia perusperiaatteita sen rakentamisessa" sekä niitä toimia, joilla suomalaisten hyvinvointia turvataan.

Puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoo esittelyvideolla, että hyvinvointi on asia, jota kaikki poliittiset puolueet ajavat eikä tämä jaa suomalaisia poliitikkoja tai puolueita, mutta keinot sitten jakaakin.

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole ihan näin yksinkertainen idea.

Ongelma alkaa siitä, mitä tuo hyvinvointi oikeastaan on. Onko se pelkästään toimeentuloa vai pitäisikö siihen sisällyttää myös muita elementtejä kuten vaikkapa hyvinvoiva ja turvallinen ympäristö, jossa elää ja toteuttaa noita päämääriään?

Katsotaanpa mitä tämä raportti meille tarjoaa suhteessa kestävään kehitykseen ja siinä sivussa ilmastonmuutoksen hillintään. Hyvinvointi ja ilmastonmuutoksen vaatimat toimet kun ovat kiinni samassa kolikossa.

Raportin taustoista kerrottaessa todetaan, että "Tavoitteeksi asetettiin riittävän veropohjan turvaaminen hyvinvointiyhteiskunnan tarpeita varten siten, että verotus kannustaa työn tekemiseen, teettämiseen ja yrittäjyyteen sekä edistää talouskasvua ekologisesti kestävällä tavalla".

Hyvinvointiyhteiskunnan määrittelyssä ympäristö tai ekologisuus esiintyvät lähinnä fraaseissa "Kunnan vastuulla on peruspalveluiden järjestämisen lisäksi osaltaan huolehtia asumisen ja ympäristön viihtyisyydestä, terveellisyydestä ja turvallisuudesta" tai "meillä jokaisella on vastuu lähiympäristöstämme".

Totta sinänsä, mutta hyvinvoinnin kuvailussa ympäristön tai ylipäätänsä maapallon selviytymismahdollisuudet ohitetaan pikaisella ja pintapuolisella fraseologialla suhteessa siihen, miten tarkkaan kuvaillaan erilaisia toimeentuloon tai talouteen - eli kulutusmahdollisuuksiin - liittyviä näkemyksiä. Haiskahtaa poliittiselta viherpesulta.

Kokoomukselle tämän raportin perusteella hyvinvointiyhteiskunta on enimmäkseen talouden, työn, toimeentulon ja muun vastaavan aktiviteetin muodostama kokonaisuus.

Aika pitkälle tätä asennetta kuvaavat ideat, joiden mukaan "Onnellisuus on aktiivinen tila, ei passiivista tyytyväisyyttä. Työ ei ole vain velvollisuus – se on mahdollisuus toteuttaa itseään". Menemättä sen syvemmälle filosofiaan, voi tässä ja raportissa aatteellisesti vilautellussa yksilöllisyyden ideassa havaita ristiriidan alkuja.

* * *

Entäpä kokoomuksen keinot hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi?

Keinot voi pukea yhteen sanaan ja se on "verotus", sillä "Suomen nopea velkaantuminen ei pysähdy itsestään, vaan vaatii julkisen talouden tasapainottamista. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää rohkeutta sen uudistamiseen".

Keinoja yleisellä tasolla esitellessään raportti toteaa, että "Verojärjestelmän kehittämisen lähtökohtana on hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaaminen talouskasvua vauhdittamalla."

Mihin se "ekologisesti kestävä" tästä jäi? Talouskasvua kun yleensä vauhditetaan materiaalista kulutusta kasvattamalla ja se taas on juuri sitä, mitä pitäisi leikata.

Ympäristöasiat ovat raportissa kuitenkin tulossa sillä, keinoja perustellessaan raportti toteaa myös: "Talouskasvun näkökulmasta haitallisinta on yrittämisen, työllistämisen ja työnteon verottaminen. Tämän vuoksi verotuksen painopisteen siirtäminen yritysten ja työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen ja ympäristöperusteisiin veroihin on perusteltua jatkossakin. Se ohjaa myös luonnonvarojen viisaampaan käyttöön".

Luonnonvarojen viisaampi käyttö on ikäänkuin bonus, joka saavutetaan verotuksen sivutuotteena, ei siis oma tavoitteensa hyvinvoinnin parantamisen nimissä.

Kokoomus haluaa tuloverojen alentamista: "Palkkatulojen verotuksen tasoa on tuotava kohti pääomatulojen verotuksen tasoa jo pelkästään oikeudenmukaisuussyistä. Tämä tapahtuu paitsi kiristämällä maltillisesti pääomatulojen verotusta, myös alentamalla maltillisesti ansiotulojen verotusta kaikilla tulotasoilla."

Tuloverotus on kestävään kehitykseen pyrkimisessä siinä mielessä tärkeä, että sitä kautta voidaan niukkenevien luonnonvarojen maailmassa ohjata käytettävissä olevia resursseja sosiaalisesti kestävämpään jakoon. Tarkoittaisiko se pikemminkin veroprogression kiristämistä kuin sen loiventamista?

Yhteisöveroa raportissa halutaan alentaa 4 %-yksiköllä nykyisestään sillä "Yritys maksaa voitostaan yhteisöveron, ja mitä pienempi tuo vero on, sitä enemmän rahaa yritykseen jää sijoitettavaksi tuotannolliseen toimintaan".

Se mikä muualtakin kuultaa läpi, näkyy tässä suoraan eli tuotannollisen toiminnan - ja käytännössä luonnonvarojen kulutuksen - lisääminen on keino edellä kuvatun taloudelliseen paradigmaan perustuvat hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Pääomatuloja halutaan raportissa kiristää: "Pääomatulojen verokanta nostetaan 28 %:sta 30 %:in. Kaikkein suurimpien pääomatulojen verokanta asetetaan tätä lievästi korkeammaksi". Jälkimmäinen korotus olisi esityksen mukaan määräaikainen.

Perustelu tähän korotukseen löytyy oikeudenmukaisuudesta, mikä puolustaakin paikkaansa.

Raportissa sokerina pohjalla on ympäristönäkökulmasta katsoen kenties olennaisin asia, välillinen verotus.

Kokoomus haluaa siirtää verotuksen painopistettä työn ja yrittämisen verotuksesta kulutuksen veroihin, sillä tällöin "tuetaan talouskasvua ja turvataan samalla riittävä verokertymä hyvinvointiyhteiskunnan tarpeisiin".

Käytännössä tällä haetaan arvonlisäverokantojen korottamista 2 %-yksiköllä, mihin muuten myös Hetemäen verotyöryhmä on päätynyt.

Lisäksi raportin mielestä "ympäristöperusteisuutta ja saastuttaja maksaa -periaatetta voidaan välillisessä verotuksessa edelleenkin korostaa esimerkiksi korottamalla energiaverotusta ja siirtymällä autoilun verotuksessa hankinnan verottamisesta käytön verottamiseen".

Perusperiaatteena tämä on kannatettava, mutta raportin ongelmaksi jää se, että tähän tavoitteeseen ei sidota mitään konkreettista tavoitetta kuten esimerkiksi arvonlisäveroon tai pääomaveroihin. Tavoite jää ilmaan kellumaan.

Kulutuksen verotuksen kiristäminen ja ympäristöverojen käyttö ohjaa hyvin toteutettuna kulutusta alemmalle tasolle. Sen ongelmana, mikä on myös poliittisessa kritiikissä huomiotu, on välillisen verotuksen kohdistuminen kaikkiin tuloluokkiin prosenteissa samalla tavalla. Kyse on siis hyvinvoinnin oikeudenmukaisesta jakamisesta.

Se mitä poliittisessa kritiikissä ei näytetä juurikaan kommentoidun on se, että kokoomuksen raportti  tarjoaa keinoksi sitä, että "välillisen verotuksen kiristyminen kompensoituu pienituloisimmille etuuksien indeksikorotusten kautta - tästäkin syystä nyt on kiinnitetty erityistä huomiota etuuksien indeksisidontaan. Edelleen on huolehdittava siitä, ettei verouudistuksella lisätä pienituloisten taakkaa, vaan kannustetaan työntekoon ja tuetaan verotuksen lisäksi myös muilla keinoin heitä, jotka eivät työnteolla voi hyvinvointiaan parantaa".

Indeksikorotuksia lukuunottamatta tämä jää epämääräiseksi toiveeksi.

* * *

Taloudellisessa mielessä tämän raportin puute on siinä, ettei se oikeastaan kuvaa niitä vaikutuksia, mitä verotuksen muutoksilla lopulta olisi ja miten tämä taloudellisesti lopultakin tasapainottuisi. Toinen yleinen peruspulma on se, että jos puhe on hyvinvoinnista ja yhteiskunnasta, verotus ei ole kattava selitys kaikelle. Kyse onkin otsikostaan huolimatta enemmänkin veroraportista kuin hyvinvointiraportista.

Ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta raportti tarjoaa enemmän fraaseja kuin konkretiaa, vaikkakin kulutuksen verotuksen kiristäminen sinänsä on kannattettava ja konkreettisesti muotoiltu asia. Sen perusteet vain eivät näytä olevan pohjimmiltaan kestävässä kehityksessä, vaan valtiontalouden tasapainottamisessa ja verorakenteen muuttamisessa, jollainhan se tuloveron alentaminen on maksettava.

Jos ajatus ja asenne on se, ettei hyvinvointi-, talous- ja veroraporteissa tarvitse käsitellä kestävän kehityksen näkökulmaa, on juoksuhauta kaivettu aika kauas nykyisestä reaalimaailmasta. Tässä raportissa kokoomus näyttää pitävän kiinni vanhasta kulutustottumuksesta ja kuorruttavan sitä ympäristöfraaseilla. Tosin siten, että portti paremmalle jää hieman auki.

* * *

Edelliset vuoden 2011 vaaleihin liittyvät postaukset löytyvät tagin "vaalit 2011" takaa. Ja lisää tulee, kunhan näitä vaaliohjelmia ilmestyy ja niitä tämän blogin toimituksessa ehditään repostella.

Perussuomalaiset - Ilmastopoliittinen vaihtoehto, noloa ja vielä nolompaa

Sinänsä on myönteistä, että vaalien lähestyessä Perussuomalaiset saivat aikaan ilmastopoliittisen ohjelman, sillä se osaltaan nostaa asiaa poliittiselle agendalle. Siihen sen ohjelman myönteiset asiat loppuvatkin.

Ohjelma julkistettiin noin viikko sitten ja sittemmin itse ohjelmaan on liitetty myös suora plagiointisyyte.

* * *

Sisällöltään tämä "Soinin listaksi" nimetty paperi ei pidä sisällään mitään erityisen uutta, vaan maailmallakin esitettyjä, mutta ilman kannatusta jääneitä ideoita kuten ominaispäästöjärjestelmään siirtyminen nykyisin käytössä olevasta päästökaupasta.

Soinin mallissa vaaditaan, että "Suomi ilmoittaa EU:lle ja YK:lle ottavansa yksipuolisen aikalisän ilmastopolitiikassa. Aikalisällä neuvotellaan EU:n ja YK:n kanssa siitä, että päästötavoitteiden laskentapohjaksi otetaan ominaispäästöjärjestelmä ja luovutaan niin kutsutusta prosenttimääräisestä tavoitteista".

Kyseessä naiivi toive, joka toteutuessaan siirtäisi Suomen kansainvälisen yhteisön sivuraiteille. Tällainen johtaisi vain siihen, että ulkomaankauppa kärsisi sekä vähäinenkin vaikutus- ja puhevalta ilmastoasioissa katoaisi. Suomen kaltainen maa ei tällaisia ilmoituksia ja neuvotteluita yksipuolisesti käynnistele. Ei, vaikka päästökaupassa järjestelmänä olisikin korjaamista.

Ohjelmassa vaaditaan myös, että "Suomi tekee aloitteen EU:lle ja YK:lle Kioto 3 -neuvottelujen aloittamisesta kaikkia sitovasta ominaispäästöjärjestelmään siirtymisestä" ja että "järjestelmä toteutetaan vain, jos kaikki maat ovat siinä mukana".

Ihan kiva, mutta käytännössä ajanhukkaa, koska mallia on tähänkin asti ideoitu, eikä se ole saaanut kannatusta. Täydellisen konsensuksen vaatimus tarkoittaa peitellysti sitä, ettei koko järjestelmän haluta edes toimivan.

Energiapolitiikassa Soini vaatii, että "Suomi tavoittelee sähköenergiatuotannon täyttä omavaraisuutta. Se toteutetaan monopuoleisella tuotantorakenteella eli ydin-, vesi-, turve- ja uusiutuvan energian lähteillä." ja esimerkiksi sitä, että  "Perutaan edellisen hallituksen syöttötariffipäätökset sekä torjutaan Windfall- ja uraaniverot".

Energiapolitiikka on siis ymmärrettävä Perussuomalaisten mallissa eräänlaiseksi business as usual-malliksi, jossa muutosta nykyiseen ei juuri haluta ja listalle ilmeisesti sopisi ydinvoiman reipas lisärakentaminen. Täyden omavaraisuuden vaatimus on mukavalta kuulostava, mutta valitettavasti epärealistinen ajatus.

Liikennepolitiikassa vaaditaan, että "Edistetään päästöttömän raide- ja vesiliikenteen toimintaedellytyksiä, aloittamalla valmistelut Järvi-Suomen kanavoimiseksi uudella meriyhteydellä yhdessä VR:n kanssa, jolloin vesi- ja raideliikenne voisivat palvella parhaiten toisiaan".

Lähtökohta on ihan hyvä ja kannatettava, joskin päästötön vesiliikenne lienee hoidettavissa vain purjeveneillä, joilla taas ei ole kovin paljoa käyttöä nykyaikaisessa kuljetusbusineksessa.

Edellisen kanssa ristiriidassa onkin sitten Soinin listan viides vaatimus eli se, että "Suomi ilmoittaa IMO:lle, että otamme 15 vuoden siirtymäajan laivojen rikkipäästötavoitteiden toteuttamiseen".

Tämä perussuomalaisten ilmastopoliittinen ohjelma ei ole käytännössä toimiva ratkaisu ja paperi on sisäisestikin ristiriitainen. Perussuomalaisten ilmastopoliittinen vaihtoehto ei ole myöskään kovin kattava, sillä se keskittyy vain päästökaupan korvaamiseen ja vastaaviin ylemmän tason ohjauskeinoihin. Raide- ja vesiliikenne ovat yksittäinen poikkeus tähän, mutta se ei kokonaisuutta ajatellen riitä.

Ohjelma ei oikeastaan ole edes vaihtoehto, vaan eristäytymiseen ja käytännössä nykyisen menon jatkumiseen tähtäävä hutera kannanotto.

* * *

Tavallaan Perussuomalaisten ilmastopoliittisen vaihtoehdon tarkastelu on turhaa, sillä se näyttää olevan kopio Metalliliiton viime helmikuussa eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle antamasta lausunnosta (PDF Ylen sivuilla). Asiasta kertoi Ylen uutiset jutussaan.

Tämä taas on Soinille ja Perussuomalaisille perin noloa. Ylen jutun ja Soinin blogissaan julkistaminen videoiden mukaan Soini sanoi aloittaessaan ohjelman esittelyä, että

"Tervetuloa tähän tilaisuuteen. Ja pari alkusanaa ennen kuin lähden käymään läpi tätä mallia. Kun on vähän ajateltu, että mitä se Soini siellä EU:ssa ja Euroopassa tekee - Brysselissä ja Strasbourgissa - niin mä olen nyt puolitoista vuotta tehnyt tätä."

Vääräleuka voisi kysyä ja sutkauttaa, että puolitoistako vuotta meni Metalliliiton 5 sivuisen lausunnon kopioimiseen kirjoitusvirheineen kaikkineen? Tuottavuudesta Soinia ei voi syyttää. Metalliliiton paperiin tehty kevyt editointi onnistuu keskivertokirjoittajalta tunnissa tai kahdessa.

Suoraselkäisesti Soini myöntää matkimisen, mikä ei näiden lausuntojen noloutta tosin vähennä.

* * *

Ohjelman julkistamisen yhteydessä Soini totesi tuoreeltaan, että täyskäännös ilmastopolitiikassa on mahdollista saavuttaa vaikkakaan se ei tule olemaan helppoa ja veisteli asian sanoiksi:

"Jos opetuslapset olisivat uskoneet konsensukseen niin siinä olisi jäänyt evankeliumi levittämättä".

Harvoin, jos koskaan, kuulee puoluejohtajien vertaavan omiaan Jeesuksen opetuslapsiin. Tarkemmin ajatellen kyseessä on varsin ylimielinen asenne, jossa Perussuomalaiset asettavat itsensä pelastajan seuraajiksi ihan kuin nimenomaan tätä joukkoa seuraamalla maailma pelastuisi.

Ei pelastu. Eikä ainakaan tällä ilmastopoliittisella ohjelmalla.

Nämä Soinin raamatulliset sutkautukset muutenkin ovat enimmäkseen epäselvää retoriikkaa, jonka takaa ei löydy ainakaan reaalipolitiikkaa. Kenties sieltä halutaankin löydettävän henkilöpalvontaa?

Kaksi keskeisintä vaaliteemaa

Kuluvan vuoden keväänä (varsinainen vaalipäivä on 17.4.2011) pidetään eduskuntavaalit ja Suomeen valitaan uudet edustajat parlamenttiin.

Tässä blogissa on jo aikaisemmin esitetty eräitä arvauksia vaalien tiimoilta.

Olennaisempaa kuin nuo arvaukset tai muut vastaavat, ovat ehkä ne teemat, joista vaalien alla keskustellaan ja joilla mennään hallitusneuvotteluihin - ketkä ikinä sinne menevätkin.

Erilaisia kohuja voidaan käydä vaalrahoituksesta, maahanmuutosta, seksuaalivähemmistöistä, kirkosta eroamisesta ja sen sellaisesta mieltä kiihottavasta, mutta lopultakin toissijaisesta. Kaksi teemaa on kuitenkin ylitse muiden; ilmastonmuutos ja talous. Ja vieläpä niin, että jälkimmäinen riippuu osin edellisestä.

Lähivuosina teollistuneiden maiden johdolla on välttämätöntä saada aikaiseksi uskottava ja toteuttamiskelpoinen tiekartta sille, miten kasvihuonekaasujen päästöt saadaan laskemaan ja luonnonvarojen kulutus kestävälle uralle. Suomella ja siis myös Suomen eduskunnalla on tässä vastuunsa, velvollisuutensa ja mahdollisuutensa.

Kasvihuonekaasupäästöjen voimakas vähentäminen muuttaa talouden rakenteita sekä tulonjakoa. Ilmastonmuutoksen hillinnän vaihtoehtona ei ole nykyinen meno, vaan jatkuvasti kasvavat kulut kriisien hoidossa ja vaikkapa kasvavan ympäristöpakoilaisuuden tuomat ongelmat ja kustannukset.

Kysymys on myös siitä, miten ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimat muutokset toiminnassamme tehdään sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla ja hallitusti taloudessa.

Talouden puolella tulevina vuosina joudutaan ratkomaan myös euron kohtaloa, eikä vastaus ole se, että erotaan siitä suin päin. Se olisi pään pistämistä pensaaseen ja ongelma iskisi meihin markankin kanssa.

Ongelma on paljon syvemmällä eli siinä, miten markkinat ja sen spekulatiiviset mekanismit ovat päässeet heiluttelemaan sekä pankki- että valtiosektoria. Yksi iso kysymys on se, miten pankkisektori hoidetaan takaisin sellaiselle uralle, että siellä voidaan toimia kuten normaaleissa yrityksissä toimitaan. Nyt näin ei ole, kun valtioille on lähes välttämätöntä pelastaa pulaan joutuneet pankit, jotta valtiot itse eivät joudu samoihin ongelmiin.

Näistä teemoista siis pitäisi keskustella ja etsiä linjauksia, mutta todennäköisesti valtaosa vaalikeskusteluista kääntyy jakopolitikoinniksi ja siihen miten voidaan raapia kasaan lisää jaettavaa kaikille.

Tämä on tietysti tasan väärä suunta, sillä nyt pitäisi etsiä tietä sille, miten vähemmän jaettavan jakaminen hoidetaan oikeudenmukaisesti. Kuten presidentti Halonen sanoi, kestävän kehityksen tavoitteista ei pidä tinkiä Euroopan talouskriisistä huolimatta.

Lähikuukaudet tässä blogissa tarkastellaan mahdollisuuksien mukaan tätä teemaa ja vaalikeskusteluita.