lauantaina, elokuuta 15, 2009

Paine kasvaa ja jäätiköt sulaa

Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin valmistava kokous Bonnissa päättyi ilman merkittäviä läpimurtoja. Suomen ilmastoneuvottelija Sirkka Haunia sanoi YLE Uutisille, että paine tulosten aikaansaamiseksi kasvaa koko ajan

Viikon aikana on kuultu useita rakentavia ehdotuksia, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunut. Esimerkiksi kehitysmaiden päästövähennysten rahoittamista koskevissa asioissa ollaan vielä kaukana konkretiasta. Vähiten kehittyneet maat ja saarivaltiot tekivät kuitenkin kokouksessa irtioton vaatimalla toimia, jotka rajoittaisivat maailman keskilämpötilan nousun alle 1.5 asteen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Teollisuusmaat kertoivat suunnittelevansa
15-21 %:n päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Tämä tuskin on riittävä taso.

Samaan aikaan toisaalla.

HS kertoo BBC:n uutisesta, jonka mukaan tutkijat ovat havainneet yhden Etelämantereen suurimman jäätikön ohenevan neljä kertaa nopeammin kuin 10 vuotta sitten.

University College Londonin professori Duncan Winghamin johtama tutkimusryhmä on mitannut sateellittien avulla Pine Island-jäätikköä toistakymmentä vuotta. Tällä hetkellä jäätikkö ohenee 16 metriä vuodessa.

Vielä 15 vuotta sitten laskelmat näyttivät, että jäätiköt kestävät 600 vuotta, mutta nyt tämä arvio on pudonnut 100 vuoteen.

Yhteenvetona: Mikään ei näytä edelleenkään pitkällä aikavälillä paremmalta, eikä poliittiset päättäjät pääse eteenpäin, vaan tavoitteet on asetettu vaatimattomalle tasolle.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Ja kiinalaisetkin lupasivat vähentää päästöjään sitten joskus 2050 lukuun mennessä... Se niistä jäätiköistä!

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Ei toi kokonaisuus nyt pitemmällä aikavälillä kovinkaan valoistalta näytä.

Poliittinen tahto on yhä edelleen liian lyhytnäköinen.