Some day classic: The Black Rider

Sunnuntaiklassikoissa on vuorossa teemasoitto teemalla Musikaali, joten keskeytetään nyt venyttelykiertue Aasiaan ja soitetaan yksi kunnollinen teatterimusikaali. Ladyyyys and gentlemeeeeeeen, olkaa hyvä (seuraa koko musikaali):

The Black Rider tai tarkemmin The Black Rider: The Casting of the Magic Bullets on ohjaaja Robert Wilsonin, muusikko Tom Waitsin ja kirjailija William S. Burroughsin yhteistyönä syntynyt teos vuodelta 1990.

Tarina perustuu saksalaiseen kansantarinaan nimeltään Der Freischütz. Carl Maria von Weber teki aiheesta oopperan Friedrich Kindin librettoon ja se näki ensi-iltansa Berliinissä vuonna 1821.

The Black Riderin tarinassa toimistovirkailija Wilhelm rakastuu metsästäjän tyttäreen. Saadakseen rakkautensa kohteen isän hyväksynnän ja päästäkseen naimisiin, Wilhelmin pitää osoittaa kuntoisuutensa metsästäjänä. Toimistovirkailijana hänen ampumataitonsa on kuitenkin surkea ja toiveet avioliitosta hiipuvat.

Paholainen, Pegleg, puuttuu kuitenkin tapahtumien kulkuun ja tekee Wilhelmille tarjouksen. Paholainen tarjoaa Wilhelmille taikaluoteja, joilla aina osuu kohteeseensa. Peglegin ehtona on kuitenkin se, että yksi luodeista on hänen kontrollissaan.

Naiivi Wilhelm hyväksyy Peglegin pirullisen tarjouksen ja niinpä Wilhelmin hääpäivänä viimeinen luoti osuu hänen rakastettuun tappaen hänet. Wilhelm tulee hulluksi ja liittyy paholaisen aikaisempien uhrien joukkoon viettämään karnevaaleja.

Tarinassa on hieman liittymäpintaa vuonna 1997 kuolleen Burroughsin omaan elämään. Vuonna 1951 hän ampui vahingossa oman vaimonsa Meksico Cityssä yrittäessään humalassa rekonstruoida William Tellin tarinaa.

The Black Rider: The Casting of the Magic Bullets sai ensi-iltansa 31.3.1990 Hampurin Thalia-teatterissa.

Vuonna 1993 TomWaits teki musiikistaan oman sovituksensa ja julkaisi sen albumina The Black Rider.

Videoiden lähde: YouTube. YouTubesta löytyneet videot on koottu yhteen soittolistaan.

Lähteitä ja lisätietoja:

• The Black Rider IMDB:ssä
• The Black Rider Wikipediassa englanniksi
• Esittely Tom Waits Library-sivustolla 

PS: Tom Waits on nyt myös ehdolla Rock and Roll Hall of Fameen.

Some day classic: Dream Situation

Sunnuntaiklassikoissa jatketaan tämän blogin toimesta klassikkojen venyttelyä yhä edelleen. Tuli muuten mieleen, että mahtaakohan tämä kiertue päättyä enää koskaan?

Tähän mennessä on kierretty Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran, Espanjan, Portugalin, Yhdysvaltojen ja Japanin kautta Intiaan. Siitä ponkaistaan rajan yli Kiinaan, mistä löytyy jotain hienoa:

Dream Situation on kiinalaisen Coco Zhaon kappale saman nimiseltä albumilta vuodelta 2006. Coco Zhao yhdistelee musiikissaan perinteistä kiinalaista ja klassista länsimaista musiikkia jazziin. Covo Zhao on kotoisin Shanghaista ja hänen jazz-innostuksena sai puhtia vuonna 1997, kun pääsi esiintymään Shanghain jazzfestivaaleilla yhdessä yhdysvaltalaisen jazzlaulajan Betty Carterin kanssa. Sen jälkeen hänet on kutsuttu esiintymään ympäri maailmaa erilaisilla jazzfestivaaleille.

NPR:n haastattelussa Zhao kertoo opiskelleensa laulutyylinsä suihkussa, kuinkas muuten. Ranskassa Coco Zhao on lanseerattu muun muassa tittelillä "The Boy Billy Holiday from China".

Videolla esiintyy myös hänen yhtyeensä The Possicobilities, joka koottiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Yhtyeen musiikki nojaa yhdessä Coco Zhaon 1920- ja 1930-lukujen Shanghain jazziin yhdisteltynä moderniin jazzgenreen.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Coco Zhaon Dream Situation All about jazz-palvelussa
• The Possicobilities My Space-sivusto

Some day classic: Xillob

Parin viikon tauon jälkeen palataan Sunnuntaiklassikoissa klassikkojen venytelyyn. Tähän mennessä on kierretty Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran, Espanjan, Portugalin ja Yhdysvaltojen kautta Japaniin. Siitä on oiva sauma hypätä Intiaan, mistä löytyy jotain tällaista:

Videolla esiintyy Ramesh Shotham & Madras Special laulusolistinaan kuuluisa intialainen vokalisti Sandhya Sanjana.

Mumbaissa syntynyt Sandhya tunnetaan siitä, että hän kytkee perinteiseen intialaiseen musiikkiin ja lauluun jazzia ja maailmanmusiikkia. Alun perin hän on saanut klassisen intilaiaisen laulun koulutuksen, mutta sittemmin 1980 alkaneella urallaan hän on tehnyt myös rock/jazz/funk/blues-painotteista musiikkia. Levytyksiä hän on tehnyt yli 30. Hän tehnyt Ramesh Shothamin lisäksi yhteistyötä esimerkiksi Alice Coltranen tai Prem Joshuan kanssa.

Intian Madrasissa syntynyt lyömäsoitintaituri ja itseopiskellut rumpali Ramesh Shotham aloitti uransa vuonna 1970 yhtyeessä Human Bondage.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Sandhya Sanjana Wikipediassa englanniksi
• Sandhya Sanjanan verkkosivusto
• Ramesh Shotham Wikipediassa englanniksi
• Ramesh Shothamin verkkosivusto

Some day classic: Rouge

Sunnuntaiklassikoissa venytellään Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran, Espanjan, Portugalin ja Yhdysvaltojen jälkeen jäseniä kohti Japania. Tutustukaamme erääseen sagen voimaperäiseen artistiin:

Michiyo Yagi (eli japaniksi 八木美知依) on japanilainen muusikko ja taiteilija, jonka pääsoitin on perinteinen japanilainen koto. Hän opiskeli koton käyttöä traditionaalisessa musiikissa Tadao Sawain, Kazue Sawain ja Satomi Kurauchin opetuksessa. Vuosina 1989 ja 1990 hän vieraili opettamassa Yhdysvalloissaja sävelsi uutta musiikkia kotolle ammentaen inspiraatiota esimerkiksi sellaisista modernin musiikin nimistä kuin John Cage, Conlon Nancarrow ja John Zorn

Hänet tunnetaan eräänä harvoista kotoa improvisaatiomusiikissa hyödyntävistä. Hän on tehnyt vuosien varrella yhteistyötä useiden improvisaatiomusiikki tekevien taiteilijoiden kanssa kuten vaikkapa Mark Dresser, John Zorn, Peter Brötzmann, Elliott Sharp ja Han Bennink. Yagilla on ollut myös yhteistyöprojekteja esimerkiksi Porcupine Treen Steven Wilsonin ja vaikkapa norjalaisen kitaristin Eivind Aarsetin kanssa.

Yagin musiikki voi olla hyvinkin raivokasta tai koton perinteisemmälle soittotavalle tyypillisempää. Yagin soiton spektri on laaja ja hän saa hyvinkin erilaisia sävyjä irti kanteletta muistuttavasta soittimestaan.

Michiyo Yagi on levyttänyt kaksi sooloalbumia, Shizuku vuonna 1999 ja Seventeen vuonna 2005. Hän on 1980-luvun lopulta lähtien kuitenkin levyttänyt usein muiden artistien projekteissa.

Videolla Yagi esiintyy tuplatrion kanssa. Yhtyeessä on Yagin 17- ja 21-kielisten kotojen lisäksi bassossa Todd Nicholson ja Takashi Sugawa sekä rummuissa Tamaya Honda ja Noritaka Tanaka. Videon lähde: YouTube. Esitys on nauhoitettu 6.6.2010 Tokiossa, paikassa nimeltään Pit In.

Jos tällainen musiikki vetoaa enemmänkin, niin YouTubesta löytyy varsin runsaasti Yagin materiaalia. Niistä voi poimia vaikkapa Tamaya Hondan kanssa tehty duetto Asahi Art Squarella. Siitä löytyy videolla osa 1 ja osa 2.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Michiyo Yagi Wikipediassa englanniksi
• Michiyo Yagi Alla about jazz-palvelussa
• Michiyo Yagi Improvised music form Japan-palvelussa

Some day classic: Precious

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella tehdään nyt Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran, Espanjan ja Portugalin jälkeen pistokeikka Atlantin yli Yhdysvaltoihin, mistä löytyy seuraava nuori taiteilija, joka saattaa hyvinkin muuttaa käsitystämme basisteista (videon alussa on lyhyt haastattelu ja itse biisi alkaa noin 1 min 32 s kohdalta):

Vuonna 1984 syntynyt Esperanza Spalding on laulaja ja basisti samassa paketissa. Hän myös säveltää omaa musiikkiaan. Spalding aloitti keikkailun jo teini-iässä Oregonin Portlandissa. Spalding on opiskellut Berklee College of Music:ssa. Sittemmin hänestä tuli opisnahjon kaikkien aikojen nuorin professori ryhtyessään opettamaan 20 vuotiaana.

Spaldingin tekee musiikkiia varsin laajalla skaalalla yhditellen fuusiojazzia ja brasilialaisia rytmejä. Onpa hän käyttänyt myös hip-hop-vivahteita teoksissaan.

Spalding on uransa aikana levyttänyt kolme soolo albumia: Junjo (2006), Esperanza (2008) sekä Chamber Music Society (2010). Hänet tunnetaan myös yhteistyöstä esimerkiksi sellaisten yhtyeiden ja artistien kuin Fourplay, Stanley Clarke, Christian Scott, Donald Harrison, Joe Lovano, Nino Josele, Nando Michelin ja Theresa Perez kanssa.

Videolla esitetään kappale Precious, jonka Spalding on levyttänyt vuoden 2008 albumille Esperanza. Videon lähde YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Esperanza Spalding Wikipediassa englanniksi
• Esperanza Spaldingin verkkosivusto

Some day classic: Várias Danças

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertue jatkuu pienen kesätauon jälkeen. Nyt matkataan Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran ja Espanjan jälkeen mennään - yllätys, yllätys - Portugaliin, mistä löytyy seuraava vahva taiteilijatar:

Vuonna 1956 syntynyt Maria João, alunperin Maria João Monteiro Grancha, on portugalilainen jazzlaulajatar. Hänet tunnetaan notkeasta äänestään ja improvisaatioistaan. Hänen musiikissaan etninen musiikki yhdistyy moderniin jazzin ja avant gardeen.

João on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi sellaisten muusikoiden kuin Manu Katche, Trilok Gurtu, Wolfgang Muthspiel, Joe Zawinul ja Kai Eckhardt kanssa, mutta hänen keskeinen tuotantonsa on tehty yhteistyössä portigalilaisen pianistin Mário Laginhan kanssa.

Mário Laginha eli Mário João Laginha dos Santos tunnetaan Maria Joãon kanssa tekemänsä musiikin lisäksi yhteistyöstä Bernardo Sassettin ja Pedro Burmesterin kanssa.

Maria Joãon ja  Mário Laginhan ensimmäinen yhteinen levytys on vuonna 1983 julkaistu Quinteto Maria João ja viimeisin vuonna 2008 julkaistu Chocolate. Yhteensä parivaljakko on vuosien varrella julkaissut 11 yhteistä albumia. Nuo albumit muodostavat kummankin keskeisen tuotannon, vaikka molemmat ovat julkaisseet albumeita joko omina tuotoksina tai yhteistyössä muiden kanssa.

Videolla on kappale Várias Danças ja se löytyy parivaljakon vuonna 1994 julkaistulta albumilta Danças.

Tällä kertaa artistin löytäminen oli varsin helppoa, mutta kappaleen valinta ei niinkään. Tarjolla oli sekä kauniin kaunis Beatriz että väkevä Tralha.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Maria João Wikipediassa englanniksi
• Maria João Wikipediassa portugaliksi
• Mário Laginha Wikipediassa englanniksi
• Mário Laginha Wikipediassa portugaliksi

Some day clasic: TI-ME-TA-BLE

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertue jatkuu pienen kesätauon jälkeen. Nyt matkataan Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan ja Andorran jälkeen mennään Espanjaan ja nykyaikaiseen sellaiseen eräänlaisen lyhennelmän muodossa.

Flamenco on tässä blogissa esitelty jo aikaisemmin, joten sitä ei tehdä uudestaan.  Todetaan vain, että oheisessa videossa Marco Vargas ja Chloé Brûlé esittävät José Amadorin laulun ja Diego Amadorin pianon säestyksellä Raul Cantizanon sävellyksen TI-ME-TA-BLE, johon koreografian on tehnyt Juan Carlos Lérida.

Videon lähde: YouTube.

TI-ME-TA-BLE:sta löytyy myös haastatteluja sisältävä kuvailu YouTubesta.

EDIT klo 16.27
Koska tämän venyttelykiertueen videot ovat peräisin YouTubesta, teinkin sinne oman soittolistan näistä biiseistä. Ihan ensimmäinen eli ruotsalaisen E.S.T.:n video on poistettu palvelusta, muut sieltä löytyivät. Soitin löytyy vaikka tästä:

Some day classic: Cosmic Messenger

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertue jatkuu pienen tauon jälkeen. Nyt matkataan Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin ja Luxemburgin jälkeen Ranskaan.

Ranskalainen Jean-Luc Ponty on eräs kuuluisimmista jazz-viulisteista Stéphane Grappellin ohella. Vuonna 1942 syntynyt Ponty sai alunperin klassisen musiikin koulutuksen ja soitti nuorempana joitain vuosia Concerts Lamoureux-orkesterissa. Samoihin aikoihin hän alkoi kuitenkin soitella myös jazzklubeilla ja aikanaan oli edessä valinta klassisen ja jazzin välillä. Ponty valitsi Miles Davisin ja John Coltranen musiikin innoittamana jazzin.

Pontyn levytysura alkoi jo vuonna 1959, mutta ensimmäisen sooloalbuminsa Jazz Long Playing hän julkaisi vain 22-vuotiaana vuonna 1964. Sen jälkeen Ponty on tehnyt yhteistyötä mm. Modern Jazz Quartetin, Svend Asmussenin, Stéphane Grappellin ja Stuff Smithin kanssa.

Vuonna 1969  Frank Zappa sävelsi musiikkia Pontyn sooloalbumille King Kong ja hieman myöhemmin Ponty lähti Frank Zappa and the Mothers of Inventionin kiertueelle ja edessä oli muutto Yhdysvaltoihin. Siellähän on tehnyt yhteisiä projekteja esimerkiksi  John McLaughlin Mahavishnu Orchestran,  Al Di Meolan, Stanley Clarken ja  Béla Fleckin kanssa.

Jean-Luc Ponty on Herbie Hancockin ohella eräs harvoista jazzmuusikoista, jotka ovat tehneet oman musiikkivideonsa jakeluun. Louis Schwarzberg tuotti vuonna 1984 vudeon Pontyn biisistä Individual Choice.

Pontyn levytysura on jatkunutviime vuosiin asti ja viimeisin levytys on The Atacama Experience vuodelta 2007. Albumi nousi sijalle 24 Billboardin jazz-listalla.

Videolla esitetään kappale Cosmic Messenger, joka löytyy Pontyn saman nimiseltä albumilta vuodelta 1978. Albumi nousi Billboardin jazzalbumilistalla sijalle 2 ja popalbumilistalla sijalle 36. Video on vuodelta 1981.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Jean-Luc Ponty Wikipediassa englanniksi
• Jean-Luc Pontyn verkkosivusto

Some day classic: 'Round Midnight

Juhannuksen kunniaksi Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella matkataan Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian ja Hollannin jälkeen Luxemburgiin ja soitetaan yömusaa:

'Round Midnight on alunperin Thelonius Monkin jazzstandardiksi kohonnut klassikko, jonka edellä esitti näkyvä luxemburgilainen jazztaiteilija Greg Lamy kitaroineen. Lamyn versio biisistä löytyy hänen uusimmalta albumiltaan I see you, joka on julkaistu vuonna 2009. Biisi tunnetaan myös nimellä Round About Midnight, jota nimeä Miles Davis käytti myös vuoden 1957 klassikkoalbuminsa nimenä.

Lamy on syntynyt vuonna 1974 New Orleansissa, mutta opiskellut mm. Conservatoire de la Ville de Luxembourg ja Music School of Cave-oppilaitoksissa. Hänen ensimmäiset keikkansa olivat niin ikään Luxemburgissa ja Belgiassa.

Vuonna 2001 Lamy pisti pystyyn ensimmäisen oman yhteensä Greg Lamy Quintetin.Vuodesta 2003 lähtien Lamy on toiminut Greg Lamy Quartetin kanssa.

Lamyn levytysuraan mahtuu kolme albumia Greg Lamy (2004), What are you afraid of? (2006) ja I see you (2009). Lamy on kiertänyt varsin ahkerasti erilaisia jazzfestivaaleja ja tehnyt itseään tunnetuksi.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Greg Lamyn verkkosivusto
• Greg Lamy MySpacessa
• Luxembourg's all that jazz

EDIT klo 11.00
Kas vaan, tällä kertaa olikin Lepiksen sunnuntaiklassikoissa teemasoitto Juhannusmesta. Idea on se, että "biisi voi kuvata paikkaa tai johonkin tiettyyn juhannusmestaan liittyvää tunnetilaa tai tapahtumaa". Juoneen kuuluu myös "tarina biisin taustoista".

Jaha. Koska tämä nyt tuli tehtyi juuri tasan väärässä järjestyksessä eli ensin biisi ja sitten vasta katsellaan mitä teemoja on, niin nyt pitää kehittää tarina.

Otetaan paikka mikä tahansa luonnonläheinen paikka juhannuspäivän aamuna ennen seitsemää. 'Round Midnight tuossa edellä toimii siinä nukkuvassa fiiliksessä ja paikassa, jossa autot eivät liikoja hurise ja älämölö enää valtaa alaa, vaan kaikki on pysäntynyt.

Some day classic: Cheese Kit Diptych

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella matkataan Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän, Tanskan ja Belgian jälkeen rajan yli Hollantiin, sieltä tulee jotain erinomaisen kummallista. Tämä musa ei ikinä nouse millekään listalle ja siksi sitä pitää soittaa nyt.

Han Bennink on hollantilainen jazzrumpali ja säveltäjä. Satunnaisesti hän on soittanut myös klarinettia, viulua, banjoa ja pianoa levytyksissään. Bennink tunnetaan näkyvänä hahmona eurooppalaisessa free jazz-genressä ja improvisaatiomusiikissa.

Hänen musiikkinsa tunnetaan varsin laaja-alaisena perinteimmästä soitosta hyvinkin vapaaseen improvisaatioon, jossa ei tyydytä soittamaan pelkästään rummuilla, vaan mukaan otetaan niitä esineitä,joita nyt vaan sattuu olemaan lavalla. Hän käyttää joskus myös omaa kehoaan tai vaikkapa esiintymispaikan seiniä tai lattiaa soittimena. 

Vuonna 1942 syntynyt Bennink soitti jo 1960-luvulla Euroopassa kiertueella olleiden jazzkuuluisuuksien, kuten Dexter Gordon, Sonny Rollins ja Eric Dolphy kanssa.

Bennink on levyttänyt lukuisan määrän omia sooloalbumeita, mutta myös tehnyt yhteistyötä monie muiden free jazz-artistien, kuten Derek Bailey, Conny Bauer, Don Cherry ja Alexander von Schlippenbach kanssa. Hän on soittanut myös klassisempien muusikoiden kuten Lee Konitz kanssa.

Han Bennink on ollut aktiivinen myös kuvataideiden puolella tehden esimerkiksi usean levytyksensä kannet.

Videolla Bennink käyttää rumpuina juustoa. Videolla nähdään kaksi rumpupatteria, joista toisessa on oikeaa juustoa ja toisessa esimerkiksi kauppojen näyteikkunoissa käytettäviä muovisia juustojäljitelmiä. Cheese Kit Diptych on Walter Willemsin Benninkille tuottama teos, jossa hän haluaa kuvauksen mukaan vahvistaa kansainvälistä stereotypiaa hollantilaisista käyttämällä soittimina maan vientituotteita.

Videon lähde: YouTube. Koko teos on pätkitty kolmeen osaan, joista em. video on siis ensimmäinen osa.

Tässä suorat linkit kaikkiin osiin:

• Cheese Kit Diptych 1/3 (video myös yllä)
• Cheese Kit Diptych 2/3
• Cheese Kit Diptych 3/3 

Toisessa ja kolmannessa osassa lavalla käytetään tavallista rumpupatteria ja mm. puukenkiä. Kannattaa kuunnella kaikki.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Han Bennink Wikipediassa englanniksi
• Han Benninkin verkkosivusto

Some day classic: Second Love

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella matkataan Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian, Venäjän ja Tanskan jälkeen Belgiaan.

Jef Neve on flaamilainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Neve on nuoremman polven jazzpianisti, sillä hän on syntynyt vuonna 1977. Neve valmistui Flanderin Brabantin läänin pääkaupungissa Leuvenissa sijaitsevasta Lemmensinstituutista vuonna 2000.

Jef Neve Trion ensimmäinen albumi Blue Saga ilmestyi vuonna 2003. Vuonna 2004 julkaistu It’s Gone-albumi teki Nevestä ja hänen triostaan tunnetun, sillä se nousu Belgiassa listan kärkeen ja sai kiittävää kansainvälistä huomiota. Yhteensä albumeita on Neveltä ilmestynyt 6 kappaletta, joista viimeisin Face to Face tämän vuoden alussa.

Triossa nykyään soittavat pianisti Neven lisäksi myös vuonna 1985 syntynyt newyorkilainen basisti Ruben Samama sekä belgialainen vuonna 1975 syntynyt rumpali Teun Verbruggen. Yhtyeen kokoonpano on aikojen varrella vaihdellut.

Videolla nähtävä biisi on Second Love, joka on julkaistu vuoden 2006 albumilla Nobody is Illegal. Levyllä Neven ja Verbruggen lisäksi bassoa soittaa Piet Verbist.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Jef Neven verkkosivusto
• Jef Neve Wikipeadiassa flaamiksi

Valokuvatorstai: Muistot

Valokuvatorstain 170. haaste on Clint Mansellin kappale Memories (Someone We'll Never Know) elokuvasta Moon. Löydetään vastaus tunnelmaan näin:

Biisi, johon haasteessa viitataan on tämä:

Some day classic: Krummi

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella lennähdetään nyt Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltojen,  Iso-Britannian ja Venäjän jälkeen Tanskaan. Tai jonnekin sinne päin:

Krummi on monikansallisen, mutta Tanskassa päämajaansa pitävän Valravn elektrofolk-tai foltronica-yhtyeen biisi vuoden 2007 albumilta Valravn. Ensimmäisen kerran biisi on julkaistu EP:llä krunk jo vuonna 2005 sekä tupla-EP:llä krunk krunk vuonna 2007. Yhtyeen toinen albumi Koder på snor ilmestyi vuonna 2009.

Vuonna 2003 perustettu Valravn on varsin monikansallinen koostumus. Laulaja, lyömäsoittaja ja elektroniikkaa käsittelevät Anna Katrin Egilstrøð on kotoisin Färsaarilta. Viulisti, huilisti ja laulaja Matrin Seeberg on tanskalainen kuten kampiliiraa ja mandolaa soittava Søren Hammerlund sekä kosketisoittimia, elektroniikkaa ja sampleja käsittelevä Christopher Juul. Lyömäsoittimia, davulia ja sampleja soittava Juan Pino on juuriltaan ecuadorilainen, mutta kotoisin Sveitsistä.

Useat yhtyeen kappaleet perustuvat tavalla tai toisella pohjoismaiseen kansamusikkiin ja tarustoon, mutta eletroniikka ja perinteisten soitinten yhdistelmä luo aika urbaaniakin äänimaisemaa. Uusimman levyn sävellykset on kirjattu koko yhtyeen nimiin, mutta sanoituksista on paria poikkeusta lukuunottamatta vastannut Anna Katrin Egilstrøð.

Valravn esiintyi viimeksi Suomessa Maailma kylässä-festareilla toukokuun lopussa ja meno oli erinomaisen intensiivistä.

Videolla esitetty Krummi perustuu islantilaiseen kansanmusiikkiin. Sanana "krummi" tarkoittaa islannissa korppia. "Valravn" taas on pohjoismaisessa mytologiassa mies, joka noiduttuna muuttui korpiksi.

Videon lähde: YouTube. Video on kuvattu yhtyeen keikalta Roskildesta vuonna 2008. Musiikki tulee kuitenkin levyltä soitettuna. Videolla nähdään myös useilla yhtyeen kappaleilla vieraileva laulusolisti Maria Franz.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Valravnin verkkosivusto
• Valravnin My Space-sivut

Wäinö Lakki ja Onnela

"Wäinö Lakki on fuusiomusiikkiyhtye, joka sähköakustista oppositioasemistaan tutkiskelee inhimillisiä taajuusvaihteluita, suorittaa erinopeuksisia vilkaisuja todellisuuden raja-aitojen taakse ja työntää mentaaliset tutkaimensa syvälle olevaisen ytimeen. Havaintonsa Wäinö Lakki tulkitsee yleisölle vankan ja laaja-alaisen musiikillisen osaamisensa sekä aleatoristen sointuvaihtelujen avulla, unohtamatta hallittua pyörähtelyä tukijalan ympäri."

Sitaatti on Wäinö Lakki-yhtyeen albumin Onnela takakannesta. Sitaatin lukiessaan joutuu pohtimaan, mistä ihmeestä voi olla kysymys. Se selviää, kun albumin on kuunnellut muutaman kerran läpi väsymättä.

Kyse on runollisesta musiikista, joka ei jätä ottamatta kantaa tämän päivän ilmiöihin tai pohtimatta sitä, missä menevätkään ne rajat, joiden sisällä meidän kaikkien ehkä pitäisi jonkun mielestä pitäisi olla, mutta missä emme oikeasti ole.

Albumi on kantaaottava ja nykyisessä suomalaisessa musiikkimaisemassa erittäin virkistävä esiintymä. Kantaaottavuus ei tarkoita suoraviivaista poliittista paatosta tai manifestointia, vaan runolliseen johdatteluun puettua ilmiöiden olemuksen osoittamista. Levyn biisien tekstit ovat sellaista suomea, josta valtaosan nykyisistä sanoittajista olisi syytä ottaa oppia.

Kappaleiden sanoitukset ovat pitkälti Kaj Kankaan käsialaa. Kappaleista kaksi on instrumentaaleja ja kappale Kapina perustuu Lauri Viidan tekstiin. Kahden lausutun biisin tekstit ovat Seppo Kuuluvaisen. Kangas on säveltänyt kaikki albumin biisit.

Tämä pätkä löytyyy Kankaan sanoittamasta kappaleesta Tänään:

Minä kohtasin aatteen
kirjaston hämärässä.
Saa jokainen saman vaatteen
seurassa johtajan.

Vaan kirjojen kirjoista
löytyy mahdollisuus:
tuo vanha kunnon 
suvaitsevaisuus.

Albumin kappaleet ovat varsin eheitä kokonaisuuksia, joissa kertomus alkaa ja päättyy. Sellaisten pilkkominen paloiksi ja kertosäkeiksi on lähes mahdotonta.

Esimerkiksi mainio biisi Onnelassa aamutuimaan alkaa näin: "Onnelassa aamutuimaan lapsivaimo aamupuuroon tekoripsen pudottaa." Se mitä tästä kaikesta seuraa, piirtää kuvan yhteisöstä (vai pitäisikö sanoa yhtiöstä), jossa narsistinen individualismi on saanut sijansa seurauksineen.

Kappaleessa Yövalo työnarkomaanien unohdetut lapset suunnittelevat netistä löytämillään ohjeilla tekoja, joihin ei tarvitse edes ryhtyä, kun vanhemmat hoitelevat väkivallattomasti itse itsensä ja siirtävät varansa nuorison moraalikäsitysten kautta maailman pelastamiseen.

Albumin musiikillinen linja on eheä. Musiikissa mennään reggae-tyylisistä linjoista marssirytmejä sivuten progen puolelle jazzsävyjä hivellen ilman, että kokonaisuus hajoaa albumilla tyylien sekamelskaksi.

Levylle mahtuu Minttu Tervaharjun laulamien kappaleiden lisäksi kaksi Jukka Saikkosen lausumaa biisiä sekä kaksi instrumentaalikappaletta. Jälkimmäisistä voidaan nostaa esille biisi Seksuaalinen identiteetti, jota kuunnellessa ei voi välttyä miellyhtymältä Pekka Pohjolan tuotantoon.

Albumi on sopivalla tavalla karhea ja taidolla tehty. Kenties tuotantoa hiomalla olisi tästä timantista saanut vieläkin kiiltävämmän, mutta joka tapauksessa kyseessä on mielenkiintoisimpia suomalaisia albumeja sitten Ultra Bran, Hassisen Koneen, Sielun Veljien ja Tuomari Nurmion parhaiden päivien.

Onnela on lätty, joka kestää kuuntelemista, koska se ei päästä kuulijaansa irti eikä viihteellisen helpolla, vaan vaatii kuuntelemaan oikeasti.

Kannanotto tai ei, mutta albumista ei näytä netistä löytyvän kunnollisia jälkiä tai edes paikkaa, mistä ko. albumia saa. Rosebudin kirjakaupoissa albumia on kuitenkin havaittu. Rosebud on myös albumin kustantaja.

Albumin tekstit päättyvät näin (teksti: Seppo Kuuluvainen):

minä puren tuhkakupista palan
juoksen seinää ylös kattoon josta
pää alassuin julistan ettei
rakkaus asu meillä enää

rouva nyökkää
napsauttaa käsilaukkunsa kiinni

henkilökunta sohii minua 
pitkällä harjalla

Niinpä.

Some day classic: Light Beer Shuffle

Jatketaanpas sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertuetta, joka on kiertänyt Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, Yhdysvaltoihin kautta Iso-Britanniaan. Nyt mennään Venäjälle ja otetaan olut:

Vibrafonisti Alexei Chizhik (Алексей Чижик) syntyi Leningradissa vuonna 1971 ja valmistui vuonna 1997 Pietarin konservatoriosta. Chizhik tunnetaan monipuolisena musikkona, joka yhdistelee joskus musiikissaan klassisen musiikin ja jazzin elementtejä. Lisäksi yhtyeiden soitinkokoonpanot voivat olla varsin erikoisia.

Vuodesta 1994 lähtien Chizhik on kiertänyt soittamassa eri puolilla maailmaa kuten Japanissa, USA:ssa, Suomessa, Hollannissa, Saksassa, Turkissa ja Iso-Britanniassa. Hän on soittanut muun muassa sellaisten musiikin tekijöiden kuin Plácido Domingo, Mstislav Rostropovich, Wynton Marsalis ja Mariss Jansons kanssa.

Chizhik on levyttänyt vuoden 1996 jälkeen 5 albumia, joista yksi on liveäänitys vuodelta 2003.

Videolla kvartetin muut jäsenet ovat O.Belov (piano), V.Savich (basso) ja D.Prokopiev (rummut). Kvartetti esittää kappaleen Light Beer Shuffle. Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Alexei Chizhikin verkkosivusto (Jos venäjä ei ole hanskassa, niin voi kokeilla Google translatoria)

Vinkki maailmalta

Kun sattumalta yksin omine ajatuksineen kävelee Maailma kylässä-festivaalialueella, eräästä teltasta kuuluu houkutteleva rytmi. Se oli peräisin monikansallisen elektro-folkia soittavan Valravn-yhtyeen keikalta.
Soitossa oli energiaa ja varsinkin Anna Katrin Egilstrøðin laulussa oli vivahdetta. Tutustumisen arvoinen bändi, todella. 

Some day classic: The Third Man

Sunnuntaiklassikoissa on kierretty klasikoita venytellen Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan kautta Yhdysvaltoihin.Nyt katsotaan hieman muutakin kuin musiikkia ja koukataan varsin epätodennäköiseen yhdistelmään Iso-Britannia ja Itävalta, joka on meille tuottanut tämän:

Kolmas mies on Carol Reedin ohjaama film noir-elokuva vuodelta 1949, jota on kuvattu parhaaksi koskaan tehdyksi brittielokuvaksi, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa. Elokuvan tapahtumapaikkana on sodanjälkeinen jaettu ja sekaisin oleva Wien, jonne saapuu kioskikirjailija Holly Martins tapaamaan kaveriaan Harry Limeä, joka kuitenkin on juuri kuollut. Vai onko?

Elokuva tunnetaan myös siitä, että Orson Welles näyttelee siinä sivuosaa. Elokuvan käsikirjoitus on Graham Greenen kynästä, mutta Welles sai mukaan kehittämänsä nk. käkikellopuheen:

Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, terroria, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut viisisataa vuotta veljellistä rakkautta, demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat keksineet? Käkikellon.

Elokuvan tunnussävelen sävelsi itävaltalainen Anton Karas. Hän myös esittää kappaleen sitralla elokuvassa. Karasista tuli kerralla kuuluisa elokuvan saaman suuren suosion myötä. Kappale oli myös aikanaan suuri myyntimenestys, sillä vuoden 1949 loppuun mennessä The Harry Lime Theme-kappaletta oli myyty puoli miljoonaa kappaletta. Biisi sai aikaiseksi myös piikin sitrojen myynnissä.

Wellesin ohella keskeisiä osia elokuvassa näyttelevät Joseph Cotten, Alida Valli ja Trevor Howard.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Kolmas mies Wikipediassa suomeksi
• Kolmas mies Wikipediassa englanniksi

Some day classic: Time Tick Tock

Jatketaan sunnuntaiklassikoissa niiden venyttelyä. Tähän mennessä on kierretty Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan ja Norjan kautta Kanadaan. Siitäpä onkin sitten näppärä piipahtaa Yhdysvaltojen Chicagoon, koska sieltä tulee tällaista:

Maurice Brown on tunnettu nykypolven trumpetisti, säveltäjä ja bändin johtaja. Hänet tunnetaan sielukkaista melodioistaan, mutta myös siitä, että hän yhdistelee bebopia hip-hopiin.

Brown on kotoisin eteläisestä Chicagosta ja  opiskellut Northern Illinois Universityssä valmistuttuaan ennen sitä Hillcrest High Schoolista. Hänen tilillään on myös voitto National Miles Davis Trumpet Competition-kisasta.

Vuonna 1981 syntynyt Brown teki yhtyeen johtajana esikoisalbuminsa Hip to Bop vuonna 2004 vain 23 vuotiaana. Sen jälkeen hän on levyttänyt yhtyeensä Maurice Brown Effectin kanssa albumin The Cycle of Love (julkaistu 2010), jolta löytyy myös videolla esitettävä biisi Time Tick Tock.

Lisäksi Brown on tehnyt yhdessä Soul'd U Out-kokoonpanon kanssa yhden albumin vuonna 2008. Brown on lisäksi levyttänyt myös esimerkiksi Laura Iziborin, De La Soulin, Aretha Franklinin ja Roy Hargroven kanssa.

Maurice Brown Effectissä soittavat trumpetisti Brownin lisäksi saksofonisti Derek Douget, pianisti Chris Rob, basisti Solomon Dorsey ja rumpali Joe Blaxx.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Maurice Brownin verkkosivusto
• Maurice Brown All about jazz-sivustolla

Some day classic: Like A Hurricane

Lepis nimesi tälle viikolle klassikoiden teemasoiton ja teema on "young". Tässä blogissa se tarkoittaa sitä, että kun viime viikot on venytelty klassikoita Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan ja Norjan kautta, nyt otetaan suunta tuhkapilviä väistellen Kanadaan ja soitetaan seuraava mestariteos:

Neil Young on esitelty täällä jo aikaisemmin.Päivän biisi on Youngin ikiklassikko Like A Hurricane, joka julkaistiin albumilla American Stars 'n Bars vuonna 1977. Young teki biisin yhdessä Taylor Phelpsin  kanssa kesällä 1975 DeSoto Suburbanin takapenkillä, kun Young oli leikkauksen jäljiltä laulukyvytön.

Video on vuodelta 1978 ja siinä esiintyy myös mainio Crazy Horse-bändi, jonka kanssa Young on tehnyt useita klassikkolabumeita kuten Rust Never Sleeps.

Like A Hurricane löytyy myös vuonna 1978 ilmestyneeltä Live Rust livelevyltä.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Neil Young Wikipediassa englanniksi
• Neil Youngin verkkosivusto

Some day classic: Song of Sand

Alunperin oli ajatus jatkaa klassikoidenvenyttelykiertuetta Norjasta eteenpäin, mutta Ruotsin, Viron, Islannin ja Norjan jälkeen tulee jälleen Norja. Nimittäin, vaikka Jan Garbarek on maan kenties tunnetuin jazzmuusikko, sieltä tulee myös tällaista:

Nils Petter Molvær on norjalainen trumpetisti, säveltäjä ja tuottaja. Hänet tunnetaan omien tuotantojensa lisäksi, myös nu jazzin pioneerina sekä jazzin ja elektronimusiikin yhdistelemisestä.

Molværin oma levytysura alkoi 1997 albumilla Khmer, joka on samalla hänen parhaiten myydyin levytyksensä. Ennen soolouraa Molvær soitti Wayne Shorterin sävellyksen mukaan nimetyssä Masqualero-yhtyeessä. Molvær levytti Masqualeron kanssa kolme albumia vuosien 1985 ja 1990 välillä.

Videolla on kappale nimeltään Song of Sand, joka on tältä nimenomaiselta Khmer-albumilta. Sen julkaisemisen yhteydessä levy-yhtiö ECM teki ensimmäistä kertaa singlejulkaisun, missä Song of Sand ja kolme remixiä kappaleesta julkaistiin omana levynään.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

• Nils Petter Molvær Wikipediassa englanniksi
• Nils Petter Molværin verkkosivusto