perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Autot

Autorintamalta kuuluu loogisia, mutta ihan järkeviä uutisia. Bensasyöppöjen autojen myynti putoaa kuin kivi.

Muutos autojen markkinoissa on lähdenyt liikkeelle Yhdysvalloista, missä esimerkiksi toukokuun myydyin auto oli Honda Civic, avolavat eivät enää vedä entiseen malliin. General Motors pohtii Hummerin, tuon bensasyöpön konseptikärryn, myymistä, muuttamista säästäväisemmäksi ja pienentämistä. Syy on tässäkin bensan hinta ja orastava ympäristötietoisuus.

Markkinan muutos on tarttunut nyt myös Eurooppaan. Katumaastureiden ja urheiluautojen myynti putoaa. Siteerataan T&T:tä suoraan: "Pelin henki on nyt se, että paljon polttoainetta kuluttavat isot ja raskaat autot menettävät markkinaosuuksia kiihtyvällä vauhdilla."

Ja hyvä niin. Liikenteessä keskeinen kysymys ei ole se, miten rohealla kulkupelillä mennään, vaan siirtyminen paikasta A paikkaan B. Jos se on pakko tehdä yksityisautolla, niin miksi tehdä se silloin tuhlauskoneella?

Euroopan komissio on keksinyt autokaupan tiimoilta periaatteessa kannatettavan idean. Pistetään automarkkinointiin hieman samankaltainen tähtiluokitusjärjestelmä mitä on esimerkiksi asuntokaupassa yritetty Suomessa ajaa. Jos auto on isopäästöinen, on mainoksessa näytettävä punaisia tähtiä ja ympäristöystävällisempää mallia, vihreitä tähtiä.

Idea on kaiketi kertoa kuluttajalle jo mainoksessa millaisesta ympäristöongelmasta mainoksessa esiintyvässä menopelissä on kyse.

Tämähän ei sitten sovi kustantajille, mainostajille ja autovalmistajille. Heidän tuottamastaan tai julkaisemastaan mainonnasta kun iso osa on isopäästöisten ja siten punaisten merkintöjen autoja. Kuluttajien aito informoiminen tekisi siis hallaa viherpesubusinekselle.

(Kuvassa Hummer. Kuvan lähde: Wikimedia commons)

Ei kommentteja: