keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Suomi käpertyy

Mitä tämä nyt on?

Ministeri Hyssälä (kesk.) valittaa, että Suomi saattaa kouluttaa liikaa ulkomaalaisia opiskelijoita suomalaisnuorten kustannuksella yliopistoissa ja korkeakouluissa. Hänen mielestään kotimaisten ja ulkomaisten opiskelijoiden määrissä on ”epäsuhta” ja asiaa tulisi arvioida hallituksessa. Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelee tällä hetkellä 12 500 ulkomaalaista.

Tällaiset lausunnot lähentelevät on eräänlaista arkipäivän muukalaispelkoa, mutta joka tapauksessa ajatuksellista nyrjähdystä. Kuten Suomen yliopiilaskuntien liitosta todetaan, syrjäytyneitä suomalaisnuoria ei voi asettaa vastakkain ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa, koska nämä ryhmät eivät kilpaile muutenkaan samoista opiskelupaikoista.

Kokonaan toinen stoori on se, että Hyssälän ideasta on haittaa. Se vaikeuttaisi suomalaisten opiskelijoiden pääsyä ulkomaille opiskelemaan ja sitä kautta kansainvälistymistä. Pitemmän päälle idea kolahtaisi myös kansainvälisen kaupan nilkkaan.

Opetusministeri Virkkunen (kok.) sanoo, että ulkomaalaisopiskelijoiden määrä saadaan lisättyä ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.

Hyssälänä ehdotus on tavallaan osa jatkumoa, jossa on uhattu leikata kehitysapua roimalla kouralla. Näin ei ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen (kesk.) mukaan kuitenkaan tehdä, mutta idea on ollut mitä ilmeisesti vakavassa pohdinnassa.

Samaan sarjaan kuuluvat arvelut ja valmistelut hallituksessa, joilla muutetaan pakolaismenojen laskemisperusteita. Aiempaa noin 20 miljoonaa euroa suurempi osuus niistä aiotaan laskea kehitysavuksi, mikä sitten tietysti on pois muusta kehitysavusta.

* * *

Näillä erilaisilla ehdotuksilla ja suunnitelmilla ei teknisesti ole mitään yhteyttä toisiinsa. Yhdestä asiasta ne kuitenkin kielivät. Suomi on käpertymässä sisäänpäin talouslamaan vedoten tai sen seurauksena.

Jos ajattelee asiaa tarkemmin, suunnan pitäisi olla täysin toinen. Se auttaisi omalta osaltaan pois tästä lamasta.

Ei kommentteja: