sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Ääniä Pohjolan saarilta

Põhjala saarte hääled I ja II (Sounds of the Nordic Islands I & II) ovat Villu Veskin (saksofoni) ja Tiit Kallusten (haitari ja säkkipilli) toteuttamia albumeita, joita kuljettavat jazz, pohjolan kansanmusiikki ja pohjoisten saarten tunnelmat.

Levyt on tehty eri aikaan eli ensimmäinen vuonna 1998 ja jälkimmäinen vuonna 2001.

Sävyt levyillä ovat varsin seesteisiä ja monikohdin kuuluvasti kansanmusiikista ja luonnosta ideoita ponnistaen. Mollivoittoinen kaiho ja kansanlaulujen iloluonteinen kerronnallisuus kulkevat mukana. Tehosteina on käytetty niin veden tai tuulen ääniä ja soinnissa pyritään kuvaamaan luonnon elämää.

Haitarin ja saksofonin yhdistelmä saa tunnelman lähestymään maata, mutta luovat siihen myös sopivaa jännitettä. Molemmat levyt ovat kokonaisuuksia, vaikka ne ikäänkuin kertovatkin useammasta saaresta Pohjolassa. Jälkimmäisen levyn sisäkannen tekstien ajatus musiikillisesta matkakirjasta kuuluu myös levyillä saakka. Jotenkin samansukuisia kappaleita, mutta kuitenkin niin erilaisia. Kuten Ahvenanmaa ja Färsaaret.

Joitain selkeitä helmiä levyiltä voi poimia kuten ensimmäisen levyn Molde Cantile ja Üks Ålandi viis, joissa on leppoisan menon matkassa kauneutta, jota harvemmin kuulee. Jälkimmäisellä Allikas luo vahvasti kiihtyvää ja jännitteistä tunnelmaa isomman yhtyeen soinnin päälle.

Levyistä jälkimmäinen on jossain määrin enemmän jazzahtava ja hetkittäin intoudutaan jo hieman revittelemäänkin. Jälkimmäisellä on myös soitinten valikoima laajempi ja mukana myös kappaleita isomman bändin kanssa.

Jos näille teoksille vertailukohtaa yrittää jostain löytää, niin hämärästi eräät Jukka Perkon ja kumppaneiden teokset ovat hieman samassa suunnassa. Esimerkiksi Perkon yhdessä Severi Pyysalon ja Teemu Viinikaisen kanssa vuonna 2004 tekemä Kuunnelmia pitää sisällään hieman samoja sävyjä.

Yhteenlaskettuna nämä kaksi levyä ovat mainiota kuunneltavaa ja kannatettava hankinta.

Jotenkin levyjä kuunnellessa huomaa mitä täällä Pohjolassa onkaan maailman musiikille annettavissa. Se ei ole sitä samaa mitä maailman soittolistoilla on, vaan jotain ihan muuta.

* * *
Kappaleet:

Põhjala saarte hääled I

1. Lugu noormehest
2. Interludium
3. Molde Cantile
4. Üks Ålandi viis
5. Maa, kus ei kasva puid
6. Ristitants
7. Taevas
8. Väike lind
9. Üks roosike
10. Ükskord ammu
11. Interludium


Põhjala saarte hääled II

1. Õland (T. Kalluste)
2. Tule tule (V. Veski)
3. Ratas (T. Kalluste)
4. Teekond (T. Kalluste)
5. Allikas (V. Veski)
6. Pulmalaul (V. Veski)
7. Miks lendsite must mööda (T. Kalluste)

(Levyllä myös mpeg-video kappaleesta Allikas)


* * *

Kuvassa kylä nimeltään Hov Färsaarilta. Kuvan lähde Wikimedia commons. Jälkimmäinen levyistä on julkaistu Färsaarilla.

Ei kommentteja: