Nettiviestinnästä oppia

Jokelan koulusurmien jälkimainingeissa tehdyn Tampereen yliopiston tutkimuksen (PDF, 226 sivua) mukaan mediatalot viestivät tapahtumista ensimmäistä kertaa siten, että nettiviestintä oli toimitusten kärjessä. Mediatalot kertoivat uutiset heti. Tutkijoiden mukaan taustalla on laajempi journalistisen kulttuurin muutos, jossa internetistä on tullut perinteisten viestimien kanssa tasa-arvoinen väline sanomalehtien, television tai radion kanssa.

Koska toimitukset pitivät vauhtia yllä, he hankkivat tietoa esimerkiksi sokissa olevilta silminnäkijöiltä tai uhrien omaisilta. Kiireessä julkistettiin myös virheellistä ja tarkistamatonta tietoa. Näin siksi, että viranomaisilta tietoja ei toimittajille herunut. Tutkijat esittävät, että viranomaisten, kriisityöntekijöiden ja toimittajien pitäisi kehittää kriisiuutisointia ja uhrien suojelemista koskevia pelisääntöjä.

Median ylilyöntien osalta syyttävää sormea käännetään siis myös viranomaisten toimintaa kohtaan.

Keskusrikospoliisi ei kritiikkiin yhdy, vaan toteaa median itse aiheuttaneen tiedon tarpeen nopeuden, johon poliisi ei pysty vastaamaan. Poliisi sanoo, ettei lähde kilpajuoksuun mukaan, vaan poliisin täytyy varmistaa, että tiedot ovat totta.

Muna-kana -ongelmaksi uhkaa mennä. Toimitukset ovat oppimassa netin edut ja hyödyt viestin välityksessä, mutta viranomaiset eivät pysty palvelemaan viestimien nopeaa tiedontarvetta ja ovat oikeutetusti sitä mieltä, että heidän tehtävänsä on keskittyä itse asian hoitamiseen eikä kiihkeään viestimien palvelemiseen.

Molemmat ovat ilmeisesti oikeassa ja molemmat ovat tässä tapauksessa tehneet virheitä.

Jos poliisi pitää ensimmäisen infon kuusi tuntia tapahtumien alkamisen jälkeen, se on kohtuutonta, kuten Suomen Kuvalehden Tapani Ruokanen HS:ssä sanoo. Se kielii siitä, että poliisi ei ymmärtänyt viestimien tiedontarpeita Jokelan kaltaisessa äärimmäisen poikkeuksellisessa tilanteessa.

HS:n juttu muuten antaa myös ymmärtää, ettei poliisin vastuunjako tiedotuksesta ollut ihan selvää, vaan keskusrikospoliisi ja Keski-Uudenmaan poliisi pallottelevat vastuuta toisilleen.

On kuitenkin totta, että poliisin ensisijainen tehtävä rikospaikalla ei ole ryhtyä pitämään lehdistötilaisuutta, vaan tehdä omaa perustehtäväänsä.

Toimittajien ylilyöntejä ei voi kuitenkaan pistää viranomaisten piikkiin. Jos toimittajat lähestyvät uhrien omaisia kukkapuskien kanssa tai haastatteluja vongataan parin tuhannen tekstarin voimalla, niin kyse on käyttäytymisestä. Ei asiallisesta tiedonhankinnasta.

Hommasta on opittavaa siis useammallakin osapuolella. Toimittajien on pohdittava eettisiä ohjeitaan ja viranomaisten selvitettävä sitä, miten kriisivestintää tällaisissa tapauksissa nykyään oikeasti pitää hoitaa.

Seuraavallakin kerralla toimitukset viestivät "netti edellä" eli paluuta aikaan, jolloin pressit voidaan pitää joskus illalla vähän ennen kuin "lehti menee kiinni", ei ole. Viranomaisten on järjestettävä tiedotuksensa nopeammalla kuin 6 tunnin syklillä.

Toimittajien on opittava käyttäytymään ja muistamaan inhimillisyyden rajat. Nopeus ei tarkoita ihan mitä tahansa keinoja ja sisältöjä. Ihan kaikkea toimitusten ei tarvitse saada ulos heti, sisällöillä on erilaiset kriteerit myös netissä. Kainalojutun teksti on samassa asemassa myös nettiuutisessa.

* * *

Mikä muuten on maailman suurin sanomalehtimarkkina? Aivan oikein. Kiina. Siellä myydään yli 100 000 000 lehteä päivässä.

Kiinan ja Intian sanomalehtien levikin kasvu selittää myös sen, että maailman sanomalehtien levikki kasvoi viime vuonna lähes 3 %.