keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

Mediamaksu siirtyy?

YLE Uutisten mukaan viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on sitä mieltä, että YLEn rahoituksen tasosta päättämisen siirtyvän seuraavalle hallitukselle. Eduskunnan päätös YLEn hallinto- ja rahoitusmallista on kuitenkin tarkoitus tehdä nykyisen eduskunnan voimin, jolloin muutokset tulisivat voimaan 2012.

Mediamaksun ideoineen työryhmän vetäjä Mika Lintilä (kesk.) vaatii kuitenkin päätöstä vielä tänä syksynä.

Kyse on siis kansakunnan vähemmän pitämästä mediamaksusta, jollaista ei pitäisi säätää lainkaan. Liikenne-ja viestintäministeriö ei ole kuitenkaan tunnettu siitä, että se pystyisi harkitsemaan pöhköjäkään esityksiä uusiksi sen jälkeen kun se on syystä tai toisesta mennyt niihin poliittisesti sitoutumaan.

Kokonaan toinen asia on se, että jos luodaan järjestelmiä, joissa halutaan laskuttaa jokaista ruokakuntaa, pitää tehdä kohtalaisen paljon töitä, että tuo laskuttaminen kaikkine karhuamisineen menisi oikein. Siihen ei voi ostaa tietokoneohjelmistoa netistä, vaan se pitää pahimmassa tapauksessa kilpailuttaa ja se pitää toteuttaa. Siihen menee helposti reilusti yli vuosi.

Homma pitää aloittaa siitä, mitä tarkoitetaan ruokakunnalla, jolle se lasku osoitetaan. Kuka taloudessa saa sen laskun?

Ja niin edelleen.

Mediamaksu on ideana ongelmia täynnä. Jos siis tämä huono idea aiotaan toteuttaa, olisi ihan oikeasti parasta varata kunnolla aikaa sen käytännön toteuttamiseksi. Parasta olisi, jos sitä ei toteutettaisi ollenkaan, vaan hoidettaisiin asia osana verotusta. Mitään ihmeellisiä uusia laskutusjärjestelmiä ei tarvittaisi, vaan verottaja hoitaisi asian rutiinilla.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

Ei kommentteja: