Lex Nokia eli urkintalaki - taas pöydällä

Taannoinen urkintalaki eli Lex Nokiaksi ristitty sähköisen viestinnän tietosuojalaki on ponnahtamassa taas pinnalle. Nyt pohdinnassa on kyseisen lain laajentaminen nettipiratismin vuoksi.

Kysymys on siitä, että opetusministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä oikeusministeriön virkamiehistä koostunut työryhmä ovat pohtineet (PDF, 782 kt) nettipiratismin kitkemiseen tähtääviä lainsäädännöllisiä keinoja.

Yksi pohdinnassa oleva ajatus on ilmoitusmenettely, jolla tekijänoikeuksien omistaja voi kehottaa määrämuotoisella ilmoituksella nettiliittymän haltijaa lopettamaan tekijänoikeuksien loukkaukset.

Ilmoitus annettaisiin ennen mahdollisia oikeustoimia. Se vaatisi sitä, että nettipiratismiepäilyyn nojaten operaattorin olisi käsiteltävä viestien tunnistamistietoja ilmoitusten toimittamiseksi oikeisiin paikkoihin.

Ehdotuksesta ei ole mitään lopullisia linjauksia, vaan työryhmän esitykset ovat lähdössä lausuntokierrokselle.

Idea ei ole ensinkään yksiselitteinen tai välttämättä edes perusteltu, sillä kuten tunnettua urkintalain piiriin kuuluvista tunnistetiedoista ei voi päätellä mitään itse viestin sisällöstä.

Ilmeisesti siinä pitäisi nojata tekijänoikeuden haltijoiden sanaan ja se taas monimutkaistaa yhä edelleen asioita, sillä kyseessä näillä tahoilla ei taida oikeasti olla käytössään muuta kuin arvailuja pyyntöjensä perusteeksi. Sanalla "oikeasti" tarkoitetaan tässä sellaista näyttöä, jolla asia tulee kunnolla todistetuksi.

Jos taas operaattori saisi jonkun epäillyn osapuolen pyynnöstä ryhtyä selvittämään viestien sisältöjä, niin viestinnän luottamuksellisuus ja yksityisyyden suoja tulee rikotuksi kunnolla.

Ajatusta voisi verrata siihen, että viihdeteollisuus pyytäisi Itellaa eli ex-Postia tutkimaan kirjekuorista kuka lähettää mitäkin kirjeitä kenellekin ja tästä sitten voidaan muka päätellä se kuka postittelee esimerkiksi laittomia dvd-levyjä toisille. Jos sitten viestien sisältöjä ryhdytään selvittämään se tarkoittaisi tuon kirjeen avaamista ja siellä olevan levyn sisällön tutkimista.

Yksi vakava ongelma koko kuvassa on se, että jos nyt päädytään urkintalain laajentamiseen yhdellä syyllä, sitä samaa voidaan jonkun toisen puhtaasti liiketaloudellisen intressin vuoksi tehdä myöhemmin uudelleen.

Samalla kaiketi esiin nousevat jälleen myös esimerkiksi poliisin oikeudet urkintaan, joita niitäkin pohditaan yhä edelleen pakkokeinolainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Perusteluhan on hetkittäin ollut tähänkin asti se, että "kun noikin saa urkkia, niin miks me ei saada". Ja niin edelleen.

Koko hommassa taustalla on se, että digitaalisessa maailmassa oikeasti voidaan urkkia yksityisiä kansalaisia ilman, että kansalainen sitä välttämättä huomaa tai hahmottaa sellaiseksi. Kirjeiden kohdalla tilanne ei ole ollenkaan niin helppoa. Mielenkiintoinen kysymys on sekin, paljonko tätä esimerkiksi viihdeteollisuudessa halutaan käyttää hyväksi.

Kehitys kulkee siis siihen suuntaan, että yksittäisen kansalaisen oikeutta yksityisyytensä suojaan ajetaan alas pala kerrallaan ja samalla kontrolliyhteiskunta vahvistaa kuristusotettaan.

Isoveli valvoo ja tekee kauppaa.