keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Vastaatko puhelimeen?

Taloussanomat kertoo, että EU:n tietoyhteiskuntakomissaari haluaa poistaa teleoperaattoreiden toisiltaan perimät yhdistämismaksut, koska ne luovat komissaarin mukaan markkinoille vääristymiä. Maksujen poistaminen voi johtaa vastaanotetun puhelun muuttumiseen maksulliseksi. Komissaari ei näe tässä ongelmaa, koska markkinoiden kehittyessä ei pitäisi juuttua 10 vuotta vanhoihin malleihin. Komissaari sanoo, että päätösvalta on kuitenkin operaattoreilla eli hän näppärästi pakenee yritysten selän taakse.

Suomessa liikenne- ja viestintäministeriö ei usko eikä toivo, että yhdistymismaksujen alentaminen johtaisi kansallisesti tilanteeseen, jossa vastaanottajan täytyy maksaa. Ja tällä tarkoitetaan kotimaan sisäisiä puheluita.

Onkohan tässä asiassa nyt sitten ajateltu asiaa loppuun asti?

Jos vastaanottaminen tulisi maksulliseksi, vastaaminen tuntemattomiin numeroihin tai sellaisiin numeroihin, joita ei löydy omasta puhelinluettelosta vähenisi. Miksi kukaan haluaisi maksaa senttiäkään siitä, että joku yrittää myydä puhelimessa jotain lehteä tai hilavitkutinta? Puhelinmarkkinoinnin alamäki tuskin kaikkia harmittaisi ollenkaan ja voihan suoramarkkinointiin pyrkiä hankkimaan eston muutenkin. Mitä muita puheluita tällöin jäisi kenties vastaanottamatta? Viranomaisten yhteydenotot jne.?

Usko ja toivo siihen, ettei puheluiden vastaanottamisen maksullisuus voisi ulottua Suomen sisälle, ovat heppoisella pohjalla. Jos tai ehkä pikemminkin kun Suomessa toimivat operaattorit päätyvät suurten eurooppalaisten operaattorien syliin, myös liiketoimintamalleja tuodaan Euroopasta. Tätä kosintaahan markkinoilla käydään koko ajan ja jonain päivänä kaupat mahdollisesti syntyvät. Ei Suomessa ole tässäkään suhteessa mitään lintukotoa.

Entä sitten ulkomaan puhelut? Jos kerran ulkomaan puheluiden vastaanottaminen maksaisikin asiakkaalle, pitäisi hänellä kaiketi olla tieto siitä miten paljon hänen pitää puhelusta maksaa. Toki tämä on järjestettävissä, mutta se olisi yksi sotkeva yksityiskohta lisää matkapuhelinmaksujen sekamelskaan.

Viestintäviraston asiaan liittyvä suositus (PDF) käsittelee puheliikennettä, mutta olisiko tässä mahdollisuus siihen, että vastaanottajan maksut ulottuisivat myös SMS tai pakettidataliikenteeseen? Vai johtaisiko vastaanottajamaksujen toteutuminen siihen, että myös puheliikennettä ohjattaisiin yhä enemmän IP-verkkoihin?

Vastaanottajamaksuja on jossain päin maailmaa käytössä, joten liiketoimintamalli on kaiketi ihan mahdollinen, mutta ei ongelmaton. Se, että jossain tällaista käytetään, ei toimi ainoana perusteluna Euroopassa.

Jos sitten puheluiden tms. vastaanottamisesta pitäisi maksaa jotain, niin millä operaattorit perustelevat sen jälkeen puhelinliittymien erilaiset kuukausimaksut sun muut?

Koko asia tietysti on vasta valmistelussa ja kysymyksiä on paljon avoinna, mutta millään uskomisella ja toivomisella ei tällaisissa asioissa ole mitään virkaa.


(via Halo Efekti)

2 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Puhelimenkäyttöni muuttuisi melkoisesti nykyisestä jos tuollainen systeemi tulisi Suomeen.

En nimittäin suosiolla maksaisi useimmista vastaanotetuista puheluista. Itseasiassa närkästyisin tuollaisessa systeemissä varsin usein saamistani kaupallisista yhteydenotoista. Saattaisi peräti olla että jopa hävittäisin puhelimen kokonaan tai pitäisin sitä auki vain kavereiden/vanhempien kanssa sovittuna aikana.

Olisi kyllä melkoinen virhe lähteä tuolle tielle.

Vaiheinen kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Puhelinmyyjien olisi aika turha soittaa mistään numerosta eli lähtökohtaisesti vain tunnettuihin numeroihin tulisi privaattinumerosta vastattua. Varmaan pitäisi puhelinta auki, mutta luuria tulisi ennen vastaamista.

Ei kuullosta siis ollenkaan hyvältä idealta tuo. Tosin, vähän luulen, että nuo vastaamiset hinnoiteltaisiin niiden kuukaisumaksujen sisään Suomessa, jolloin vastaanottajalle olisi ihan sama vastaako vaiko eikö. Kuluttajien tottumuksia kun ei ihan noin vaan käännetä.

Niin. Ja itseasiassa tuosta vastaamismaksustahan saattaisi tulla operaattoreille huonoa liiketoimintaa, kun niitä puheluita ei saada läpi eli ketään ei saada laskutettua.