tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Gandhin tekstit

Mahatma Gandhin kuolemasta tulee tammikuun lopulla kuluneeksi 61 vuotta*. Oikealta nimeltään Mohandas Karamchand Gandhi oli yksi modernin Intian perustajista ja hänet tunnetaan väkivallattoman vastarinnan kannattajana ja kehittäjänä. Gandhi on toiminut esikuvana monille ihmis- ja kansalaisoikeusaktivisteille kaikissa maanosissa kautta vuosien.

Nyt Gandhin kirjalliset työt ovat tulossa kaikille julkisiksi, sillä kirjoitusten tekijänoikeudet päättyvät.

Navajivan-säätiö, joka on säilyttänyt Gandhin kirjallista perintöä, ei halunnut hakea Intian hallitukselta jatkoaikaa tekijänoikeuksille. Säätiön mielestä tekijänoikeuksien jatkaminen olisi sotinut Gandhin aatteita vastaan.

Jokut ovat kuitenkin halunneet jatkaan tekijänoikeuksien aikaa, sillä heidän mielestään kirjoitusten vapaa käyttä voisi johtaa väärinymmärryksiin.

Mikähän siinä muuten on, että erilaisiin asioihin halutaa pistää portinvartijoita ja kontrollia, koska pelätään, etteivät ihmiset ymmärrä oikein lukemaansa? Vähän joka asiassa on jonkinlainen papisto, joka ajattelee omaavansa se ainoan ja oikean tulkinnan siitä mitä on kirjoitettu tai muuten esitetty.


*Gandhi murhattiin 30. tammikuuta vuonna 1948. Jostain syystä YLEn uutisessa puhutaan siitä, että hänen kuolemastaan olisi tulossa 60 vuotta täyteen.

2 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Tuo tasavuotisjuhla kuten 50- tai 60-vuosisynttärit vietetään tavallaan liian varhain eli tyyliin "60 vuotta sitten syntyi".

Nimimerkki "asia valkeni minulle hiljattain melkoisena järkytyksenä, kun ruvettiin kyselemään juhlinko erästä päivämäärää, jota nykyisin yhä nuoremmat ja nuoremmat juhlivat" ;D

Gandhin opeille olisi nyt kysyntää Lähi-Idässä!

Vaiheinen kirjoitti...

Juu... noinkin se päivämäärät menevät ja yhä nuoremmat juhlivat ties mitä juhlavuosia :-)

Gandhin opeille on maailmassa yhä edelleen sijansa ja niitä tarvitaan vaikkapa Lähi-Idässä, mutta myös monessa muussakin paikassa. Iran, Irak, Afganistan ja niin edelleen. Eivät ne opit tee pahaa Gazpromille ja Ukrainallekaan.

Tai vaikkapa meidän kotoisille ulkomaalaisvihaajille.