keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Rahat

Politiikassa pitää puhua rahasta.

Politiikassa pitää puhua esimerkiksi sellaisesta rahasta, joka tarvitaan yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten esimerkiksi apurahalla elävien ihmisten sosiaaliturvan ammottavien aukkojen (PDF), oikaisemiseen. Herätys nyt siellä sosiaali- ja terveysministeriössä! Selitys, jonkun eläkelaitoksen tietokoneohjelmien uudistaminen estää ihmisten sosiaaliturvan asianmukaisen järjestämisen, on tyhmä, hölmö ja alkeellinen.

Pitää siis puhua ihmisten rahoista.

Vaan ei.

Politiikassa puhutaan nyt poliitikkojen rahoista. Ja siitä kuka muistaa mitkäkin rahat. Ja siitä kuka ei jakanut yhdistyksen rahoja tai kuka taas jakoi toisen yhdistyksen rahat millekin poliitikolle. Ja siitä, kuka ei ole perustanut kenenkin työhuoneessa yhdistyksen jakamaan toisten rahoja. Ja siitä, onko oikeuskanslerilla huomautettavaa ministerin tukipäätöksistä ja sen jälkeen saaduista rahoista. Ja siitä kuka nyt ainakaan ei omien sanojensa mukaan puhu rahoistaan poliitikkojen kanssa. Ja sitten ihmetellään, että poliitikkojen viestintä rahoista on huonoa.

Onhan se poliitikkojen viestintä poliitikkojen rahoista surkeaa, koska sitä viestintää ei tunnu oikeasti olevan. Toisaalta, nythän tämä viestintä on hyvissä käsissä, kun media hoitaa sitä ihan itse, ehkä tällä tavalla asiasta tulee enemmän tolkkua ja selkoa.

Raha on poliitikoille näköjään hyvin vaikea aihe.

Miten tämä meidän äänestäjien valitsema joukkue oikeasti ymmärtää jakaa miljoonia ja miljardeja ihmisten rahoja oikeudenmukaisesti, kun se sekoaa tuhansissa tai kymmenissä tuhansissa euroissa laskettavissa pikkuriikkisissä vaalibudjeteissaan?

Totuus kaikista yksityiskohdista ei vielä ole tullut julki ja Arkadianmäen lasikaapissa luulisi olevan hiljaista.

(Kuvassa eurojen kuvia. Kuvan lähde: Wikimedia commons)

Ei kommentteja: