perjantaina, elokuuta 14, 2009

Jenkkien äänestyskoneet murrettiin

Muistammehan kaikki sen sekoilun, jonka suomalainen sähköisen äänestämisen epäonnistunut kokeilu sai aikaiseksi?

Kokeilun selvittelyiden jälkimainingeissa puhuttiin siitä, miten asioita pitää parantaa ja saada homma teknologisesti toimimaan.

Yhdysvalloissa on sähköistä äänestämistä harjoitettu hajanaisella menestyksellä jo aikoja. MikroPC kertoo, että yhdysvaltalaisessa yliopistossa on murrettu vaivaa nähden rittäin turvallisena pidetty Sequoia AVC -äänestyslaite ilman, että tutkijoilla oli käytössään laitteen lähdekoodia.

Murron lopputulos on se, että periaatteessa tälläkin laitteella vaalin tuloksen muuttaminen onnistuu nyt muutamassa minuutissa. Tietysti se vaatii sitä, että itse laitetta pääsee käsittelemää, mikä ei tietysti ole ihan helppoa, mutta mahdollista.

Tämä on yksi muistutus siitä, että murtamatonta tietotekniikkaa ei ole, eikä äänestykseen pidä lisätä epävarmuustekijöitä tai mahdollisuuksia tuloksen manipulointiin. Jos sitä nyt ei vielä ole vähin äänin tehty, niin sen sähköisen äänestämisen voi haudata kokonaan.

Ei kommentteja: