Politiikan moraalista tai moraalittomuudesta

Budjettiaan valmistelevan hallituksen uumoillaan leikkaavan kehitysapumäärärahoja 140 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan hallitus on siirtämässä budjetista 200 miljoonaa euroa työllisyyden hoitamiseksi. Suomen kehitysapu vuonna 2008 oli 830,4 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle on esitetty kehitysapuun käytettäväksi 915,6 miljoonaa euroa, eli noin 0,46 % bruttokansantulosta.

Leikkaushuhuja on kuvattu kansaisjärjestöissä sanalla "shokki" ja samaan aikaan pidetty epäoikeudenmukaisena, että ulkoministeriön hallinnonala, joka vastaa vain noin reilua kahta prosenttia valtion menoista, pannaan pahimmillaan kantamaan kaksi kolmasosaa tarvittavista leikkauksista.

Määrärahojen uhkaa on kuvattu sillä, että se "kuvastaa totaalista välinpitämättömyyttä maailman tapahtumia kohtaan. Kehitysmaat ovat yhtäaikaisessa ruoka-, ilmasto- ja talouskriisissä".

Suomi on jo aikaisemminkin leimaantunut kehitysavun leikkaajaksi, mikä on rassannut maamme mainetta. Nyt kun kehitysavulle on ilmastonmuutoksen ja muiden kansainvälisten pulmien, kuten ruokakriisin, vuoksi tilausta enemmän kuin kenties koskaan, huhujen mukaan hallitus on siis lähdössä jälleen sille tielle.

Leikkausta perustellaan kikkailulla, joka perustuu bruttokansantuotteen putoamiseen. EU-maissa on asetettu kehitysavun minimitavoitteeksi ensi vuoden aikana 0,51 % bruttokansantulosta ja Suomen bruttokansantulon laskiessa tämä saavutetaan siis pienemmällä summalla. Kuitenkin todellinen tavoite on 0,7 % bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä ja nyt tehtävä pudotus tekee tämän tavoitteen saavuttamisen vaikeammaksi.

Asia on mitä ilmeisimmin vielä auki, mutta ilmeisesti leikkauksia on tulossa. Mahdollisilla leikkauksilla voisi olla monen muun merkityksen lisäksi vaikutuksensa myös Suomen haaveille päästä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi ensi vuosikymmenen alussa.

Jos ei välitetä edes Suomen maineesta mitään, niin kehitysavun roima leikkaaminen prosenttikikkailulla nykyisissä oloissa olisi moraalitonta. Se raha ei ole suomalaisten työttömien suusta, vaan kehitysmaiden köyhien auttamisesta pois.

On populismia väittää, että näin pitäisi tehdä jostain tietystä syystä. Siihen ei ole olemassa mitään pakkoa silloin kun valtion budjetin loppusumma on 49 900 miljoonaa eli 49,9 miljardia. Ei vaikka budjettiesitys onkin 12,9 miljardia alijäämäinen.

Jos joku kysyy, miksi meidän pitäisi antaa kehitysapua, kun itse joudumme ottamaan velkaa, vastaus on ilmeinen. Meillä on varaa siihen.

Talouskriisi koettelee myös kehitysmaita ja he ovat siihen vielä syyttömämpiä kuin kenties vain vähäisellä panoksella ongelman syntyyn osallistunut Suomi.

Kyse on myös politiikan moraalista ja siitä, olemmeko me halukkaita kantamaan globaalien ongelmien edessä oman kortemme kekoon vai emme? Jos huhut pitävät paikkaansa, niin emme. Se taas on häpeällinen ja moraaliton asenne.

Jos sitten kysytään, mistä muualta työllisyysvarat voidaan sitten raapaista, tarvitaan (toistaiseksi vähemmän julkiset) budjetin valmisteluasiakirjat ja joku hetki aikaa. Kyllä ne sieltä löytyvät, jos tahtoa on olemassa.

Moraalista johtajuutta ei osoita sekään, että pääministeri ei suostunut ottamaan vastaan Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan edustajia, joilla oli mukanaan 144 järjestön allekirjoittama vetomus leikkauksia vastaan.

Selkänsä köyhimpien etuja ajaville voi kääntää politiikassa monella tavalla, mutta vain harvoin näin konkreettisesti.

Uumoilujen ja eri lähteistä saatujen arvioiden todenperäisyys selviää lähiaikoina, kun asia menee budjettiriiheen. Budjettiriihi on siis jälleen paikka, missä mitataan moraalista selkärankaa.