Suomen parhaat verkkosivut, ei näin

Lakimies on lähestynyt joukkoa bloggaajia ja vaatinut Nova Trotters Oy:tä, Websiterace Oy:tä  ja Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailua koskevia postauksia poistettavaksi verkosta. Syy lakimiehen mukaan on siinä, että yhtiöissä koetaan eräät kirjoitukset "valheellisiksi ja herjaaviksi".

Kuvio liittyy jo aiempina vuosina kritisoituun verkkosivukilpailuun, joka on tulkittu lähinnä rahastukseksi. Nyt kilpailua järjestävän firman omistajiin kuuluva lakimies vaatii bloggaajia poistamaan verkosta esimerkiksi vuonna 2007 tai 2009 julkaistuja kirjoituksia.

Ei toimi. Näin ei sitä maineenhallintaa hoideta, ei edes silloin jos se maine on heikoissa kantimissa. Julkisuutta tällaisilla uhkauksilla varmasti saa, mutta tasan päinvastaisessa mielessä mitä vaatimuksissa on esitetty.

Toinen asia on se, että jos joku teksti on kirjoitettu vaikkapa vuonna 2007 (jolloin mainittua kilpailua järjesti yritys, joka on tiettävästi sittemmin mennyt konkurssiin), on se jo arkistoitunut internetissä sen verran moneen paikkaan, että se teksti ei verkosta enää lähde vetämälläkään. Eli saahan sitä vaatia, mutta se ei edes teknisesti auta.

Tällainen vaatiminen, joka perustuu johonkin yrityksen oletettuun kunniaan, vähintäänkin sivuaa sitä, että sananvapaus antaa myös oikeuksia mielipiteiden esittämiseen. Myös yritysten tekemistä julkisista asioista.

Parempaan lopputulokseen tällaisten kilpailujen järjestäjät pääsisivät, jos pistäisivät tuotteensa kuntoon ja asianmukaisesti kommunikoisivat yhteisön kanssa siitä.

Oman hämmästyksen aiheensa on se, että tästä nk. Streisandin ilmiöstä ei näköjään ole tietoyhteiskunnassa opittu mitään, vaikka Suomessakin on aiheesta taitettu suureen ääneen peistä Lehtovaara-tapauksen kohdalla.

Olisikohan näissä tapauksissa myös hieman sellaista ilmaa, että yhteisömme juridikalisoituminen on edennyt jo niin pitkälle, että pelkästä mieliharmista halutaan ryhtyä riitelemään juristien välityksellä ihan vaan siksi, että sitä omaa ongelmaa ei nähdä. Eli sitä, että omassa tekemisessä on tullut tehtyä jotakin, minkä olisi voinut jättää väliinkin tai ainakin laadunvalvonta on päässyt pettämään?

Mitä sitten itse kilpailuun tulee, todetaan tässä blogissa vain se, että missikilpailutkin saisivat mennä omia matkojaan. Jos tässä todetaan, että missikisat ovat omiaan aliarvioimaan katsojiensa arvostelukykyä ja eritoten esineellistämään naisia (mikä on ongelma tasa-arvon näkökulmasta), tuskinpa kukaan missikeisari/keisaritar ryhtyy heiluttelemaan uhkauskirjeitä missään. Vai?

Niin. Vaiheinen ei mitään tuollaisia kirjeitä ole saanut, eikä liene moisesta kilpailusta aiemmin kirjoittanutkaan. Jos kerran noita kirjoituksia vaaditaan poistettavaksi, niin kenties loogisuuden nimissä myös linkkejä niihin pitäisi sitten vaatia katkottavaksi?

Linkit lähteisiin:

• Sanainen arkku (22.2.2011)
• The Butt Ugly Weblog (22.2.2011)
• Ei oo totta (22.2.2011)
• Lehmätkin lentäis (22.2.2011)
• , sanoi Erkka (22.2.2011)
• Mediablogi (22.2.2011)
• MikroPC (22.2.2011)
• Helsingin Sanomat (23.2.2011)

Lisää kulutusta ja roolimalleja, lapsille?

Kustannustalo Aller kertoo tuovansa Suomeen Tanskassa menestyneen alaikäisille tytöille suunnatun muotilehtikonseptin Suomeen. Yhtiön mukaan 12-17 tai hieman nuoremmille suunnattu lehti keskittyy muotiin, mutta julkaisee myös muotipaperinukkeja, askarteluohjeita ja lehden sivulla seikkailevat mangamaiset tyttöhahmot.

Kun kohderymänä ovat esimerkiksi 12-vuotiaat lapset, niin kaikenlaisen mainonnan kanssa on syytä olla enemmän kuin tarkkana. Varsinkin silloin, kun sekoitetaan keskenään leikki (paperinuket sun muu) ja suoraan kaupallisiin roolimalleihin sekä kulutuskäyttäytymiseen liittyvä viestintä ja toiminta kuten muoti. Miksi 12- tai edes 15-vuotiaan pitäisi saada muotimainontaa tai edes olla kiinnostunut koko asiasta?

Miksi ihmeessä lapsille pitäisi syöttää jotain tiettyjä kulutusmalleja? Eikö pikemminkin pitäisi pyrkiä vahvistamaan vastuullisen kuluttamisen maailmankuvaa? Ilmiönä muoti sopii varsin huonosti tähän.

Lehdillä ei ole aikuistenkaan kanssa ihan aina journalistiset pullat siististi uunissa, kuten olemme vaikkapa kosmetiikkamainonnasta saaneet huomata.

Satiiriblogi (vai mikä se nyt sitten on) Lehti kuvaa problematiikkaa omalla tavallaan myös näin:

"Koskaan ei ole liian varhaista aloittaa nuorten naisten itsetunnon nakertamista. Tarkoituksemme on kiinnittää huomio siihen, että väärin stailattu ihminen ei ole ihminen ollenkaan vaan mikä lie troglodyytti".

Voihan sen tietysti noinkin sanoa.

Valovuosi

Aamulla Radio Suomessa oli puhetta Suomen suurimman synnytysyksikön eli Kätilöopiston 50 vuotisesta taipaleesta. Jutussa toimittaja haastatteli Kätilöopiston lääkäriä, joka kertoi sekä sairaalan toiminnasta ja historiasta.

Jossain keskustelun käänteessä kuultiin seuraava virkepari:

Toimittaja: "50 vuotta on lääketieteessä valovuosi"
Haastateltava: "Niin on valovuosi"

Valovuosi? Valovuosi on matkan mitta, ei ajan.

Wikipediassa termi "valovuosi" määritellään seuraavasti:

Valovuosi on matka, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa, noin 9,461 biljoonaa kilometriä.

Tai vielä täsmällisemmin:

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU on määritellyt valovuoden täsmällisemmin etäisyytenä, jonka valo kulkee syvässä avaruudessa kaukana painovoima- tai magneettikentistä yhden juliaanisen vuoden eli 365,25 vuorokauden aikana, joista jokaiseen luetaan tarkalleen 86400 SI-järjestelmän mukaista sekuntia.

Jos jokin on valovuoden päässä, niin se on tarkalleen 9 460 730 472 580 800 metrin etäisyydellä.

Puheenparren virhe on kovin tavanomainen, mutta osuu samaan sarjaan missä luonnontieteellisiä asioita sotketaan johonkin muuhun. Valovuosi on lääketieteessäkin matkan mitta, joskin lääketieteellisesti kaiketi varsin harvoin käytetty.

Selitykseksi tässä ei kelpaa sekään, että puhekielessä tällainen väärä käyttötapa on jotenkin juurtunut (vrt. "X on kolme kertaa niin pieni kuin Y"). Yleisesti sanottuna olisi toivottavaa, että näihin luonnontieteellisiin termeihin ja näkökulmiin kiinnitettäisiin siellä toimituksissakin enemmän huomiota.

Kenen laariin?

Päivi Räsänen (kd.) on ollut homokeskustelun myrskynsilmässä. Eri tietojen ja näkemysten mukaan kirkosta on syystä tai toisesta eronnut 25000-30000 kirkollisveronmaksajaa. Eron syistä on varmasti erilaisia näkemyksiä, mutta lienee selvää, että kärjekkäitäkin näkemyksiä esitellyt Yle2:n homoilta on ollut laukaiseva tekijä.

Miten tämä on sitten vaikuttanut Räsäsen poliittisessa kodissa eli hänen johtamassaan Kristillisdemokraattisessa puolueessa?

Ilta=Sanomat otsikoi 'Kohu sataa Räsäsen laariin' ja kertoo, että kristillisdemokraatteihin 'vyöryy uusia jäseniä'.

Ja mikäs tämän vyöryn koko on? Sata (100) uutta jäsenhakemusta viikon aikana.

Jos muutetaan tämä euroiksi, niin kirkko on menettänyt 5-6 miljoonan vuotuiset kirkollisverotulot (oletus: keskimäärin 200 euroa per eronnut vuodessa) ja kristillisdemokraatit ovat saaneet ehkä 3-5 tuhannen lisätulot (kun ei ole tarkkaa tietoa, niin oletetaan, että ko. puolueen jäsenmaksu on vuodessa jotain 30-50 euroa).

Ilta=Sanomat, miten niin tämä sataa kristillisdemokraattien laariin? Montako jäsentä muut puolueet ovat samassa ajassa saaneet?

Oma lähdekritiikittömyys liittyy uutisen vihjailuihin siitä, että Räsänen on saanut 'kymmeniä kokoomuslaisilta ja keskustalaisilta tulleita viestejä', joissa kuulemma kerrotaan siirtymisestä kd-puolueen äänestäjäksi.

Sorry nyt vaan, mutta muutama tuhat euroa tai kymmenet uudet kannattajat eivät ole edes Suomessa kannatuksen satamista mihinkään laariin. Kymmenet tuhannet veroa maksavat eronneet sen sijaan ovat kansankirkolle haaste ja ongelma.

Jauhetaan

Mediakeskustelu jatkuu ja lehtien levikki laskee, vaikka lukijatutkimusten tuloksista vedetään printtimediassa erilaisia tulkintoja. Helsingin yliopiston uutisjournalismin nykytilaa ruotineessa Laatua journalismiin! –seminaarissa Aamulehden päätoimittajasta Evan johtajaksi siirtynyt Matti Apunen lausui muun muassa seuraavaa:

"Ammattimaiselle uutishuoneelle ei ole mitään todellista vaihtoehtoa. Blogeissa jauhetaan asioita, jotka valtamedia on jo nostanut esiin."

Tämän blogin osalta voi sanoa, että Apunen on oikeassa, tosin vain osin. Osin siksi, että tässä blogissa on sen historian varrella pyritty nostamaan esiin myös sellaisia aiheita, joille suomalaiset uutishuoneet eivät ole korvaansa lotkauttaneet sekä kommentoitu aiheita, joista nämä samaiset uutishuoneet ovat oman totuutensa kertoneet (kuten vaikkapa tässä postauksessa, vaikka Helsingin yliopiston www-sivusto ei olekaan mikään uutishuone eikä mikään näkyvä median uutishuone näytä reagoineen tämän seminaarin sanomisiin). Mahtunee tuonne tämän blogin stoorien joukkoon myös aiheita tai ainakin näkemyksiä, joita nämä uutishuoneet eivät ole edes huomanneet.

Se siitä ja sitten se iso "mutta". Jos Apunen on oikeassa, niin miksi ihmeessä nämä samaiset uutishuoneet kertovat lähes päivittäin siteeraavansa jonkun blogia ja käyttävänsä (yhä edelleen turhan usein ilman linkityksiä) noita blogeja uutislähteenään?

Järjestäytynyt media ja ammattitaitoinen journalismi on paikkansa ansainnut, koska se tekee parhaimmillaan sitä vallanpitäjien vahtikoiran tehtävää, miksi se on olemassa. Se vaan ei tarkoita sitä, etteikö nykyään tiedonvälityksessä näille uutishuoneille olisi olemassa vaihtoehtoja ja suoria kanavia tiedon tuottajalta sen kuluttajalle, joka itse jäsentää ja käyttää saamansa tiedon. Tähän näiden uutishuoneiden vaan on sopeuduttava.

Tiesittekö...

... siitä, tästä tai tuosta? Oletteko pistäneet merkille, että viime aikojen poliittisessa uutisoinnissa on varsin paljon ollut puhetta siitä, tiesikö joku poliitikko jostain asiasta ja jos tiesi niin milloin ja mitä.

Esimerkiksi tänään olemme saaneet selville, että nykyinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) ei tiennyt edellisen pääministerin eli Matti Vanhasen (kesk.) eroaikeista kuin edellisenä päivänä. Matti Vanhaselta itseltään on udeltu tiesikö hän eroilmoitusta tehdessään vaalirahoitukseen ja jääviyksiin liittyvistä oikeusprosesseista. Ei tiennyt.

Aiemmin on udeltu vaikkapa sellaista, tiesikö Vanhanen Marja Tiuran loikkausaikeista. Tiesi, mutta ei kommentoinut.

Ilkka Kanvervalta (kok.) on kyselty tiesikö hän synttäreilleen tulleista Nova kiinteistösijoituksen reippaista lahjoituksista. Ei tiennyt, omien sanojensa mukaan. Puolueensa puheenjohtaja Jyrki Katainen ei tiennyt mitä Kanerva tiesi tai oli tietämättä tässä asiassa.

Ja niin edelleen. Vähän väliä kysellään sitä mitä kukakin tietää. Voisi kuvitella tällaisen olevan rasittavaa, kun itse asioistakin voisi puhua.

Poliitikot saavat syyttää tästä vain itseään, sillä esimerkiksi vaalirahakohussa media on joutunut poimimaan asioita pala palalta eikä valmista ole tullut vieläkään. Siinä tapauksessa poliitikot kollektiivisesti joko eivät ole muistaneet tai tienneet asioita, joista jälkikäteen on selvinnyt sekä itse asia ja siihen liittyvä tietoisuus - joskus.

Asialla on toinenkin puoli. Median on helppo viritellä mieliä pohdiskelamalla ja kyselemällä sitä, kuka tiesi milloin ja mitä? Asia kiinnostaan yleensä aina kansalaisia, jotka haluaisivat päästä salaisuuksien verhon taakse. Tietämisen uteleminen vaan on usein kohtuullisen halpa tapa selvittää asioita, koska se on kuin oikeudenkäyntiä mediassa.

Silloin kun toiselta kysytään "tiesitkö siitä tai tästä silloin ja tällöin", joudutaan vastaukseen yleensä pelkästään luottamaan ja jos luottamukselle ei olekaan katetta päästään koventamaan panoksia "valehtelemiseen" asti.

Ja kuten huomaamme, itse asioista tällä tavalla ei tule mitään tarkempaa selvyyttä.

Julkkissuosion lopun alku?

Tuli ihan puoli väkisin tavattua Iltalehdestä juttu, jossa ingressissä kerrotaan Mikko Leppilammen ja Kimi Räikkösen kumonneen yhdessä drinkkejä karaokebaarissa. EVVK.

Samassa juttussa nimetään kuitenkin jokunen kapakka, jossa julkkikset käyvät bongattavina tai joista lehden mielestä julkkiksina itseään pitäviä voi bongata.

Olisikohan se kuitenkin niin, että baarit, jotka itseään julkkiksilla ryhtyvät mainostamaan iltapäivälehdessä, ovat niitä jotka mainostavat, mutta joissa julkkikset tai itseään kunnioittavat julkkisuuden henkilöt eivät käy?

Ihan vaan siksi, että osa julkisuuden henkilöistä ei ole pähkinöitä kaipaavia apinoita, vaikka jotkut ovat. Tuli vaan mieleen ja lisäsin nämä baarit listalle, jossa ei ole tarpeen käydä...

EDIT klo 20.39:
Tai ehkä nämä julkkikset eivät välitä koko asiasta, vaan ajattelevat tällaisenkin mainonnan lisäävän heidän olematonta ominaispainoarvoaan.

Miksi uutinen?

Kun sukupuoltaan vaihtanut pappi ja entinen kirkkoherra hakee notaariksi Kuopioon, niin valtakunnan media julkaisee siitä uutiset päälehtiä myöten. Miksi?

Milloin viimeksi on esimerkiksi HS:ssa julkaistu uutinen siitä, että henkilö X hakee notaariksi jossain? Notaari on hallinnollinen työntekijä, joka esittelee asioita tuomiokapitulille ja pyörittää byrokratiaa. Se ei ole edes kovinkaan näkyvä virka.

Ilmeisesti uutisoinnin pointti on siinä, että yhä edelleen tätä sukupuoltaan vaihtanutta pappia halutaan pitää kummajaisena, vaikka koko asia puitu julkisuudessa viime vuosien aikana aivan loppuun ja puhki. Ilmeisesti erilaisuus on yhteiskunnassamme uutisen aihe.

Ilmiö on säälittävä median kannalta.

Otsikoinnin harhaanjohtavuudesta

HS uutisoi tänään, että "VTT: Lehti on nettiä ekologisempi".

Mielenkiintoista sinänsä, paitsi että juttu ei kerro siitä miten sanomalehti olisi ekologisempi kuin netti. Jutussa puhutaan nettilehdestä ja ne nyt vaan ovat kaksi eri asiaa.

VTT on siis laskenut painetun sanomalehden hiilijalanjälkeä HS:n toimeksiannosta ja verrannut sitä muiden tutkimuslaisten tuloksiin nettilehden hiilijalanjäljestä. Yhden kotiinkannetun sanomalehden hiilijalanjälki on VTT:n mukaan yhtä suuri kuin nettilehden 30 minuutin lukemisen. Koska HS:ää luetaan kuulemma yli 40 minuuttia, tehdään johtopäätös siitä, että sanomalehti on nettiä ekologisempi.

Vertaileminen ei tietenkään ole koskaan helppoa ja arvioissa voi tulla erilaisia virheitä, mutta yhden paperisen sanomalehden vertaaminen otsikon mukaisesti koko nettiin on absurdia. Netti kun on paljon muutakin kuin nettilehti tai pelkkää yksisuuntaista viestintää.

EDIT klo 17.30. Ihan vaan huvin vuoksi pistetään jutusta ruutukaappaus, ettei vaan käy vanhanaikaisesti niin, että joku keksii muuttaa otsikkoa.

Netti-tv tulee

Television tulevaisuus etsii edelleen uomaansa ja hiljalleen suunta näyttää selkeämmältä. Televisio menee nettiin. Se on itse asiassa selkeää jatkumoa digitaaliselle vallankumoukselle, sillä televisioohjelma on immateriaalinen tuote, joka voidaan jakaa ja monistaa bitteinä.

Seuraaava askel on se, mitä esimerkiksi operaattorit Elisa ja Sonera ovat tuotteistaneet viihdepaketeikseen eli ohjelmia voidaan katsoa verkosta silloin kun huvittaa. Yle jakaa ohjelmiaaan myös oman Areenansa kautta, MTV3:lla on Katsomonsa ja niin edelleen. Tämä on vain jakelulogistiikkaa. Tämä jakelulogistiikka tarjoaa myös toisen mahdollisuuden eli indietuotantojen toteuttamisen päästä päähän.

Ilmiön leviämisestä kertoo esimerkiksi Digitoday, jonka uutisen mukaan joka kolmas suomalainen kertoo katselevansa tv-ohjelmaa netistä ainakin toisinaan.

Myös tuotantopuolella on liikehdintää. Aikaisemmin tuli kirjoitettua Soffa.tv:n tulosta verkkoon. Nyt perinteisillä tv-kanavilla lähes legendaariseksi muodostunut Moon-tv on saanut uuden elämän netissä. Nämä indietyyliset kanavat ovat oma osa-alueensa, joka omalla panoksellaan kamppailee katsojien ajasta.

Kehitys muuttaa myös suhtautumista televisioon ylipäätänsä. Kuinkakohan kauan menee siihen, että historiankirjoituksessa kirjoitetaan kaihoisasti puoli yhdeksän uutisiin liittyvistä rituaaleista ja siitä kuinka joka kotitaloudessa oli jossain nurkassa oma laatikkonsa, joka muodostui eräänlaiseksi talouden keskipisteeksi, kuin ajan ja ajatusten alttariksi.

Käänne on jo tapahtunut.

Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä

Eduskuntaryhmät eivät tänään päässeet sopuun Yle-laista, jonka keskustelua herättäneimmät asiat olivat mediamaksu, jota myös YLE-maksuksi tai Yle-veroksi on kutsuttu, sekä Yleisradion hallintomalli.

Eduskuntaryhmät päättivät siitä, että YLE:n rahoitus turvataan nykyisessä laajuudessaan eli veroineen noin 480 miljoonan euron kokoluokassa.

Asiaa valmistelee viestintäministeriö ja päätöksiä pitäisi saada aikaiseksi vuonna 2011 eli käytännössä seuraavan hallituksen alkutaipaleella. Toistaiseksi jatketaan nykyisellä tv-maksun mallilla.

Käytännössä asia tarkoittaa sitä, että loppujen lopuksi erimieliset poliitikot kuoppasivat kansan torjuman ja epäoikeudenmukaisen mediamaksun.

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) uumoilee jonkinlaista veroluonteista maksua rahoitusmallin pohjaksi. Mitä se tarkoittaa, sitä juttu ei kerro. Esillä olleet verorahoitus ja rahastomalli ovat kaiketi eräitä vaihtoehtoja, vaikka tuskin ainoita mahdollisuuksia. Hallintoa Lindén haluaa uudistaa yhä edelleen siten, että Yleiradiolle tulisi ulkopuolinen arvioitsija.

Tämä mediamaksusirkus, kuten Taru tuossa edellisen aiheesta tehdyn postauksen kommenteissa tätä showta kutsuu, sai siis arvoisensa päätöksen ja Yle lupauksen rahoituksesta. Tyylipisteitä poliitikoille asian hoitamisesta ei voi antaa.

Myönteistä asiassa on se, että edes jonkinlainen järki lopulta voitti ja aivan väärin rakennettu mediamaksu saatiin kuopattua. Siitä ansio kuuluu pitkälti viestintäministeri Suvi Lindénille, joka viime hetken käännöksillään sai kanssapoliitikkojen haukut, mutta kaiketi kansan kehut pysäyttäessään sekoilevan mediamaksujunan. Muutenkin lopputulos näyttää kansalaiskatsomoon sellaiselta, mitä Lindén jokin aika sitten päättäessään asian käsittelyn pysäyttämisestä sanoi.

Mitä sitten seuraavaksi, jäämme kuulolle. Toiveissa olisi jokin kestävä malli, jolla Ylen rahoituspohja saataisiin hoidettua myös kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukaisesti. Järkevästi rakennettu veroluonteinen maksu sopii.

Aiheesta aiemmin:

• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Mistä se raha tulee?

Joskus uutisia lukiessaan sitä tuntee itsensä joko tyhmäksi tai tyhmänä pidetyksi. Jälkimmäinen mielikuva tuli puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) YLE.n rahoitusta koskevista lausunnoista.

YLE:lle antamassaan haastattelussa Häkämies torjuu Yleisradion toiminnan rahoittamisen valtion budjetista:

"Pidän tässä taloudellisessa tilanteessa epärealistisena löytää Yleisradiolle vuosittain 500 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa. Se tarkoittaisi veronkorotuksia tai leikkauslistoja. Kukaan, joka esittää YLEn rahoitusta budjettiin, ei ole kertonut mistä se raha otetaan."

Häkämies toistaa ajatuksen viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) budjettirahoitusehdotusta pohtiessaan:

"Jos sitä kannattaa, pitää sanoa mistä se raha tulee. Minä en tiedä mistä se raha tulee."

Kun kerran ministeri ei tiedä mistä se raha tulee, niin kerrotaan. Se tulee meidän kuluttajien ja veronmaksajien taskuista. Raha tulee kansalaisilta kaikissa ehdotetuissa malleissa, joissa ei etsitä rahoitusta jostain ihan muualta kuten vaikkapa mainostuloista tms. (jolloin silloinkin se raha tulee välillisesti kuluttajien kukkaroista).

Tätä asiaa ei muuta yhtään miksikään se, kerätäänkö kansalaisilta nuo rahat epäoikeudenmukaisena kotitalousverona eli ehdotettuna mediamaksuna vai kerätäänkö ne normaalin verotuksen yhteydessä veronkorotuksilla. Sama koskee ehdotettuja rahastomalleja, joissa varat kerättäisiin veronmaksajilta ja sitten sijoitettaisiin omaan rahastoonsa.

Rahan lähde on koko ajan sama. Se sen sijaan ei ole sama millä logiikalla ja millä yhteiskunnallisella reiluudella rahat kerätään.

Ehdotetun mediamaksun eli oikeasti Yle-veron ongelma on se, että se ei kohtele kansalaisia ja veronmaksajia tasaveroisesti, ei toimi sosiaalisesti oikeudenmukaisesti ja luo uutta byrokratiaa sekä pahimmassa tapauksessa eräänlaisia uusia tuloloukkuja. Verotuksen yhteydessä kerättäessä rahankeräysjärjestelmä on olemassa ja se kohtelee kansalaisia samalla tavalla oikeudenmukaisesti kuin verotus ylipäätänsäkin.

Lintilän työryhmän mediamaksuksi kutsuman Yle-veron perusteleminen sillä, että se raha tulisi jotenkin jostain muualta kuin mikä tahansa muu vero, saa tavallisen veronmaksajan tuntemaan itsensä lähes uunotusyrityksen kohteeksi joutuneeksi.

PS. Leikkauslistoilla uhkaileminen on vanhanaikaista ja sitä paitsi, puhuttu 500 miljoonaa euroa on noin 1,6 % valtion tämän vuotisen talousarvioesityksen veroista ja veroluonteisista tuloista.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

• Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä (23.3.2010)
• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Mediamaksun aikalisä

Merkittäköön muistiin Ylen rahoituksesta käytävän mediamaksukeskustelun siirtyminen jälleen viikolla eduskunnassa. Aikalisä ei ole mikään katastrofi, sillä tiettävästi Yle ei ole menossa konkurssiin.

Epäonnistuneen mediamaksuidean rinnalle myös SDP on nyt eduskuntaryhmänsä suulla esittänyt budjettirahoitusta. Tämä taas ei keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Timo Kallille kelpaa.

Kokoomus taas kertoo, että jos Ylen rahoitus tehdään budjetista, pitää jostain säästää 480 miljoonaa vuodessa. Näin siitäkin huolimatta, että budjettirahoituksen kannalla on ollut myös asian esittelevä ministeri Suvi Lindén (kok.).

Säästäminen jostain muualta nähdään tässä kuviossa ilmeisesti jonkinlaisen veronkorotuksen vaihtoehtona. Pelko on pelkästään viestinnällinen, sillä ideoitu mediamaksu on sekin vero ja jos se korvattaisiin tavallisella verotuksella tai sen yhteydessä näkyvästi kerättävällä summalla, siinä kansalaisen näkökulmasta katsoen vain korvattaisiin toinen vero toisella ja samalla kaikkien verorasitusta saataisiin alennettua.

Budjettirahoituksen ongelmaksi nähdään siinä syntyvä linkki hallituksen ja yleisradioyhtiön välille.

Vasemmistoliitosta ja keskustasta on ehdotettu rahastomallia, jossa Ylen rahoitus hoidettaisiin omasta rahastostaa, jonka varat kerättäisiin verotuksen yhteydessä ja mahdollisesti muista lähteistä.

Jos budjettirahoitus on poliittisista syistä katsoen hankalaa tai epämiellyttävää, rahastomalli tarjoaa sujuvan tavan ratkaista asia. Tietysti sen ongelmaksi saattaa koitua se, että asiaa on esittänyt ja ajanut oppositio.

Kun keskustan Kalli puhuu siitä, että "ryhmänjohtajien keskustelussa löytyi yhteistä näkemystä siitä, että mahdollista Yle-maksua on hyvitettävä jotenkin varattomille ihmisille", ollaan jälleen luomassa uutta byrokratia, pieniä tuloloukkuja, tietoteknisiä tarpeita ja muuta tyhjäkäyntiä. Tämä ei ole edes investointi siihen, että voidaan tienata, vaan villapaidan hihan neulomista ottamalla langat jo valmiiksi neulotusta hihasta.

Kaikkien silmien edessä on yksinkertaiset, tehokkaat ja helpot tavat hoitaa kulttuuri-instituutio Yleisradion rahoitus ja hallinto, mutta poliitiset intressit, intohimot ja pelaileminen sotkee asioita, poistaa tehokkuuden ja tekee tästä kaikesta kansalaisille pahimmassa tapauksessa turhan kallista.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

• Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä (23.3.2010)
• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Ratkaisut Yle-lakiin

Mediamaksua vatkataan taas. Nyt asialla ovat eduskuntaryhmät, jotka huomenna käsittelevät sitä, voidaanko Yleisradion rahoitus- ja hallintomallit uudistaa vielä tällä kaudella. Viestintäministeri Suvi Lindénhän päätti taannoin, ettei asia nykymuodossaan etene tällä vaalikaudella ja että hän kannattaa Ylen rahoittamista valtion budjetista.

Samalla kivenä kengässä on ollut hallintomalli, johon aiemmin on ehdoteltu uutta elintä eli julkisen palvelun neuvostoa. Tämä ei käy SDP:lle, joka ei halua enää uutta valvojaa ministeriön, yhtiön hallintoneuvoston ja hallitusten rinnalle.

Ylen rahoittaminen mediamaksulla on hiertänyt myös Keskustaa. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ehti jo ehdottamaan rahastomallia, jossa Ylen rahoitusta varten kerätään oma rahastonsa. Oman rahastomallinsa on esittänyt myös Keskustan Jarmo Korhonen. Lisäksi Korhonen kertoi, että Keskustan puoluekokous pääsee selvittelemään kysymystä.

* * *

Mediamaksun (tai kuten HS sanoo "Yle-maksu" ja jota Yle itse kutsuu nykyisellään termillä "Ylen rahoitus" tms.) kohtalo on siis edelleen auki. Samoin hallinto.

Se ei ole muuttunut miksikään, että Lintilän työryhmän aikaisemmin ehdottelema mediamaksu on epäoikeudenmukainen eikä sen perusongelmaa voi korjata jollain sosiaaliturvan erityisjärjestelyillä tai lisäbyrokratian luomisella lupahallintoon tai sosiaaliturvan puolelle. Mediamaksun (joka oikeammin on asuntokohtainen vero) idea on yksinkertaisesti laho.

Kun Lindén ehdottaa rahoituksen hoitamista valtion budjetista ja Arhinmäki sekä Korhonen omasta veron yhteydessä kerättävästä rahastostaan, he ovat järjen tiellä. Yle tarvitsee kestävän pohjan rahoitukselleen kulttuuri-instituutiona, mutta sitä ei pidä tehdä sellaisessa muodossa, joka saa osan kansakuntaa inhoamaan koko ideaa.

Verojen yhteydessä ja kyljessä rahoituksen kerääminen on yksinkertaisinta ja sosiaalisesti oikeudenmukaisinta, kun se huomioi suoraan maksukyvyn. Se on myös vähiten uutta byrokratiaa aiheuttava ja samalla poistaa tv-lupatarkastajat kuvasta. Verotuksen yhteydessä myös maksupohja saadaan riittävän laveaksi ja nykyinen telkkarin salakatselusta aiheutuva vapaamatkustaminen loppuu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä nyt vain on helpoin malli, joten miksi sitä ei käytettäisi?

Kerätäänkö varat sitten omaan rahastoonsa vai ei, kansalaisten kannalta makuasia varmaankin. Jos poliitikot kokevat valtion budjettia huonona ideana, menköön varat rahastoonsa.

Mitä sitten hallintoon tulee, niin demarit ovat oikeassa. Mikään yhtiö ei tarvitse neljää erilaista isäntää pähkäilemaan samoja asioita. Kolmessakin on jo liikaa.

Ja tässä ehdotus siihenkin pulmaan. Yhtiö ei voi tulla toimeen ilman hallitusta ja ministeriöllä on lakisääteisiä valvontatehtäviä, mutta poliitikoista koostuvaa hallintoneuvostoa ei tarvitse oikeastaan kukaan (muu kuin ehkä nuo poliitikot). Lakkautetaan se ja korvataan se julkisen palvelun tehtävää pohtivalla julkisen palvelun neuvostolla.

Kelpaisiko tämä?

Aiheesta tässä blogissa muualla:

• Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä (23.3.2010)
• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Mediamaksun hautajaiset?

Yllätyksellisten käänteiden jälkeen viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on päättänyt, ettei tämä hallitus käsittele mediamaksuksi ristittyä YLE-veroa. Kiitos tästä.

HS:n mukaan Lindén ilmoitti torstaina, että YLE-lain uudistus jää linjattavaksi seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa.

Samaisen lehden mukaan nopean takinkäännöksen (pari päivää aikaisemmin Lindén aprikoi euromääriä tälle mediamaksulle) yhdeksi syyksi on esitetty se, että sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ei keksinyt keinoa, miten maksu kompensoitaisiin vähävaraisille. Toiseksi syyksi  HS kertoo sen, ettei ideoitu hallintomalli kelvannut demareille.

YLE Uutisille Lindén sanoo myös, että YLE:n rahoitus pitäisi kattaa valtion budjetista. Lindénin mukaan se olisi oikeudenmukaisin ratkaisu. Ministeri Lindén sanoo YLE:lle myös, että "veroluonteinen, asuntokohtainen maksu tuo arjen ongelmia".

Kuten Lindén YLEn jutussa sanoo, nykyinen tv-maksu on suhteellisen vakaa,  joten kriisiä lyhyellä aikavälillä ei ole.

Lindén ei ehkä ansaitse tyylipisteitä tästä suorituksesta, mutta propsit siitä, että vihdoin järki voitti tässä asiassa. Kuten Lindén sen sanoo, asia pitäisi hoitaa valtion budjetin kautta eli verotuksessa. Hallinnon uudistamisen kiemurat ovat sivuseikkoja.

HS:n juttu tarjoaa myös toisen pienen uutisen eli sen mukaan "Yle-maksuksi olisi tullut luultavasti 199 euroa". Vielä joku päivä sitten haarukka oli 190-195 euroa. Jos summa vain kasvaa, niin eri nykyiseen 231,05 euroon vain kaventuu, jolloin koko mediamaksun idea on romuttumassa ihan vain taloudellistenkin periaatteiden näkökulmasta.

Jos ja kun asia siirtyy seuraaviin hallitusneuvotteluihin, asian hoitaminen budjettirahoituksen kautta on syytä pitää mielessä.

On pakko kummastella ääneen keskustalaisten YLE.n hallintoneuvoston jäsenten hinkua esitetyn kaltaisen epäoikeudenmukaisen mediamaksun ajamiseksi. Ajatellaanko siellä edelleen, 2010-luvulla, että tuloeroja voidaan tasailla mallilla, jossa maalla asuvat monijäseniset taloudet siirtävät kulujaan kaupunkilaisille pienemmissä talouksissa asuville? Siihenhän mediamaksu osaltaan olisi johtanut.

Jos nämä olivat typerän ja epäoikeudenmukaisen mediamaksun hautajaiset, niin hyvä niin. Kuolleena syntynyt, kuolleena kuopattu.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

• Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä (23.3.2010)
• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Nyrjähdyksiä #53

Tuomas Manninen kirjoittaa Perussuomalaisten risteilyn hottentotti-kohusta kertovan Ilta=Sanomien jutun kommentissa seuraavasti:

"Netti, taas
HS:n paperilehden reportaasi persujen koulutusristeilystä oli nautinnollisen tarkkaa kuvailua ja jätti johtopäätökset lukijalle. Lyhennetyn nettiversion otsikossa kerrottiin mitä pitää ajatella.
Paperilehden perusteella Veltto voisi vilkaista peiliin, nettiversion ansiosta hän sai aiheen etsiä keltaisilta sivuilta juristia."

Miten niin "netti, taas"? Miksi ei "toimittaja ja nettitoimituspolitiikka, taas"? Siitähän tässä on näköjään kysymys. Kuka on käskenyt lyhentää ja otsikoida nettiversion jutun toisin tai siten, että uutisointi antaa aiheen reklamointiin?

Mikä ihme siinä on, että paperilehtien toimitukset syyttävät nettiä silloin kun itse tyrivät välineen käytössä?

Mediamaksu paisuu

Poliittinen keskustelu mediamaksuksi kutsutusta asuntokohtaisesta YLE-verosta on kehittymässä. Nyt puhutaan rahasta.

Kun alkuperäinen esitys oli se, että 231,05 euron tv-maksu korvattaisiin 175 euron asunkohtaisesti perittävällä mediamaksulla, nyt kulujen kattamiseksi tarvitaankin viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) mukaan 190-195 euroa. Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasin (kok.) mukaan YLE joutuu säästötoimiin, jos mediamaksu ei ole 195 euroa vuodessa.

Mihin summaan tässä vielä päädytään, on epäselvää, sillä vaikka maksusta päätettäisiinkin nyt, mediamaksun pitäisi tulla voimaan vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2012. Argumentti, jonka mukaan asuntokohtaiseksi rakennetulla mediamaksulla voitaisiin maksua alentaa, kun maksupohja laajenee, on selkeästi kaventumassa tai murentumassa.

Jos edes mediamaksun taloudellinen argumentti ei kestä, niin miksi tätä selvästi huonoa lakia ja epäoikeudenmukaista kotitalousveroa pitäisi edes ottaa käyttöön?

Yhteiskunnallisesti ei ole mitään estettä sille, että YLE:n rahoitus hoidettaisiin verotuksen yhteydessä samaan tapaa kuin vaikkapa eläkemaksut tai työttömyysvakuutusmaksut. Se laajentaisi sujuvasti maksupohjaa siten, ettei kustannus laskisi varsinkin pienituloisemmilla selvästi nykyisestä.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

• Yle-maksu eli mediamaksu eli Yle-vero pois pöydältä (23.3.2010)
• Mistä se raha tulee? (22.3.2010)
• Mediamaksun aikalisä (19.3.2010)
• Ratkaisut Yle-lakiin (17.3.2010)
• Mediamaksun hautajaiset (11.3.2010)
• Mediamaksu paisuu (9.3.2010)
• Kapina mediamaksua vastaan (10.10.2009)
• Internetveroa pukkaa ja sen nimi on mediamaksu (17.9.2009)
• Mediamaksu siirtyy? (19.9.2009)
• Mediamaksu ei maistu (18.8.2010)
• Maksetaanko mediamaksua mahdollisuudesta? (18.6.2009)
• Mediamaksu olisi epäoikeudenmukainen kotitalousvero (23.4.2009)

Internet on iso ja uutisväline

The Pew Research Center on tutkinut yhdysvaltalaisten uutisten kuluttamista. Seuraavassa muutama numero poimittuna:

Yleisesti:

• 92 % amerikkalaisista käyttää useita lähteitä saadakseen uutisia päivittäin
• 46 % käyttää neljästä kuuteen erilaista uutislähdettä
• 7 % saa uutisensa vain yhdestä lähteestä

Verkosta:

• 59 % hankkii uutisensa sekä online- että offline-lähteistä
• 61 % sanoo saavansa jotain uutisia verkosta
• 65 % vastaajista sanoo, että heillä ei ole yhtä ainoaa suosikki websaittia uutisten hankkimiseksi
• 21 % sanoo, että he nojaavat vain yhteen webin uutislähteeseen
• 28 % internetkäyttäjistä on muokannut verkkosivun ("home page") uutisia varten 

Osallistumista:

• 37 % on suositellut uutista, kommentoinut sitä tai jakanut eteenpäin sosiaalisessa mediassa

Mobiilisti:

• 33 % kännykän käyttäjistä kertoo lukevansa sillä uutisia (n. 80 % aikuisista amerikkalaisista omaa kännykän)

Telkkarista:

• 78 % amerikkalaisista kertoo katsovansa uutisia paikalliselta TV-asemalta
• 73 % kertoo seuraavansa uutisia kansalliselta TV-asemalta
• 54 % kertoo kuuntelevansa radiouutisia kotona tai autossa

Sanomalehdistä:

• 50 % vastaajista kertoo lukevansa paikallista sanomalehteä
• 17 % lukee valtakunnallista sanomalehteä

Yksittäisillä amerikkalaisilla numeroilla ei ihan hirveästi kannata yleisiä johtopäätöksiä tehdä, mutta trendi on tullut selväksi muualtakin. Printtilehdet ovat uutisten osalta menossa alas, netti ylös.

Sama trendi on jollain tavalla nähtävissä myös Suomessa. Meilläkin on paperilehtiä lakkautettu ja siirrytty pelkästään nettijakeluun. Aika hankalahan paperilla on uutisissa kilpailla, kun kuitenkin tämän päivän uutiset halutaan kuluttaa jo tänään eikä vasta huomenna.

Teemaan sopii myös seuraava pläjäys. Internet on suuri:

Lähde: JESS3 / The State of The Internet from Jesse Thomas on Vimeo.

(Video via SchizoBlog)

Viestinnän maailmankartta

Iltalehden eilinen pääkirjoitus kertoo Päivälehden meuseossa pidetystä journalismin tulevasisuuskeskustelusta.

Helsingin Sanomien pomo ja tuleva päätoimittaja Mikael Pentikäinen ennusti, että "Helsingin Sanomiakin kustantavan Sanoma Newsin ansaintamallit eivät sanottavasti muutu seuraavien viiden vuoden aikana".

Tätä sopii nykyisessä mediamyllerryksessä epäillä. Vaikka HS on kansainvälisesti ajatellen päräjnnyt ihan kohtalaisesti, suunta on koko printtimedialla alaspäin nyt ja se on sitä jatkossakin eikä siihen viiden vuoden perpektiivillä voi suhtautua siten, etteikö ansaintamalleissa olisi korjaamista. Pentikäisen linjauksistahan se tietysti on osin kiinni.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner sen sijaan korosti sosiaalisen median merkitystä mediakentän muutoksessa ja "piti selvänä, että Yhdysvalloista lähtöisin oleva "mediatsunami" pyyhkäisee Suomenkin yli".

Hänen mukaansa "Suomesta ei ole tullut viestinnän maailmankartalle yhtikäs mitään kymmeneen vuoteen".

Jälkimmäisessä tokaisussaan Jungner on enemmän kuin oikeassa. Aikanaan uuden median aallonharjalla paistatellut taloutemme on sittemmin keskittynyt seurailemaan kaikkea sitä, mitä maailmalla tehdään ja suhtautunut enemmänkin regoiden asioihin. Impulssit tulevat nyt muualta ja pyyhkäisevät meidänkin yli.

Ei tarvita kummoistakaan kristallipalloa arvioidakseen Jungnerin olevan oikeassa.

* * *

Niin. Jungner saikin sitten pot... jätettiin valitsematta uudelle kaudelle Ylen johtoon. Tilalle valittiin ammattijohtaja kansainvälisestä busineksesta. Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhteista ja yritysvastuusta vastaavan johtajan Lauri Kivisen Yleen etsi SOK:n entinen pääjohtaja ja Ylen hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo.

Uutistietojen mukaan päätös tehtiin, kuten yhtiöissä tehdään eli hallitus valitsee toimitusjohtajan eikä siihen sotkettu mitään ylimääräisiä intressejä.

Siispä eduskunnan vasemmisto veti herneen nenäänsä, kun Ylen johtoon valittiin ammattijohtaja entisen poliittisen läänityksen sijaan. Kyse oli vasemmiston mukaan jonkinlaisesta poliittisesta ajojahdista tai vastaavasta. Vasemmiston urputus on menneiden aikojen haikailua, nykyisessä maailmassa poliittisilla meriiteillä ei johtamisen näkökulmasta ole paljoakaan painoarvoa.

Seuraava suurempi nimityskierros on tulossa Kelassa, joka viime vuosikymmenet on ollut Keskustan poliittinen läänitys. Mitäs jos Kelaankin palkattaisiin ammattijohtaja? Saataisiin vähän pöllytettyä sitäkin saareketta yhteiskunnassamme.

Media-apua

Ylen uutiset ja HS kertovat, että arvovaltainen lääketieteellinen julkaisu The Lancet arvostelee hallituksia ja suuria avustusjärjestöjä siitä, että ne eivät pysty yhteistyöhön esimerkiksi Haitin katastrofin tapauksessa yhteistyöhön, vaan keskittyvät kamppailemaan mediajulkisuudesta.

The Lancet antaa kiitosta pienille ruohonjuuritasolla työtä tekeville organisaatioille.

Tähänkö on tultu? Luonnonkatastrofin osuessa jossain päin maailmaa kohdalle paikalle ryntäävät erilaiset organisaatiot mediajoukkoineen kisaamaan palstamillimetreistä samaan aikaan kun kärsimys leviää? Syynä tähän on tietysti näkyvyys, maine ja raha, josta kisataan.

Vähän avustusjärjestöjen perässä sekasorrossa olevaan paikkaan lentelevät kaikenlaiset ministerit kauhistelemaan tilannetta, lupailemaan ja vetoamaan sinne tänne samaan aikaan kun turvallisuuskoneistot ja mediamylläkkä aiheuttaa väistämättä evustustyöhön omat häiriönsä ja tyhjäkäyntinsä.

Esimerkiksi Haitin tapauksessa vaikkapa YK:n pääsihteeri tai USA:n ulkoministeri olisi voinut antaa lausuntonsa ihan mistä tahansa, heistä tuskin paikan päällä on ollut mitään lisäarvoa varsinaiselle avustustyölle. Eikä USA:n ulkoministerin tarvitse mennä paikan päälle ymmärtääkseen mistä on kyse, sillä asian pystyy varmasti ymmärtämään vaikkapa satelliittikuvia katsomalla.

EU:n tuoretta ulkoministeriä Catherine Ashtonia arvosteltiin Euroopassa siitä, ettei hän lentänyt välittömästi paikalle, kun USA ja YK etsivät paikan päällä julkisuutta.

Ashtonin vastauksessa oli järkeä. Hän sanoi, että hänen läsnäolonsa Haitissa olisi vain häirinnyt avustustyötä, sillä hän ei ole lääkäri eikä palomies. Arvostelu oli tarpeetonta ja turhaa, koska varsinaiset avustustehtävät ministeri on saattanut hoitaa Brysselistä käsin.

Voisi kuvitella, että avustusorganisaatioiden, hallitusten ja muiden toimijoiden ei olisi mahdotonta sopia vaikkapa YK:n johdolla yhteisistä menettelyatavoista ja eettisistä ohjeista katastrofien avustustyössä, niin että siinä voidaan karsia ylimääräinen tohina pois ja keskittyä kriisin hoitamiseen yhteistyössä.

Myös media voisi ottaa arvostelusta opikseen, sillä se on se magneetti, joka näitä globaaleja mediatähtiä vetää erilaisiin paikkoihin. Kaikkia ei ole pakko haastatella paikan päällä.

Ilmiö ei taida olla täysin vieras kotoisten kriisiemmekään kohdalla, vai?