sunnuntaina, elokuuta 02, 2009

Nyrjähdyksiä #50

Tänä vuonna järjestetään Miss Kambodzhan Maamiina-kilpailut. Siis mitä?

Kyseessä on norjalaisen tahon järjestämät kilpailut, jossa kaiketi kisaillaan kauneudessa tavalla tai toisella maamiinojen uhrien kesken. Voittajalle on luvassa jalkaproteesi.

Kambodzhan hallitus haluaa että kisat keskeytetään, koska kisat loukkaavat vammautuneiden ihmisten kunniaa ja ihmisarvoa. Kisajärjestäjien mielestä kilpailut lisäävät ihmisten tietoisuutta maamiinoista ja erityisesti niiden uhreista.

Maamiinat ovat pirullinen keksintö, varsinkin silloin kun niiden käytön kohdalla ei välitetä siitä mitä niille tapahtuu. Sodan olosuhteissa harvemmin välitetään. Vuosittain vanhoihin maamiinoihin kuolee tai vammautuu sadoittain viattomia ihmisiä ympäri maailmaa. Tästä ongelmasta kampanjointi ei ole turhaa.

Nyt sitten joku norjalainen taho haluaa pitää missikisat näiden kärsineiden ihmisten kustannuksella Kambodzhan kaltaisessa köyhässä maassa nostaakseen ongelman paremmin esille.

Olen taipuvainen ajattelemaan niin, että nyt Kambodzhan hallitus on oikeassa. Tämä menee jo pahasti sosiaalipornon puolelle ja on sillä rajalla, että osallistujien ja muiden uhrien ihmisarvoa välineellistetään reippaasti.

Norjalainen taho näyttää olevan kaiken hyvän lisäksi Norjan valtio ja sen organisaatiot.

Eikö sille hyvän asian puolesta kampanjoinnille ole mitään muuta keinoa? Missä menee raja siinä, millä tavalla ihmisten kärsimystä ja hätää voidaan käyttää erilaisissa tempauksissa hyväksi?

EDIT klo 21.09
Kambodzhan hallitus on sitten päättänyt kieltää Miss Maamiina-kilpailut, koska se katsoo loukkaa vammautuneita ja pilkkaa maamiinan uhreja. Ymmärrettävä päätös.

Ei kommentteja: