perjantaina, elokuuta 07, 2009

Soita ja sulavaa jäätä

YLE Uutiset kertoo, että pohjoiset turvesuot ovat erittäin herkkiä ilmastonmuutokselle. Kansainvälisen tutkijaryhmän 8 vuoden Ruotsin Lapissa tehtyjen tutkimuksen mukaan pienikin lämpeneminen kasvattaa soiltä pääseviä ilmastopäästöjä rajusti.

Tutkijat lämmittivät turvesuoaluetta keinotekoisesti siten, että sen lämpötila nousi yhden asteen. Tutkijat havaitsivat, että asteen lämpeneminen kasvattaa suosta lähteviä hiilidioksidipäästöjä 50 %.

Tulos on huolestuttava, sillä maapallon lämpötilan ennakoidaan nousevan ainakin pari astetta seuraavan vuosisadan kuluessa ellei enemmänkin ja maailmassa suota riittää.

Yhdysvaltalainen National Snow and Ice Data center (NSIDC) taas kertoo, että heinäkuussa arktiksen hääpeitteen koko oli mittaushistoria kolmanneksi pienin. Vain vuosina 2006 ja 2007 jääpeite on ollut pienempi.

Viime heinäkuun jääpeitteen sulaminen on NSIDC:n mukaan lähes identtinen ennätysvuoden 2007 kanssa.

Vuosittainen minimi nähdään syyskuussa.

Ei kommentteja: