sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Suuttumus

Jatketaanpa hieman eilisestä aiheesta eli maahanmuutosta ja siitä kuinka viranomaiset Suomessa kohtelevat Maria Kirbasovaa.

Päivän tietojen mukaan Kirbasova on siis tarkoitus käännyttää huomenna. Oikeus on hylännyt vaatimuksen, joka koskee käännytyksen täytäntöönpanon kieltämistä. Itse käännytyksestä tehdyn valituksen käsittely on vielä kesken Helsingin hallinto-oikeudessa.

Nyt alkaa suuttumus kasvamaan. Tässä ei siis ole kysymys pelkästään vanhaa ja sairasta ihmistä kohtaan osoitetusta epäinhimillisyydestä, vaan myös yksiselitteisen idioottimaisesta hallinnosta.

Kaiketi on niin, ettei tapahtumasarjasta voida syyttää ketään yksittäistä virkahenkilöä, vaan systeemiä, jossa käännytys voidaan lain mukaan panna täytäntöön, vaikka sitä koskeva valitus olisi vielä oikeudessa käsittelyssä. Se ei ole pelkästään tyhmää, vaan se on ihmisoikeuksien loukkaus, jonka toteuttaa Suomen valtio.

Kysymys kuuluu: kuinka paljon muita vastaavia tapauksia maassamme on ollut?

Oma lukunsa on sitten, se että Kirbasova on toiminut Venäjällä kansalaisaktivistina ja ollut perustamassa Tsetsenian sodan vastaista kansalaisjärjestöä. Venäjän valtaa pitävän establishmentin kriitikoilla ja toisinajattelijoilla ei ole muutenkaan ollut helppoa, joten miten tällaisessa tapauksessa vakavasti sairas ihminen saisi siellä välttämättä tarvitsemaansa apua?

Ei kommentteja: